Oletko itse muuttunut tai tunnetko ketään, jonka luonne on muuttunut suuresti aikuisiällä?

Olen muuttunut paljon. Yli-sosiaalisesta perhekeskeiseksi ja huolettomasta murehtijaksi.

Ikä, lapset, asuntolaina...

Vanhemmiten olen itse muuttunut paljon kyynisemmäksi ja negatiivisemmaksi, kuin mitä olin nuorena, huolettomana liihottajana. Silloin ei tarvinnut kantaa vastuuta, eikä huolta huomisesta. Elämä on joskus hankalaa ja se jättää jälkensä.

Muutuin kolmekymppisenä "olosuhteiden riepottelemasta", ahdistuneesta ja helposti hätääntyvästä tasapainoisemmaksi, rauhallisemmaksi ja iloisemmaksi. Muutos tapahtui uskoon tulemisen myötä ja oli nopea, mutta tähän asti koetun perusteella näköjään pysyvä.

Pitkäaikainen masennus ja siitä aiheutuva anhedonia on muokannut helposti innostuvasta rääväsuusta hiljaisen ja vetäytyvän, ahdistuvan naisen. :(

Omasta mielestäni en ole muuttunut, mutta voinhan olla sokea muutokselleni. 

Olen muuttunut ujosta ja vähäpuheisesta puheliaammaksi, mutta myös negatiivisemmaksi, ulkonäkökeskeisemmäksi, myös huolettomammaksi, etten enää oikein välitä mistään. Muutos on osin lääkkeiden aiheuttamaa.

Pitkäaikainen sairaus on muuttanut sekä persoonallisuuttani että arvojani. Minulla ei ole enää mitään tarvetta todistaa kenellekään mitään (ihanan vapauttavaa). Omaisuuden ja tavaran merkitys on vähentynyt, (en tosin kiellä etteikö jokin aineellinen asia voisi ilahduttaa). Nyt sitten elän vain päivän kerrallaan ja katson, mitä elämä tuo tullessaan.

Minä olen itse muuttunut. Olin ennen murehtiva, ujo ja arka. Keski-iässä totesin että mitä vittua sitä pelkäämään, hauta meitä kaikkia kutsuu. Minusta tuli ns. räväkkä täti joka ei pelkää mitään eikä ketään. Muutoksen myötä pääsin työssäni esimiesasemaan.

Olen rauhottunut ja omaan nykyään lehmänhermot. Ennen olin aika äkkipikainen ja aina menossa. 

Nykysellään tykkään olla kotosalla ja vain olla.. ikä ja sairaudet pakottavat rauhottumaan.

Muutuin tasapainoiseksi ja vastuuntuntoiseksi alkoholismista päästyäni LSD:n avulla. 

Avioliitto maanisen kanssa teki minusta pessimistin vaikka en ole sitä ikinä muutoin ollut. Nyt eron myötä on ihanan vapauttavaa olla oma itsensä.

Omalla kohdallani kyse on oman itseni jalostumisesta,kehityksestä enemmän minuksi,vuodet kun tuovat viisautta.

En siis ns.muutu.

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani kyse on oman itseni jalostumisesta,kehityksestä enemmän minuksi,vuodet kun tuovat viisautta.

En siis ns.muutu.

Näin itselläkin.

Olen muuttunut ahdistuneesta,epävakaasta,itsekeskeisestä,masentuneesta,epävarmasta ja ankean maailmankuvan omaavasta nuoresta aikuisesta ihan tasapainoiseksi aikuiseksi. Olen rauhallisempi,viisaampi,luottavaisempi,iloisempi,positiivisempi ja vastuullisemoi. Perusluonne siellä pohjalla ei ole muuttunut,nyt olen vain enemmän oma itseni nuoruuden kipuilujen ja vastoinkäymisten jälkeen.

Olen muuttunut negatiivisesta positiiviseksi. Ennen oli mm. jatkuvia kipuja, terveysongelmia.

Tein täydellisen elämäntapamuutoksen, laihdutin tosi, tosi montakymmentä kiloa, aloitin liikunnallisen elämäntavan, syön terveellisesti, ravitsevasti ja monipuolisesti, huolehdin riittävästä unesta. Hellin itseäni (stressin poistoa) jne.

Muutos ei tapahtunut kivuttomasti eikä helposti. Kun itse joutuu työstämään omia asenteitaan, arvojaan ja syvään juurtuneita huonoja tapojaan ja kohtaamaan omat heikkoudet ja työstämään huonojapuoliaan en enää jaksanutkaan negatiivisuutta. Kun on henkistä kipua sisällä, halusin kulkea valoa kohti. En enää jaksa negatiivisia, kyynisiä ihmisiä; olen omassa elämässäni todistanut, että mahdoton on tullut todeksi, ihminen voittaa esteet jos tarpeeksi kovasti haluaa jotakin ja olosuhteet otolliset muutokselle. Kyse on loppukädestä motivaatiosta ja halusta uhrata se mikä täytyy uhrata muutoksen takia; jokatapauksessa muutos ei tule ilmaiseksi tai kivutta. Jos on valmis kiipeämään Mount Everestille, niin voipi sieltä huipulta itsensä joku päivä löytää, eri asia on mitä reissuun on matkalla uhrattu: kipua, työtä ja vaivannäköä.

Ujosta sanavalmiiksi. 

annoin liikaa itsestäni toisille... enää en tekisi niin.  vetäisin tiukan rajan useisiinkin asioihin.

Olen muuttunut sosiaalisesta ja ystävien kanssa viihtyvästä epäsosiaaliseksi kotona oleilijaksi. En tiedä miten tässä pääsi käymään näin.

Olen muuttunut semmoisesta äänekkäästä ja räväkästä, todella hiljaiseksi ja ujoksi, olin vielä varmaan noin vuosi sitten räväkkä ja äänekäs mutta 2017 loppu puolella musta tuli tosi hiljainen.

Syy on että näin minkälaisten ihmisten kanssa hengailin, pissisten, äänekkäiden ja poikien kanssa ja tajusin että olen samanlainen kuin ne, enkä halua olla semmoinen joten pikku hiljaa musta tuli tämmöinen. Olen tällä hetkellä tyytyväinen itseeni ja toivon että muut ihmiset huomaa että en enään ole semmoinen ”villi”

Jotain samaa kuin nelosella. En oikein tunnista enää aiempaa itseäni. Enkä kyllä juuri nykyistäkään.

Olen muuttunut toki. Epävarmasta huomionkipeästä teinistä rauhalliseksi ja itsevarmaksi aikuiseksi. Osalle vanhoja kavereita tämä tuntuu olevan ongelma, aina saan kuulla miten "olet muuttunut, olet niin tylsä nykyään." nykyään olen niin onnellinen, huolehdin terveydestäni, nautin luonnosta. Olen laihtunut jne. Mitään huonoa ei tämä aikuistuminen ole tuonut paitsi nuo ihmiset jotka yrittävät vetää takaisin sinne pimeään menneeseen jossa vaan ryyppäsin ja olin onneton.