Voiko 15- ja 13-vuotiaat lapset olla yötä yksinään yhden yön?
En muista, minkä ikäinen olen itse ollut, kun vanhempani ovat olleet yön yli jossain muualla. Teinityttäret eivät haluaisi lähteä meidän kanssa viikonloppulomalle ja toivoivat, että voisivat jäädä kotiin yöksi. Tytöt ovat sellaisia kilttejä kotihiiriä, eli ei olisi pelkoa mistään älyttömyyksistä. Katsoisivat lähinnä leffoja ja olisivat pädeillään. Meillä asuu lähisukulaisia lähettyvillä, mutta tytöt eivät mahtuisi niille nukkumaan eikä ketään lähisukulaista oikein voi pyytää meillekään yöksi, kun heillä on itsellään pieniä lapsia/vauvoja jne. Eli apua olisi lähellä tarvittaessa.
Mitä mieltä? Itse ajattelen, että olisivat liian pieniä vielä olemaan yötä yksinään. Tai keskenään.
Kommentit (35)
Mun mielestä liian pieniä. Vaikkei mitään tapahtuisikaan, vois olla turvaton olo.
Ei kun apua, ne onkin jo 16- ja 14-vuotiaita :D En pysy enää itsekään laskuissa mukana. Eli jos teidän mielestä vuotta nuoremmat siskokset voi jättää, niin onko 16- ja 14-vuotiaat jo itsestäänselvä tapaus?
Olenko mä vain nössö? Ja tiedetään siis, ettei tytöille tulisi mieleenkään tehdä mitään hölmöä.
ap
Eivät missään tapauksessa voi! Mitäs jos lapsilla tulee hätä ja suru, eikä ole lainkaan turvallista aikuista lohduttamassa tai ottamassa syliin! Myöskään ei ole ketään suojelemassa heitä erilaisilta vaaroilta, joten tyttöjä alkaa varmasti pelottaa ja joutuvat siellä sitten olemaan kauhun vallassa aivan yksin! Myöskin saattaa käyda vahinko ja vaikka syttyä tulipalo. Silloinkaan ei ole ketään heitä auttamassa. Millainen vanhempi jättää lapsensa noin törkeästi heitteille? Sinun sietäisi hävetä silmät päästäsi, että edes ehdotat tällaista! On lastensuojeluilmoituksen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä liian pieniä. Vaikkei mitään tapahtuisikaan, vois olla turvaton olo.
Sinut on ilmeisesti kasvatettu kuplassa?
Luultavasti voivat, mutta asiaa kannattaa ihan rauhassa ja asiallisesti kysyä heiltä itseltään. Siis että tuntisivatko he olonsa turvalliseksi ja pärjäisivät muutenkin.
Kyllä voi! Ovat jo isoja tyttöjä, mieti nyt itsekin mitä 16 v voi jo tehdä. Esim lähteä kielikurssille ulkomaille yksin kuukaudeksi! Tai lähteä reilaamaan!
Faceen yms jee ollaan kahdestaan vanhemmat pois...ja kämppä täynnä kutsumatonta porukkaa.
T16
Öö minä muutin heti 16-vuotiaana pois kotoa eli olin käytännössä siitä lähtien joka yö yksin :D että varmaan se yksi yö menee ilman että kukaan kuolee. Kotona asuessani olin ekoja öitä yksin (kun äiti oli töissä) siitä 10-vuotiaasta lähtien. Kyllä varsinkin kiltit ja rauhalliset lapset selvii ihan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä liian pieniä. Vaikkei mitään tapahtuisikaan, vois olla turvaton olo.
Sinut on ilmeisesti kasvatettu kuplassa?
Omien kokemusten perusteella liian pieniä. Kuplassa olis kyllä ollu kiva kasvaa.
Jätimme 15v. tytön yksin kotiin viikonlopuksi. Lupasimme että kaveri saa tulla meille yökylään ettei tarvitse olla yksin. Keskusteltiin moneen kertaan mitä saa tehdä ja mitä ei. Olivat pitäneet bileet ja asia paljastui pikku hiljaa pala palalta. Hyvin huijasi ja valehteli päin naamaa...ei olisi uskanut. Luottamus meni.
Kyllä noin isot tytöt pärjää jo keskenään. Asuuhan moni 16-vuotias jo omillaankin, esim
opiskelujen vuoksi. Nyt on jo äidin aika katkaista se napanuora :)
Vierailija kirjoitti:
Faceen yms jee ollaan kahdestaan vanhemmat pois...ja kämppä täynnä kutsumatonta porukkaa.
T16
No tästä juuri ei ole mitään pelkoa. Tunnen tyttäreni.
ap
Mä muutin 16-vuotiaana pois kotoa. Pikkusiskoni, joka oli tuolloin 9v, tuli usein yökylään muutamaksi yöksi.
Olet aivan ylihysteerinen.
Ap, maalla aika moni 16-vuotias joutuu muuttamaan kotoaan ammattikouluun tai lukioon päästäkseen. Siis olemaan arkipäivät ja yöt kokonaan poissa kotoa omassa kämpässä opiskelupaikkakunnalla.
Joten sikäli kysymyksesi on hoopo.
Mutta tietysti sinä tunnet omat lapsesi. Jos he menevät helposti pienistäkin uusista asioista paniikkiin tai näkevät helposti painajaisia, niin ehkä sitten ei.
Mutta jos he itse kokevat pärjäävänsä ja ovat reippaita ja järkeviä lapsia, niin ilman muuta voivat olla kahdestaan yhden yön. Useammankin.
Sovitte vaan jonkun lähellä asuvan sukulaisen kanssa, että lapset voivat soittaa hänelle, jos tulee hätä - eli että sukulainen pitää yölläkin äänet kännykässä päällä.
Voi.