Yksin leffaan

Mitähän naapuritkin ajattelisi?

En nykyään, mutta joskus kävin koska ei ollut sellaista seuraa joka pitäisi samoista elokuvista.

Minä ainakin. Seura olis mukavaa, että vois leffasta vaihtaa mielipiteitä. Mutta on leffassa käynti yksin parempaa kuin jossain festareilla tms.

Ruukaan käydä yksin vähän joka paikassa. En todellakaan tarvitse seuralaista katsellakseni tauluja tai kuunnellakseni musiikkia, saati sitten elokuvan katsomiseen. En jaksa alkaa järjestelemään aikatauluja ja tapaamisia sen takia, että haluan nähdä elokuvan. Menen silloin kun itseäni huvittaa.

Olen siis menossa yksin leffaan, siksi aloitus :) Olen kyllä ennenkin kerran pari käynyt yksin, mutta siitä on jo aikaa.

-ap

Ihmettelevät siellä että mikähän luuseri tuokin on kun yksin joutuu käymään elokuvissa.

Musta on yleensä kivempi käydä yksin. Sas keskittyä rauhassa itse leffaan ja valita ajan itse.

Poikkeuksena tähän "popparileffat" eli kertakäyttöviihde, leffat jotka ovat niin huonoja että ovat hyviä ja toki kauhu, koska yksin ei uskalla. :D

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelevät siellä että mikähän luuseri tuokin on kun yksin joutuu käymään elokuvissa.

Hahhah joopa. Kaikkia varmasti kiinnostaa. XD

Yksin on ihan hyvä pörräillä ympäriinsä. Mielummin yksin keikoille / matkoille / festareille / baariin kuin ärsyttävien tuttavien kanssa. Ei tarvitse sopia mitään, voi lähteä kun kiinnostaa, voi itse päättää mille lavalle menee, ei jää menemättä koska kaverille tuli jotain, jnejnejne.

Yksin on hyvä pörräillä.

Käyn etupäässä yksin leffassa. Käyn yleensä aikaisissa näytöksissä, esim. 12:30, koska silloin salit ovat melkein tyhjiä, paikan saa valita vapaasti. Ehkä aluksi olo tuntui orvolta, mutta olen huomannut että aika moni muukin käy leffassa yksin.

Menen leffaan lähes aina yksin.

Käyn jos tulee joku leffa jonka haluan nähdä, tai jos oon jossain eri kaupungissa ja haluan muuten vaan käydä siellä leffateatterissa kokemuksena.

En koskaan ajattele että kenenköhän kanssa menisi, ei mulla edes ole kavereita enkä oikeastaan näe syytä ottaa ketään mukaan leffaan. Eri asia jos olisi keksittävä toisen kanssa nimenomaan jotain tekemistä, silloin voisi mennä leffaan sen kanssa.

Oikeastaan jos joku leffa on itselleni ollut iso odotus, niin tuntuisi vähän laimealta mennä sinne toisen kanssa, kun vierustoveri ei katsoisi leffaa samalla innolla kuin minä. Sanoin kerran siskolleni ajattelevani mennä katsomaan yhden leffan jatko-osaa, hän ehdotti mukaan tulemista, mutta pistin vastaan, koska hän ei ollut nähnyt aiempia osia eikä olisi ymmärtänyt leffaa samalla tavalla kuin minä. Olishan se halutessaan saanut mukaan tulla, mutta ei se olis saanu samalla tavalla irti siitä. En oikein osaa selittää miksi se mua häiritsee. Joskus kun katon toisen ihmisen kanssa telkkaria, niin mua häiritsee jos se ei seuraa sitä yhtään, räplää vaikka kännyä tai jotain. Mistä lie johtuu. :D

Leffassa on mukava käydä yksin. Leffasta voi jutella myöhemmin kavereiden kanssa.

Sen sijaan teatterissa ja konsertissa on kiva käydä seurassa. Väliajalla on tylsää yksin.

On ihana käydä leffassa yksin, se on mulle sellaista itseni hemmottelua. Samalla saa olla yksin ihan itsensä kanssa ja olla ihmisten joukossa (turvallisella etäisyydellä) tuntien yhteenkuuluvuutta, kun katsotaan samaa elokuvaa.

Joskus kyllä mietin että mitähän ne muut musta ajattelee, ja ihmettelen miten leffassa saattaa olla yhtä aikaa monta ihmistä ja silti itse olen AINOA, joka on siellä yksin. Ihmettelen että miksi yksin leffassa käyminen voi olla niin harvinaista, vaikka se on niin kivaa? Miksi yleensä ihmiset tarvitsevat/haluavat seuraa sinne?

Nauravat ja osoittavat sormella. Ikuinen häpeä.

Jännä juttu että niin moni pitää yksin leffassa käyntiä jotenkin isona kynnyksenä! Kävin itse teini-ikäisenä usein yksin leffassa, ei ollut kovin montaa kaveria ja jos heitä ei kiinnostanut lähteä niin mieluummin menin yksin kuin jätin leffan näkemättä. Kuvittelisi, että nimenomaan siinä iässä  (13-15v.) yksin elokuviin meno olisi "noloa", mutta en minä sitä osannut kummemmin hävetä tai ajatella että olisin ainoa ihminen salissa joka on tullut sinne itsekseen... pikemminkin olivat ihan jännittäviä ja kivoja kokemuksia. Muistan kyllä että kaverit tuota kummasteli jo silloin, mutta en jäänyt kotiin nököttämään silti.

Nykyään sosiaaliset piirit on onneksi vähän laajemmat, niin useimmiten löytyy seuraa leffaan, onhan se jotenkin mukavampaa ja tulee kavereita nähtyä samalla. Mutta edelleen kyllä menen yksin, jos on kiinnostava leffa eikä kukaan muu sitä halua nähdä! Ja nautin kun saan keskittyä hyvään leffaan ihan täysillä :)

Olihan se hieman orpo tunne aikuisena,  koko elämän ajan sinkkuna naisena olleena, mennä yksin elokuviin, vaikka eihän kukaan siellä toisia tuijottele ym. Se oli vain oman pään sisäinen ääni, joka kuiski että noikin ajattelevat etten kelpaa kenellekään. Joten valitsin päiväleffat, joissa vähän väkeä. nyt parisuhteessa mietin, että miten sitä niinkin tyhmiä asioita mietti, olisi pitänyt käydä yksin enemmän joka paikassa, ehkä olisi sitä seuraakin löytynyt aiemmin ja parisuhde. Mutta nyt parisuhteessa onhan se kiva mennä seuralaisen kanssa leffaan. Nyt sitä katselee muita, niin perheitä, kavereita, pariskuntia, yksinäisiä, kaikenlaista menee leffaan jokainen omissa ajatuksissaan/piireissään, niin tuskinpa sitä kukaan ajattelee että tuokin tuossa on yksin joutunut tulemaan leffaan :). Joten neuvon kaikki käymään enemmän yksin paikoissa, itseäni harmittaa niin paljon että jätin monia tapahtumia väliin kun olin yksin eikä oikein kavereita kun pariutuneet ja sinkkunaisesta tuli yllättäen silloin epätoivoisaa seuraa  ;).

Lopultakin ihan sama onko siellä seuraa vai ei. Hiljaahan siellä istutaan ja katotaan sitä leffaa.

Kerran kävin yksin leffassa. Ihmettelin kun ihmiset tuijottivat minua halveksivasti. Yhtäkkiä kesken elokuvan valot syttyivät ja kaikki nousivat seisomaan. He osoittivat minua sormella ja huusivat: "kuole, kuole, kuole.."

Lähdin äkkiä juoksemaan ulos ja sain porukan karistettua kannoiltani. Sen jälkeen olen käynyt aina kaverin kanssa leffateatterissa ja kaikki on mennyt hyvin.

Hassua kuinka moni ajattelee, että kyllähän sitä VOI yksinkin mennä, jos ei saa ketään mukaan. Mä en edes halua ketään mukaan. En ikinä kerro kavereilleni koska olen menossa leffaan tai näyttelyyn, en siedä sitä että ne tuppaa mukaan. Multa menee koko nautinto siitä toisen läsnäolosta. En osaa keskittyä kunnolla, jos toinen on vieressä, ehkä vielä sanoo jotain kesken kaiken. Ja sitten pitää heti valojen sytyttyä alkaa kysellä että mitä pidit ja plaa plaa, kun itse haluasi vain rauhassa fiilistellä ja pohtia juttua.