Sinä älykääpiö naapuri, joka aloit juuri imuroimaan
Kiitos. Just sain lapset nukkumaan ja heräsivät ydinreaktorilta kuulostavan imurisi ääneen. :) Kuka imuroi tähän aikaan ??
Kommentit (44)
Pyydä sitä ostamaan Electrolux Ultra Silencer. Siinä on pakkauksessa nukkuvan vauvan kuva. On muuten hiljainen!!!
Oletko minun naapurini? Olen töissä iltakahdeksaan ja joskus on pakko imuroida viikollakin. Kerran tuli heippalappu juurikin "yömyöhään" imuroinnista, vaikka lopetan imuroinnin viimeistään puoli tuntia ennen hiljaisuutta.
Meidän alakerrassamme asuu lapsiperhe, jonka huutoa ja kiljuntaa saamme kuunnella melkein päivittäin. Vanhemmat huutavat toisilleen ja lapsille, lapset karjuvat vanhemmilleen. Välillä tuntuu kuin olisi samassa huoneessa noiden kiljukaulojen kanssa. Plussana vielä se, että perheen isä lähtee vähintään kerran viikossa ovet paukkuen tuntien rääkymisen jälkeen.
Ja nämä ovat olevinaan niin hienohelmoja yläluokkaisia ihmisiä, oikein hyviä vanhempia kun ärsyttää naapurin imurointi lasten uniaikaan.
Kyllä imurin täytyy käydä oli aamu tai yö.
Niin selvä juttu ydin kamelinpaska tutkijan salaisiin operaatioihin.
Vierailija kirjoitti:
NYT MAAILMA SEIS, MAMMA SAI KAKARANSA NUKKUMAAN!!!!
Just! :D Ja "Nyt naapuruston grillit kiinni ja vieraat ajatte huitsin nevadaan, meidän prinsessa kavereineen sai uuden trampoliinin ja sillä hypitään ainakin puoleen yöhön", ja asiaan kuuluu tietenkin korvia vihlova kiljuminen ja naapurin kyttääminen aidan yli!!!!!!!!!!!! JA "Jos ei miellytä, niin muuta pois"!
kyllä jotkut nukkuvat vaskiolla hyvin :)!
Vierailija kirjoitti:
Oletko minun naapurini? Olen töissä iltakahdeksaan ja joskus on pakko imuroida viikollakin. Kerran tuli heippalappu juurikin "yömyöhään" imuroinnista, vaikka lopetan imuroinnin viimeistään puoli tuntia ennen hiljaisuutta.
Meidän alakerrassamme asuu lapsiperhe, jonka huutoa ja kiljuntaa saamme kuunnella melkein päivittäin. Vanhemmat huutavat toisilleen ja lapsille, lapset karjuvat vanhemmilleen. Välillä tuntuu kuin olisi samassa huoneessa noiden kiljukaulojen kanssa. Plussana vielä se, että perheen isä lähtee vähintään kerran viikossa ovet paukkuen tuntien rääkymisen jälkeen.
Ja nämä ovat olevinaan niin hienohelmoja yläluokkaisia ihmisiä, oikein hyviä vanhempia kun ärsyttää naapurin imurointi lasten uniaikaan.
Asutaanko samassa talossa? Meidän seinänaapurissa asuu juuri kuvailusi mukaiset Hra. ja Rva. Kiljukaula katraineen.
Koitappa tehdä yötöitä ja totutella siihen että pääset nukkumaan klo 8 aamulla kun naapurin lapset ovat täynnä energiaa. Kerrostalossa ääniin pitää vaan sopeutua, kaikki eivät voi elää juuri lapsiperheen/yötyöläisen/vanhuksen rytmin mukaan.
Työt loppuu klo 20 jälkeen, kotona ysiltä. Kyllä varmana siivoan siinä 21-22 maissa, koska kouluun lähtö taas klo 7 aamulla.
Meidän naapurilla on kans hervottoman kovaääninen imuri. Olen vain miettinyt että ehkä sillä on sitten jotain pitkäkarvaisia elukoita siellä niin tarttee tehokkaan imurin. :)
Vierailija kirjoitti:
Pyydä sitä ostamaan Electrolux Ultra Silencer. Siinä on pakkauksessa nukkuvan vauvan kuva. On muuten hiljainen!!!
Tai ap voi itse ostaa sen lahjaksi naapurille, koska ap on se jota naapurin imurointi häiritsee.
Vierailija kirjoitti:
Oletko minun naapurini? Olen töissä iltakahdeksaan ja joskus on pakko imuroida viikollakin. Kerran tuli heippalappu juurikin "yömyöhään" imuroinnista, vaikka lopetan imuroinnin viimeistään puoli tuntia ennen hiljaisuutta.
Meidän alakerrassamme asuu lapsiperhe, jonka huutoa ja kiljuntaa saamme kuunnella melkein päivittäin. Vanhemmat huutavat toisilleen ja lapsille, lapset karjuvat vanhemmilleen. Välillä tuntuu kuin olisi samassa huoneessa noiden kiljukaulojen kanssa. Plussana vielä se, että perheen isä lähtee vähintään kerran viikossa ovet paukkuen tuntien rääkymisen jälkeen.
Ja nämä ovat olevinaan niin hienohelmoja yläluokkaisia ihmisiä, oikein hyviä vanhempia kun ärsyttää naapurin imurointi lasten uniaikaan.
Sinulla on velvollisuus tehdä lasu, eikä naureskella asialle.
Jos kukkaruukku tippuu ja hajottaa samalla lasin niin kyllä imuroin oli yö tai päivä .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tähän aikaan saa siivota. Jos tekee pitkää työpäivää, ei saisi siivota ollenkaan. No toisten mielestä ei muutenkaan, koska ei aamulla, kun halutaan nukkua pitkään eikä päikkäreiden aikaan eikä Emmerdalen aikaan. Kyllä tähän aikaan vielä voi siivota. Lasten pitää sietää elämisen ääniä. Hiljaisuuteen opettaminen on huono tapa.
Hankkisi hiljaisemman imurin jos on pakko yömyöhään alkaa siivoamaan. En ole oikeasti koskaan kuullut noin kovaäänistä imuria. Luulisi että itsekin tajuaisi kun joutuu varmaan korvatulppien kanssa siivoamaan...
AP
Varmaan semmonen voltan halpisimuri.
Ihan normiaika imurointiin, mikä nyt ei taatusti varttia kauempaa kenelläkään kestä, ellei kartanossa asu. Siellä on voinut vaikka puuroa keitettäessä kaatua ryynit lattialle ja niitä imuroi. Ihmejuttu, kun ei nykyisin saa edes pieraista, kun joku siitäkin mielensä pahoittaa.
Oikea ja pitkäkestoinen melu ja pauke (etenkin hiljaisuuden aikana) on jo ihan eri asia ja siitä voi huomauttaa.
Ostin tänään imurin josta lähtee ihan kammottavan kova ääni. :D Just mietin että toivottavasti naapurit ei tykkää huonoa.
Imuroin kyllä ihan päivällä, mutta täällä valitetaan suihkussakäymisestä ja vessanvetämisestä yöaikaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tähän aikaan saa siivota. Jos tekee pitkää työpäivää, ei saisi siivota ollenkaan. No toisten mielestä ei muutenkaan, koska ei aamulla, kun halutaan nukkua pitkään eikä päikkäreiden aikaan eikä Emmerdalen aikaan. Kyllä tähän aikaan vielä voi siivota. Lasten pitää sietää elämisen ääniä. Hiljaisuuteen opettaminen on huono tapa.
Hankkisi hiljaisemman imurin jos on pakko yömyöhään alkaa siivoamaan. En ole oikeasti koskaan kuullut noin kovaäänistä imuria. Luulisi että itsekin tajuaisi kun joutuu varmaan korvatulppien kanssa siivoamaan...
AP
Varmaan semmonen voltan halpisimuri.
Halvoista Electroluxeista lähtee kaikista kovin ääni, Voltat ovat hiljaisimpia. Tietysti oikeasti hyvät ja kalliit imurit ovat hiljaisia, oli merkki mikä tahansa.
Eikös ne vanhat Dysonin pölypussittomat muistuttaneet ääneltään jotain ydinreaktoria? :D Ne ihan ensimmäiset markkinoille tulleet jotka maksoivat aivan hervottomasti. Muistan kun äitini hankki sellaisen ja sen kanssa olisi oikeasti saanut olla kuulosuojaimet.
Vierailija kirjoitti:
Jos kerrostalossa asuu niin lasten pitää oppia ääniin. Itsekkin olen lapsuuden kerrostalossa asunut ja ei ole mitään ongelmaa nukkumisen kanssa ollut ikinä vaikka meteliäkin olisi. Jos ei auta kannattaa pohtia mahdollisuutta muuttaa pois kerrostalosta. Korvatulpat tai äänieristys lapsen huoneeseen olisi myös vaihtoehto. Vuorotyöläisten ja joidenkin muiden aikatauluihin ei yksinkertaisesti sovi aikaisemmin imurointi, itsekkin usein joudun vasta klo 21- imuroimaan ja siivoamaan.
N34
Tuu imuroimaan mun luokse pelkät korkkarit jalassa. Saat hyvät päivärahat. T. Naapurin esko
Voi, voi. Meidän alakerran kakarat huutaa aamusta iltaan. Nukkumaan menevät sentään 21, niin saan olla 1,5 h rauhassa ennen kun käyn nukkumaan. Kieltämättä olisi siistiä imuroida ja romeltaa tunti tai pari- eli maksaa takaisin. Mutta sen sijaan nautin nyt hiljaisuudesta 😀.
Mitäs sä ketään haukut? Kyllä jokainen saa siivota oman kotinsa siihen aikaan kun itselle sopii ja talon säännöt sallii sinä et sitä määrää. Ethän sä voi vaatia tai olettaa että kaikki muut talon asukkaat elävät teidän rytmin mukaan
Tässäkin talossa asuu perhe, joka käy valittamassa muille kaikesta. Heidän oma lapsensa kirkuu ja juoksee sisällä joka päivä koko hereilläoloaikansa.