Minkä ikäisenä on mielestänne liian vanha asumaan vanhempien luona?

Tähän vaikuttaa myös aika paljon asuinpaikkakunta. Itse oon kotoisin Itä-Suomesta, ja lukion jälkeen muuttaessani omaan kämppään 18-vuotiaana olin kaveripiirini viimeisiä. Nyt asun Etelä-Suomessa ja täällä tosi moni 21-24-vuotias työkaveri asuu vanhemillaan (osa-aikatyö, osa opiskelijoita). Paikkakunnalla mistä olen kotoisin tuota pidettäisiin outona, mutta täällä varmasti ihan fiksua, kun vuokrat ovat pilvissä.

Sana kirjoitti:

Riippuu monesta asiasta, mutta jos on kyseessä mentaalisesti normaalisti kehittynyt aikuinen, niin ihmettelen, jos hän vielä esim. 24-vuotiaana asuu vanhempiensa kotona.

Mitä ihmettelemistä siinä on?

Itse muutun 25v. ja omat lapset saa asua myös siihen asti kotona jos haluavat.

Ainut ehto on että opiskelee mutta jos vaan lojuu niin lojuu sitten omassa kodissaan.

Riippuu siitä missä maassa asuu.

20v

Olisi hyvä alkaa itsenäistyä viim. 25-vuotiaana.

Jotta ei jää se oma elämä elämättä.

Vaikka onhan näitä peräkammaripoikia Suomi pullollaan. Roikutaan äidin helmassa niin kauan kuin äidissä henki pihisee. Ja sitten, kun äiti saa kutsun Taivaan kotiin, niin poika onkin jo itse eläkeiässä. Siinäpä jäi sitten oma perhe perustamatta, oma työura luomatta... sillä todennäköisesti äiti on vanhaa poikaansa elättänyt.

Vierailija kirjoitti:

Me ollaan sovittu, että tyttäreni asuu kotona siihen asti että on yliopisto-opinnot takana. Ei tartte valtion piikkiin kärvistellä omillaan ja voi keskittyä rauhassa opintoihinsa, kun ei tarvitse leikkiä itsenäistä ja laskeskella riittääkö sentit ruokaan. Miksi niistä lapsista on niin kiire päästä eroon? Älkää sitten tehkö niitä.

Kai se normaali nuori aikuinen nimenomaan itse haluaa muuttaa omaan kämppään tai kumppanin kanssa yhteen.

Täällä Helsingissä on asunnot niin kalliita, että mielelläni antaisin lasteni asua kotona niin kauan, että valmistuvat ja pääsevät töihin, jotta voisivat ostaa oman asunnon. Eikä tarvitsisi vuokralle muuttaa.

On minusta erikoista jos asuu vanhempien luona yli 20 vuotiaana. Millainen tilanne sellaisella ihmisellä oikein on? Toisen asteen koulutus on käyty jo 18-19 vuotiaana jos kaikki menee normaalisti ja siinä vaiheessa lähdetään opiskelemaan. En minä ainakaan olisi halunnut olla vanhempien luona enää siinä vaiheessa. Jos on käynyt amiksen ja menee töihin niin kyllä silloinkin pitäisi jo omaan asuntoon muuttaa.

Olen 33-vuotias ja asun yhä isäni kanssa lapsuudenkodissani kerrostaloasunnossa, jossa olen asunut siis koko elämäni. Vain putkiremontin ajan olen asunut muualla. Olen ollut työttömänä 5 vuotta ja olen tuloton. Pelkällä toimeentulotuella olen elänyt. Saa asua isäni luona ilmaiseksi, mutta minun on tehtävä kaikki kotityöt. Lisäksi välimme ovat monesta syystä johtuen huonot ja isäsuhteeni on vaikea. Siskoni muutti kotoa 21-vuotiaana ja isän mielestä oli aivan liian nuori. Minuakin pitää ihan lapsena ja kaikki aikuisten asiat on kielletty. Haluaisin todellakin elää yksin juuri sellaista elämää kuin itse haluaisin, mutta ei se vaan onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Olen 33-vuotias ja asun yhä isäni kanssa lapsuudenkodissani kerrostaloasunnossa, jossa olen asunut siis koko elämäni. Vain putkiremontin ajan olen asunut muualla. Olen ollut työttömänä 5 vuotta ja olen tuloton. Pelkällä toimeentulotuella olen elänyt. Saa asua isäni luona ilmaiseksi, mutta minun on tehtävä kaikki kotityöt. Lisäksi välimme ovat monesta syystä johtuen huonot ja isäsuhteeni on vaikea. Siskoni muutti kotoa 21-vuotiaana ja isän mielestä oli aivan liian nuori. Minuakin pitää ihan lapsena ja kaikki aikuisten asiat on kielletty. Haluaisin todellakin elää yksin juuri sellaista elämää kuin itse haluaisin, mutta ei se vaan onnistu.

Voi sinua :( Miksi et saa työttömyystukia vaan pelkällä toimeentulotuella elät? Oletko hakenut kunnalta/kaupungilta asuntoa? Mitä tapahtui aikavälillä 20-27 vuotta, ennenkuin jäit työttömäksi?

Sinullahan menee koko elämä kohta ohi jos et pääse "jaloillesi".

Muutin 21-vuotiaana opiskelijasoluun ja olihan se jo viimeisen vuoden vähän noloa kertoa kaikille, että asun vielä lapsuudenkodissa.

Ja ehkä juuri tuon nolotuksen takia yritän olla tuomitsematta nuoria aikuisia jotka vielä punkkaa porukoilla, onhan työttömyys todella yleistä nykyään ja, jos ei työ- tai opiskelupaikkaa saa, niin vaikeaahan sitä tulottomana on mitään satojen eurojen vuokria maksella.

Käyttäjä4630 kirjoitti:

Olisi hyvä alkaa itsenäistyä viim. 25-vuotiaana.

Jotta ei jää se oma elämä elämättä.

Vaikka onhan näitä peräkammaripoikia Suomi pullollaan. Roikutaan äidin helmassa niin kauan kuin äidissä henki pihisee. Ja sitten, kun äiti saa kutsun Taivaan kotiin, niin poika onkin jo itse eläkeiässä. Siinäpä jäi sitten oma perhe perustamatta, oma työura luomatta... sillä todennäköisesti äiti on vanhaa poikaansa elättänyt.

Minä muutin lukion jälkeen pois kotoota. Olin kyllä jo 16v asti huolehtinut itse mm. pyykkäämisestä ja usein ruuanlaitostakin. No eipä ole naista näkynyt, vaikka oon asunut yli 15v itsekseni. Taisi mullakin jäädä perhe perustamatta, vaikka en ole mikään peräkammarinpoika koskaan ollutkaan. Älkää ainakaan sen takia muuttako

Elämä voi tuoda eteen tilanteita, että kotona täytyy asua tai sinne palata.

Omat lapseni lähtivät, mutta yhden liitto päättyi rajulla tavalla ex:änsä ilmoitukseen ja tyyliin "tavarat pihalle" samantien. Tilanteen teki haastavaksi , että perheeseen kuului myös vastasyntynyt, jonka huolehtiminen jäi lapseni (pojan) kontolle yhtälailla.

Nuori ikä, raju elämäntilanteen muutos shokkeineen , toi eteen sen, että perheneuvottelujen tuloksena hän muutti lapsuudenkotiinsa meille ja kaikkien täytyi sitoutua vastasyntyneen hoitoon ja nuoren isän tukemiseen.

Kun joutuu tiukkiin tilanteisiin elämässä, ei ole merkitystä enää sillä, onko itse ajatellut, että lasteni täytyy muuttaa esim.alle 20-v kotoa pois.

Jäljelle jää vain selviämisen tahto, yhteenpuhaltamisen henki ja onnellisuus siitä, että on tarjota katto pään päälle kriisitilanteessa.

Nyt, kun tovi on kulunut, niin on melko voitokas olo, että nuori on saanut kasvaa vanhemmuuteen vaikkakin vähän "rampana". Pienempi ihminen tuhisee omassa sängyssään useamman päivän viikosta.

Elämä ei mennyt niinkuin itse vanhempana kuvitteli, että "kyllä minun lapseni" ja annoinpa hyvät eväät.

Usein tähän elämään liittyy niin paljon muitakin tekijöitä kuin vain me itse.

Ja negatiivisille; ei tämä ole ruusuilla tanssimista, kaukana siitä, mutta näinkin voi elää kun on yhteisenä tavoitteena kuitenkin pienen ihmisen elämän tasapainottaminen.

Kyllä uskon että nuori isä vielä jaloilleen pääsee ja lentää uudelleen omilleen.

Kaipuu siihen on hänelläkin kova, mutta omat voimavarat ja alun osaamattomuus olivat tosiasioita. Työtätekevä nuori, jonka työajat hyvin epäsäännölliset ja pitkiä vuoroja.

Ei ikinä olisi pärjännyt yksinään vauvan kera vaikka tahtoa olisi ollut.

Joku varmaan jo kerkesi pohtia miten pientä on voitu jakaa, eikö lapsen hyvinvointi ja perusturva sodi tätä vastaan.

Tämä oli kuitenkin oikein lastensuojelullinen toimenpide ja yhdessä viranomaisten kanssa pohdittu järjestely.

Heidänkin sanojensa mukaan hyvin harvinaista, mutta tähän päädyttiin ja näillä vielä jatketaan. Joten tsemppiä erilaisiin elämän tilanteisiin.

Siellä peräkammarissa oleva on joskus ihan pakon edessä siinä tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 29 vuotias ja asun vanhempienkanssa maatilalla. Olen raatanut raajat kipeänä töitä, jotta pystyn kasvattamaan pesämunan omaa kämppää varten ja todenäköisesti tänävuonna pystyn vihdoin muuttamaan omilleni, josta olen haaveillut ainakin 5 vuotta! Tideän omia omanikäisiä ihmisiä jotka syystä tai toisesta asuvat vielä vanhempiensa luona, eivätkä edes tee työtä joten ihan normaalia minsuta tämä.

Kiva että edes jossain vaiheessa saa kovasti töitä tekemällä raavittua vuokraennakon ja -vakuuden verran rahaa kasaan että pääsee muuttamaan omilleen!

Olen keski-iässä, mutta en ole päässyt muuttamaan omilleni. Syynä köyhyys ja vanhempien krooniset sairaudet. Kuukausipalkasta menee tonni vanhempien elättämiseen. Pakollisten kulujen jälkeen jää pari sataa, mutta sillä ei yksiön vuokria maksella.

Pitää siis valita muutanko kylmästi pois kotoa ja jättää vanhempani sossun tuen varaan vai elätänkö vanhempani omalla työlläni. Mistään passauksesta en pääse nauttimaan. Ruoka tulee tietysti valmiina pöytään, mutta kaiken muun joudun hoitamaan vanhempieni puolesta. On äärimmäisen ärsyttävää, kun ihmiset luulevat, että esim. vanhemmat pesevät pyykkini. Minä pikemminkin pesen meidän kaikkien pyykit samalla kaiken muun kotityön päivätyön päälle, missä työpäivät venyvät helposti 10-tuntisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Olen keski-iässä, mutta en ole päässyt muuttamaan omilleni. Syynä köyhyys ja vanhempien krooniset sairaudet. Kuukausipalkasta menee tonni vanhempien elättämiseen. Pakollisten kulujen jälkeen jää pari sataa, mutta sillä ei yksiön vuokria maksella.

Pitää siis valita muutanko kylmästi pois kotoa ja jättää vanhempani sossun tuen varaan vai elätänkö vanhempani omalla työlläni. Mistään passauksesta en pääse nauttimaan. Ruoka tulee tietysti valmiina pöytään, mutta kaiken muun joudun hoitamaan vanhempieni puolesta. On äärimmäisen ärsyttävää, kun ihmiset luulevat, että esim. vanhemmat pesevät pyykkini. Minä pikemminkin pesen meidän kaikkien pyykit samalla kaiken muun kotityön päivätyön päälle, missä työpäivät venyvät helposti 10-tuntisiksi.

Minä jättäisin ja muuttaisin, olisin tehnyt sen viimeistään heti kun sain työpaikan, ellen jo opiskelemaan lähtiessä. En todellakaan haluaisi käyttää "parempaa puoliskoa" elämästäni vanhempien elättämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

On minusta erikoista jos asuu vanhempien luona yli 20 vuotiaana. Millainen tilanne sellaisella ihmisellä oikein on? Toisen asteen koulutus on käyty jo 18-19 vuotiaana jos kaikki menee normaalisti ja siinä vaiheessa lähdetään opiskelemaan. En minä ainakaan olisi halunnut olla vanhempien luona enää siinä vaiheessa. Jos on käynyt amiksen ja menee töihin niin kyllä silloinkin pitäisi jo omaan asuntoon muuttaa.

Ai että millainen tilanne? No juuri se opiskelujen aloitus.

Et ole tainnut asua lapsuuttasi ja nuoruuttasi pääkaupunkiseudulla. Minä olen. Sain opiskelupaikan Helsingin yliopistosta ja ei puhettakaan, että Helsingissä saisi vuokra-asunnon kohtuullisen matkan päästä. Solukämppääkään ei saa, jos asuu vanhemmillaan. Kokeiltu on. Etusijalla ovat, ymmärrettävästi, ne ulkopaikkakuntalaiset, jotka ovat kadulla, jos ei asuntoa löydy tai jää tutkinto kesken. Ja hehän sitä asuntoa tarvitsevat kipeimmin, en minä.

Vanhempani asuivat kohtuullisen matkan päässä yliopistosta. Tulimme erinomaisesti toimeen. Mitä itse olisit tehnyt?

-opiskelijatyttö

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen 29 vuotias ja asun vanhempienkanssa maatilalla. Olen raatanut raajat kipeänä töitä, jotta pystyn kasvattamaan pesämunan omaa kämppää varten ja todenäköisesti tänävuonna pystyn vihdoin muuttamaan omilleni, josta olen haaveillut ainakin 5 vuotta! Tideän omia omanikäisiä ihmisiä jotka syystä tai toisesta asuvat vielä vanhempiensa luona, eivätkä edes tee työtä joten ihan normaalia minsuta tämä.

Kiva että edes jossain vaiheessa saa kovasti töitä tekemällä raavittua vuokraennakon ja -vakuuden verran rahaa kasaan että pääsee muuttamaan omilleen!

Saa hankittua peuskoneen, imurin, sängyn, ruokavälineet, siivousvälineet, tietokoneen, telkkarin jne. Ihan asumiseen tarvittavat asiat jotka myös pitää maksaa ( mitään ei saa ilmaiseksi ). Toki hän olisi voinut vaan istua perse penkissä ja oottaa, että hyvä haltiatar ilmestyy ja hoitaa kaikki nämä hänen omasta puolestaan. Tapansa kullakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On minusta erikoista jos asuu vanhempien luona yli 20 vuotiaana. Millainen tilanne sellaisella ihmisellä oikein on? Toisen asteen koulutus on käyty jo 18-19 vuotiaana jos kaikki menee normaalisti ja siinä vaiheessa lähdetään opiskelemaan. En minä ainakaan olisi halunnut olla vanhempien luona enää siinä vaiheessa. Jos on käynyt amiksen ja menee töihin niin kyllä silloinkin pitäisi jo omaan asuntoon muuttaa.

Ai että millainen tilanne? No juuri se opiskelujen aloitus.

Et ole tainnut asua lapsuuttasi ja nuoruuttasi pääkaupunkiseudulla. Minä olen. Sain opiskelupaikan Helsingin yliopistosta ja ei puhettakaan, että Helsingissä saisi vuokra-asunnon kohtuullisen matkan päästä. Solukämppääkään ei saa, jos asuu vanhemmillaan. Kokeiltu on. Etusijalla ovat, ymmärrettävästi, ne ulkopaikkakuntalaiset, jotka ovat kadulla, jos ei asuntoa löydy tai jää tutkinto kesken. Ja hehän sitä asuntoa tarvitsevat kipeimmin, en minä.

Vanhempani asuivat kohtuullisen matkan päässä yliopistosta. Tulimme erinomaisesti toimeen. Mitä itse olisit tehnyt?

-opiskelijatyttö

Voihan sitä hakea muualle korkeakouluun kuin omalle paikkakunnalleen niin pääsee muuttamaan pois vanhempien luota. Esim. jos olisit mennyt oulun yliopistoon niin tilanteesi olisi erilainen.