Minkä ikäisenä on mielestänne liian vanha asumaan vanhempien luona?

Riippuu tilanteesta. Itse muutin suoraan kotoa mieheni kanssa yhteen aika perus 19-vuotiaana ja 21-vuotiaana saatiin esikoinen. Olisi outoa kuvitella meitä asumaan vanhempien luokse, kun on jo oma perhekin. Kuitenkin opiskeleva/opiskeluun säästävä alle 25v. on mielestäni melko normaali

Itse asuin kotona 28 vuotiaaksi asti ja aika normaalina itseäni pitäisin.

Jotenkin vain ei ollut motivaatiota katsella asuntoja. Kun ei ollut pahemmin kavereita tai tyttöystävää niin se ei motivoinut itsenäistymään.

Kun asuin vielä kotona niin kaverin kommentti oli että: "eikö haittaa kun ei voi tuoda baarista naisia kotiin". Itse mietin siinä tilanteessa että mitkä baarit ja mitkä naiset, ei pahemmin tullut edes yritettyä.

Miksi halutaan ylläpitää tällaisia sosiaalisia paineita, käyttäydy näin, tai et ole normaali! Muutin itse 24-v. mutta olin hyvin ahdistunut asiasta jo sitä ennen, olisin siis halunnut muuttaa, mutta se ei ollut mahdollista.

No minäpä asun nyt vanhan isäni kanssa kahdestaan vaikka olen neljäkymppinen. Olen kyllä välillä asunut muualla mutta palasin koska tilanne on sellainen että isä tarvitsee apua ja minä tarvitsin asunnon kun vanha myytiin alta. En koe käyttäväni ketään hyväksi enkä ole kykenemätön itsenäiseen elämään, käyn töissä, hoidan talouden lähes kokonaan ettei sairaan vanhan ihmisen tarvitse. Että riippuu ihan tilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei siihen ole mitään tiettyä ikää. Jokainen ihminen ja tilanne on ainutlaatuinen eli en lähtisi vetämään mitään ikärajoja tähän asiaan. Kannattaa myös ottaa huomioon, että Suomessa muutetaan tosi varhain kotoa pois verrattuna muihin maihin. 

Näissä "muissa maissa" on tapana myös tehdä autopommi-iskuja ja nukkua torakoiden keskellä, joten en niihin lähtisi vertailemaan.

No, onhan Italia tietysti hiukan rauhattomampi maa kuin omamme, mutta on se ihan länsimaa silti.

Italiassa sukupolvilla on edelleen tapana asua samassa talossa.

Veljeni kaveri täyttää tänä vuonna 26 vuotta ja asuu edelleen kotona. Äiti voitelee jopa leivät pojalle valmiiksi. Kyllä musta tossa jotain outoa jo on...

Minä asuin kotona 25-vuotiaaksi ja veljeni muutti pois 27-vuotiaana. Eikä olla mitään outoja tyyppejä tai kyvyttömiä itsenäistymään. Saatiin suoritettua opiskelut loppuun ja sitten suoraan töihin. En ymmärrä miksi olisi pitänyt muuttaa 18-vuotiaana johonkin kämäiseen yksiöön. Sain säästettyä rahaa oman asunnon ostoonkin kun ei tarvinnut maksella vuokria (toki osallistuin ruokakuluihin yms) Meillä on tosi kivat ja rennot vanhemmat ettei ollut mitenkään hankalaa yhteisasuminen.

Tosiaankin riippuu tilanteesta.

Jos kämpässä on lääniä, niin mikäs siinä asustellessa. Mulla on tuttavia, joilla on iso talo josta on eristetty aikuistuvalle nuorelle oma asunto. Toisessa perheessä tämä pikkuasunto toimi ikääntyneen äiteen omana kämppänä.

Äidin veli asui isänsä kanssa tämän vaarin kuolemaan saakka. Siinäkin oli omakotitalo jaettu niin, että kaksi sinkkumiestä siinä kivasti asusteli pahemmin toisiaan häiritsemättä.

Itse lähdin omilleni 19v, palasin kuukaudeksi vanhempien nurkkiin 21v. Omien lasten kohdalla en ole vielä etukäteen murehtinut, koska niitä pitäisi pesästä sysiä, mutta toivottavasti lähtevät tietäen, että aina voi tulla takaisin.

Arvatkaa miksi kaupunkiasuminen on meillä niin kallista.

No siksi, kun teinit jo haluavat asua sinkkuina omillaan.

Jostainhan ne asuinneliöt on löydyttävä ja se nostaa kysyntää.

Kysyntä nostaa hintoja ja kaikki maksavat siksi enemmän.

Olisin halunnut muuttaa kotoa pois jo 15-vuoden iässä, mutta masennus tuli ja otti minusta vallan. En ollut kykenevä asumaan itsenäisesti, minulla ei ollut motivaatiota hoitaa asioitani. En kyennyt menemään mihinkään, erakoiduin kotiini. Toki maksoin oman osuuteni vuokrasta ja ruoista kotona asuessani. Nyt vasta 23-vuotiaana asun viimein omillani. Oli kuitenkin hyvä asia, etten muuttanut silloin 15-kesäisenä, en olisi ollut siihen tarpeeksi kypsä, ja vastuuntuntoinen mutta toivon, että olisin kyennyt muuttamaan kotoa pois ehkä hieman aiemmin, vaikkapa 20-vuotiaana. No, mutta hyvä se on näinkin.

Vierailija kirjoitti:

Veljeni kaveri täyttää tänä vuonna 26 vuotta ja asuu edelleen kotona. Äiti voitelee jopa leivät pojalle valmiiksi. Kyllä musta tossa jotain outoa jo on...

Vaikuttaa siltä että äiti ei yhtään kannusta poikaa itsenäistymään vaan tekee karhunpalveluksen kun tekee kaiken valmiiksi. Tuo äiti tulisi varmaan pojalleen siivoamaan ja pyykkäämän vaikka asuisikin yksin. Vikaa  voi olla enemmän äidissä kuin pojassa kun tuollaiseen on totutettu lapsesta asti.

Riippuu monesta asiasta, mutta jos on kyseessä mentaalisesti normaalisti kehittynyt aikuinen, niin ihmettelen, jos hän vielä esim. 24-vuotiaana asuu vanhempiensa kotona.

Itse muutin jo alaikäisenä. Yliopistossa kukaan ei tietääkseni asunut enää kotona ja olisin varmaan pitänyt outona jos olisi asunut. Sama se minulle mitä muut tekee, mutta seurustelumielessä olisi ollut vaikea ottaa vakavasti parikymppistä kotona asuvaa miestä. Omissa piireissä kun yksin asuminen oli jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä normi.

Minusta iällä ei ole niinkään väliä vaan miten lapsi käyttäytyy vanhempien luona asuessa. Ottaako osaa kodin siivoukseen, ruoanlaittoon, kuluihin yms. kuten aikuisen ihmisen kuuluu, vai elääkö vanhempien palveltavana ja elätettävänä?

Asuin kotona 20-vuotiaaksi, ja muutin ensimmäisenä kavereistani :D mutta siinä täysi-ikäisyyden jälkeen huomasin että en enää tavallaan loisinut kotona samoin kuin lapsena ja teininä. Kävin töissä ja ostin jääkaappiin ruokaa ihan omasta pussista, kokkasin, siivosin, imuroin, pesin ikkunoita... hommasin jopa spontaanisti uuden kahvinkeittimen kun edellinen meni rikki.

Me ollaan sovittu, että tyttäreni asuu kotona siihen asti että on yliopisto-opinnot takana. Ei tartte valtion piikkiin kärvistellä omillaan ja voi keskittyä rauhassa opintoihinsa, kun ei tarvitse leikkiä itsenäistä ja laskeskella riittääkö sentit ruokaan. Miksi niistä lapsista on niin kiire päästä eroon? Älkää sitten tehkö niitä.

Itse lähdin kotoa opiskelemaan 19 v. Sen kokeneena en aio heittää omaa lasta niin nuorena pihalle, tottakai saa mennä jos haluaa.

Tuskin bilettää, puolestani saa olla omassa päässään taloa rauhassa. Ei tarvitse asua kämäsesti eikä pihistellä. Kun saa töitä ja rupeaa tuntumaan pesänrakennushaluja, lähteköön omaa tahtia.

Leipiä en voitele nytkään, asutaan kuin kaksi aikuista kämppistä.

Seurustelin miehen kanssa, joka asui vielä 25-vuotiaana vanhemmillaan. Pidin tuota vähän outona, mutta selittelin sen itselleni, että "no onhan se ihan fiksua varmaan opiskeluiden ajan asua noin.", vaikka kyse ei ollut edes mistään Helsingin vuokratasoista. Vähitellen selvisi kyllä, että kyseinen mies oli aika vässykkä. Vanhempansa olivat oikein mukavia ja miehen nuoremmat sisarukset muuttivat ja itsenäistyivät ihan normaalisti, mutta jostain syystä tämä mies ei vain millään osannut muuttaa itsekseen. Lopulta hän muutti opiskelemaan kansanopistoon vuoden kestävälle linjalle. Kyseisessä kansanopistossa olikin päivärytmi ruokailuineen tarkkaan määritelty, joten tuo ei todellakaan ollut mitään itsenäistymistä, vaikka muuttikin pois kotoa. Luulen, ettei hän ole vielä nyt kolmikymppisenäkään asunut omillaan itse vuokratussa asunnossa ja huolehtien omasta taloudesta.

Itse olen 29 vuotias ja asun vanhempienkanssa maatilalla. Olen raatanut raajat kipeänä töitä, jotta pystyn kasvattamaan pesämunan omaa kämppää varten ja todenäköisesti tänävuonna pystyn vihdoin muuttamaan omilleni, josta olen haaveillut ainakin 5 vuotta! Tideän omia omanikäisiä ihmisiä jotka syystä tai toisesta asuvat vielä vanhempiensa luona, eivätkä edes tee työtä joten ihan normaalia minsuta tämä.

Riippuu tilanteesta. Itse en olisi esim parikymppisenä suostunut tapailemaan miestä, joka asuu vanhemmillaan. Haluan hoitaa parisuhdettamme yksityisesti.