Läheisen lapsettomuus koskettaa:( Neuvoja..
Eli erittäin läheinen ystäväni kärsii lapsettomuudesta, mutta ei ole avautunut siitä varsinaisesti kellekkään. He ovat yrittäneet jo vuosia lasta, mutta syli on pysynyt tyhjänä.. Haluaisin antaa hänelle tukea ja kuuntelevaa korvaa, mutten uskalla mennä kysymään näin arasta asiasta. Mitä te olette mieltä, jotka olette lapsettomuuden kanssa kamppailleet, kannattaako minun edes uskaltaa mennä kysymään suoraan asiasta? Lämmin kiitos vastauksista jo etukäteen:)
Kommentit (4)
Mutta ensimmäiseksi haluan sanoa, että ystäväsi saa olla ylpeä kaltaisestasi ystävästä :)
Niin....On todella arveluttavaa lähteä kyselemään asiasta suoraan mikäli tämä ystäväsi ei ole asiasta sinulle kertonut ja näin ollen sinulla ei ole ns." faktatietoa" asiasta. Kerroit kuitenkin tietäväsi ystäväsi yrittäneen lasta jo vuosia..?!
Tuo mitä edellä kirjoittanut mainitsi luottamuksesta niin se on asian ydin!!!! Lapsettomuudesta kärsivä on todella haavoittuvainen ja mikäli tämä " tarkoin varjeltu" asia lähtee leviämään, niin se on huono juttu se. Ilmeisesti tämä asia on kuitenkin hänelle äärimmäisen vaikea, koska ei ole sinulle asiasta maininnut. Ilmeisesti itselläsi on lapsia?
Asialla voi olla kaksi puolta: joko ystäväsi odottaa sinun jonain päivänä ottavan asian puheeksi (jos ei itse siihen pysty syystä tai toisesta) taikka sitten ei halua puhua asiasta ollenkaan....Me lapsettomat kun otamme asian niin erilaisesti :( Itselläni on ollut paljon vertaistukea (mm. tämä palsta) ja olen saanut purkaa pahaa oloani. Myös perheeni tiesi ongelmastamme, mutta huomasin reagoivani heidän kannanottoihin hyvin negatiivisesti ihan kuin en olisi halunnut puhua asiasta ollenkaan ja ihan kuin se ei olisi heille kuulunut alkuunkaan. Minulla oli yksi ystävä, joka eli tässä mukana ja hänelle oli itsellä kaksi lasta....Varsinkin tuon jälkimmäisen raskausaika rikkoi välimme väliaikaisesti sillä en siinä tilanteessa kyennyt olemaan tekemisissä raskaana olevien naisten kanssa syystä että tunsin itseni NIIN PALJON huonommaksi ihmiseksi ja se oli todella tuskaista :( Tunsin silti todella huonoa omaatuntoa siitä, etten siihen pystynyt ja tunteet olivat todella ristiriitaisia ;(
Sellaiset kannanotot kuin " Kyllä se vielä onnistuu" " Jonain päivänä teilläkin on oma lapsi" " Älä murehdi liikaa niin kaikki järjestyy" " Ei kannata stressata, se auttaa" ..... Niin vaikka nuo on kaikki ajateltu vain ja ainoastaan hyvää tarkoittaviksi lauseiksi niin lapsettomille nuo eivät auta pätkän vertaa...Ainakin itselle lähinnä aiheuttivat vihantunteita. Miten joku ihminen VOI tulla sanomaan mulle noin...joku joka ei tiedä miltä tuntuu olla lapseton ja epäonnistua jatkuvasti??!
Parempi on ehkä olla enemmän ns. kuuntelevana osapuolena ja olla kannanotoissaan enempi neutraali kuin tuoda ihan kaikkia omia mielipiteitään julki :)
Lapsettoman kanssa ei aina ole helppoa tulla toimeen ja varsinkin hoitojen ollessa päällä, mielialat voivat heittää sellaista häränpyllyä, ettei siinä pysy itsekään perässä...Silloin on parempi ehkä hetkeksi väistyä ja odotella ihan rauhassa :))
Tällaisia ajatuksia minulla ja en väitä, että tämä pätisi kaikkiin lapsettomiin vaan tämä oli kertomus siitä miten ITSE olen asioihin reagoinut 6 vuotisen taipaleemme aikana. Näin kauan yritimme kaikin mahdollisin keinoin saada esikoista alulle. Takana rankkoja hoitoja ja tunteiden vuoristorataa.... Nyt kuitenkin onni on meitä kohdannut ja odotan esikoistamme rv:lla 11+2 ja tämä raskaus alkoi kuin ihmeen kaupalla täysin ilman minkäänlaista avustusta :)
Tsemppiä sinulle, on hienoa kuulla, että haluat auttaa Ystävääsi !!
Terveisin: Je_Ni
Minä puhuin lapsettomuudesta ystävilleni hyvin avoimesti ja sainkin paljon tukea. Toisaalta tuntui, etteivät he jaksaneet kantaa sitä tuskaa, osa siksi, että heillä jo oli lapsia ja osa taas siksi, etteivät vielä edes halunneet lapsia. Jäi hiukan omalle kontolleni olla pirtsakka ja vakuutella, ettei tässä mittää...
Ongelmakohdaksi nousivat kaksi asiaa. Luottamus oli eka (jos minä kerron asiasta avoimesti, ei se silti tarkoita että muiden täytyy kertoa avoimesti asiasta eteenpäin). Tähän liittyy myös yleinen hienotunteisuus, joka tuntui häviävän ihmisiltä, kun vihdoin saimme kaksoset. Kaksosten äidiltä on vissiin ihan tuntemattomienkin lupa kysyä, että tulivatko nämä jollain hoidoilla.
Toinen kenties kipeämpikin ongelma oli se kuulumisten kysyminen. En usko, että ystäviäni aina edes kiinnosti meidän lastentekoviritelmät, mutta kauniisti he silti jaksoivat kysellä. Se vaan alkoi olla äärimmäisen puuduttavaa, kun parin viikon välein joku kysäisee, että mites on, joko on tärpännyt. Varmaan tarkoitus oli ihan kaunis, mutta meni niin pieleen! Kun siinä ei voi vastata mitään muuta kuin EI! Siinä ei voi päästää valkoista valhetta, ei edes vähän jättää arvailun varaan tai mitään muutakaan. Oli tosi tuskallista sanoa sitä jatkuvasti ääneen.
En näistä kokemuksista huolimatta kadu sitä, että puhuin viiden vuoden ajan lapsettomuudesta avoimesti. Sain oikeasti paljon tukea eikä minun kohdallani ainakaan kukaan ole veikkaillut että jokohan se on paksuna kun häistäkin on jo niin ja niin kauan. Minulle tämä ehdottomasti sopi paremmin. Oli myös helpotus, että omalla avoimuudellani ihmiset kertoivat herkästi myös omista hankaluuksistaan, keskenmenoistaan ja muista. Ne eivät varsinaisesti lohduttaneet, mutta helpotti aina välillä muistaa, etten ollut se kaupungin ainoa, joka ei millään kyennyt saamaan lasta. Ja toisaalta, niin kamalalta kuin se kuulostaakin, välillä oli jopa terapeuttista saada kuulla jonkun keskenmenosta. Tämä ei tarkoita, että sitä kellekään toivoisin, vaan silloin todella tuntui, että kaikki muut vaan puksuttivat raskaina eteenpäin, enkä millään ehtinyt kyytiin. Äh, vaikea selittää.
Minä rohkaisisin sinua puhumaan ystäväsi kanssa, mutta jos hän ei halua asiasta enempää puhua, jätä koko juttu sikseen, äläkä pui sitä kenenkään toisen kanssa.
Ja kuten jokainen vastannut on jo sanonut niin haluan vielä sen toistaa; olet ehdottomasti hyvä ystävä ystävällesi kun ajattelet tätä asiaa ja haluat nähdä vaivaa hänen auttamisekseen ja tukemisekseen!
Nuo kaikki jo kerrotut neuvot ovat ehdootomasti hyviä ja 5 vuoden lapsettomuus takanani allekirjoitan ne kaikki. Me emme ole puhuneet lapsettomuudetamme tai yrityksestämme. Minulla on vain pari ystävää joille olen puhunut ja heistäkin vain toinen osaa asiaan suhtautua. Ja kuitenkin varmasti lähes kaikki ystävämme ja tuttavamme jollakin tavalla arvaavat vaikkemme ole asiasta kertoneet, että lasta haluaisimme (kuten sinäkin ystäväsi kohdalla). Kukaan ei kuitenkaan ole uskaltanut kysyä mitään. Itse kokisin sen helpotuksena jos ystäväni kysyisi asiasta tai ottaisi sen puheeksi, jolloin ei itse tarvitsisi miettiä miten sen kertoo ja arvailla reaktioita. Eli ota asia rohkeasti puheeksi mutta kuten jo todettu, ei todellakaan missään työpaikan kahvipöydässä tai muiden ihmisten läsnä ollessa.
Tuosta kuulumisten kysymisestä jatkossa, kun olette ystäväsi kanssa jutelleet heidän lapsettomuudestaan. Mikään ei voisi tosiaankaan ärsyttää enempää kuin jatkuva kysely siitä joko on tärpännyt tms. Mutta tyyliin ' Miten sinä voit?' , ' Kuinka olet jaksanut?' tai ' Haluaisitko jutella?' antavat ystävällesi mahdollisuuden valita kertooko hän vain päivän työasiat yms vai haluaako hän keskustella hoidoista tai lapsettomuuteen liittyvistä tunteistaan. Ja kyllä joskus suora kysymys ' Miten menee? Näen että nyt olet allapäin, jutellaanko?' tms on joskus paikallaan. Ainakin itse olisin ikikiitollinen tällaisestä ystävästä, koska koen tarvetta saada puhua asiasta mutta olen todella huono aloittamaan keskustelun ja ajattelen aina etten halua vaivata ystäviäni omilla ongelmillani...
Toivon jaksamista kaikille tämän asian kanssa painiskeleville ja olisipa meillä kaikilla hyviä ystäviä, jotka jaksaisivat jakaa taakkaamme :)
Hei, olet hyvä ystävä, jos haluat tukea vaikeassa asiassa. Hyvät ystävät ovat kullan arvoisia!
Omasta kokemuksesta ja omasta puolestani haluaisin kiinnittää huomiosi muutamaan seikkaan. Ensinnäkin, lapsettomuuteen liittyvät keskustelut pitäisi pysyä ehdottoman luottamuksellisina. Itse pahoitin mieleni, kun kuulin että hyvänä ja läheisenä pitämäni ystävä olikin kertonut hoidoistani ns. ulkopuoliselle. Tuon tapauksen jälkeen olen systemaattisesti ollut kertomatta hänelle kuulumisiani mihinkään henkilökohtaisemaan liittyen. Hän ei ollut luottamukseni arvoinen.
Toiseksi, lapsettomuus on hyvin kokonaisvaltainen ja rankka kokemus, jota ei pitäisi vähätellä tekopirteällä rohkaisulla. Faktat faktoina, ei kevennettynä vitsailuna miehen vaihtamisesta tai härskeistä lääkäreistä.
Itse olen saanut jo yhden, kauan toivotun, lapsen hoitojen avulla, mutta silti koen edelleen olevani lapseton ja varmaankin kannan lapsenkaipuuseen liittyviä ahdistavia muistoja lopun elämääni. Nyt kohtaan nuo asiat uudelleen - olen hoidoissa uudelleen haaveillen toisesta lapsesta.
En osaa sinulle muuta neuvoa antaa kuin nämä. Kuuntele ystävääsi ja sydäntäsi ja ennenkaikkea ole luottamuksen arvoinen.