Paniikki lapsettomuuden pelosta!!

Järjen voi niin monella tapaa tulkita.



Kuuntele luonnon sanomaa..

Halusin jo tosi nuorena lapsia, mutta opintojen takia lykättiin yritystä. Nyt kolmen vuoden yrityksen ja lapsettomuuden odotan hoidoilla aikaansaatua lasta. Tiedät itsekin, että et voi olla varma, kumpi kortti on jaettu ennen kuin rupeat yrittämään. Vaikea päätös, jonka voit tehdä vain sinä ja miehesi.



Yli 30 v. en kuitenkaan aloitusta siirtäisi. Jos häikkää tulee voi hoidot kestää kauan ja 35 v:n jälkeen onnistumisprosentit heikkenee. (Jos siis ylipäätään hoitoja haluaisitte) En halua pelotella, mutta meille todellisuus oli tällainen. Onnea matkaan !

Minua harmittaa, että vastustelin vaikka vietti lapsiin oli jo pari vuotta aiemmin. En kuunnellut sitä vaan tein kaikkea turhaa. Nyt harmittaa sillä haluaisin lapsia enemmänkin mutta ikä alkaa tulla vastaan. 27 on hvyä ikä aloittaa lastenteko. Järkisyyt pois. Järkisyitä voi ehkä käyttää kun on 17 mutta ehkä 27 on jo aika hyvä ikä...ja ehkäpä sinäoikeasti haluat jo lapsia mutta yrität taistella oikeita tunteitasi vastaan...??

T: kateellinen, masentunut, pettynyt 6 vuotta vauvaa yrittänyt 26 vuotias

Valitsin lapset. Koulu on vieläkin kesken ja mies tälläkin hetkellä reissussa, mutta ei haittaa yhtään. Olen nyt 27v.

Mieskin on tällä hetkellä lastenyritystä vastaan, tai siis sitä että yritys aloitettaisiin nyt. Tuntuu oudolta tämä kaikki, koska tunnen todellakin että se on varmaan luonto joka koettaa saada minut hankkimaan lapsia.

;(



ap

Mutta 4 vuotta meni, ennenkuin saimme lapsen.

Ja olin 24- vuotias kun jätin pillerit pois...

kokonaan vähän alle kolmekymppisenä. Kaputt! Vaihdevuodet - jee. Sain lapsen luovutetulla munasolulla, mutta kyllä oon monesti miettinyt, että eipä olis kannattanut niin kovasti järkeillä ja suunnitella ja lykätä lapsentekoa.



Ei aika välttämättä odottamalla parana, aina tulee jotakin joka ei ole ihan kohdallaan lapsen saantia ajatellen. Jos nyt aloitatte niin teillä on kuitenkin vähintään se vajaa vuosi valmistautua lapsen tuloon. Ja sitten kun on se lapsi niin se on kuule niin tärkeä ja luonnollinen ja iso asia sun elämässä, että kyllä siinä kaikki muut järjestelyt järjestyy ihan varmasti.



: D

Älä ainakaan painosta miestä. Painostaminen on varma keino saada mies vastustamaan koko ajatusta lapsista.



Jos mies ei vielä ole valmis, ihan hyvin voitte vielä vuoden-pari odottaa. En usko, että hedelmällisyytesi sinä aikana muuttuu mihinkään. Jos teidän kohdalle on lapsettomuus napsahtanut, sitä on kuitenkin turhan nyt murehtia.

Olen kyllä samaa mieltä toisaalta hänen kanssaan. Onhan se niin, että kyllä ne asiat siitä suttaantuu, aikaa sopeutumiseen on. Mutta sanoppa se miehelle! Voi olla vaikeampi tehtävä...



t.12

lapsen aika on silloin kun tosiaan tuntuu siltä.

Olen potenut vauvakuumetta nyt puolisentoista vuotta, sitä aikaisemmin lapset eivät edes käyneet mielessä, en osannut kuvitella itseäni äitinä.



Mies ei tunnu ymmärtävän sitä että niitä lapsia ei aina tule ihan tilaamalla. Mies suhtautuu muutenkin asioihin optimistisemmin kuin minä, tosin tässä tapauksessa tunnen olevani enemmän realisti kuin pessimisti. Varsinkin kun gynekologit ovat jokainen minulle sanoneet että pitää ottaa sitten heti yhteyttä lääkäriin kun halutaan alkaa lasta yrittämään (minulla on vikaa munasarjoissa), mahdollisien hoitojen aloitusta varten.



Minä olen valmis lykkäämään opintojani ja valmistumistani lapsen takia jos toisena vaihtoehtona on lapsettomuus! Mies sinänsä ei ole lapsenhankintaa vastaan (tai siis ei aloittaa yritystä vielä), ei vaan tunnu tajuavan että asiat ei suju helposti aina!



Olen voinut henkisesti aika huonosti tämän asian takia, ja tietenkin se on heijastunut meidän suhteeseen, joten mies haluaa myös odottaa että " meillä on kaikki hyvin" ennen kuin lasta yritetään. Sinänsä järkevää, en vain tiedä koska _minulla_ on kaikki hyvin kun nämä ajatukset vaan ahdistaa koko ajan.

Ehkä pitäisi teeskennellä että kaikki on hyvin, lopettaa kokonaan tästä ahdistuksesta puhuminen, ehkä mies sitten ajattelee että kaikki on hyvin ja voidaan aloittaa lapsen yrittäminen?!



ap

kyllä sitä ehtii opiskellakin..



t. 27v. opiskelijaäiti, joka pohtii samoja kysymyksiä, mutta päättänyt tehdä lapset tähän väliin. Tuntuu siltä, että työelämä ei odota, mutta eiköhän se siellä pysy. Toisaalta tällaisessa välivaiheessa, kun on vasta yksi lapsi, ei ole juuri töitäkään tiedossa, kun on ilmiselvää, että toinenkin joskus tulee

Minulla on myös lapsettomuuteen altistava sairaus taustalla ja mies on sen välillä ottanut tosissaan. Esikoisen kohdalla mies huomioi tämän esim. siten että lapsi päätettiin tehdä heti kun tilanne oli sopiva ei kuitenkaan hätäilty. Kakkosen suhteen mies taas oli paljon optimistisempi, koska esikoinennkin onnistui niin kyllä toinenkin. Sitä mies ei taas ymmärtänyt, että kohdun seudulla tilanne oli kuitenkin huonompi kakkosen aikaan ja muutenkin ikää enemmän.



älä kaunistele lapsettomuusasiaa miehellesi, vaan kerro lääketieteelliset taustat ja lääkärien mielipide suoraan.

Meinasin ekana kirjoittaa, että eihän teillä vielä niin hengenhätä ole, koska olet vasta 27v. Mutta sitten luin, että sinulla on munasarjoissa häikkää ja mitä gynekologit ovat sinulle sanoneet.



Keskustele miehesi kanssa asiasta tosissaan. Ota hänet vaikka mukaan sinne gynekologille, jos mies ei muuten meinaa tajuta, että nyt on ehkä aika alkaa lapsentekoon.



Ymmärrän sua siinä mielessä, että itsellenikin oli selvää, että haluan lapsia. Olin pätkätöissä, ja olisi kannattanut varmaan juu etsiä vakityöpaikkaa ennen raskaaksituloa. Mutta kun täytin 30 vuotta, ajattelin, etten halua enää odottaa ja riskeerata tätä minulle niin tärkeää asiaa.



Meillä oli siinä mielessä eri tilanne, että mies oli ehtinyt jo pari vuotta puhua haluavansa lapsia. Hän on minua pari vuotta vanhempi.



Mä tulin nopeasti raskaaksi, ja toinenkin lapsi saatiin parin vuoden päästä heti, kun alettiin yrittää. Määritin kyllä ovulaatiot Persona-laitteella.



Mutta hankalaa ja jopa mahdotonta tämä tulevaisuuden ennustaminen on, kun ei etukäteen voi tietää, kuka tulee helposti raskaaksi ja kuka ei.



Mitä jos ainakin miehesi kanssa sopisitte, että vaikka vuodessa pistätte asiat kuntoon lapsen teolle. Eli sinä teet vauhdilla opintojasi. (Paljonko sinulla vielä jäljellä?) Ja mies vähentää matkustamista, jos mahdollista. Ja se vauvan yritys ja odotuskin on pitkä aika. Siinäkin ajassa ehtii tehdä rästitöitä. Sitä paitsi turhaa yrittää saada koko elämäänsä valmiiksi ennen lapsen tuloa!



terveisin eräs onnellinen kahden tytön äiti, jonka gradu kyllä vieläkin tekemättä.. mutta tärkeintä ja ihaninta ovat lapset!

mies kyllä tietää faktat sairaudestani, mutta suhtautuu asiaan silti yltiöoptimistisesti... Ja tuntuu nostavan päälimmäiseksi sen että suhteessamme pitää kaiken olla hyvin ennen lapsen hankintaa. Jotenkin vaikuttaa vähän umpikujalta tämä tilanne...



ap

Vierailija:

mies kyllä tietää faktat sairaudestani, mutta suhtautuu asiaan silti yltiöoptimistisesti... Ja tuntuu nostavan päälimmäiseksi sen että suhteessamme pitää kaiken olla hyvin ennen lapsen hankintaa. Jotenkin vaikuttaa vähän umpikujalta tämä tilanne...

ap

Ota se mies sinne gynekologille mukaan! Miehet uskoo näitä asiantuntijoita joskus paremmin.

Eikä sitä koko elämää saa koskaan kuntoon. Ei vielä eläkkeelläkään kaikki olisi tiptop..

Mä seuraan sivusta mieheni veljen ja tämän vaimon lapsentekoyritystä. Ovat yrittäneet jo monta vuotta. Nyt yli vuoden ovat olleet lapsettomuushoidoissa. Nainen on nyt 35v. Heilläkin oli just tuo tilanne, että lykkäsivät ja lykkäsivät. Siis ennen kaikkea mies lykkäsi.

Ja tämä nainen (käly vai mikä hän nyt mulle onkaan), hänkin on sitä tyyppiä, että halusi kaiken olevan kunnossa, sitten kun lapsi tulee. Oli sitä sun tätä. Silmätkin kävi laserleikkauttamassa, jotta sitten vauvan hoito on helpompaa ilman silmälaseja..

Nyt sydämestäni toivoisin, että heillä jo tärppäisi. Tämä kälyni kun kuitenkin aina on puhunut haluavansa monta lasta ja on tosi lapsirakas.

Eli miettikää, kuinka tärkeää lasten saanti teille on ja miten paljon olette valmiita riskeeraamaan. Itse en sun sijassa ehkä haluaisi enää odottaa - jos vaan olet varma, että mies on se oikea! Äitiys ja lapset ovat kyllä ihaninta elämässä!! (Tietty sen parisuhteen ja miehen ohella.)

Kuitenkin kun on puntarissa nämä kaksi asiaa: opiskelu/työ ja lapsi niin tuon jälkimmäisen PITÄISI painaa kuitenkin enemmän tässä tilanteessa!



Itse jouduin odottamaan tätä raskautta PITKÄT 6 vuotta käyden läpi todella rankat hoidot, jotka eivä tuottaneet kuitenkaan tulosta!



Tämä lapsi on kuin pieni " ihme" , jota emme koskaan uskoneet saavamme suurista toiveista huolimatta :)



Voimia sinulle ja koita puhua miehellesi " järkeä" !!

Olin 23v saadessani ekan ja 24 saadessani toisen muksumme. Opiskelut olivat kesken, mies jatkuvan työttömyysuhan alla (joka ei onneksi koskaan toteutunut) ja asunnostakin tuolloin melkoisesti velkaa.. Ei siis " fyysisesti" mitkään parhaimmat edellytykset äitiyslomille. Halusin kuitenkin lapset nuorina. Nyt olen 29v. ja molemmta munasarjat poistettu revenneiden kystien vuoksi yms., eli lapsettomuus on todellista. En saisi omaa ilman rankkoja hoitoja, ajattele! Kiitän Luojaa ja montaa muutakin asiaa näistä kahdesta ihanasta, mutä minulla jo on, sillä jos olisin odottanut " oikeaa" hetkeä, sitä ei olisi ehkä koskaan tullut.

Eihän tilanne mene kaikilla niin, että pitkittää ja ei sitten enää onnistukaan, mutta yleistä se on... Tsemppiä ap valintaasi!!!

ja printtaa ukolles tämä ketju alustukseksi.

Mies on kyllä ollut mukana, olimme yhdessä Väestöliiton lääkärin vastaanotolla, joten mies on kuullut asiantuntijan mielipiteen, eipä vaan sekään auttanut. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, naimisissa nyt vuoden verran, ja minun mielestäni mies on täsmälleen oikea minulle, tiedän että hän on juuri se kenet haluan lasteni isäksi! Olen alkanut miettimään sitäkin, että ehkä se onkin mies joka ajattelee olenko sittenkään oikea hänelle... :( Ei ole kyllä sanonut mitään siihen suuntaan, mutta se on tullut mieleen kun olen yrittänyt miettiä tätä tilannetta.

Mies jopa kerran (n. vuosi sitten) halusi (humalassa) aloittaa lapsen yrittämisen, mutta perui sitten sanasa seuraavana päivänä, se oli kyllä minulle TODELLA kova isku, meni mulla silloin pasmat pahasti sekaisin. No, siitä kerrasta en tullut raskaaksi, ehkä hyvä niin. Mutta nyt tuntuu että biologinen kello kilisee jo aika äänekkäästi, suurimmaksi osaksi juuri sen takia että tiedän sairauteni vaikeuttaa lasten saantia.

Keskusteltu on, mutta ei varmaan vielä tarpeeksi. Tuntuu toisaalta etten halua enää puhua asiasta ettei miehelle tule sellainen olo että painostan. Olisi niin ihanaa jos aloite tulisi kerrankin mieheltä, mutta pelkään että sitä saan varmasti odottaa loputtomiin.



ap