Veljeni tuovat lapsiaan jatkuvasti vanhemmillemme

Jos isovanhemmat itse eivät sano etteivät jaksa tai halua niin eipä muilla ole mitään sanomista siihen.

Toki voi kysellä kuinka isovanhemmat voivat itse ja onko kaikki ok. Jos kertovat että ovat väsyneitä niin heitä voi rohkaista laittamaan rakastavat rajat. Ei isovanhemmat ole mikään hoitoautomaatti ja pitää osata aikuisina ihmisinä elää myös omaa elämäänsä eikä vain passata ja auttaa muita.

Täällä puhuttiin että lapset eivät voi kiintyä liikaa läheisiinsä. Tämä varmasti on totta, mutta mun mielestä vanhempien pitäisi olla se lapsen ensisijainen tukipilari ja isovanhempien sitten "vain" sellaisia ihania läheisiä sukulaisia. Ihan jo realiteettienkin vuoksi: isovanhemmista aika saattaa hyvin yllättäenkin jättää. Tietysti vanhemmistakin voi, mutta todennäköisyydet ovat hyvin erilaiset. Ymmärrän toki, että on erilaisia pakkotilanteita, joissa isovanhemman tulee toimia nimenomasn lapsen turvana.

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhuttiin että lapset eivät voi kiintyä liikaa läheisiinsä. Tämä varmasti on totta, mutta mun mielestä vanhempien pitäisi olla se lapsen ensisijainen tukipilari ja isovanhempien sitten "vain" sellaisia ihania läheisiä sukulaisia. Ihan jo realiteettienkin vuoksi: isovanhemmista aika saattaa hyvin yllättäenkin jättää. Tietysti vanhemmistakin voi, mutta todennäköisyydet ovat hyvin erilaiset. Ymmärrän toki, että on erilaisia pakkotilanteita, joissa isovanhemman tulee toimia nimenomasn lapsen turvana.

Monessa maassa isovanhemmat ovat lapsen läheisimmät hoitajat. Ennen se oli maaseutukulttuurissa Suomessakin niin. Se on yksi tapa elää. Tärkeintä on, että lapsilla on kiinteä suhde joihinkin aikuisiin, ja isovanhemmat ovat vapaaehtoisesti mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhuttiin että lapset eivät voi kiintyä liikaa läheisiinsä. Tämä varmasti on totta, mutta mun mielestä vanhempien pitäisi olla se lapsen ensisijainen tukipilari ja isovanhempien sitten "vain" sellaisia ihania läheisiä sukulaisia. Ihan jo realiteettienkin vuoksi: isovanhemmista aika saattaa hyvin yllättäenkin jättää. Tietysti vanhemmistakin voi, mutta todennäköisyydet ovat hyvin erilaiset. Ymmärrän toki, että on erilaisia pakkotilanteita, joissa isovanhemman tulee toimia nimenomasn lapsen turvana.

Monessa maassa isovanhemmat ovat lapsen läheisimmät hoitajat. Ennen se oli maaseutukulttuurissa Suomessakin niin. Se on yksi tapa elää. Tärkeintä on, että lapsilla on kiinteä suhde joihinkin aikuisiin, ja isovanhemmat ovat vapaaehtoisesti mukana.

Kyllähän tietty kaikenlaisia tapoja, osa hyviä ja osa huonoja, on ympäri maailman ja kautta historian. Itse näkisin että sen tärkeimmän tukipilarin menettäminen lapsuusiässä voisi olla hyvinkin traumaattista. Ja joojoo, ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, mutta jo 60-vuotiaan kuolema on hyvin paljon todennäköisempi kuin vaikka 40-vuotiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhuttiin että lapset eivät voi kiintyä liikaa läheisiinsä. Tämä varmasti on totta, mutta mun mielestä vanhempien pitäisi olla se lapsen ensisijainen tukipilari ja isovanhempien sitten "vain" sellaisia ihania läheisiä sukulaisia. Ihan jo realiteettienkin vuoksi: isovanhemmista aika saattaa hyvin yllättäenkin jättää. Tietysti vanhemmistakin voi, mutta todennäköisyydet ovat hyvin erilaiset. Ymmärrän toki, että on erilaisia pakkotilanteita, joissa isovanhemman tulee toimia nimenomasn lapsen turvana.

Monessa maassa isovanhemmat ovat lapsen läheisimmät hoitajat. Ennen se oli maaseutukulttuurissa Suomessakin niin. Se on yksi tapa elää. Tärkeintä on, että lapsilla on kiinteä suhde joihinkin aikuisiin, ja isovanhemmat ovat vapaaehtoisesti mukana.

Totta ja siellä isoäidit ovat kotiäitejä ja lasten äidit työelämässä ja sekin johtuu pitkälti, ettei kunnallista päivähoitoa juuri ole.

Suomessa jokaisella lapsella on oikeus kunnalliseen päivähoitoon, hyvin edulliseen hintaa. Ja meillä monet vanhemmat tarvitsevat isovanhempien hoitoapua vapaa-ajalle, toisin kuin muissa maissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä puhuttiin että lapset eivät voi kiintyä liikaa läheisiinsä. Tämä varmasti on totta, mutta mun mielestä vanhempien pitäisi olla se lapsen ensisijainen tukipilari ja isovanhempien sitten "vain" sellaisia ihania läheisiä sukulaisia. Ihan jo realiteettienkin vuoksi: isovanhemmista aika saattaa hyvin yllättäenkin jättää. Tietysti vanhemmistakin voi, mutta todennäköisyydet ovat hyvin erilaiset. Ymmärrän toki, että on erilaisia pakkotilanteita, joissa isovanhemman tulee toimia nimenomasn lapsen turvana.

Monessa maassa isovanhemmat ovat lapsen läheisimmät hoitajat. Ennen se oli maaseutukulttuurissa Suomessakin niin. Se on yksi tapa elää. Tärkeintä on, että lapsilla on kiinteä suhde joihinkin aikuisiin, ja isovanhemmat ovat vapaaehtoisesti mukana.

Kyllähän tietty kaikenlaisia tapoja, osa hyviä ja osa huonoja, on ympäri maailman ja kautta historian. Itse näkisin että sen tärkeimmän tukipilarin menettäminen lapsuusiässä voisi olla hyvinkin traumaattista. Ja joojoo, ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, mutta jo 60-vuotiaan kuolema on hyvin paljon todennäköisempi kuin vaikka 40-vuotiaan.

Juuri tuon takia, isoäitinä pidän tärkeänä lapsella olevan läheisemmät suhteet vanhempiinsa, kuin isovanhempiinsa, sillä lapsi tarvitsee vanhempiaan vielä nuorena ja aikuisena ja todennäköisyys sille on suurempi lapsen vanhemmalla.

Ja jokaisella lapsella on oikeus elää siinä ajassa ja ympäristössä, mihin on syntynyt ja sitä aikaa lapsen vanhemmat ovat lähempänä, kuin isovanhemmat, jotka ovat oman aikakautensa lapsia ja monet asenteet ja mielipiteet tulevat sieltä, joka ei aina ole lapsen etu ja paras.

Vierailija kirjoitti:

Harvat isovanhemmat kertovat jaksamisestaan, se on edelleen tabu ja korkeintaan ompeluseuroissa tai lukupiirissä siitä puhutaan. Isovanhemmat eivät halua pahoittaa mieltä tai vaarantaa suhdetta.

Kyllä lapselle pitäisi olla omat vanhemmat kaikista tärkeimmät ja hakea heiltä turvaa ja lohtua.

Ap. huoli ei ole lainkaan harvinainen, eikä myöskään aiheeton, jos vanhemmuus menee ripaa hipoen ja mennään sieltä mistä aita on matalin. Totta kait se helpottaa vanhempia jos päiväkodin jälkeen isovanhemmat tarjoavat päivällisen ja hoitavat lapset, jonka jälkeen lähdetään kotiin nukkumaan ja aamulla päiväkotiin ja sieltä mummolaan.

Milloin lapset viettävät arkea omien vanhempiensa seurassa ja omassa kodissaan. Nythän lapset käytännössä elävät päiväkodin ja mummola elämää, ei oman perheen arkea.

Itsekin olen tässä noin kahden vuoden ajan ihmetellyt anopin murheita. Tyttärensä eli mieheni sisko siis hoidattaa lapsensa anopilla. Anoppi on vielä työelämässä. Lapsi on anopilla 2-3 iltana viikossa ja lisäksi melkein joka viikonloppu. Anoppi sitten miehelleni ja minulle aina valittaa kuinka ei jaksaisi. Olen useasti sanonut, että kertoisi tämän myös tyttärelleen. En ole oikein vielä saanut selkeää vastausta, miksi hän ei ole näin tehnyt. En siis tiedä pelkääkö suututtavansa tyttärensä vai onko se tabu sanoa, ettei jaksaisi omaa lapsenlastaan hoitaa niin useasti. 

Mitä ihmettä sä ap nyt selität. Kuulostat suoraan sanottuna hullulta ja vainoharhaiselta. Itselleni on poikalapsia siunaantunut ja todellakin toivon että mummoiässä minua odottaa tuollainen tulevaisuus eikä yhtään haittaa ajatus lastenlasten näkemisestä noin usein :).

Täällä tismalleen sama tilanne, kuin ap:lla. Veljiä on vain yksi. Joku sanoikin hienosti, että muille lapsenlapsille "ei sitten riitä kaistaa" ja v***ttaa niin s**tanasti.

Mä en nyt ihan tajua tätä nalkutusta aiheesta omat lapset, suvun muut lapset ja isovanhemmat. Olemme jo lasten synnyttyä asuneet yli 600 km päässä isovanhemmista. Kun lapset olivat pieniä, kävimme isovanhemmilla sukuloimassa useammin, nyt kun lapset ovat lähes aikuisia ja toinen jo omillaan emme ole käyneet kuin hyvä jos kerta vuoteen. Isovanhemmat käneet täällä 22 vuoden aikana reilusti alla 10 kertaa, eivät esimerkiksi koskaan jouluna. Joskus aiemmin toivoin, että kävisivät useammin...mutta kun ketään ei voi pakottaa. Turha tästä on kenenkään mieltään pahoittaa, samoin heidän siitä, jos emme jaksa laukata heidän luonaan.

Olen ensijaisesti sitä mieltä, että kun lapset tehdään, niistä huolehditaan itse. JOS isovanhemmat haluavat, niin tottakai saavat hoitaa. Sisarusten on turha kommentoida toistensa lasten hoitamisia/hoitamatta jättämisiä, elleivät isovanhemmat tule suorastaan hyväksikäytetyiksi ja väsyvät tyystin. Jokainen voi halutessaan muuttaa niin lähelle isovanhempia kuin vain haluaa. 

Mikä tässä on niin ***vetin vaikeaa?

Suurin osa isovanhemmista mielellään hoitaa silloin tällöin lastenlapsiaan, jos siihen on todellinen tarve esim. vanhemmat nukkuvat univelkojaan, ovat töissä, sairaana jne.

Mutta, monet isovanhemman ärsyyntymiskynnys nousee, jos ne ovat toistuvia ja milloin halutaan hoitoapua siksi ajaksi kun molemmat vanhemmat ovat salilla tai muissa harrastuksissa, äidit sokerivahauksissa tai ripsien pidennyksessä, eikä kumpikaan vanhempi voi luopua omista menoistaan vaan väsyneet lapset vielä päiväkodin jälkeen lykätään isovanhempien hoidettavaksi ja hoidon tarve on loputon.

Monet isovanhemmat eivät halua kieltäytyä, sillä usein silloin piru on irti ja uhkaillaan välien katkaisemalla tai ettei lastenlapsia enää nähdä. Joka tietenkin on hyvin lapsellista.

Ap:ole sanoisin,että olet ihan oikeassa tuossa asiassa, että veljesi eivät tee kyllä oikein viedessään lapsensa liian usein isovanhemmilleen. Tuohan vaikuttaa jo siltä toiminnalta, että veljesi lasten vanhemmat laistavat itse kasvatusvastuustaan. Ei kukaan normaalilla järjellä varustettu aikuinen lapsen äiti tai isä sysää omia lapsiaan jatkuvasti isovanhemmilleen hoitoon.

Isovanhempien pitää antaa elää omaa ja rauhallista elämäänsä. He ovat jo aikoinaan omat lapsensa hoitaneet ja ei kuulu enää kerrata hommaa lastenlastensa myötä.

Vierailija kirjoitti:

Mun veli kans jatkuvasti hoidatuttaa lapsiaan vanhemmillani, eikä asu edes lähellä, mutta auto vie... Usein ovat yökylässäkin ja tosiaan nälkäisinä tulevat, äitini ruokkii. Itse en kahtaisi... 

Ehkä sun pitää kysellä toi kuvio niiltä ihmisiltä, se ettet sinä kehtaa on eri kuin esim. se mikä meillä: muut sisarukseni ei juurikaan vie lapsiaan äidilleni, joka kaipaa lapsenlapsiaan ja jaksaa kyllä normaalia arkea. Hän sitten usein lapsiani kysyy itsekin sinne -hä taas ei kehtaa pyytää sisaruksilta koska olettaa ettei heitä kiinnosta. 

Lopettakaa olettaminen ja kysykää niitä tapaamisia itse. Toi syö sisarusten välejä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö ap. Tuohan on vain hienoa että isovanhemmat itse haluavat hoitaa ja auttaa. Ei siinä ole yhtään mitään huolestuttavaa kenenkään kannalta.

On siinä huolestuttavaa silloin, jos homma on epätasapuolista. Eli yksi perhe kuormittaa isovanhempia ja muille ei riitä kaistaa. Kaipa niille muillekin lapsenlapsille olisi kiva nähdä mummua ja faaria joskus.

Mun appivanhemmat olivat kaikki kesäkaudet poissa eläköitymisestä 10 vuotta eteenpäin. Sinä aikana kahden lapsen perheet ehtivät kasvaa isoiksi. Tyttären lapset saivat nauttia talvikaudella isovanhempien seurasta, kun asuivat vain tunnin matkan päässä ja tytär vaati etenkin äitiään heille tai vei omia lapsiaan äidille.  Meille on melkein 5 h matka, joten näkemiset jäivät väkisinkin vähäisiksi.  Nyt kun isovanhemmat eivät enää muuten reissaa, he keskittyvät kolmannen lapsensa perheeseen "että lapset saavat muistoja isovanhemmista". Vähän on sellainen olo, että meidän  lapsilla ei sitten kai ollut niin tärkeetä niitä muistoja saada.

No, sellaista se on että jos asuu kaukana niin on vaikeampaa järjestää tuollaista. Itsekin asumme niin kaukana isovanhemmista, että käymme siellä vain muutaman kerran vuodessa. Ja veljeni, joka on jäänyt asumaan samalle paikkakunnalle vanhempien kanssa, toki luonnollisesti saa paljon hoitoapua ja isovanhempien seuraa. Ei ole tullut mieleenkään kiukutella epätasa-arvosta kun itse on valittu muuttaa 500 km päähän...

Eihän tässä kukaan kiukuttele, mutta on se vaan kummallista kun yhdelle perheelle keskitytään luomaan niitä mummujavaarimuistoja 2500 km päässä viikkokaupalla vuodessa, kun muiden lasten perheille riitti kortti kerran kesässä, että voi kun mummulla on niin ikävä...