Mieheni ei kestä kehoni "epätäydellisyyksiä"
Hän saa hepulin, jos olen vahingossa unohtanut kylppärin lavuaarin reunalle vanupuikon, jossa on vaikkua. Ei siksi, että hän saisi hepulin käytetyistä vanupuikoista, jotka on unohtunut laittaa roskiin, vaan siksi että vaikku yök-yök-yök. Tai jos käyn vessassa, ja sinne jää minuutiksi vähän jotain "hajua" (meidän vessassa on huono ilmanvaihto), koska hänen mielestä on ilmeisesti jotenkin ihan sietämättömän kamalaa, että toisen ihmisen/naisen kehoon liittyy joskus pahoja hajuja. Itse hän kuitenkin piereskelee estottomasti. Tai jos kesällä ruskettunut iho "kesii" pois siten, että se näkyy hieman niin taas tulee yök-yök "ällöttävää kun sä sulla on tollanen vastenmielinen iho tossa". Asumme yhdessä, ja ihmisen keho nyt välillä "erittää" jotain, ja kotona sitä nyt sitten vaan näkyy joskus. Hän ei ole mikään nuori enää, on asunut ennen minua yhden toisen naisen kanssa pitkään. Mistä tällainen voisi kertoa? Miksi mies ei kestä sitä että kehoni ei ole aina "täydellinen"?
Kommentit (42)
Onpa jotenkin epäkypsän oloista. Jotkut miehet on taipuvaisia idealisoimaan naisia niin, että vaikka he älyllisesti toki tietävät että myös nainen pieree, paskantaa, hikoilee jne, niin voidakseen tuntea seksuaalista halua naista kohtaan heidän täytyy jotenkin mentaalisesti kieltää nämä ja nähdä nainen jotenkin virhettömänä, puhtaana hahmona jota ei tahraa aineellisuuden roisimmat puolet.
Itse seurustelin tällaisen kanssa aikoinaan ja olihan se kummallista. Ei ollut mikään nuori, lähes nelikymppinen mies, mutta esim. jos hänen halutessaan seksiä sanoin että mulla on nyt kuukautiset, mies meni lähes paniikkiin. Yök, yök, yök, miksi sinun piti kertoa, nyt ällöttää. Herraa ällötti vaikkei mitenkään tarvinnut joutua tekemisiin eritteiden kanssa tms. Samoin niistäminen, näkyvä hikoilu, kakkaamisen äänet olivat superyök. Samalta henkilöltä oli mennyt ekassa avioliitossa seksuaalinen halu vaimoon täysin kun näki synnytyksen: hän ei kuulemma voinut nähdä tätä enää kuin ammottavana verisenä reikänä josta tulee limaisia ja verisiä vauvoja, eikä semmoista voinut haluta.
En tiedä mikä on psykologia tuollaisen takana mutta aika ahdistavaa se oli itselle. Minä reagoin siihen vähän niin että ihan tahallani piereskelin ja olin roisi, mikä saattaakin olla syy miksi mies jätti minut ja otti 19-vuotiaan eteerisen slaavikaunottaren tilalle :D
Ei ole vielä sitten oppinut että myös naiset hikoilee, piereskelee ja käy jopa paskalla? Kummallista.
Ehkä noin herkän miehen on parempi olla yksin omine hajuineen ja eritteineen.
AP, pelasta ittes. Toi mies ei sovi parisuhteeseen ainoankaan ihmisen kanssa.
Me ei kumpikaan laiteta kotona vessaa lukkoon. Minä en ikinä mene vessaan, jos mies on siellä, annan olla rauhassa. Mutta mies paukkaa välillä vessaan koputtamatta, kun minä olen siellä. Ja saa kauhu-ällötys-kohtauksen, jos olenkin paskalla. Luulee ilmeisesti, että aina kun olen wc-huoneessa ovi kiinni, niin olen siellä meikkaamassa tai tekemässä jotain muuta naisellista sievää ehostautumista. Mitäs tulee sinne väkisin.
Ehkä kyseessä on lapselliset sisuksiltaan teiniksi jääneet miehet. Onkohan niillä ollut edes siskoakaan. Olisi päässyt ruumiintoiminnot tulemaan tutuiksi. (Eikä varmana vaihda lapselle vaippaakaan.) Kannattaa ehkä vaihtaa miestä, ap.
Tuntuu todella merkilliseltä, varsinkin kun kyseiset tyypit ovat yleensä itse kaikkea muuta kuin täydellisiä.
Mistä ihmeestä te löydätte noita idioottimaisia miehiä?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kyseessä on lapselliset sisuksiltaan teiniksi jääneet miehet. Onkohan niillä ollut edes siskoakaan. Olisi päässyt ruumiintoiminnot tulemaan tutuiksi. (Eikä varmana vaihda lapselle vaippaakaan.) Kannattaa ehkä vaihtaa miestä, ap.
Tuntuu todella merkilliseltä, varsinkin kun kyseiset tyypit ovat yleensä itse kaikkea muuta kuin täydellisiä.
Mieheni on ainoa lapsi, eli ei ole ollut siskoja. Äiti sillä kyllä on ollut, ja äitinsä on vähän "sikamainen" joskus tavoiltaan, röyhtäilee julkisesti ym sellaista. Ap.
Kuka helvetti jättää vaikkuisia vanupuikkoja altaan reunalle? Liimaatko terveyssiteesikin seinille?
Vierailija kirjoitti:
Kuka helvetti jättää vaikkuisia vanupuikkoja altaan reunalle? Liimaatko terveyssiteesikin seinille?
No kyllä välillä liimaan verisen terveyssiteen vessan peiliin. Ja ripustan käytetyn tamponin kuivumaan käsipyyhekoukkuun. Sopivat mielestäni hyvin yhteen sen käsisaippullon suuttimen aukkoon työntämäni vaikkuisen topsyn kanssa.
Tai sitten en.
Ap.
Hirvee mies, mutta en mäkään jättäisi käytettyä vanupuikkoa altaan reunalle. Jos mieheltä unohtuu, niin huikkaan et "laitatko tuon puikon roskiin kulta!" Onhan se ällöttävää, mut silti normaalia, eikä mikään kohtausta aiheuttava asia!
Minäkin käyttäydyin tuolla tavoin, kun oli aika erota. Toisessa alkoi kaikki ärsyttää ja inhottaa.
Mun eksä oli samanlainen. Mm. ei voinut koskea selässäni olevaa, luomenpoistosta jäänyttä arpea. Se kutiaa välillä, enkä yltä siihen itse, mutta hän ei voinut raapia kun oli niiiin ällöttävää. Jätin hänet lopulta, sanoin syyksi lapsellisuuden, ei ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin käyttäydyin tuolla tavoin, kun oli aika erota. Toisessa alkoi kaikki ärsyttää ja inhottaa.
Minun mies on alusta saakka ollut tällainen. Ap.
No onhan se kohteliasta muistaa laittaa se vanupuikko roskiin. Meillä myös poltetaan tulitikut vessassa jos oikein pahanhajuinen tuotos tulee. Mut onhan tuo nyt aika ylireagointia oikein ääneen yökkäillä...!
Mä voisin tulla istumaan sun miehes naamalle.