Lue keskustelun säännöt.
Entinen lihava tai nyt laihduttava: milloin tajusit, että on pakko tehdä ylipainolle jotain?
13.03.2017 |
Vai oliko sinulla tuollaista ahaa-elämystä ollenkaan?
Omalla kohdallani se taisi tapahtua viikonloppuna. Olen BMI:n mukaan merkittävästi lihava ja kärsin epätyypillisestä syömishäiriöstä, johon kuuluu myös ahmimiskausia. Jo pidemmän aikaa olen voinut huonosti, kunto on ollut huono, kaikki vaatteet näyttävät kurjalta päällä jne. mutta mikään yksittäinen asia ei ole vielä motivoinut pistämään elämäntapoja kuntoon.
Mutta syömiseni meni eilen niin överiksi, että puolisokin huomatti asiasta minulle - hän on siis ollut todella lempeä ja ymmärtäväinen minua kohtaan tähän saakka. Jälkeenpäin makasin sängyssä niin kovissa tuskissa, että pelkäsin kuolevani ähkyyn ja vatsanväänteisiin.
Päätin, että EI IKINÄ ENÄÄ ja että tänään teen kaikkeni, että söisin normaalia ruokaa ruoka-aikoina ja ylensyömistä ei tapahtuisi. En kuitenkaan voi olla vielä varma, oliko tämä kokemus käännekohta minulle vai ei. Voi olla, että haen apua selvitäkseni tästä, jos en osaa itse.
Vastaavia kokemuksia?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Tuo avun hakeminen - se on masentavaa että sekään ei kaikilla auta. Itse olen varsin hyvätuloinen it-ammattilainen joten on ollut varaa käyttää ns. parhaita yksityisen puolen palveluita. Olen käynyt jojoilijoista ja dieettiansasta kirjojakin kirjoittaneella ravitsemusterapeutilla sekä syömishäiriökeskuksen psykologilla.
Valitettavasti ilman mitään apua. Edelleen on sama kuvio kuin aina ennen, eli syömiseni vaihtelee terveellisten kausien ja täysin kohtuuttomien ahmimiskausien välillä. Psykologi sanoo että en todennäköisesti pääse ongelmasta ennen kuin stressitasoni laskevat, mutta se tarkoittaisi työttömäksi heittäytymistä, ja siihen en sentään halua ryhtyä. Ja olisi köyhyydessä sitten omat stressitekijänsä myös.
Mitä jos vaan järkevänä ihmisenä päättäisit olla vetämättä niitä herkkuja tai makkaroita tai siidereitä tai mitä sitten ikinä vedätkään. Päätä, että ne eivät ole sinun ruokiasi. Älä osta niitä koskaan. Jos kassajonossa huomaat mässyruokaa kärryissäsi, vie ne takaisin hyllyyn. Ajattele, että olet allerginen niille ja saat niistä ikäviä oireita.
Tuskin kukaan on hirvittävän ylipainoinen vain syömällä kaurapuuroa aamiaiseksi, perunamuusia ja lihapullia lounaaksi ja makaronilaatikkoa päivälliseksi. Opettele ateriarytmi.
Stressi on tekosyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaveri: saanko kysyä, mutta oletko raskaana?
Vierailija kirjoitti:
Olen jo aiemminkin kirjoittanut tämän johonkin ketjuun, joten jollekin saattaa olla tuttu.
Kotoa parkkipaikalle (n. 50 m) normaaliin tahtiin käveltyäni ja autoon istuttuani olin vielä usean minuutin istumisen jälkeen todella hengästynyt. Läähätin ja puuskutin, sydän hakkasi hulluna.
Puoliso sanoi hyvin varovaisella äänellä, että on minusta huolissaan, terveydestäni. Se järkytti ja herätti.
35 kiloa on jo tippunut. 10 kg matkaa ihannepainoon. Aloitin hyvin pienestä arkiliikunnan lisäämisestä, ja hiljalleen tarkastin ruokavalioni kuntoon. Ajan kanssa lisäsin liikuntaa, mutta edelleenkään en ole mikään himoliikkuja.
Onpa ihanaa jaksaa ihan eri tavalla.
Listaanpa tähän nyt niitä pienen pieniä asioita, joilla sain laihtumisen käyntiin:
- kaukosäädintä säilytetään television vieressä, joten kanavaa vaihtaessa joutuu nousemaan ja kävelemään televisiolle
- mainoskatkoilla kävellään (mutta ei jääkaapille!) tai muuten liikutaan
- siivouksen oheen laitetaan hyvää musiikkia soimaan, ja kuin vahingossa tulee tanssittua hengästykseen saakka
- portaat AINA, hissi EI KOSKAAN
- kun syö, niin syö, eikä tee muuta samalla - keskittyy jokaiseen suupalaan
- syö vain ruoka-aikoina eli 5 krt / pv
- bussista jäädään yhtä pysäkkiä aiemmin
mä otan siivouksen myös treeninä! hiki virtaa ja raivon vallassa jynssään ja siivoan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo avun hakeminen - se on masentavaa että sekään ei kaikilla auta. Itse olen varsin hyvätuloinen it-ammattilainen joten on ollut varaa käyttää ns. parhaita yksityisen puolen palveluita. Olen käynyt jojoilijoista ja dieettiansasta kirjojakin kirjoittaneella ravitsemusterapeutilla sekä syömishäiriökeskuksen psykologilla.
Valitettavasti ilman mitään apua. Edelleen on sama kuvio kuin aina ennen, eli syömiseni vaihtelee terveellisten kausien ja täysin kohtuuttomien ahmimiskausien välillä. Psykologi sanoo että en todennäköisesti pääse ongelmasta ennen kuin stressitasoni laskevat, mutta se tarkoittaisi työttömäksi heittäytymistä, ja siihen en sentään halua ryhtyä. Ja olisi köyhyydessä sitten omat stressitekijänsä myös.
Mitä jos vaan järkevänä ihmisenä päättäisit olla vetämättä niitä herkkuja tai makkaroita tai siidereitä tai mitä sitten ikinä vedätkään. Päätä, että ne eivät ole sinun ruokiasi. Älä osta niitä koskaan. Jos kassajonossa huomaat mässyruokaa kärryissäsi, vie ne takaisin hyllyyn. Ajattele, että olet allerginen niille ja saat niistä ikäviä oireita.
Tuskin kukaan on hirvittävän ylipainoinen vain syömällä kaurapuuroa aamiaiseksi, perunamuusia ja lihapullia lounaaksi ja makaronilaatikkoa päivälliseksi. Opettele ateriarytmi.
Stressi on tekosyy.
Minä lihoin syömällä oikeassa ruokarytmissä tavallista ruokaa. Söin sitä paljon.
Kun aloin syödä 1-2 kertaa päivässä ja pienempiä määriä, laihduin nopeasti.
Ja todellakin stressi saa ihmisen ahmimaan. Joku toinen masentuu, toinen saa sydärin, kolmas vetää viinaa tai aineita ja yksi sekoaa. Ja joku ahmii. Se on tyydyttävää ja lohduttavaa.
Esimerkki miten saatoin syödä päivän aikana: aamulla kahvin kanssa pari voileipää leikkeleellä ja juustolla tai vaikka eilistä ruokaa. Päivällä 2 valmisruokaa esim. muusi + kalapihviannos ja sekaan keitetty nuudelipussi mausteilla (kyllä, sopi just lautaselle ihan piripintaan). Ehkä hedelmä välissä. Sitten kotona kahvin kanssa leipää, sitten jokin valmisruoka tai kotiruoka. Illemmalla vaikka 5 ruisleipää leikkeleillä ja juustolla, ehkä purkki raejuustoa tai juustonpala, sitten myöhemmin vielä joku toinen einesruoka. Söin koko ajan, valtavia määriä, tavallista ruokaa.
Ei tarvinnut ostaa "mässyjä", sidukkaa, makkaroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itseni hyväksymisen kannalla joska vatipäät keksii aina jotain mistä kiusata vaikka olisin kokoa 34. Lihoin viime vuosien aikana tuntuvasti lähinnä stressin takia ja keskityin töihin en muotoihini. Kuitenkin viime kesänä asunnossani oli monta viikkoa 34 astetta lämmintä päivisin ja jouduin istumaan tuolissa 8 tuntia päivässä. Nestettä alkoi kerääntymään jalkoihini ja nilkkoihini todella paljon ja se tuntui inhottavalta sekä myös pelottavalta. Joinain päivinä en meinannut saada housuja pois päältä kun nilkat olivat niin paisuneet.
Nyt syön mm. pinaattia, tomaattia ja kesäkurpitsaa ja olen jättänyt pois herkut ja yritän syödä paljon vähärasvaista proteiinia ja ainoastaan tummaa leipää. Liikuntaa harrastan liian vähän mutta tänään aion ostaa lenkkikengät. Kevätaurinko paistaa jo niin kirkkaana ja en halua enää toista kesää pallonilkkaisena.
Tajusin olevani lihava puoli vuotta kuopuksen syntymän jälkeen. Entisen 56kg sijaan painoin 62kg. Siinä meni pieleen, 163/62 ei ole lihava, normaalipainoinen toki sieltä yläpäästä painoindeksiä.
Siitä sitten laihduttamaan, kaikki mulle heti-ihmisenä pari viikkoa nutrilett-kuuria ja paino 57kg, olo oli kamala koko ajan, päätä särki ja v..utti.
Kului pari viikkoa ja paino oli 66kg ja taas v..tti.
Kananmunaa ja valkoviiniä, kaalikeittoa ja painonvartijaa, karppausta ja kumihousuja, jotain pillereitä, jotka fiksu työkaveri heitti kahvihuoneesta roskiin, älä syö sokeria-dieetti, älä syö leipää-dieetti.
Kunnes 28v myöhemmin, vuosi sitten päätin, ikinä en enää laihduta, nyt paino on kilo vähemmän kuin vuosi sitten. Tätä menoa pääsen tuohon alkupainoon, 62kg vuonna 2037, se riittää, mutta enpä enää suostu tuntemaan huonoa omaa tuntoa yhdestäkään suupalasta. Elämä on vaan liian lyhyt laihduttamiseen ja joka päiväiseen v...tukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin että ahmimisesta on muodostunut niin suurta ahdistusta aiheuttava asia, että se on pakko saada kuriin. Lisäksi inhosin vartaloani niin paljon että tiuskin miehelle kun hän yritti koskea. Hän siis rakasti minua aidosti kaikkine kiloineni, enkä voinut sitä ymmärtää kun itse vihasin itseäni niin paljon.
Nyt näin 8v jälkeen ei ole enää miestä ja olen laihduttanut yhteensä yli 50kg, mutta lihonut kaiken aina takaisin. Alan terapian ja muun ammattiavun avulla tajuta että tiukat laihdutuskuurit eivät tällaisen ahmimishäiriöisen kohdalla ole ratkaisu mihinkään. Tietysti en mitään muuta niin haluaisikaan kuin laihtua taas ja olla normaalipainoinen, mutta nyt minun on opeteltava syömään ja liikkumaan järkevästi ja ennen kaikkea rakastamaan itseäni juuri näin, niinkuin mieskin joskus rakasti. Jos laihdun siinä sivussa, niin hyvä.
Niin ja kuulostaa siltä että sinäkin voisit hyötyä ammattiavusta, ap. Syömishäiriö ei ole leikin asia:/ t. 49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo avun hakeminen - se on masentavaa että sekään ei kaikilla auta. Itse olen varsin hyvätuloinen it-ammattilainen joten on ollut varaa käyttää ns. parhaita yksityisen puolen palveluita. Olen käynyt jojoilijoista ja dieettiansasta kirjojakin kirjoittaneella ravitsemusterapeutilla sekä syömishäiriökeskuksen psykologilla.
Valitettavasti ilman mitään apua. Edelleen on sama kuvio kuin aina ennen, eli syömiseni vaihtelee terveellisten kausien ja täysin kohtuuttomien ahmimiskausien välillä. Psykologi sanoo että en todennäköisesti pääse ongelmasta ennen kuin stressitasoni laskevat, mutta se tarkoittaisi työttömäksi heittäytymistä, ja siihen en sentään halua ryhtyä. Ja olisi köyhyydessä sitten omat stressitekijänsä myös.
Mitä jos vaan järkevänä ihmisenä päättäisit olla vetämättä niitä herkkuja tai makkaroita tai siidereitä tai mitä sitten ikinä vedätkään. Päätä, että ne eivät ole sinun ruokiasi. Älä osta niitä koskaan. Jos kassajonossa huomaat mässyruokaa kärryissäsi, vie ne takaisin hyllyyn. Ajattele, että olet allerginen niille ja saat niistä ikäviä oireita.
Tuskin kukaan on hirvittävän ylipainoinen vain syömällä kaurapuuroa aamiaiseksi, perunamuusia ja lihapullia lounaaksi ja makaronilaatikkoa päivälliseksi. Opettele ateriarytmi.
Stressi on tekosyy.
Minä lihoin syömällä oikeassa ruokarytmissä tavallista ruokaa. Söin sitä paljon.
Kun aloin syödä 1-2 kertaa päivässä ja pienempiä määriä, laihduin nopeasti.
Ja todellakin stressi saa ihmisen ahmimaan. Joku toinen masentuu, toinen saa sydärin, kolmas vetää viinaa tai aineita ja yksi sekoaa. Ja joku ahmii. Se on tyydyttävää ja lohduttavaa.
Olen kyllä nähnyt, miten ihmiset ahmivat ruokaa seisovasta pöydästä. Ei mitään tolkkua. Jokaisen kannattaa miettiä omia syömisiään, että missä menee pieleen. Laskea syömänsä kalorit vaikka Finelin laskurilla jne.
Paras tapa purkaa stressiä on rankka liikunta. Ei ole pakko ahmia. Eikä ole pakko palkita itseään ruoalla liikunnan jälkeen.
Kävin pitkästä aikaa yksissä juhlissa viime kesänä ja mitkään ns juhlavaatteet ei mahtunu päälle. Kaikista farkuista pursui maha vyötäröltä. Diabetes kolkuttelee oven takana vaikka harrastan liikuntaa ja syön suht terveellisesti. Tulevaan kesään reilu 10kg keveympänä. Odotan jo että saan pukea kivempia vaatteita kesällä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua pelottaa että miten sen laihdutuksen jälkeisen painonhallinnan laita on. Kerran jo siinä epäonnistuin, 25 pudotetusta kilosta 6 tuli takaisin vuodessa. Nyt niistä olen saanut 4kg jo pois ja kohta olen taas tavoitteessani. On vaikeaa löytää tasapaino, liikaa en halua laihtua mutta takaisinkaan en enää toistamiseen kiloja halua. Ongelma mulla on syömäpuolella sen sopivan määrän syömisessä, liikuntaa harrastan pari tuntia päivässä ja näin tein jo ylipainoisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo avun hakeminen - se on masentavaa että sekään ei kaikilla auta. Itse olen varsin hyvätuloinen it-ammattilainen joten on ollut varaa käyttää ns. parhaita yksityisen puolen palveluita. Olen käynyt jojoilijoista ja dieettiansasta kirjojakin kirjoittaneella ravitsemusterapeutilla sekä syömishäiriökeskuksen psykologilla.
Valitettavasti ilman mitään apua. Edelleen on sama kuvio kuin aina ennen, eli syömiseni vaihtelee terveellisten kausien ja täysin kohtuuttomien ahmimiskausien välillä. Psykologi sanoo että en todennäköisesti pääse ongelmasta ennen kuin stressitasoni laskevat, mutta se tarkoittaisi työttömäksi heittäytymistä, ja siihen en sentään halua ryhtyä. Ja olisi köyhyydessä sitten omat stressitekijänsä myös.
Mitä jos vaan järkevänä ihmisenä päättäisit olla vetämättä niitä herkkuja tai makkaroita tai siidereitä tai mitä sitten ikinä vedätkään. Päätä, että ne eivät ole sinun ruokiasi. Älä osta niitä koskaan. Jos kassajonossa huomaat mässyruokaa kärryissäsi, vie ne takaisin hyllyyn. Ajattele, että olet allerginen niille ja saat niistä ikäviä oireita.
Tuskin kukaan on hirvittävän ylipainoinen vain syömällä kaurapuuroa aamiaiseksi, perunamuusia ja lihapullia lounaaksi ja makaronilaatikkoa päivälliseksi. Opettele ateriarytmi.
Stressi on tekosyy.
Minä lihoin syömällä oikeassa ruokarytmissä tavallista ruokaa. Söin sitä paljon.
Kun aloin syödä 1-2 kertaa päivässä ja pienempiä määriä, laihduin nopeasti.
Ja todellakin stressi saa ihmisen ahmimaan. Joku toinen masentuu, toinen saa sydärin, kolmas vetää viinaa tai aineita ja yksi sekoaa. Ja joku ahmii. Se on tyydyttävää ja lohduttavaa.
Olen kyllä nähnyt, miten ihmiset ahmivat ruokaa seisovasta pöydästä. Ei mitään tolkkua. Jokaisen kannattaa miettiä omia syömisiään, että missä menee pieleen. Laskea syömänsä kalorit vaikka Finelin laskurilla jne.
Paras tapa purkaa stressiä on rankka liikunta. Ei ole pakko ahmia. Eikä ole pakko palkita itseään ruoalla liikunnan jälkeen.
Minä en tykkää kalorien laskemisesta. Minulla toimi se, että opettelin tuntemaan nälkää. Paastosin ja pidin taukoja, jotta opin tietämään milloin on fyysisesti nälkä ja milloin kyse on mielihalusta tai tavasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu kuin aiemmin mainittuna; kun mikään ei enää näyttänyt tai tuntunut hyvältä päällä. Sen lisäksi hengästyin heti kävellessä ja oli tosi kova paikka levätä ja tasata hengitystä rappusten jälkeen...
Olen aina ollut pienikokoinen (xs), mutta muodokas. Sitten tulikin stressaava vuosi ja lihoin 26 kiloa... Olihan se kaksoisleukakin shokki kun ei sellaistakaan ikinä ennen ole ollut. Näytin ihan eri ihmiseltä ja välttelin peilejä.. Häpesin itseäni niin paljon etten pystynyt edes näkemään toisella paikkakunnalla olevia ystäviä ja sukulaisia. Jäin paitsi monista toisille tärkeistä juhlista vain oman häpeän vuoksi ja se pisti kyllä miettimään.. Halusin tuntea itseni taas hyvänoloiseksi ja -näköiseksi.
Tuo laihdutusaika osui vain tosi rankkaan aikaan, kun tulin avopuolison jätettäväksi yli 5 vuoden suhteen jälkeen.. Siitäkin johtuen painoa putosi kuukaudessa 15 kiloa, sen jälkeen aloitin kävelemään lähes päivittäin ja kiloja putosi taas lisää. Muutaman kuukauden päästä painoa oli lähtenyt 21 kiloa.
En ollut mikään liikalihava, mutta pituuteni (156cm) ja vartalooni nähden ihan väärissä mitoissa. Paino oli noussut 74 kiloon, mutta nyt vaaka näyttää 52 kiloa :)
Haluaisin kannustaa aloittamaan kävelyn. Siis ihan totta, siihen jää niin nopeasti koukkuun. Oli hyvä aloittaa tunnin kestävillä kävelylenkeillä (30min matka eteenpäin, 30 min kotiinpäin). Paino alkoi putoamaan nopeasti kun jätti roskaruoan pois kokonaan ja aloin kuluttamaan sen sijaan että makasin vain kotona. Ei mennyt kauaa, kun juoksin jo tunnin kestäviä lenkkejä, joihin meni aiemmin yli kaksi tuntia. Se on mahtava fiilis huomata kun kehittyy, siihen jää koukkuun!
T. Ennen kävelyäkin vihaava
Minä luulin ennen olevani "tyypillinen tunnesyöjä", eli siis että syön johonkin epämääräiseen ahdistukseen, mutta todellisuudessa aineenvaihduntani oli niin sekaisin, että en tuntenut oikeaa fyysistä näläntunnetta juuri koskaan ja söin vain koska luulin että nyt täytyy taas syödä ettei tule liian nälkä. Kun vuoden alussa lopetin sokerin syömisen (on minulla vieläkin kaapissa ketsuppia ja käytän sokeria joissain ruoissa suolan tapaan mausteena), tajusin vasta miten paljon olin syönyt yli tarpeeni päivittäin. Viime viikonloppuna kun juhlissa söin paljon sokeria ja muutakin epäterveellistä höttöä, huomasin vasta torstaina ensimmäisen kerran olevani oikeasti nälkäinen jätettyäni aamupalan väliin. Itselläni ainakin sokeri ja ehkä jotkut lisäaineetkin (lopetin nekin vuoden alusta) ovat pistäneet kropan ja aineenvaihdunnan täysin epäkuntoon ja vaikeuttaneet päivittäin tarvittavien kalorimäärien vaistonvaraista arviointia.
Aina kun luen näin tunnistettavan tarinan mietin "kukahan naisparan ns. ystävistä on kirjoittanut tämän muka omana juttunaan..."