Entinen lihava tai nyt laihduttava: milloin tajusit, että on pakko tehdä ylipainolle jotain?

Ahmiminen on tuttua.. liiankin tuttua :/ jo n. 15 vuoden ajalta.

Välillä hyviä kausia. Sokeri mulla laukasee ton. Ja vaaleet viljat.

Vierailija kirjoitti:

Ahmiminen on tuttua.. liiankin tuttua :/ jo n. 15 vuoden ajalta.

Välillä hyviä kausia. Sokeri mulla laukasee ton. Ja vaaleet viljat.

Onko sulla motivaatiota muutokseen?

Kun kaksoisleuka kasvoi leukaa isommaksi. Muut pulleroiseni "kestän", mutta en sitä. :'D t. Tällä hetkellä laihduttava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahmiminen on tuttua.. liiankin tuttua :/ jo n. 15 vuoden ajalta.

Välillä hyviä kausia. Sokeri mulla laukasee ton. Ja vaaleet viljat.

Onko sulla motivaatiota muutokseen?

On ja ei.

Tilanne on se että olen sairastumisen partaalla jos en lopeta ahmimista. Sisäelinrasvaa on hirveesti ja vartalotyyppi sellainen, että sydänkään ei kohta kestä. Nyt painan (taas) sen verran että hengästynkin tosi vähästä. Sairastelen usein.

Mutta se syömishäiriö piru kuiskii korviin tuhmia. Ja sit tulee sellanen olo välillä että "mitä välii... ahmin vielä tän kerran .. "

Kun samana vuosia pysynyt vaatekoko alkoi muuttua suuremmaksi ja piti hankkia kokoa suurempi vaate.

Ei löydy vaatteita enää mistään.

Siinä vaiheessa kun tajusin etten pysty pyyhkimään persettäni normaalilla tavalla, koska kädet ei enää ylety, runsaiden vatsa-, kylki- ja selkämakkaroiden takia. Enkä pystynyt solmimaan kengännauhoja ilman jotain apujakkaraa, koska en ison vatsani takia voinut kumartua alas asti tai kyykistyä. Olin siis käytännössä 32-vuotiaana liikuntarajoitteinen ja ihan vain läskin takia.

No, ei sillä että mulla valitettavasti muutos laihempaan ei ole koskaan ollut pysyvä vaan jojottelen. Välillä aina säikähdän jotain juttua, esim. aikuistyypin diabetekseen viittaavia oireita, tai peilikukvaani, ja saan motivaation laihtua. Sitten laihdutan, menetelmä vaihtelee, mutta aina tuntuu palaavan läski takaisin koska sitä myötä kun painon aiheuttamat ongelmat vähenevät, vähenee motivaatio enää tehdä mitään ja sitten palaa entiset ruokatavat ja entinen paino. 

Viimeinen laihis oli että laihdutin viime vuonna 32 kg Cambridge-dieetillä. Lupasin ja vannoin ettei se koskaan tule takaisin. Mutta niin, sitten kuoli koira yllättäen nuorena, töissä kovaa stressiä, miesystävä jätti, ja taas palasin mässy- ja siideripatojen äärelle, ja nyt painan enää 3 kg vähemmän kuin Cambridgea aloittaessani. Huokaus.

Isot vaatekoot:

- värivaihtoehtoja tasan yksi ja puoli

- epäsymmetriset leikkaukset eivät sovi jos keho on jo muutenkin "haastava"

- verhotupsu muoti tunikossa... WTF. Hitto jos vihdoin löydät jonkun paidan joka ehkä jotenkin sopisi, niin siinä on jokin napaan asti menevä halkio ja ja ne v*tun tasselit..

-materiaalit kiiltävää, tekokuitua, kuosit jotain mummokukkaa tai pääkalloestetiikkaa

Tuskin selviät yksin tuosta ja tuskin tuo oli käännekohta. En tarkoita olla masentava, vaan realisti. Yleensä se vaatii aika monta käännekohtaa, takapakkia ja edestakaisin seilausta että paranemista tapahtuu oikeasti. Se on pitkä prosessi, ei mikään itsekurin tai ahaa-elämyksen puutoksesta johtuva tila vaan kuten sanoit, syömishäiriö. Mahtavaa, että tiedostat että jonkin pitää muuttua ja haluat parantua. Älä kuitenkaan missään nimessä ala nyt tuo "käännekohdan voimalla" laihduttaa ja kuvittele että aiemmin sinulla ei ollut motivaatiota ja itsekuria ja nyt on.  Sinun ei pidä laihtua, vaan parantua. Suosittelen hakeutumaan ammattiavun piiriin. Ylen Vaakakapinasta saa myös paljon fiksua tietoa ja tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahmiminen on tuttua.. liiankin tuttua :/ jo n. 15 vuoden ajalta.

Välillä hyviä kausia. Sokeri mulla laukasee ton. Ja vaaleet viljat.

Onko sulla motivaatiota muutokseen?

On ja ei.

Tilanne on se että olen sairastumisen partaalla jos en lopeta ahmimista. Sisäelinrasvaa on hirveesti ja vartalotyyppi sellainen, että sydänkään ei kohta kestä. Nyt painan (taas) sen verran että hengästynkin tosi vähästä. Sairastelen usein.

Mutta se syömishäiriö piru kuiskii korviin tuhmia. Ja sit tulee sellanen olo välillä että "mitä välii... ahmin vielä tän kerran .. "

Voi, kuulostaa niin tutulta. Ja sitten, kun on ahminut kerran, niin voi ahmia koko loppuviikon koska se on jo valmiiksi pilalla.

Teinkin tämän aloituksen ikään kuin muistutukseksi itselleni. Se eilinen olo oli niin poikkeuksellisen kamala, että yököttää vieläkin, kun ajattelen. AP

Vierailija kirjoitti:

Isot vaatekoot:

- värivaihtoehtoja tasan yksi ja puoli

- epäsymmetriset leikkaukset eivät sovi jos keho on jo muutenkin "haastava"

- verhotupsu muoti tunikossa... WTF. Hitto jos vihdoin löydät jonkun paidan joka ehkä jotenkin sopisi, niin siinä on jokin napaan asti menevä halkio ja ja ne v*tun tasselit..

-materiaalit kiiltävää, tekokuitua, kuosit jotain mummokukkaa tai pääkalloestetiikkaa

Hmm, minä kyllä ymmärrän tuon tyylin varsin hyvin. Oma ihan puhtaan esteettisesti mietitty tyylini olisi hyvin erilainen: selkeälinjainen, graafinen, jopa androgyynin kova. Mutta ylipainoisena tajuan että näytän ihan kamalalta sellaisissa vaatteissa. Kyllä vaan näytän paremmalta siinä epäsymmetrisessä tasselitunikassa, jossa kirkas väri tai kuvio, muoto ja/tai ne tasselit vetää huomion pois mun kropan muodosta, silti vaikka hoikkana en ikinnä pistäisi semmoista päälleni. Mutta nyt on tärkeintä makkaroiden peitto ja huomion pois vetäminen läskistä, ei mikään muu.

Itse ajattelen että esim. perinteinen afrikkalainen ja intialainen pukeutuminen ottaa hyvin huomioon myös isommat naiset. Niissä mekoissa, sareissa tms. selvästi ylipainoinenkin voi näyttää hyvältä, toisin kuin länsimaiden perusvaattteissa kuten farkuissa joiden vyötärön ylle tursuaa makkarat ja kittanoissa paidoissa. Ja noissa etnisissä vaatteissa juurikin usein pirteä väri ja kuvio vievät huomiota kropasta.

Isoäitini valitteli aina että olen liian laiha. Hänen mielestään terveen ihmisen pitää olla hieman plösö. Kun hän viimeinkin oli tyytyväinen painooni, katsoin kriittisesti itseäni peilistä ja pudotin seuraavan vuoden aikana 16 kiloa...

Vierailija kirjoitti:

Tuskin selviät yksin tuosta ja tuskin tuo oli käännekohta. En tarkoita olla masentava, vaan realisti. Yleensä se vaatii aika monta käännekohtaa, takapakkia ja edestakaisin seilausta että paranemista tapahtuu oikeasti. Se on pitkä prosessi, ei mikään itsekurin tai ahaa-elämyksen puutoksesta johtuva tila vaan kuten sanoit, syömishäiriö. Mahtavaa, että tiedostat että jonkin pitää muuttua ja haluat parantua. Älä kuitenkaan missään nimessä ala nyt tuo "käännekohdan voimalla" laihduttaa ja kuvittele että aiemmin sinulla ei ollut motivaatiota ja itsekuria ja nyt on.  Sinun ei pidä laihtua, vaan parantua. Suosittelen hakeutumaan ammattiavun piiriin. Ylen Vaakakapinasta saa myös paljon fiksua tietoa ja tsemppiä.

Olet oikeassa, kiitos siitä. Olen kuitenkin kohdannut näitä "käännekohtia" jo aiemminkin, ja yrittänyt laihduttaa siinä kuitenkaan pysyvästi onnistumatta. "Sankarilaihdutus" ei tosiaan onnistu melkein koskaan, vaikka iltapäivälehdet muuta väittävät.

Nyt olen kuitenkin päättänyt hakea apua, jos en osaa tehdä tätä yksin, joten uskoisin tämän olleen käännekohta edes sen vuoksi. AP

Vierailija kirjoitti:

Vai oliko sinulla tuollaista ahaa-elämystä ollenkaan?

Omalla kohdallani se taisi tapahtua viikonloppuna. Olen BMI:n mukaan merkittävästi lihava ja kärsin epätyypillisestä syömishäiriöstä, johon kuuluu myös ahmimiskausia. Jo pidemmän aikaa olen voinut huonosti, kunto on ollut huono, kaikki vaatteet näyttävät kurjalta päällä jne. mutta mikään yksittäinen asia ei ole vielä motivoinut pistämään elämäntapoja kuntoon.

Mutta syömiseni meni eilen niin överiksi, että puolisokin huomatti asiasta minulle - hän on siis ollut todella lempeä ja ymmärtäväinen minua kohtaan tähän saakka. Jälkeenpäin makasin sängyssä niin kovissa tuskissa, että pelkäsin kuolevani ähkyyn ja vatsanväänteisiin.

Päätin, että EI IKINÄ ENÄÄ ja että tänään teen kaikkeni, että söisin normaalia ruokaa ruoka-aikoina ja ylensyömistä ei tapahtuisi. En kuitenkaan voi olla vielä varma, oliko tämä kokemus käännekohta minulle vai ei. Voi olla, että haen apua selvitäkseni tästä, jos en osaa itse.

Vastaavia kokemuksia?

Syömishäiriöstä ei selvitä itsekurilla, eikä varsinkaan laihduttamalla, pikemminkin päinvastoin. Mitä pidempään yrittää sinnikkäästi laihduttaa, sen syvemmälle syömishäiriöön uppoaa.

Toki voit vielä kokeilla tämänkin kerran jos ne asiat muuttuisi noin, mutta jos ei, niin suosittelen sydämeni pohjasta hakemaan apua. Ja jotain muuta kuin tk:n pussikeittolaihdutusryhmää.  Mieluiten syömisen ongelmien päälle ymmärtävää terapeuttia, joka oikeasti paneutuu ensin sen syömishäiriösi syihin.

Tsemppiä oikein paljon <3

Tuo avun hakeminen - se on masentavaa että sekään ei kaikilla auta. Itse olen varsin hyvätuloinen it-ammattilainen joten on ollut varaa käyttää ns. parhaita yksityisen puolen palveluita. Olen käynyt jojoilijoista ja dieettiansasta kirjojakin kirjoittaneella ravitsemusterapeutilla sekä syömishäiriökeskuksen psykologilla. 

Valitettavasti ilman mitään apua. Edelleen on sama kuvio kuin aina ennen, eli syömiseni vaihtelee terveellisten kausien ja täysin kohtuuttomien ahmimiskausien välillä. Psykologi sanoo että en todennäköisesti pääse ongelmasta ennen kuin stressitasoni laskevat, mutta se tarkoittaisi työttömäksi heittäytymistä, ja siihen en sentään halua ryhtyä. Ja olisi köyhyydessä sitten omat stressitekijänsä myös.

Eli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai oliko sinulla tuollaista ahaa-elämystä ollenkaan?

Omalla kohdallani se taisi tapahtua viikonloppuna. Olen BMI:n mukaan merkittävästi lihava ja kärsin epätyypillisestä syömishäiriöstä, johon kuuluu myös ahmimiskausia. Jo pidemmän aikaa olen voinut huonosti, kunto on ollut huono, kaikki vaatteet näyttävät kurjalta päällä jne. mutta mikään yksittäinen asia ei ole vielä motivoinut pistämään elämäntapoja kuntoon.

Mutta syömiseni meni eilen niin överiksi, että puolisokin huomatti asiasta minulle - hän on siis ollut todella lempeä ja ymmärtäväinen minua kohtaan tähän saakka. Jälkeenpäin makasin sängyssä niin kovissa tuskissa, että pelkäsin kuolevani ähkyyn ja vatsanväänteisiin.

Päätin, että EI IKINÄ ENÄÄ ja että tänään teen kaikkeni, että söisin normaalia ruokaa ruoka-aikoina ja ylensyömistä ei tapahtuisi. En kuitenkaan voi olla vielä varma, oliko tämä kokemus käännekohta minulle vai ei. Voi olla, että haen apua selvitäkseni tästä, jos en osaa itse.

Vastaavia kokemuksia?

Syömishäiriöstä ei selvitä itsekurilla, eikä varsinkaan laihduttamalla, pikemminkin päinvastoin. Mitä pidempään yrittää sinnikkäästi laihduttaa, sen syvemmälle syömishäiriöön uppoaa.

Toki voit vielä kokeilla tämänkin kerran jos ne asiat muuttuisi noin, mutta jos ei, niin suosittelen sydämeni pohjasta hakemaan apua. Ja jotain muuta kuin tk:n pussikeittolaihdutusryhmää.  Mieluiten syömisen ongelmien päälle ymmärtävää terapeuttia, joka oikeasti paneutuu ensin sen syömishäiriösi syihin.

Tsemppiä oikein paljon <3

Kiitos myös tästä.

Syömishäiriöajattelussa piilee tosin myös se vaara, että kun tarpeeksi toistelee ettei pysty hallitsemaan syömistä sairauden vuoksi, sillä myös oikeuttaa ahmimisen kerta toisensa jälkeen. Toki pelkkä itsekuri ei riitä paranemiseen, mutta omalla kohdalla esim. säännöllinen ruokarytmi auttaa hillitsemään pahimmat oireet.

Omalla kohdalla taustalla on ADD, joten syömishäiriön syyt eivät ole kovin syvälliset, joskin lääkityksestä voisi olla apua joten mietin tässä jatkoa. AP

Vierailija kirjoitti:

Eli kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai oliko sinulla tuollaista ahaa-elämystä ollenkaan?

Omalla kohdallani se taisi tapahtua viikonloppuna. Olen BMI:n mukaan merkittävästi lihava ja kärsin epätyypillisestä syömishäiriöstä, johon kuuluu myös ahmimiskausia. Jo pidemmän aikaa olen voinut huonosti, kunto on ollut huono, kaikki vaatteet näyttävät kurjalta päällä jne. mutta mikään yksittäinen asia ei ole vielä motivoinut pistämään elämäntapoja kuntoon.

Mutta syömiseni meni eilen niin överiksi, että puolisokin huomatti asiasta minulle - hän on siis ollut todella lempeä ja ymmärtäväinen minua kohtaan tähän saakka. Jälkeenpäin makasin sängyssä niin kovissa tuskissa, että pelkäsin kuolevani ähkyyn ja vatsanväänteisiin.

Päätin, että EI IKINÄ ENÄÄ ja että tänään teen kaikkeni, että söisin normaalia ruokaa ruoka-aikoina ja ylensyömistä ei tapahtuisi. En kuitenkaan voi olla vielä varma, oliko tämä kokemus käännekohta minulle vai ei. Voi olla, että haen apua selvitäkseni tästä, jos en osaa itse.

Vastaavia kokemuksia?

Syömishäiriöstä ei selvitä itsekurilla, eikä varsinkaan laihduttamalla, pikemminkin päinvastoin. Mitä pidempään yrittää sinnikkäästi laihduttaa, sen syvemmälle syömishäiriöön uppoaa.

Toki voit vielä kokeilla tämänkin kerran jos ne asiat muuttuisi noin, mutta jos ei, niin suosittelen sydämeni pohjasta hakemaan apua. Ja jotain muuta kuin tk:n pussikeittolaihdutusryhmää.  Mieluiten syömisen ongelmien päälle ymmärtävää terapeuttia, joka oikeasti paneutuu ensin sen syömishäiriösi syihin.

Tsemppiä oikein paljon <3

Kiitos myös tästä.

Syömishäiriöajattelussa piilee tosin myös se vaara, että kun tarpeeksi toistelee ettei pysty hallitsemaan syömistä sairauden vuoksi, sillä myös oikeuttaa ahmimisen kerta toisensa jälkeen. Toki pelkkä itsekuri ei riitä paranemiseen, mutta omalla kohdalla esim. säännöllinen ruokarytmi auttaa hillitsemään pahimmat oireet.

Omalla kohdalla taustalla on ADD, joten syömishäiriön syyt eivät ole kovin syvälliset, joskin lääkityksestä voisi olla apua joten mietin tässä jatkoa. AP

Ei ADD syömishäiriötä aiheuta. Toki impulssikontrolli on monesti heikompi kuin keskivertoihmisellä, on taipumus riippuvuuksiin ja taipumus stimuloida itseään ja vireystilaansa esim.sokerilla ja syömällä mutta kyllä siellä taustalla on aina jotain muutakin. Alttius syömishäiriöön on vain suurempi kuin nentillä.

T. addi-syömishäiriöinen

Valitettavasti oman kokemuksen mukaan tällaiset herätykset kuin mitä ap koki tuppaa olemaan vähän kuin alkoholistin krapulapäivän päätös, että ikinä en juo enää viinaa. Ei siis järin kestäviä.

Käännekohta oli, kun bmi oli tasan 25. Olin aina pitänyt itseäni "normaalipainoisena mutta pullukkana", enkä jaksanut olla painosta sen enempää huolissani. Onneksi kävin vaa'alla ja huomasin tuon. Paljon helpompi laihdutta 5-10kg kuin tuplamäärä.

Ero ja sen jälkeinen hetki miettiä, että haluaako vielä löytää haluamanlaisensa kumppanin. -15kg auttoi aika paljon itsetuntoon, mikä taas heijastui mun elämänasenteeseen ja sitä kautta ihmiset myös ihastuivat muhun. Jopa se jättänyt eksä kaipaili takaisin.