en ole ehkä tiedostanut täysin että ollaan erottu eksän kanssa, pelkään törmääväni häneen

Mies lähti lätkimään yllättäen aikoinaan, mitään selittämättä ja töistä kotiuduttuani asunto oli tyhjennetty ja avain pöydällä. Ilmoitti vain vihaavansa minua eikä halunnut olla missään tekemisissä kanssani mistään hinnasta. Olin tuolloin reippaasti yli puolivälin raskaana, ja uhkaili minua tekemään aborttia (jota nyt ei tietenkään tuolloin enää saisi, enkä olisi sitä tehnytkään miehen painostuksesta) ja sanoi ettei haluakkaan olla missään tekemisissä lapsen kanssa koska olen hänen äitinsä. Muutin pois kodista jossa asuimme yhdessä, mutta samalla paikkakunnalla asustan edelleen. Samoin kun mies. En ole kuullut hänestä lähtönsä jälkeen. Tämä oli kuitenkin puhunut yhteisille ystävillemme ja tutuille minusta ihan järkyttävää paskaa, ja moni heistä kaikkosi miehen mukana. En vieläkään tiedä mitä heille on sanottu, mutta eivätpä he ystäviä olekaan jos ovat jotain miehen valheita uskonut. Syyksi eroon paljastui vielä myöhemmin se, että oli jo pidempään heilastellut toisen naisen kanssa joka oli myös raskaana tälle miehelle, ja olikin muuttanut suorilta tämän toisen naisen luokse asumaan. Sielä nyt elelevät sitten pienenä perheenä. :D Tiedä sitten, oliko nuo minun mustamaalaamiset jotain puolustelua sille ettei leimaantuisi yhteisien piirien keskellä ns pahantekijäksi ja siksi joka loukkasi minua. Ihan sama. Oon tuon miehen tuntenut lähes koko ikäni, ja ollaan aina oltu hyvissä väleissä ja oltiin pitkään hyviä ystäviä ennen parisuhdetta. Kaikki muuttui niin äkkiä ihan ääripäästä toiseen, etten tiedä olenko vieläkään käsitellyt sitä että mies ei oikeasti ole mun ja lapsen elämässä. Ja että ylipäätänsä mies ei ole kumppanina tai sinä ystävänä jonka olen ikäni tuntenut ja johon aina voinut luottaa, enää läsnä. Olin kyllä hyvin järkyttynyt ja sekaisin surusta kun mies lähti, mutta yritin keskittyä raskauteen ja olla stressaamatta ja unohtaa koko asian. Taisin unohtaakin, tuntuu että oon elänyt siitä asti jonkunnäköisessä sumussa. Nyt kun lapsi on varttunut taaperoksi, oon alkanut muistaa mitä kaikkea ennen tämän syntymää oikein tapahtui. Olen huomannut salaa odottavani että mies kurvaisi pihaan vanhaan tapaansa, katsellut ikkunasta ja odotellut. Säikähdän jokaista samanlaista autoa kaupungilla. Tiedän että mies teki mulle tosi kusiset, tässä kertomassani ei ollut edes kaikki. Mutta tuntuu että oon unohtanut ne, ja mielessä pyörii vaan vanhat kultaiset ajat, ja se miten yhtäkkiä jostain kumman syystä mies vihaakin minua eniten maailmassa ja sittemmin ei ole kuulunut sanaakaan.

Kylläpäs meni teksti sekavaks, mutta mutta. Mä tosiaan pelkään, että törmään tähän henkilöön perheineen jonain päivänä ja silloin romahdan. Miten ihmeessä pystyn käsittelemään eron, kun tapahtumasta on jo pidempi aika ja tuolloin sysäsin asian vain sivummalle? Ero oli kuitenkin raskas ja äärimmäisen huonosti hoidettu, en olis uskonut miehestä että hoitaisi asian kun joku teinipoika.