Milloin tapahtui se käänne, että sh/lähäri alkoi kiire ja työkuorma alkoi kasvamaan?

Mistä luulet ettei kiirettä ja paineita olisi ennen ollut?

Mitään"käännettä" ei ole ollut

Työ on ollut aina kiireistä. Kaikki ei kestä vaan työpaineita

Vanhusmäärä kasvanut. Hoitajia supistettu. Leikkaukset keskitetty isoihin yksiköihin, joissa kiire melkoinen, mutta hoitajia ei ole lisätty siihen suhteeseen mitä vaikaisemmin. Muutos tullut tässä reilun 10 vuoden aikana.

Supistuneet hoitajat eivät enää yllä korkeille hoitopöydille. 

90-luvun laman aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vanhusmäärä kasvanut. Hoitajia supistettu. Leikkaukset keskitetty isoihin yksiköihin, joissa kiire melkoinen, mutta hoitajia ei ole lisätty siihen suhteeseen mitä vaikaisemmin. Muutos tullut tässä reilun 10 vuoden aikana.

Höpöjuttuja.

Suhdeluku ei ole laskenut. Päinvastoin

Uudet sähköiset järjestelmät jotka toimivat jos toimivat, entistä tarkempi raportointi ja kirjaaminen, moniammatillisen yhteistyön pyörittäminen, omaisten tukeminen, potilaan oikeuksien turvaaminen, työnkuvien laajeneminen kun laitosapulaisen ja huoltohenkilökunnan vakansseja on poistunut ja monissa yksiköissä jopa sairaanhoitajat joutuvat välillä esimerkiksi keittiövuoroon sekä monenlainen metatyö (siinä usein myös erilaisia sähköisiä järjestelmiä joutuu kumartamaan) vievät valtaisan osan sairaanhoitajan työajasta. En sillä sano etteikö suurin osa noista olisi tarpeellisia, mutta kun hoitajat joutuvat entistä enemmän paneutumaan kaikkeen mahdolliseen ja olemaan kaikesta vastuuss niin aika ei yksinkertaisesti riitä. 

Itse aloitin hoitajan urani 90-luvun lopussa. Toki kiirettä oli silloinkin, mutta ei missään nimessä samanlaista kuin nykyään. Silti ehdit tekemään työsi kunnolla ja pitämään vielä ruokataukosikin. Nykyään tilanne on ihan toinen. Hoitajia on vähennetty, potilaiden määrä lisääntyy. Mikään ei enää riitä, vaan pitää olla koko ajan nopeampi, tehokkaampi, tuottavampi.

Vaikka työskentelet siellä äärirajoilla, viesti on se että ei riitä, pitää olla vielä lisää. Jotta selviät päivän työmäärästä, työ on pakko tehdä "vähän sinne päin". Voitte vain kuvitella mikä stressi aiheutuu siitä että koko ajan pelkäät tekeväsi hoitovirheen koska sulla ei ole aikaa tehdä työtäsi niinkuin se kuuluisi tehdä. Silti sun pitää olla vielä nopeampi ja tehokkaampi. Puhumattakaan siitä, miten huono omatunto tulee kun potilaita ei ehdi kohtaamaan ihmisinä. Tähän päälle huonot työolosuhteet, huono johtaminen, kireä työilmapiiri, väkivallan uhka potilaiden ja omaisten taholta, onneton palkka joka vain pienenee koko ajan -kuka tällaista työtä jaksaa kovin pitkään? Itselleni 20 vuotta riitti, koin totaalisen loppuunpalamisen ja työkyvyttömyyden. Hoitoalalle en enää koskaan palaa. 

Olen aloittanut hoitotyön 70-l viimeisinä vuosina, ammattiin valmistuin 1981. Työelämässä koko ajan  , kaksi 1/2 v. äitiyslomaa, mies hoiti syvän laman aikana pojat. Itse havainnoin että hoitotyö alkoi tulla kiireemmäksi 90-l puolivälin jälkeen, työtä oli kyllä jo aiemmin riittävästi mutta potilaat muuttuivat vaativimmiksi ja tyytymättömimmiksi.  Alettiin haluta sitä ja tätä mikä ei aina edes liity sairauden- tai terveydenhoitoon. Ja , valitettavaa kyllä, tietojärjestelmät ja moninkertainen kirjaaminen ja aina vain hankalimmiksi muodostuvat "hoitopolut" syövät työaikaa tolkuttomasti.

Ja tiedän, nuorena hoitajana jaksaa enemmän, on joutuisampi ja joustavampi. Ja aika kultaa muistot. Mutta mukavamapaa tuolloin hoitotyö  oli.

Joskus kaipaan " paperikansia" ja käsinkirjaamista

Työntekijöitä ON vähemmän, omassa työpaikassani ainakin. Johto selittää, että vakansseja on yhtä paljon kuin ennenkin, mutta siinä missä ennen otettiin sijaisia, nykyään sellaisia ei juuri näy. On äitiyslomalla, hoitovapaalla, opintovapaalla, vuorotteluvapaalla, virkavapaalla, pitkäaikaisella sairaslomalla olevia jne, tai vakanssin haltija voi olla muissa tehtävissä jossain muualla organisaatiossa. Esim. kymmenestä vakanssin haltijasta viisi voi olla poissa resurssista eikä sijaisia oteta. Muiden työmäärä ja kuormitus kasvaa.

Väestö vanhenee ja sairastaa pitempään. Eli potilaat ovat keskimäärin huonokuntoisempia kuin ennen. Omatoimisen potilaan hoito on helppo homma, mutta monisairaan pahasti ylipainoisen dementin vuodepotilaan hoito kaikkea muuta.

Vierailija kirjoitti:

Työ on ollut aina kiireistä. Kaikki ei kestä vaan työpaineita

No ei ole ollut. Ennen esim. kotihoidossa oli päivänaikana suunnilleen 5 asiakasta. Näiden luona jopa siivoiltiin ja käytiin kaupassa. Nykyisin asiakkaita on yhdellä hoitajalla päivässä jopa yli 20. Siivous, kauppa yms. asiat on ulkoistettu jo aikoja sitten. Tehdään vaan se kaikkein tarpeellisin. Myös hoitajamitoitus on ollut toinen. Kun asiakkaita on alkanut tulla lisää ja työnrakenne muuttua ei hoitajamitoitukseen ole puututtu.

Ennen myös oli paljon enemmän laitos/palveluasumispaikkoja ja kynnys niihin päästä/joutua oli paljon matalampi.

Nyt kotihoidon piiriin vasta tulevat asiakkaat ovat jo monet siinä kunnossa, että olisivat ihan tehostetunpalveluasumisen asiakkaita.

Nykypäivänä hoitoalalla täytyy olla stressinsietokykyä, rautaiset hermot, huumorintajua ja kyky sulkea silmänsä joiltain asioilta. Teknologiaa pitää osata käyttää sujuvasti.

Olen valmistunut sairaanhoitajaksi 80-luvun puolivälissä. Työtä tehtiin ihan hulluna, koska sijaisia ei saanut. Ruokataukoja ei ehditty pitämään. Ihan tavallinen päivä oli, että yli 30 paikkaisella erikoissairaanhoidon kirurgisella vuodeosastolla oli kolme hoitajaa aamussa. Normaali tilanne oli neljä hoitajaa. Osa potilaista oli kallovedossa tai juuri auto-onnettomuudessa neliraajahalvaantuneita.

Jos joku epäilee muistiani, kerron, että minulla on tuonaikainen lehtiartikkeli asiasta tallessa.

Nykypäivän hoitajat eivät tiedä mitään kiireestä.

Yksi iso juttu on että lääkärit vaihtuvat usein ja heillä ei ole aikaa ottaa haltuun potilaaseen liittyvää tietoa. Esimerkiksi monisairas potilas erikoissairaanhoidossa on jaettu useiden erikoisalojen kesken, ja kukaan lääkäri ei hoida kokonaisuutta vaan jokainen hoitaa sitä omaa tonttiaan. Kierrolla lääkäri vilkuilee potilaan tietoja vajaan minuutin verran ruudulta ennen huoneeseen menoa. Lisäksi kiertävät lääkärit vaihtuvat usein ja akuuttitilanteessa paikalle tulee päivystävä joka ei ole kenties milloinkaan nähnyt potilasta, eikä hänellä ole aikaa tutustua potilaan tilanteeseen välttämättä ollenkaan. Sairaanhoitajan pitää siis tuntea potilaan tilanne ja tausta, selittää olennaiset asiat lääkärille ja lisäksi hänen kuuluu antaa lääkärille ehdtus jatkotoimenpiteestä. Tuo nyt yhtenä esimerkkinä, mutta puhutaan sitten erikoissairaanhoidosta, hoivayksiköistä tai kuntoutuksesta, terveydenhuolto on hyvin pitkälle sairaanhoitajavetoista. 

Vierailija kirjoitti:

Olen valmistunut sairaanhoitajaksi 80-luvun puolivälissä. Työtä tehtiin ihan hulluna, koska sijaisia ei saanut. Ruokataukoja ei ehditty pitämään. Ihan tavallinen päivä oli, että yli 30 paikkaisella erikoissairaanhoidon kirurgisella vuodeosastolla oli kolme hoitajaa aamussa. Normaali tilanne oli neljä hoitajaa. Osa potilaista oli kallovedossa tai juuri auto-onnettomuudessa neliraajahalvaantuneita.

Jos joku epäilee muistiani, kerron, että minulla on tuonaikainen lehtiartikkeli asiasta tallessa.

Nykypäivän hoitajat eivät tiedä mitään kiireestä.

Tämäkin on kyllä totta. Silti sairaanhoitajan työtehtävät olivat siinä potilaiden hoidossa ja huolenpidossa, eikä kirjaaminen ollut komponenttiviidakkoa. Lupa-asioita ei tarvinnut tarkistella joka välissä ja monenlaiset pois hoitotyöstä olevat nykykoukerot puuttuivat. Työ oli siinä mielessä selkeämpää. 

Eutanasia

Olen ollut monen monituisilla osastoilla laitoshuoltajana ja kyllä se hoitajien valittama kiire on ihan omasta päästä keksittyä. En ole vielä tähän mennessä (30v) sellaista päivää nähnyt etteivät ehtisi laiskottelemaan. Suurin osa ajasta menee takanojassa istuen nauraen työkaverin kanssa ja sitten ollaan näpyttävinään jotain koneelle kun osastonhoitaja tai lääkäri tulee.

Kaikki kynnelle kykenevät potilaat kotiutetaan jo puolikuntoisena. Ne jotka osastolle jäävät, ovat yleensä tosi raskashoitoisia, kaikkia on autettava. Ennen nää hieman omatoimiset helpotti työtaakkaa.

Saattaa olla osin kuvitelmaa, että asiat olisivat nykyään huonommin. Kyllä työmäärä suhteessa työntekijöiden määrään on varmasti ainakin 70-luvulla ollut huonompi. Toisaalta on pakko myöntää, että esimerkiksi vuosituhannen vaihteessa työssä tuntui pääsevän helpommalla, mutta en tiedä johtuuko se siitä, että olin silloin nuorempi. Yksi asia on kuitenkin varmaa: suuret ikäluokat alkavat saavuttaa iän, jolloin sairaudet alkavat kaataa porukkaa, eikä sitä porukkaa ole vähän. Henkilökuntaa ei tulla varmasti lisäämään samaan tahtiin, jolloin alkaa pahat ongelmat. Esimerkiksi muistisairaita tulee moninkertainen määrä ja jokainen heidän kanssaan työskennellyt tietää, mitä se tulee pienillä resursseilla tarkoittamaan :( 

Se tapahtui siinävaiheessa, kun työtä helpottavat välineet kehittyivät tarpeeksi.  Esim. tietokoneet joilla on kätevä tehdä raportit.