Perikunnan osituksesta ja sen pakonomaisuudesta
Tämmöinen perintökriisi meillä meneillään. Perikunnassa on muutama osakas ja yhden osakkaan (jo edesmenneen) ainoa lapsi, haluaa itsensä ulos perikunnasta. Hänelle on luvattu, että hän saa lainmukaisen osituksen, eli oman osansa pellosta ja metsästä sekä tonttimaan. Pellot ja metsät myydään omien pikavippien ja velkojen maksamiseen. Nyt tä7man nimi on, että sisarusten pitäisi omaa rahaa anta tälle lapselle, jotta he saisivat tämän kakaran ulos. Sisarukset on ikäihmisiä 60-70 vuotiaita eivätkä he tule sillä talolla, ja navetalla mitään tekemään. Eikä heidän lapsetkaan.
kukaan ei siis halua maksaa tälle jälkeläiselle (joka nyt vaatii perikunnan ositusta) omista rahoistaan mitään? Mitä lain mukaan tämmöisessä voi tehdä? a) voidaanko osakas pakottaa pitää osakkaana, eikä maksaa rakennuksista nimellisarvon sille kuuluvaa osaa vai äb) joudutaanko talo pakkomyymään vai c) pitääkö myydä lisää maata ja metsää jotta saadaan tämä tuhlaava sukulaislapsi pois kinuamasta rahaa.
Sukuriita valmis.
t. yhden osakkaan lapsi, joka ei vielä ole perinyt mitään, eikä täten joudun maksamaan
Kommentit (27)
Ositus tehdään, kun avioliitto päättyy, joko avioerossa puolisoitten kesken tai kuolemantapauksessa lesken ja vainajan oikeudenomistajien välillä. Perinnönjako on vasta sitten, silloinhan vasta tiedetään mitä perittäväksi jäi. Kuolinpesä muodostuu ihmisistä, ei tavaroista tai maista, joskus puhekielessä sitä kutsutaan perikunnaksi.
Pelloilla on usein vuokralaiset (yleensä lähialueiden viljelijöitä) ja vuokrasopimukset voivat olla pitkiä, eikä vuokralainen läheskään aina halua tai voi ostaa niitä. Vuokratuloa niistä toki tulee sille jolla on kuolinpesän hallinta, yleensä joko leskelle tai kuolinpesälle, myöhemmin sitten sille jolle se/ne perinnöksi tulevat. Moni asia vaikuttaa siihen, onko metsästä tuloa ensinkään tai mikä olisi koko alan myyntihinta.
Kuolinpesässä päätökset tehdään yksimielisesti, joten vaikka yhdellä osakkaalla olisikin kova rahantarve, hän ei voi yksin määrätä, vaan jokaisen osakkaan kannattaa pitää puoliaan, esim. puunmyynti- tai vuokratuloa ei kannata heti luovuttaa vaatijalle, koska niistäkin pitää maksaa verot ja koska jäämistöstä on kuluja pesään jäävillekin, kuten perintö- ja kiinteistöverot, rakennuksista ja vaikka metsityksestä tulevat kulut jne. Ei pidä suostua siihen, että röyhkein saa kuolipesän rahat ja muut parhaat palat, kun muille jää omaisuus, josta on kuluja ja jonka myyntihinta on alhainen ja myynti hidasta. Jokainen jakotapaus on erilainen, joskus kannattaa myydä kaikki kerralla, mutta yleensä ei kannata jakaa (ainakaan kaikkea) rahaa ensimmäiseksi.
Tunneside kotipaikaan vaikeuttaa helposti yhteisymmärrykseen pääsemistä, tuota irtautumista olisi hyvä ajatella jo kauan ennen vanhempien todennäköistä poismenoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole "tuhlaava sukulaislapsi" vaan se on ihan täysivaltainen pesän osakas.
T. Edesmenneen isäni jäljiltä mummoni perinyt, missä perinnönjaossa isäni veljet yrittivät kaikin keinoin jättää meille isäni lapsille mitättömän jämäosuuden koska me heidän mielestään olimme 'vähemmän perillisiä'
Mites, onko lapsenlapset oikeutettuja isovanhemman perintöön, jos oma vanhempi edesmennyt, mutta tällä edesmenneellä vanhemmalla on kuitenkin sisaruksia? Eikös perintö mene sisaruksille suoraan?
Ovat. Jokainen lapsi on yhtä perillinen, vaikka olisi jo kuollut. Hänen lapsensa jakavat keskenään kuolleen vanhempansa osuuden, eli ovat siinä mielessä "vähemmän perillisiä".
Esimerkiksi isomummo Helvi, jolla 3 lasta, Ville, Olli ja Kalle, joista Kalle kuollut. jos testamenttia ei ole, Helvin perintö menee 3 osaan. Kallella on kaksi lasta, jotka perivät isänsä osuuden. Ville ja Olli saavat kumpikin 1/3, ja Kallen lapse 1/6. Kuolinpesässä molemmat Kallen lapset ovat aivan yhtä päätösvaltaisia kuin olli ja Ville.
Kuolinpesä on tosiaan yhden osakkaan vaatimuksesta jaettava, mutta ei kuitenkaan kokonaan vaan riittää, kun se yksi osakas saa osuutensa pois.
Kuolleet eivät peri mitään, vaan heidän rintaperillisensä tulevat heidän sijaansa isovanhempien perillisiksi ja ovat aivan yhtä perillisiä kuin muutkin, kuolinpesän ratkaisuissakaan ei ole mitään koko- ja puoliääniä, vaan kaikki osakkaat ovat samanarvoisia ja päätöksiin vaaditaan yksimielisyys, enemmistöpäätökset eivät käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole "tuhlaava sukulaislapsi" vaan se on ihan täysivaltainen pesän osakas.
T. Edesmenneen isäni jäljiltä mummoni perinyt, missä perinnönjaossa isäni veljet yrittivät kaikin keinoin jättää meille isäni lapsille mitättömän jämäosuuden koska me heidän mielestään olimme 'vähemmän perillisiä'
Mites, onko lapsenlapset oikeutettuja isovanhemman perintöön, jos oma vanhempi edesmennyt, mutta tällä edesmenneellä vanhemmalla on kuitenkin sisaruksia? Eikös perintö mene sisaruksille suoraan?
Ovat. Jokainen lapsi on yhtä perillinen, vaikka olisi jo kuollut. Hänen lapsensa jakavat keskenään kuolleen vanhempansa osuuden, eli ovat siinä mielessä "vähemmän perillisiä".
Esimerkiksi isomummo Helvi, jolla 3 lasta, Ville, Olli ja Kalle, joista Kalle kuollut. jos testamenttia ei ole, Helvin perintö menee 3 osaan. Kallella on kaksi lasta, jotka perivät isänsä osuuden. Ville ja Olli saavat kumpikin 1/3, ja Kallen lapse 1/6. Kuolinpesässä molemmat Kallen lapset ovat aivan yhtä päätösvaltaisia kuin olli ja Ville.
Kuolinpesä on tosiaan yhden osakkaan vaatimuksesta jaettava, mutta ei kuitenkaan kokonaan vaan riittää, kun se yksi osakas saa osuutensa pois.
Kuolleet eivät peri mitään, vaan heidän rintaperillisensä tulevat heidän sijaansa isovanhempien perillisiksi ja ovat aivan yhtä perillisiä kuin muutkin, kuolinpesän ratkaisuissakaan ei ole mitään koko- ja puoliääniä, vaan kaikki osakkaat ovat samanarvoisia ja päätöksiin vaaditaan yksimielisyys, enemmistöpäätökset eivät käy.
Toki todelliseen riitapesään, jossa yksimielisyyteen ei vain päästä, voi joku perillisistä vaatia ulkopuolisen pesänjakajan, joka sitten todella laittaa kiinteän omaisuuden lihoiksi hintaan mihin pystyy, ja jakaa kaiken omaisuuden niin tasapuolisesti kuin pystyy. Tämä on kuitenkin yleensä 'ei kenenkään edun' -mukaista ja maksaa pesälle jonkin verran.
Mutta siis yksi vastarannan kiiski ei pysty ikuisesti pesän jakoa estämään tai pitkittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
daija kirjoitti:
... niissä pienissä metsäpalstoissa todella on myös vaivaa - niihin pitää tehdä metsänhoitosuunnitelma ja jollain aikataululla sitä toteuttaa (=palkata joku tekemään ensiraivauksen yms yms) ja koskaan ei tiedä tuleeko myrskytuhoja, jotka on taas pakko siivota pois eli palkata joku se tekemään. Ja jos metsää pääsee kaatamaan niin sen jälkeen saa sitten taas tehdä istutusta ja istutusten perkaamista jne. Joten ei se metsänkään omistus autuaaksi tee.
Ei pidä paikkaansa. Ei ole olemassa mitään velvollisuutta tehdä metsätaloussuunnitelmaa, saati noudattaa sitä, vaikka sellainen jo olisi olemassa. Ei ole mitään pakkoa edes siivota myrskytuhoja pois tehdä taimikonhoitoa. Oman metsänsä saa rauhoittaa vapaaehtoiseksi luonnonsuojelualueeksi, eikä kukaan voi sitä estää.
Jos metsää kaataa ja puuta myy, niin siinä tapauksessa on huolehdittava metsän uudistamisesta vaikka viljelemällä, jos ei ole luonnontaimia.
Aloituksesta ei tosin tullut oikein selväksi, mistä siinä oikeastaan oli kyse.
Joo olet oikeassa. Minun ajatuksenani oli tietenkin että perillinen haluaa myös tuottoa metsästänsä, ja jos sen vaan antaa rehottaa 80v ja sitten kaataa niin siitä ei kovinkaan hyvää ja tuottavaa puutavaraa saa. Luonnonvara metsä on toki asia erikseen, mutta sitten ei voi kuvitella saavansa rahallista tuotto juurikaan. Puun ostajat ovat todella tarkkoja.
"saadaan pois kinuamasta rahaa"!
Omiansa hän sieltä vaatii niin kuin hänelle lain mukaan kuuluu. Sitten "hänelle on luvattu"!
Miten niin luvattu. Ei tarvii mitään luvata kun on aivan selvää että hänelle kuuluu lainmukainen osa osuudestaan.
Välillä tuntuu, että nämä sukuriidat saa aikaiseksi yleensä joku muu kuin perikunnan osakas.
Vierailija kirjoitti:
"saadaan pois kinuamasta rahaa"!
Omiansa hän sieltä vaatii niin kuin hänelle lain mukaan kuuluu. Sitten "hänelle on luvattu"!
Miten niin luvattu. Ei tarvii mitään luvata kun on aivan selvää että hänelle kuuluu lainmukainen osa osuudestaan.
Välillä tuntuu, että nämä sukuriidat saa aikaiseksi yleensä joku muu kuin perikunnan osakas.
Niin. Tässä APnkin tapauksessa melko selvää on, että AP ei halua että joku maksetaan rahalla ulos 'sukutilasta' ja hän aikanaan perii vanhemmaltaan osan 'myyntikelvottomasta' sukutilaansa silläaikaa kun 'tuhlaajasukulainen' on maksettu APLLE kuuluvilla rahoilla ulos tästä nykyisestä pesästä... ihmiset yleensä ajattelevat just niin pitkälle, mistä löytyy se oma etu...