Pohdintaa parisuhteesta

Olen ollut miehen kanssa yhdessä 6v. Viisitoistavuotiaasta saakka. Meillä menee ihan hyvin, ollaan hyviä kavereita ja kai rakastetaan toisiamme. Olen aloittanut työt uudessa työpaikassa ja siellä tutustunut erääseen mieheen ja olen tajunnut, että minulla voisi olla sellainen mies, joka tykkää matkustella, tykkää koirista, urheilee, laittaa ruokaa ja tekee kotitöitä. En ole ihastunut tähän mieheen, hän on vain saanut silmäni avautumaan.

Me ei miehen kanssa tehdä yhdessä käytännössä muuta, kuin asutaan yhdessä samassa asunnossa. Niin on ollut oikeastaan koko suhteen ajan niin kauan kun ollaan yhdessä asuttu. Aiemminkin. Meillä on koiria, joiden hoitoon mies ei osallistu ollenkaan, vaan ne ovat täysin minun vastuullani. Tämä on ok, mutta olisi kiva saada joskus lenkkiseuraa. Mies on käynyt kanssani lenkillä yhden käden sormilla laskettavan määrän näiden vuosien aikana.

Meillä ei muutenkaan ole mitään yhteistä mielenkiinnon kohdetta. Kumpikin tekee omia juttujaan silloin kun huvittaa. Olen vakavasti miettinyt eroa, haluaisin vain olla yksin. Tehdä asiat yksin niin kuin itse haluan ja löytää ajan kanssa vierelle jonkun, jolla on samoja arvoja ja ajatuksia kuin minulla ja joka haluaisi tehdä samoja asioita, kuin minä.

Ollaan miehen kanssa haaveiltu lapsesta ja omakotitalosta, nämä asiat alkavat olla pikkuhiljaa ajankohtaisia. Kuitenkaan mies ei ole esimerkiksi kosinut minua, joten luulen hänenkin olevan epävarma.

Tälläisiä pohdintoja tähän iltaan.