Kuinka keskustella besserwisserin kanssa?
Kuinka keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka pitää tiukasti kiinni maailmankuvastaan ja tiedoistaan välittämättä laisinkaan siitä mitä toinen ihminen yrittää selittää? Tänäänkin kerroin hänelle tällä viikolla julkaistusta tutkimuksesta ja hän totesi ykskantaan ettei se pidä paikkaansa koska YouTubessa on video, joka todistaa asian olevan toisin. Katsoin hänen mielikseen 3,30 minuuttisen videon mutta se ei mitenkään mitätöinyt tällä viikolla tutkimuksessa esiin tulleita asioita. Yritin sanoakin hänelle asiasta kohteliaasti mutta hän meni sitten henkilökohtaisuuksiin.
Kuinka ihmeessä tuollaisen ihmisen kanssa voi ylipäänsä keskustella järkevästi? Tekemisissä on pakko olla ja hajurako ei ole tässä mikään ratkaisu. Pidän tyhmänä käytöksenä jankkaamista ja henkilökohtaisuuksiin menemistä jos ja kun toisen reaktio ei miellytä. Annanko jatkossa tutkimuslinkit tassuun ja annan hänen rauhassa tutustua niihin?
Tuli ainakin selväksi se, että hän etsii tietonsa YouTubesta ja minä muualta. Voisin toki minäkin etsiä YouTube-linkkejä hänelle mutta minusta lukeminen on helpompaa.
Kommentit (10)
Miksi haluat välttämättä keskustella hänen kanssaan?
Vierailija kirjoitti:
Pitäisin keskustelun hänen kanssaan konkreettisemmissa asioissa.
Olemme sellaisessa yhteisössä ettei oikein riitä pelkkä ilmojen päivittely. En voi myöskään juuri tuon saman yhteisön vuoksi vältellään häntä. Kaikki muutkin kärsivät yhtä lailla kuin minäkin ja aina on hyvä antaa hieman hengähdysaikaa toiselle. Besserwisseröintiin vastaaminen on kyllä todella rasittavaa ja ärsyttävää juuri sen vuoksi kun toinen ei usko mihinkään muuhun kuin omaan mielipiteeseensä joka asiassa.
Edes kahvia ei voi keittää ilman besserwisseröintiä. Siinä tilanteessa tekisi mieli käskeä besserwisserin keittää kahvit kun hän kerran myös senkin taitaa kaikista parhaiten ;D .
Kuuntele sujuvasti, nyökyttele ja näytä välillä hämmästyneeltä. Niin siskoni mies tekee, kun äitini jakaa sota-ajan lapsenkasvatusvinkkejä. 😂
Ei mitenkään. Kerran tunsin vähän aikaa henkilön, joka tiesi muka kaiken ihan joka asiasta ja oli koko ajan pätemässä. Rasittava tyyppi, otan osaa.
Tottakai asioista tulee väitellä, mutta on oltava hyvät perusteet.
Valitse taistelusi. Onko oikeassa oleminen väittelyn arvoista?
Mä jätän tuollaiset ihmiset ja heidän juttunsa ihan huomiotta, saatan hymistellä vaikka kuinka oudolle mielipiteelle ja itse keskustella vaikka säästä hänen kanssaan, en mistään muusta.
Ihan oikeasti, kummankaan oikeassa oleminen ei ole kaiken tuon draaman arvoista että kiukuspäissään selataan youtube läpi omaa mielipidettä pönkittääkseen.
Minäkin ihmettelen, mikä pakko sinun on jutella ko. ihmisen kanssa. Ei varmasti ole, ihan sama mihin yhteisöön kuulut. Ja miksi et voi ihan suoraan sanoa, että "ollaan nyt asiasta täysin eri mieltä, ja pidän aika hölmönä, että uskot jotain Youtube-videota ennemmin kuin tieteellistä tutkimusta, eiköhän lopeteta tämä keskustelu tähän" - ja vaihtaa aihetta.
Mun mielestä kuvaamasi henkilö ei vaikuta besserwisseriltä vaan inttäjältä.
Inttäjien kanssa on vaikea tulla toimeen ja pyrin välttämään heitä parhaani mukaan. Työyhteisössä taas on paljon besserwissereitä. Parhaiten asioin heidän kanssaan sähköpostitse käyttämälllä pientä v****lu-tekniikkaa.
Saatan myös ikävä kyllä provosoitua ja lähteä sitten inttäjien mukaan väittelemään. Lopuksi vihellän pelin poikki, mikä on helppo tehdä. Mutta en tiedä miten se tehdään kasvotusten. Ottaisin itsekin mielelläni vastaan vinkkejä sekä inttäjille että besserwissereille, miten pistää jollekin jauhot kurkkuun kasvotusten, jos heidän kanssa on pakko asioida, eikä pysty välttämään.
Meillä on miehen kanssa pysyvä kisa siitä, kumpi löytää uuden keskusteluaiheen, joka saa suvun besserwisserin hiljaiseksi. Ja löydettyjä aiheita yritetään sitten suosia. Matemaattiset kaavat ovat hyvä aihe saada tyyppi hiljaiseksi. Yliopisto-opinnot on yleensä toimiva aihe. Paikallispolitiikkaan se yrittää ensin kommentoida, mutta kun viljellään mahdollisimman paljon paikan- ja henkilönnimiä, niin hän tipahtaa kärryiltä. Ja mieheni ammatti onhänelle myös vieras, mutta siinä pitää varoa, ettei jutellessa opeteta hänelle liikaa.
Onhan näitä. Ja uusia aiheita etsitään. Mutta jos jostain tietystä on "pakko" puhua, niin sitten on vain oltava ottamatta itse kantaa ja annettava toisen puhua. Vaikka sen puhe on ihan puutaheinää, niin aivan turhaa tuhlata omaa energoaa siihen keskusteluun.
Pitäisin keskustelun hänen kanssaan konkreettisemmissa asioissa.