Suosittelen kokeilemaan kerran-pari viikossa kaupassa käyntiä!
Olen pian vuoden asunut nykyisessä asunnossa mieheni kanssa ja kaikki kaupat ovat ajomatkan päässä, Prismaan varsinkin melko pitkä matka. Aikaisemmin saatettiin kaupassa käydä monta kertaa viikossa ja olen pikkuhiljaa opetellut ostamaan viikon ruuat kerrallaan. Ennen pidin tätä kerran viikossa kaupassa-ohjetta ihan hömpötyksenä, mitä väliä sillä muka on ostaako ne ruuat kerralla vai pienissä erissä... En myöskään osannut oikein suunnitella syömisiä, jaksoin miettiä parin päivän ruuat ja sitten lähdettiin kauppaan sen mukaan ja tuli ostettua vain ne mitä oli listalla.
Tulosta on kuitenkin tullut, tiistaina käytiin 50eurolla kaupassa ja noilla pärjätään ainakin maanantaihin asti. Eikä edes syödä mitään halppisruokaa, ostoksissa oli mm.iso kimpale savulohta josta saadaan hyvät salaatit kolmelle aterialle. Olen huomannut että vaikka välttäisi kalliita heräteostoksia niin aina sitä jotain tulee laitettua kärryyn ainakin miehen toimesta. Säästyy myös bensaa ja voi ostaa joitain tuotteita halvemmalla isompia eriä.
Onko täällä ihmisiä jotka käyvät joka päivä kaupassa? Haluaisin kuulla perusteluja että miksi.
Kommentit (25)
Tein tota kun lapset olivat pieniä. Eli siis kerran viikossa kauppaan. No, aina piti jotain kuitenkin hakea viikon varrella, mutta ei se niin haitannut. Inhosin hypermarkettia, jossa mennä raskaiden kärryjen kanssa kilometrin pituisen listan kanssa. Sitten jotain jäi, niin eikun takaisin sen hehtomarketin toiseen päähän hakemaan se unohtunut pesuaine. Vaikka teki listan kauppajärjestyksessä, niin aina jotain piti kuitenkin palata hakemaan.
Inhosin myös sitä suunnittelua, miettiä joka päiväksi ruoka etukäteen jo viikkoa ennen. Ja kaupassa sitten huomasi, että wau, kuha on kerrankin tarjouksessa, olis ihanaa syödä sitä. Mutta nyt mulla on kärryssä jo ainekset Karjalanpaistiin ja muutenkin koko loppuviikoksi.
Nykyisin käyn suurin piirtein joka toinen päivä, S-Market ja K-Supermarket ovat lyhyen kävelymatkan päässä, Siwa suorastaan vieressä (muuttuu K-kaupaksi parin viikon päästä). Myös Lidl on ehkä n. kolmen-neljän kilsan päässä ja ajan siitä muutenkin ohi joka päivä. Lidlistä katson viikkotarjoukset ja ostan tietyt jutut, mm. maustamattoman jugurtin ja turkkilaisen jugurtin, ihan makusyistä, ei hinta. Lähi K-kaupassa on usein kivoja tarjouksia mm. lähituottajilta ja siellä on tosi hyvä tuore kala. Siellä on muuten myös aina sitä hehkutettua nyhtökauraa saatavilla, on ollut jopa -30 %. S-Marketin hinnoissa ei ole mulle merkittävää eroa Prismaan verrattuna, se erotus menisi bensaan. Sieltä ostan perustarvikkeet.
Olen yllättäen huomannut säästäväni rahaa kun pysyn poissa Prismoista sun muista. Lähikaupoista ostan aina vain just tarpeeseen, noissa hypermarketeissa mulla oli paha tapa ostaa ylimääräistä: Kas, tuikut on megapussissa tarjouksessa, ostanpa niitä. Ai, nestemäistä omoa kolme pulloa 5 €, otankin sitä. Siis ei varsinaisia heräteostoksia, koska kaikki menee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin käyttöön, mutta kasvatti aina kauppalaskua kuitenkin ja tuli ostaneeksi ehkä kalliimpaa tuotetta kuin olisi muuten ostanut. Mutta tää ihan mun henkilökohtainen ongelma.
Lisäksi kun ei ole enää pieniä lapsia, niin kaupassa on ihan mukava käydä ja valikoida kiireettä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
En käy joka päivä, mutta 4-5 päivänä viikossa kuitenkin. Minulla on onnekseni kaupat lähellä, ja arvostan suuresti varsinkin vihannesten ja kalan tuoreutta. Viikon vanha lehtisalaatti tai kuhafile esimerkiksi on aika väsynyt.
No se kuha ja salaatti on seuraavan/lähipäivien ruoka, ennen seuraavaa kauppareissua syödään porkkanaraastetta ja pakastettua jauhelihaa tms säilyvämpää.
Mä olen jo vuosia käynyt 4-5 päivän välein, aika nopeaa sitä oppii ennakoimaan perheen kulutusta ja pakastin on iso apu.
En käy joka päivä, mutta 4-5 kertaa kuitenkin. Ai miksi?
-autottomana en todellakaan raahaa viikon ruokia kerralla, enkä edes kahdella
-katson käyttämieni kauppojen tarjoukset maanantaina ja suunnittelen ruuat sen mukaan, mutta olisi hankalaa käydä kaikissa kaupoissa yhdellä reissulla
-pieni jääkaappi = ei edes tilaa koko viikon ruuille kerralla, etenkin isoja maito-, jogurtti- yms purkkeja on hankala säilöä isompia määriä
-kaupassa tulee joka tapauksessa käytyä useamman kerran viikossahakemassa tuoretta leipää yms., samalla sitten ostaa muutakin
Tässäpä syitä:
- Kalleinta ruokaa on roskiin heitetty ruoka.
- Viikon ruuat maksaa aivan yhtä paljon riippumatta siitä, käytkö kerran viikossa vai joka päivä kaupassa.
- En tänään tiedä, mitä haluan huomenna syödä.
- En tänään tiedä, haluanko huomenna laittaa ruokaa vai mennä ravintolaan syömään.
- Mulla ei ole autoa, joten jos kävisin vain kerran viikossa kaupassa, pitäisi kuluihin laskea myös taksimatka kaupasta kotiin.
- En ole onnistunut saamaan tuoreyrttejä pysymään hyvinä koko viikkoa. Paitsi kesällä, jolloin ne saa ulos.
- Mulla ei ole suuria säilytystiloja.
- Mun ei tarvitse säästää ruokamenoissa. Maksakoon mitä maksaa.
Kävin ennen ruokakaupassa 4-5 kertaa viikossa, mutta sitten päätin kokeilla ns. höttöhiilareiden jättämistä pois arkiviikolla (sokeria vain viikonloppuisin). Yhtäkkiä huomasin, että minulla ei enää ollut tarvetta käydä kaupassa pitkin viikkoa. Paljon turhaa jää ostamatta kun ei yhtenään ravaa kaupassa.