Ristiäisvieraista??
Siis pakkohan ei ole, mutta pitäisikö meidän kutsua seuraavan lapsemme ristiäisiin esikoisemme kummit perheineen. Yksi kummeista on siskoni ja kaksi ovat kavereitamme. Niin tulisiko meidän kutsua nämä kaverikummit myös?? Ovathan tietenkin hyviä kavereitamme, mutta emme halua suuria ristiäisiä.
Kommentit (5)
Mutta kun jos lähdemme pojan kummit kutsumaan vieraskaarti on aikas suuri sen jälkeen. Mutta kun mietin, että loukkaantuvatko jos eivät tule kutsutuiksi.
kun kummilapsiemme pikkusarusten ristiäisiin ei ole kutsuja kuulunut. Eikä olla kyllä itsekkään kutsuttu omien ristiäisiin isompien kummeja, elleivät ole meidän sisaruksia.
Siskoni toki kutsutaan, mutta kahta muuta perheineen ei kutsuta. Pysyy vierasmäärä samoissa suhteissa kun pojankin ristiäisissä. Sillä musta 20 vierasta on ihan riittävä määrä, toki riippuu aina kutsujista =D
Eli minusta ristiäisiin kutsutaan kastettavan tärkeät/lähimmät ihmiset. Siis ihan lähin suku (isovanhemmat, iso-isovanhemmat, sedät, tädit ja tietysti tärkeimpinä kastettavan kummit).
Kavereita ei tarvitse kutsua, jollei jostain syystä ehdottomasti halua (vaikka valokuvaajaksi alan taitajaa).