Bachelor Suomi 2017 OFFICIAL
Kommentit (4635)
Sisältää SPOILAUSTA
Hyi olkoon, miten tuli paha olo tuosta ennakkojaksosta ja varsinkin tilinteosta. Tuli melkein itku Sonjan puolesta, kun varsinkin Veera ja Laura tykitti tilintekojaksossa niitä hirveitä kommenttejaan uusista tytöistä. Olen tähän mennessä pitänyt Veeraa suht neutraalisena tyyppinä, mutta nyt karisi kertaheitolla neidiltä viimeisetkin pisteet mun silmissäni. Ja sille Lauraa av:lla ylistävälle jankkaajalle tiedoksi, että tästä eteenpäin on turha edes yrittää saada muita (tai ainakaan mua) pitämään Laurasta, minkäänlaisella ulkoisella olemuksella ei nimittäin paikata totaalista sontaa pään sisällä.
Juhako uudet naiset valitsi? "Luota muhun." Eivät he rumia ole, mutta kun Bätsen naismaku on tässä jo käynyt selväksi, niin tuntuu aika käsittämättömältä. Nämä eivät olisi oikeasti päässeet ensitapaamiseltakaan jatkoon Afrikkaan.
Laura voisi olla kaunis, jos olisi edes etäisesti miellyttävä ihminen.
Laura ja Veera ovat ihan kauheita ihmisiä. Vanhemmat saavat olla ylpeitä, kun ovat kasvattaneet hienot aikuiset naiset. Oikein unelma vaimoja, sisar hento valkoinen ja kunnon hammaslääkäri. Jos olisin työnantaja en ikinä palkkaisi noin kieroon kasvaneita ihmisiä, jotka myrkyttäisivät koko työilmapiirin, jos kokevat jonkun uhkaksi.
Tilinteossa Utulakin puhui asiaa.
*Spoiler*
Tuo tilinteko ruutu+ oli aivan jäätävää katsottavaa, tuli tosi paha mieli tän Sonjan puolesta. Haukutaan toisen ammattia, ulkonäköä, kaikkea. Veeralta meni ihan kaikki pisteet, käsittämättömän ilkeitä kommentteja
nythän tyhjäpää teki tempun pudotti fiksuimman naisen Marikan, joka ehdokkaista olisi ollut paras vaihtoehto.
Vierailija
</p>
<p>Usein ilkeät ihmiset eivät huomaa olevansa ilkeitä. He ovat yleensä omasta mielestään rehellisiä ja suoria ja ihmettelevät isoon ääneen miten joku voi heidän sanomisistaan loukkaantua.
</p>
<p>Oikeasti rehellinen ja suora taas harvoin alentuu lätisemään kenenkään selän takana.[/quote kirjoitti:Mutta juuri näinhän se menee tässä Vauva-saitin Bachelor-keskustelujonossakin, ei selän vaan ruudun takana. Naiset on naisille susia ja varsinkin täällä somessa, jossa voi anonyymisti ruudun takaa toitottaa omia mielipiteitään ja dissata toisia naisia niin kovin sanoin, että harva varmaan kuitenkaan-- toivottavasti! -- latelisi sellaisia kasvotusten tuntemattomille kanssasisarille kevyen keskustelun merkeissä pelkästään sillä perusteella, että oma ja toisen mielipide jostain tositeeveehahmosta ei osu ihan yksi yhteen.
Mitä muuta tämä Bachelor-ketjukaan on kuin selän takana lätisemistä? Jos postaajat noudattaisivat sitä kultaista sosiaalista sääntöä siitä, että jos ei ole mitään ystävällistä sanottavaa niin sitten on paras pysyä hiljaa niin ei tämä ketju olisi nyt jo 120 "sivua" pitkä.
jussi kirjoitti:
nythän tyhjäpää teki tempun pudotti fiksuimman naisen Marikan, joka ehdokkaista olisi ollut paras vaihtoehto.
No ei se Marikakaan mikään täydellinen ollut, vaikka kovin hänestä pidinkin.
Se, mitä Tuomas sanoo (lue valehtelee) sarjasta hakevansa, taisi tippua jo ajat sitten liikkamaikan ja äidin muodossa.
Nuo jäljellä olevat neitokaiset kertoo valitettavasti aika karua kieltä Tuomaksesta ja miehistä ylipäätään. Nätillä naamalla pääsee pitkälle ja sillä, että osaa mielyttää oikeassa tilanteessa oikealla tavalla.
Vipinä kirjoitti:
Vierailija
</p>
<p>Usein ilkeät ihmiset eivät huomaa olevansa ilkeitä. He ovat yleensä omasta mielestään rehellisiä ja suoria ja ihmettelevät isoon ääneen miten joku voi heidän sanomisistaan loukkaantua.
</p>
<p>Oikeasti rehellinen ja suora taas harvoin alentuu lätisemään kenenkään selän takana.[/quote kirjoitti:Mutta juuri näinhän se menee tässä Vauva-saitin Bachelor-keskustelujonossakin, ei selän vaan ruudun takana. Naiset on naisille susia ja varsinkin täällä somessa, jossa voi anonyymisti ruudun takaa toitottaa omia mielipiteitään ja dissata toisia naisia niin kovin sanoin, että harva varmaan kuitenkaan-- toivottavasti! -- latelisi sellaisia kasvotusten tuntemattomille kanssasisarille kevyen keskustelun merkeissä pelkästään sillä perusteella, että oma ja toisen mielipide jostain tositeeveehahmosta ei osu ihan yksi yhteen.
Mitä muuta tämä Bachelor-ketjukaan on kuin selän takana lätisemistä? Jos postaajat noudattaisivat sitä kultaista sosiaalista sääntöä siitä, että jos ei ole mitään ystävällistä sanottavaa niin sitten on paras pysyä hiljaa niin ei tämä ketju olisi nyt jo 120 "sivua" pitkä.
Nojoo, voihan sen noinkin ajatella.
Mutta lähtökohtaisesti on eri juttu ihmetellä jonkun ihmisperseyttä kuin haukkua rumaksi. Käytökselleen kun jokainen VOI jotain. Kauneusleikkaukset tai laihduttaminen ennen tällaiseen kisaan osallistumista olisi ehkä vähän liikaa vaatia.
SPOILER:
Ensi viikon jatkossa tyttöjä kuvataan uimapuvuissa laivalla, koska Tuomas haluaa, että kaikilla on kivaa ja kaikki nauttivat olostaan (= Tuomas/tuotantoyhtiö haluaa nähdä paljasta pintaa). Sonja on epävarma itsestään (vaikkakin upea; muodot oikeissa kohdissa eikä mikään makkaraläski) ja Tuomas lohduttaa. Herkkyys kostautuu pudotuksessa, kun Tuomas tiputtaa Sonjan, koska ajattelee, että Sonjalla ei ole hyvä olla talossa.
Sonja vaikutti ihan mukavalta ja oli kasvoista todella kaunis. Toinen uusista, Marjo, on reipas ja aktiivinen, halaa reippaasti, juttelee paljon ja reagoi avoimesti. Ehkä Tuomas pitää kuitenkin senkaltaisesta aktiivisuudesta? Johan muut tytöt ovat valittaneet, ettei Tuomas tee aloitteita vaan naisten olisi itse pitänyt yrittää enemmän.
Tuomas vaikuttaa kieltämättä siltä, että nauttii olostaan naisten huomion keskipisteenä, mutta ei ole valmis itse tekemään suhteiden kehittymisen eteen juuri mitään. Tuskin lienee todellista unelmien poikamies tai etenkään unelmien poikaystävä -materiaalia.
Viime kaudella naiset olivat hienotunteisempia ja aikuisempia. Treffeistä löytyi romantiikkaa ja odotusta. Naiset ja Juhakin olivat lähempänä aitoa bachelorviihdettä. Palaan ykköskauden tunnelmaan. Onneksi löytyy ruudusta
Tuo on kyllä todella kätevästi toteutettu. Ei tarvita mitään juontajaa, joka taputtelee poikamiestä olalle ja kertoo, että nyt on yksi ruusu jäljellä ja nyt saatte hyvästellä poikamiehen ja sitten kotia kohti. Poikamies hoitelee homman itse omaan tönkköön katkopuhetyyliinsä. :D
Veera kuitenkin sanoo jaksossa naisille suoraankin että ei toivonut heidän tuloaan eikä haluaisi että he vievät hänen aikaansa tuomaksen kanssa. Suora puhe on arvostettavaa! Enkä ymmärrä mitä muutenkaan sanoi niin pahasti? "Eiköhän ne lähde yhtä äkkiä kuin tulivatkin?"????
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan elänyt jossain pumpulissa, kun en ole aikuisiälläni koskaan törmännyt noin vastenmieliseen ilkeilijään kuin Laura. Miten voi aikuinen ihminen olla noin kamala? Voin vain kuvitella, kuinka helvetin raskasta olisi työskennellä tuollaisen ihmisen kanssa.
Ja on näköjään aivan totta, että jos ihminen on sisältä ruma, ei auta, vaikka olisi kaunis ulkoa. Olen itse akateeminen ja työelämässä menestynyt, ja minun silmissäni Laura (ja myös melkein-kollega Veera) ovat kyllä tuon porukan ehdotonta roskasakkia, ei nämä mekaanikot tai parturi-kampaajat. Viimeisin jakso (ruutu+) oli aivan hirveää katsottavaa, käy todellakin Sonjaa sääliksi. Aiemmin hieman raskaalta vaikuttanut Laura Karoliina alkaa melkein vaikuttaa tuon porukan parhaalta vaihtoehdolta.
Jep, mietin jo eilisen tv-jakson jälkeen, että Laura Koohan on ihan fiksu tyyppi ja mukavan oloinen mimmi.
Vierailija kirjoitti:
SPOILER:
Sonja vaikutti ihan mukavalta ja oli kasvoista todella kaunis. Toinen uusista, Marjo, on reipas ja aktiivinen, halaa reippaasti, juttelee paljon ja reagoi avoimesti. Ehkä Tuomas pitää kuitenkin senkaltaisesta aktiivisuudesta? Johan muut tytöt ovat valittaneet, ettei Tuomas tee aloitteita vaan naisten olisi itse pitänyt yrittää enemmän.
Tuomas vaikuttaa kieltämättä siltä, että nauttii olostaan naisten huomion keskipisteenä, mutta ei ole valmis itse tekemään suhteiden kehittymisen eteen juuri mitään. Tuskin lienee todellista unelmien poikamies tai etenkään unelmien poikaystävä -materiaalia.
Todella kaunis? Ikävä todeta mutta sekä Sonja että Marjo ovat kyllä molemmat aika kolhon oloisia 3/10 -naisia ja aivan väärässä paikassa.
Tuomas itse on kyllä aika vetelän oloinen veijari, mitä sitä turhaan yrittämään jos elämä on helppoa. Tuntuu ottavan minimieffortilla tilanteet haltuun ja latelee lähinnä latteuksia mallia "kuin siistii". Ehkä mitään syvempää yhteyttä ei ole löytynyt tai sitä ei äijästä saada kaivettua esiin. En lainkaan ihmettele aiempien suhteiden kaatumista pettämisiin; sehän riittää että itsellä on kivaa.
Nyt kun tämä arvostelu on saatu käyntiin niin heitetään vielä subjektiiviset ulkonäölliset arvosanat mimmeistä:
Veera 8½
LK 8½
Marika 8
Laura 7½
Ninja 7
Aija 6
Mirka 6
Muita en muista, joten nämä riittäköön. Luonteiden puolesta listaus olisi toisenlainen.
Tuomas on luonnollinen kuin puupökkelö ja tylleröt täysin keskenkasvuisia kakaroita. Ei kyllä jaksa kiinnostaa.
Mun silmiin nää uudet tytöt näyttävät siltä kuin saattaisivat olla sisaruksia tai muita lähisukulaisia keskenään, samankaltaiset piirteet ja ruumiinrakenne. Toki erilaiset hiukset ja meikit, mutta pohjimmiltaan samasta puusta. Onko kukaan muu samaa mieltä?
En myöskään ymmärrä "vanhojen" tyttöjen ilkeilyä uusia tyttöjä kohtaan, sillä ovathan he varmasti katsoneet jenkkiversiota, joten tietävät, että bätsen kätyreitä saattaa tulla peliin mukaan.
Nämä arviot ihan normitelkkarin tahdin mukaan, mulla ei ole ruutu+ käytössä.
Vaikuttavat sopivalta parilta tuon hirviö-Lauran kanssa.
Tunnen myös tämän Tuomaksen, pyyteli usein minua treffeille tai baarissa törmätessä jatkamaan iltaa kanssaan vaikka seurusteli avoimesti tämän miiusen kanssa. Jäi huono kuva koko tyypistä ja ihmettelen miksi se on edes valittu tähän ohjelmaan. Eikö niillä ole mitään kriteerejä?! Ei ole edes erikoisen näköinen
_______Spoiler______
Sonjan tilinteko-ohjelma oli törkeää katsottavaa. Klipeissä _kaikki_vanhat tytöt arvostelivat uusien tyttöjen lähinnä ulkonäköä ja muotoa. Myös puhuivat alentavasti kampaajista. Sonja pidätteli kyyneleitä, enkä ihmettele. Hänen ulkonäkönsä sekä ammattiansa arvosteltiin ja vähäteltiin.
SPOILER!!
Noi uudet naisethan on ihan selvästi bätselörin kavereita/sisaruksia. Seuraavassa jaksossa kun uusi nainen on yksilötreffeillä niin ei Tuomas edes kysy naiselta mitään, juttelevat niinkuin tuntisivat jo.. niinkuin tuntevatkin. Uudet naiset myöskään ei seuraavaan ruususeremoniaan ole edes laittautuneet mitenkään, marjollakaa mitään meikkiä ja tukka ihan levällään. Tietysti kun ei oikeasti siellä ole kilpailemassa, vaan katsomassa tyttöjä jotta voisi kertoa oman mielipiteensä heistä Tuomakselle. :)
Ja kun tää Marjo saa ruusun niin Tuomas kysyy et "otatko vastaan tämän ruusun" mihin Marjo vastaa , et "kyllähän sä tiedät että mä otan".
Niin, siis tottakai ottaa vastaan koska se kuuluu juoneen ja Tuomas on Marjon joku tuttu. ;) Näin.