Bachelor Suomi 2017 OFFICIAL
Kommentit (4635)
Luulen, että eron syy tai syyt on Tuomakselle niin noloja, lopulta jotenkin pinnallisia ja samalla raskauttavia, että ei halua niitä siksi julki. Oli kovin vaikeana sohvalla, kun tajusi, että tässä haastattelussa ei ropise plussapisteitä ja kaikkien sympatiat on jätetyn puolella.
Ninja taas on liian kiltti ja hyväsydäminen paljastaakseen syytä. Rakkautta voi harvoin kääntää pois katkaisimesta, vaikka kuinka sattuisi.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että Ninja huomaa lopulta olevansa onnekas, kun selviää sydänsuruistaan. Tytöllä on sydän paikallaan ja pilkettä silmäkulmassa. Pää pystyssä voi tästä jatkaa seikkailuja.
Tuomas ehkä alkaa kasvaa aikuiseksi sinä päivänä, kun se tajuaa, että parikymppiset misukat pitävät sitä auttamattoman vanhana ja lentäjän ammatilla saa ehkä panon tai kaksi, mutta ei parisuhdetta.
Veera ja Laura porskuttavat läpi elämän "rehellisenä ja suorina", eivätkä todennäköisesti koskaan tajua, miksi heitä pidetään ilkeinä ja ystävät ympärillä vaihtuvat jatkuvasti.
Juuri näin!
Tästä kaudesta jää päällimmäisenä mieleen ilkimykset Laura ja Veera. Noin huonoa käytöstä en tahdo nähdä edes tositelkkarissa. Eivätkä edes sarjan tultua ulos ymmärtäneet miten ovat käyttäytyneet. Pelottavaa ja surullista. Tosi empaattisia hoitoalan ihmisiä.
Ninjan puolesta harmitti, olisi ansainnut onnen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lentäjä ole "lukenut" tai korkeasti koulutettu. Lentäjällä (niinkuin kokilla) koulutus on ammattikoulutusta. Poikkeuksena hävittäjälentäjät, jotka käyvät sotilaskorkeakoulun.
Maassa työskentelevät tekniset henkilöt ovat lentokoneinsinöörejä, jotka opiskelevat ammattikorkeassa tai ilmailualan diplomi-insinöörejä, joita valmistuu teknisestä korkeakoulusta. Nämä koulutukseltaan siis korkeammalla kuin lentäjät. Saa toki korjata jos tietää paremiin.
Osaatko sinä lukea sanan kapasiteetti? Siitä tässä puhutaan, ja sitä pitää olla aikamoinen määrä tuohon ammattiin.
Yksikään esim. Finnairin pääsykokeen testeistä ei mittaa kapasiteettia, jolla on merkitystä perhe-elämässä ja ihmissuhteissa yleensäkin. Ihminen voi olla harkitseva, älykäs ja rauhallinen, mutta silti täysin pihalla omista tunteistaan, hyvin rajoittunut ihmissuhteissaan, haluton pohtimaan omaa osuuttaan ihmissuhteissa jne. Se, että pitää itseään erinomaisena saaliina, ei suoranaisesti auta tässä asiassa.

Yleensä ylioppilaita ja joillakin eka ammatti saattaa olla akateeminen. Finnairin opiston vaikea päästä. Kolmivaiheiset kokeet ja mm painotetaan hyvää matematiikan numeroa ja enkun.
Lentäjäksi on suht vaikea päästä. Ei vaadita korkeakoulu tutkintoa alle mutta monella sellainen on. Mieheni on lentäjä ja myös yliopiston käynyt ja kirjoitti ylppäreissä 6 L:ää. Moni ihmetteli miksei mielummin vaikka lääkäriksi mutta ei halua paikallaan olevaa työtä ja turhautuu helposti jossain toimistossa/samassa huoneessa.
Pääsykokeissa älykkyys testataan ja paljon matematiikkaa ja kielitaitoa vaaditaan.Pyh, ei todella vaadita korkeakoulututkintoa eikä sitä pidetä edes välttämättä positiivisena asiana. Vaikea sinne on kyllä päästä, vaikeus tulee muun muassa siitä ettet voi itse vaikuttaa moniin asioihin kuten vaikka näkökykyyn. Mieheni on kouluttajana finnairilla ja hänkin sanoi että yleensä korkeakoulututkinnon omaavaa enemminkin vierastetaan, että ihminen ei osaa päättää mitä haluaa. Eri asia toki MPKK.
Kirjoitinko jossain kohtaa että lentäjiltä VAADITAAN korkeakoulututkinto? Päinvastoin kirjoitin ettei vaadita. Mutta monella sellainen on.
lentäjän ammatin voi ostaa. koulutukseen vain ulkomaille. raha auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu, että Ninja huomaa lopulta olevansa onnekas, kun selviää sydänsuruistaan. Tytöllä on sydän paikallaan ja pilkettä silmäkulmassa. Pää pystyssä voi tästä jatkaa seikkailuja.
Tuomas ehkä alkaa kasvaa aikuiseksi sinä päivänä, kun se tajuaa, että parikymppiset misukat pitävät sitä auttamattoman vanhana ja lentäjän ammatilla saa ehkä panon tai kaksi, mutta ei parisuhdetta.
Veera ja Laura porskuttavat läpi elämän "rehellisenä ja suorina", eivätkä todennäköisesti koskaan tajua, miksi heitä pidetään ilkeinä ja ystävät ympärillä vaihtuvat jatkuvasti.
Ninjaltahan nuo vaihtuvat jatkuvasti pitkänkin suhteen jälkeen
Ohjelmassa tuli kyllä ilmi, et Ninjalla on takana yksi pidempi parisuhde
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni oli ollut reilua, että eron syy olisi kerrottu. Kuitenkin ovat julkiseen parinhakusysteemiin lähteneet, niin pidetään sitten julkisena eron syykin! Meni niin maku tuohon Tuomas-poikaseen!
Kerrottiinhan ne: tuli erimielisyyksiä.
Mitä ihmisten intiimit (= parisuhteen yksityiset) asiat kuuluvat tv-katsojille? Kaikkea ei pidä uhrata jonkun tv-tuotannon vuoksi, jos kumpikaan ei halunnut tehdä asiasta julkista. Emme tiedä sitäkään, onko Ninja saanut tietää asian oikeaa laitaa.
Jos ohjelmassa velvoitettaisiin raportoimaan mahdollisista eron syistä, kyllä siihenjonkin jokin satu&tarina pystyittäisiin keksimään. Mitään järkeähän siinä ei tosin olisi.
Tuomas sanoi että kyllä yritettiin ueammankin kerran vaan mitäs siinä teet
Kun toinen ( Ninja) vetää maton toistuvasti aina vaan jalkojen alta!
Eli kyllä ongelma Ninjan tekoihin jotenkin liittyy.

Nainen on naiselle susi.
Ninjassa tuskin oli mitään vikaa. Eiköhän eron syy liity Tuomakseen, oli sen verran nolona sohvalla. Mutta papukaijamerkki yrityksestäsi mustamaalata ihanaa Ninjaa :)
En usko eron syyn olevan dramaattinen, vaan jotain tyyliin "onko pakko ihan joka viikko pelata golfia sun perheen kanssa?" Tuomas ei ehkä vain voi kestää sitä ajatusta, että hänen tulisi tehdä kompromisseja parisuhteen eteen. Tuomas voi olla näitä kitiseviä mieslapsia, joista av:llakin kirjoitetaan ja jotka märisevät kuin viisivuotias, jollei asiat mene heidän tahtomallaan tavalla. Tuskin on mitään pettämisiä tai muita taustalla. Toivotaan, että Ninja joskus paljastaa asian. :)
Yleensä ylioppilaita ja joillakin eka ammatti saattaa olla akateeminen. Finnairin opiston vaikea päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lentäjä ole "lukenut" tai korkeasti koulutettu. Lentäjällä (niinkuin kokilla) koulutus on ammattikoulutusta. Poikkeuksena hävittäjälentäjät, jotka käyvät sotilaskorkeakoulun.
Maassa työskentelevät tekniset henkilöt ovat lentokoneinsinöörejä, jotka opiskelevat ammattikorkeassa tai ilmailualan diplomi-insinöörejä, joita valmistuu teknisestä korkeakoulusta. Nämä koulutukseltaan siis korkeammalla kuin lentäjät. Saa toki korjata jos tietää paremiin.
Osaatko sinä lukea sanan kapasiteetti? Siitä tässä puhutaan, ja sitä pitää olla aikamoinen määrä tuohon ammattiin.
Yksikään esim. Finnairin pääsykokeen testeistä ei mittaa kapasiteettia, jolla on merkitystä perhe-elämässä ja ihmissuhteissa yleensäkin. Ihminen voi olla harkitseva, älykäs ja rauhallinen, mutta silti täysin pihalla omista tunteistaan, hyvin rajoittunut ihmissuhteissaan, haluton pohtimaan omaa osuuttaan ihmissuhteissa jne. Se, että pitää itseään erinomaisena saaliina, ei suoranaisesti auta tässä asiassa.
Avioliittoon on tuolla kapasiteetilla iso merkitys jos toisella osapuolella on isoja puutteita olla joustava hoksaava ja älykäs keskustelija. Ei mikään tunnekaan auta siinä kun ihminen tylsistyy sellaisessa seurassa. On ihmisiä jotka on nopsaan nähty. Koska rajoittuneita eivätkä kasva ja avarru. Liikaa suojamekanismeja eli neuroottisuuden aste suuri. Nämä usein tekevät pimppasiiman jolla ensin kalastavat kumppanin ja sitten kokevat olevansa turvassa ja seksiä pihdataan sinne asti. Ihan kuin ihmissuhdetta voisi linnoituksessa pitää.
Ei ole Finnairin opeista lentäjä eikä työskentele. On.vaan."yksityislentäjä" eli keikkaa pukkaa.
Vierailija kirjoitti:
En usko eron syyn olevan dramaattinen, vaan jotain tyyliin "onko pakko ihan joka viikko pelata golfia sun perheen kanssa?" Tuomas ei ehkä vain voi kestää sitä ajatusta, että hänen tulisi tehdä kompromisseja parisuhteen eteen. Tuomas voi olla näitä kitiseviä mieslapsia, joista av:llakin kirjoitetaan ja jotka märisevät kuin viisivuotias, jollei asiat mene heidän tahtomallaan tavalla. Tuskin on mitään pettämisiä tai muita taustalla. Toivotaan, että Ninja joskus paljastaa asian. :)
Niin tai sitten Ninjakin voisi olla se neuroottinen kontrolloija joka pelaa miestä syyllistöen liittoutumalla vaikka äidin kanssa ja miehuus on oveata samassa ulos...?
Vierailija kirjoitti:
lentäjän ammatin voi ostaa. koulutukseen vain ulkomaille. raha auttaa.
Samanlaisilla lääkärinkin ammatin voi ostaa. Viroon lääkikseen paljon helpompi päästä. Eiköhän näin ole kaikissa ammatissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni oli ollut reilua, että eron syy olisi kerrottu. Kuitenkin ovat julkiseen parinhakusysteemiin lähteneet, niin pidetään sitten julkisena eron syykin! Meni niin maku tuohon Tuomas-poikaseen!
Kerrottiinhan ne: tuli erimielisyyksiä.
Mitä ihmisten intiimit (= parisuhteen yksityiset) asiat kuuluvat tv-katsojille? Kaikkea ei pidä uhrata jonkun tv-tuotannon vuoksi, jos kumpikaan ei halunnut tehdä asiasta julkista. Emme tiedä sitäkään, onko Ninja saanut tietää asian oikeaa laitaa.
Jos ohjelmassa velvoitettaisiin raportoimaan mahdollisista eron syistä, kyllä siihenjonkin jokin satu&tarina pystyittäisiin keksimään. Mitään järkeähän siinä ei tosin olisi.
Tuomas sanoi että kyllä yritettiin ueammankin kerran vaan mitäs siinä teet
Kun toinen ( Ninja) vetää maton toistuvasti aina vaan jalkojen alta!
Eli kyllä ongelma Ninjan tekoihin jotenkin liittyy.
Nainen on naiselle susi.
Ninjassa tuskin oli mitään vikaa. Eiköhän eron syy liity Tuomakseen, oli sen verran nolona sohvalla. Mutta papukaijamerkki yrityksestäsi mustamaalata ihanaa Ninjaa :)
Onpa naivi näkemys sillä tämä oli jo ainakin toinen mies joka lemppasi Ninjan. Totuus voi sattua. Jos pinnalta katsoo kaikki kunnossa mutta jos osaa ktso eipä olekaan vaan näen ongelmia olevan ja isoja ja näen mitä ne voisivat olla. Annatte hämätä. Tuo kilpaileminen ja treenaaminen on eräs oire jo sinällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko eron syyn olevan dramaattinen, vaan jotain tyyliin "onko pakko ihan joka viikko pelata golfia sun perheen kanssa?" Tuomas ei ehkä vain voi kestää sitä ajatusta, että hänen tulisi tehdä kompromisseja parisuhteen eteen. Tuomas voi olla näitä kitiseviä mieslapsia, joista av:llakin kirjoitetaan ja jotka märisevät kuin viisivuotias, jollei asiat mene heidän tahtomallaan tavalla. Tuskin on mitään pettämisiä tai muita taustalla. Toivotaan, että Ninja joskus paljastaa asian. :)
Niin tai sitten Ninjakin voisi olla se neuroottinen kontrolloija joka pelaa miestä syyllistöen liittoutumalla vaikka äidin kanssa ja miehuus on oveata samassa ulos...?
Luoja kun teet itsestäsi säälittävän.
Niinköhän? Kumma kyllä miehuus ei kyllä vakautunut tai kukoistanut Ninjan kanssa? Miksikähän? Kävi päinvastoin kyllä. Jotain teki Ninja nyt väärin siis?
Turha kinastella täällä ammateista, niillä tuskinpa oli tekemistä lopputuloksen kanssa.
Ainoa joka pilasi ammattinsa nimeä oli Veera. En haluaisi noin empatiakyvyttömän hammaslääkärin vastaanotolle. Ikävä ihminen kaikkiaan!
Eikös se Laurakin tilittänyt, että on joutunut pettymään monta kertaa? Ja veikkaan muutenkin, että aika harva nainen on loppuun saakka kestövässä parisuhteessa sen ensimmäisen ihastuksen kanssa. Nyt mimmit käsi ylös, jos ette ole ikinä saanut keltään pakkeja ja koette, ettei se olisi edes hypoteettisesti mahdollista!
Minä aloit... eiku! :D
Pyh, ei todella vaadita korkeakoulututkintoa eikä sitä pidetä edes välttämättä positiivisena asiana. Vaikea sinne on kyllä päästä, vaikeus tulee muun muassa siitä ettet voi itse vaikuttaa moniin asioihin kuten vaikka näkökykyyn. Mieheni on kouluttajana finnairilla ja hänkin sanoi että yleensä korkeakoulututkinnon omaavaa enemminkin vierastetaan, että ihminen ei osaa päättää mitä haluaa. Eri asia toki MPKK.