Miten usein hermostut (etenkin pienille) lapsillesi?

Up

Silloin kun oli vain yksi lapsi, oli meno rauhallisempaa ja pysyin itsekin rauhallisempana. Tietenkin sanoin tiukasti ja kovaa jos lapsi ei monen kerran jälkeen totellut jne, sillä itse sivusta seuranneena kun jotkut vanhemmat vain lässyttävät ja mankuvat lapsilleen, päätin etten itse halua kuulostaa samalta. Nyt kun lapsia useita, niin kyllä olen hermostunut useasti sillä olen vain ihminen! Jos kova kilahdus niin olen pyytänyt lapsilta anteeksi ja sanonut että välillä äitikin suuttuu (niinkuin lapsetkin). Jos meinaan hermostua niin että tekee mieli vaikka lyödä, niin menen toiseen huoneeseen rauhoittamaan itseni, tätä tapahtuu harvoin.

Ööh, joka päivä. Jos tiukkaan äänensävyyn "nyt loppu" sanominen on sinun pahin syntisi niin voit olla huoletta. Kyllä lapselle voi sanoa tiukkaankin äänensävyyn, vai miksi ajattelet ettei voisi? Jos meillä olisi vain tuo 2-vuotias niin ei varmasti tulisi niin usein ärähdettyä mutta kun on isompiakin niin tulee kyllä joka päivä hermostuttua. Ja joskus huudettuakin vaikka se on kyllä täysin tarpeetonta. Toisaalta kyllä silti tuo 2-vuotiaskin osaa ihan tarkoituksella tehdä kiellettyjä asioita, hakkaa isompia lelulla päähän tai vetää hiuksista, vaikka on juuri kielletty.

Tiukkaan sävyyn asiasta sanominen on täysin eri asia kuin jostain epäolennaisesta kilahtaminen. JOs vaikak huttaisit kurkku suorana lapselle siitä, kun on kengät väärissä jaloissa tai ulkona on huono sää, niin olisi todellakin syytä huolestua.

Harvoin, koska meidän 3-v on herkkä ja helposti menee hämilleen, jos hänelle "suututaan". Jos, samoin kuin teillä, kierrokset kasvaa, eikä kuunnella kieltoja, pysäytän hänet, katson silmiin ja sanon rauhallisesti että joko nyt loppuu tai mennään jäähylle rauhoittumaan. Yleensä tepsii, jos ei, niin jäähyllä istutaan rappusilla ja mietitään uudelleen. Tai sitten huomio pitää kääntää postitiiviseen toimintaan. Esim. mennäänpä tekemään palapeliä, niin rauhoitutaan samalla. Tuo mainitsemasi,"kokeilu" kun voi olla huomionhakua. Ja kyllä lapsen kuuluu saada huomiota. Tietenkin pitää oppia, että sitä ei saa huonolla käytöksellä.

5-vuotiaalle sanona kauniisti ensimmäiset 10 kertaa ja sitten varoitan, että kohta karjaisen. Sitten jos jatkuu, karjaisen niin että hävettää, joskus perkelellä höystettynä.

Käytän tätä keinoa silloin kun lapsi esimerkiksi lyö minua, roikkuu tukassa tai oikeasti satuttaa. Huutaminen on ihan kauheaa, mutta valitettavasti ainoa asia mikä toimii kun lapsi hyökkää kimppuun. Haluaa kai huomiota, mutta koko ajan ei pysty antamaan. Pitäähän sitä ruokaa laittaa jne.

Ainoa lapseni on jo ohittanut murrosiänkin, mutta koko aikana olen hermostunut varmaan alle 5 kertaa, ja tähän lasketaan myös murrosikä. Ei tätä muu selitä kuin se, että sain sattumoisin lapsen, joka tuntui heti niin tutulta että meillä on melkein telepaattinen yhteys. Vain kahdesti muistan lapsen riehuneen niin, että piti napata jämäkästi kiinni. Lapsi uskoi kyllä heti siitä ja lopetti riehumisen. Muutoin on ollut oikein rauhallinen tapaus, ja aika rauhallinen olen itsekin. Sekin kai rauhoittaa, ettei ole ollut niitä tappelukavereita. En tiedä tuleeko sitten joku pakollinen myöhäisuhmaikä vaikkapa keski-iässä, mutta mun kannalta tämä on ollut tosi helppo ja mukava kasvatettava.

Vierailija kirjoitti:

Harvoin, koska meidän 3-v on herkkä ja helposti menee hämilleen, jos hänelle "suututaan". Jos, samoin kuin teillä, kierrokset kasvaa, eikä kuunnella kieltoja, pysäytän hänet, katson silmiin ja sanon rauhallisesti että joko nyt loppuu tai mennään jäähylle rauhoittumaan. Yleensä tepsii, jos ei, niin jäähyllä istutaan rappusilla ja mietitään uudelleen. Tai sitten huomio pitää kääntää postitiiviseen toimintaan. Esim. mennäänpä tekemään palapeliä, niin rauhoitutaan samalla. Tuo mainitsemasi,"kokeilu" kun voi olla huomionhakua. Ja kyllä lapsen kuuluu saada huomiota. Tietenkin pitää oppia, että sitä ei saa huonolla käytöksellä.

Sepä se, kun meillä on vähän samanlailla kuin teillä. Yleensä toimitaan noin kuin kuvailit. Mutta ihan aina ei oma kärsivällisyys kestä. :-( Esim. nyt on mies työmatkalla ja eilen tyhjennettiin lapsen kanssa astianpesukone (osaa ja tykkää tosi paljon auttaa siinä). Sen jälkeen laittelin likaisia astioita ja ollaan sovittu, että siinä hän katsoo vain eikä tule koskemaan. Tietää sen kyllä ja toimiikin yleensä niin. Mutta eilen yritti räpeltää ja koskea joka likaiseen astiaan, kielsin pari kertaa ja viimeisenä hän oikein tahallaan länttäsi kätensä likaiseen lautaseen ja hieroi kättänsä siihen... Mulla meni hermo ja nappasin häntä kädestä ja sanoin ärähtäen, että nyt mennään käsipesulle ja vedin/talutin vessaan. En nyt siis mitenkään väkivaltaisesti, mutta tilanteeseen nähden silti mielestäni ylimitoitetusti.

Se ainainen lässyttäminenkään ei ole hyvä, mutta meillä juuri parhaiten toimisi ja riittäisi tuo, kun itse pysyisi rauhallisena ja menisi samalle tasolle puhumaan ja tiukasti sanoisi, että nyt riittää samalla silmiin katsoen, veisi muihin puuhiin tai rauhoittumaan tms. Tuo on usein juuri tuota huomionhakua meillä, kun hetken teet jotain kotityötä... Se haluaisi aina olla joka askareessa mukana ja monesti saakin olla, mutta ihan jokaisessa ei aina voi... Ja jos itse kiihtyy, se on yleensä vain huono, koska joko A) lapsi hämmentyy tai yleensä B) alkaa vain nauraa kikattaa ja yrittää vain tehdä sillä hetkellä enemmän sitä kiellettyä juttua...

En oikein tiedä, mitä aloituksellani hain. Ehkä vertaistukea ja muiden kokemuksia? Ajatuksia, miten hillitä hermojaan? Tuntuu, että on vaan niin väsynyt joskus. En kuitenkaan haluaisi, että lapseni joskus tulee kokemaan, että kotona joutuu olemaan aina varpaisillaan, kuten itse aikanani jouduin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvoin, koska meidän 3-v on herkkä ja helposti menee hämilleen, jos hänelle "suututaan". Jos, samoin kuin teillä, kierrokset kasvaa, eikä kuunnella kieltoja, pysäytän hänet, katson silmiin ja sanon rauhallisesti että joko nyt loppuu tai mennään jäähylle rauhoittumaan. Yleensä tepsii, jos ei, niin jäähyllä istutaan rappusilla ja mietitään uudelleen. Tai sitten huomio pitää kääntää postitiiviseen toimintaan. Esim. mennäänpä tekemään palapeliä, niin rauhoitutaan samalla. Tuo mainitsemasi,"kokeilu" kun voi olla huomionhakua. Ja kyllä lapsen kuuluu saada huomiota. Tietenkin pitää oppia, että sitä ei saa huonolla käytöksellä.

Sepä se, kun meillä on vähän samanlailla kuin teillä. Yleensä toimitaan noin kuin kuvailit. Mutta ihan aina ei oma kärsivällisyys kestä. :-( Esim. nyt on mies työmatkalla ja eilen tyhjennettiin lapsen kanssa astianpesukone (osaa ja tykkää tosi paljon auttaa siinä). Sen jälkeen laittelin likaisia astioita ja ollaan sovittu, että siinä hän katsoo vain eikä tule koskemaan. Tietää sen kyllä ja toimiikin yleensä niin. Mutta eilen yritti räpeltää ja koskea joka likaiseen astiaan, kielsin pari kertaa ja viimeisenä hän oikein tahallaan länttäsi kätensä likaiseen lautaseen ja hieroi kättänsä siihen... Mulla meni hermo ja nappasin häntä kädestä ja sanoin ärähtäen, että nyt mennään käsipesulle ja vedin/talutin vessaan. En nyt siis mitenkään väkivaltaisesti, mutta tilanteeseen nähden silti mielestäni ylimitoitetusti.

Se ainainen lässyttäminenkään ei ole hyvä, mutta meillä juuri parhaiten toimisi ja riittäisi tuo, kun itse pysyisi rauhallisena ja menisi samalle tasolle puhumaan ja tiukasti sanoisi, että nyt riittää samalla silmiin katsoen, veisi muihin puuhiin tai rauhoittumaan tms. Tuo on usein juuri tuota huomionhakua meillä, kun hetken teet jotain kotityötä... Se haluaisi aina olla joka askareessa mukana ja monesti saakin olla, mutta ihan jokaisessa ei aina voi... Ja jos itse kiihtyy, se on yleensä vain huono, koska joko A) lapsi hämmentyy tai yleensä B) alkaa vain nauraa kikattaa ja yrittää vain tehdä sillä hetkellä enemmän sitä kiellettyä juttua...

En oikein tiedä, mitä aloituksellani hain. Ehkä vertaistukea ja muiden kokemuksia? Ajatuksia, miten hillitä hermojaan? Tuntuu, että on vaan niin väsynyt joskus. En kuitenkaan haluaisi, että lapseni joskus tulee kokemaan, että kotona joutuu olemaan aina varpaisillaan, kuten itse aikanani jouduin.

Ap

Vaikutat tosi hyvältä äidiltä. Ja kuulostaa ihanalta, että et halua lapsesi olevan varpaisillaan omassa kodissaan. Omista mokista kannattaa ottaa opiksi. Ehkä ensi kerralla siirrät koneen täyttämisen vähän myöhemmäksi. Tai annat hänelle pari huuhdeltua lautasta, jotka hän saa laittaa koneeseen. Ei ne kädet sotkeudu, kun annat jonkun leipälautasen vaan. Ja jos menee väärin, niin vaivihkaa sitten jossain välissä laitat oikein. Lapset on niin aktiivisia, ne haluaa olla mukana kaikessa, eikä sitten ymmärrä, miksi saa auttaa tyhjentämisessä, mutta ei täyttämisessä. T. nro 4.

Sanon kolme kertaa nätisti ,sitten huudan ja kovaa. Neljä lasta , järkyttävä riehuminen välillä ja tappelu alkaa sisällä ollessa. Ei siinä itseään pysty aina hillitsemään ,varsinkin univelkaisena. Sitten tulee sanottua rumasti.

Mutta pyydän sitten myöhemmin anteeksi.

Mutta huuto menettää tehonsa, ja on turhaa. Jos antaa johdonmukaisesti jäähyjä ja seuraamuksia ( lapsi menettää jotain yms.) Se toimii paljon paremmin.

Mutta ei niissä tilanteissa mitään joidenkin "ammattilaisten" mielestä hyviä kasvatuskeskusteluja aleta käymään , kun tilanteita useamman lapsen kanssa tulee kuitenkin monta päivässä ,huonoimpina päivinä. Yhden lapsen kanssa ehkä toimisi.