Onko elämässäsi tapahtunut jtn niin outoa, että jos kirjottaisit siitä nettiin niin kukaan ei uskoisi todeksi?

No kertokaa niitä aloituksianne tarkemmin.

Sana kirjoitti:

Minulle on tapahtunut yliluonnollinen ihme. Kerroin siitä kerran netissä, mutta jotkut sanoivat, ettei se voi olla totta. Kuitenkin se on.

Mun on vaikea uskoa yliluonnollisia juttuja. Koen ristiriitaa, koska toisaalta on vaikea uskoa, että ihmiset valehtelisivat niin paljon niin isoista asioista, ja toisaalta niihin asioihin ei halua uskoa, kun ne tuntuu liian pelottavilta. Ja koko käsitys maailmasta muuttuisi. En halua olla mikään järkähtämätön jääräpää, mutta toisaalta en voi kääntää päätäni pelkästään muiden juttujen perusteella, ilman todisteita tai omaa kokemusta. Voin vain kyseenalaistaa asioita yleisesti, olematta mistään täysin varma.

Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti, jos ei uskota. Yliluonnollisuus on vain monille "liikaa".

Ei tule mitään niin epäuskottavaa mieleen.

Toki joistain asioista saisi provon näköisen jutun väännettyä, jos niistä kirjoittaisi tietynlaiseen sävyyn, esim. liian kepeästi (jostain vakavaksi koetusta aiheesta) tai ylpeästi (jostain hävettävästä asiasta) jne.

Palstalla on monia keskusteluja, jotka kuulostaa provoilta mutta jotka pelkän sisällön puolesta voisivat olla tottakin. Mutta sitä ajattelee, että jos ne olis oikeasti totta, niin niistä olisi kirjoitettu jollain toisella tavalla.

Ootteko muuten ikinä miettineet, että palstalla käy varmasti julkkiksiakin? Tämähän on tosi suosittu palsta, joten miksipä eivät? Ehkä joku julkkis lukee parhaillaan tätä keskusteluakin.

Mutta jos joku täällä kertoisi olevansa julkkis, niin uskoisikohan kukaan? (Ei sillä, että nyt tulisi mieleen tilannetta, jossa on aiheellista mainita olevansa julkkis. Paitsi ehkä tämä keskustelu.)

Molemmat veljeni seurustelevat eksäni eksien kanssa. Tämä selvisi erittäin kiusallisesti kun seurusteluaikanamme eksän piti infota positiivisesta sukupuolitautitestistä omia eksiään...

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa...

On! Kerran kysyinkin palstan uskovaisiltä, voidaanko minua rangaista isäni tekojen vuoksi. Sanoivat ettei. Nyttemmin elämä lähes ok. Voisin kirjoittaa elämästäni kirjasarjan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on positiivinen juttu:

Ystävystyin charolais-rotuisen sonnin (Siis naudan!) Kanssa. Ei ollut siis omani enkä työskentele maatalousalalla. Laidunkautena kävin katsomassa joka päivä, talvikautena nautojen ollessa pihatossaan kävin 1-2 kertaa viikossa (ei toisten nurkkiin kehtaa joka päivä mennä..) Olimme niin hyvät ystävät, että väliin ei tarvittu aitaa. Sain rapsuttaa ihan vieressä seisoen ja sain nojatakin siihen ja joskus sain antaa pusuja poskelle. Melkein aina erosimme halin kera. Ei ikinä potkinut, töninyt tai heilutellut päätään varomattomasti. Eikä koskaan ajanut mua pois viereltään. Kaunis ystävyytemme päättyi 5.7.2016, jolloin tämä sonni lopetettiin parantumattoman jalkavamman takia. :'(

Ihana tarina, mutta näinkö vieraantuneita ihmiset on luonnosta, eläimistä ja maaseudusta? Juuri tänäänkin kävin laitumella rapsuttelemassa lehmiä. Innokkaimmat seuraavat perässä ja kerjäävät huomita. Maalaiselle arkipäivää kaupunkilaiselle uskomaton tarina?

Lapsemme luki 1v 4 kk iässä paritavuisia sanoja lyhyen harjoittelun jälkeen. Muistan syvällisiä ajatuksiani alle 2-vuotiaana pinnasängyssä maatessani. Verbaliikka ei vielä ollut samalla tasolla.

Ex-akan itsekeskeinen sekoilu ja riitely oli senlaatuista hölmöilyä että ajattelin ettei tätä kerrottuna kukaan uskoisi....

Sanoinkin joskus että hän Euroopan itsekkään ihminen, sitä vaan myhäilytti moinen kohteliaisuus.