Lue keskustelun säännöt.
Miksi onnelliset päiväni tuntuu olevan ohi?
04.03.2017 |
Viimeksi vuonna 2015 tuntui siltä että elämä on huippukivaa. En ole masentunut (tiettävästi) ja kivoja hetkiä on riittänyt senkin jälkeen, mutta kokonaisuus on onneton. Olen yrittänyt kuukausia miettiä mikä muuttui, mutta en tiedä. Tiedän kyllä että poliittiset tilanteet ja talous on laskeneet tuon kevään 2015 jälkeen, mutta olen aika varma että ne ei vaikuta minuun, välillisestikään. Olen toki pohtinut, että olen alkanut miettiä niitä asioita enemmän, mutta en oikein usko siihen. Ehkä olen kasvanut aikuiseksi ja lapsuuden ja nuoruuden "hyväuskoisuus" (liioiteltuna) ja päättömyys ja iloisuus on vähentynyt?
Tiedättekö mistä tällainen tunne voisi johtua?
Saatoin antaa ehkä liian vähän ja epätarkasti tietoa. Voisin avautua vaikka kuinka paljon enemmän, mutta en tiedä mistä aloittaisin. Kokemuksia on aika paljon. Pelottaa myös että käy liian tunnistettavaksi. Mutta kerron tähän ketjuun lisätietoja jos tekee mieli.
Kommentit (18)
Sama juttu, mutta mulla siihen kyllä vaikuttaa se, että on mennyt työt alta, rahat alkaa loppua ja tulevaisuus pelottaa tosissaan. Ei ole mitään takeita siitä, että joskus pääsisin takaisin normaalien kansalaisten kirjoihin. Siihen päälle sitten kaikki masentavat uutiset niin kotoa kuin maailmaltakin. Joskus mietin, että mulla varmaan on se dystynia, sellainen vuosia kestävä matala mieli, joka ei kuitenkaan vielä ole lipsahtanut ihan masennukseksi asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko työtilanteessa tai parisuhteessa muutoksia?
Oon vielä ihan opiskelija, no, oli siinä yks melko iso muutos, jota olen pohtinut osasyylliseksi. Nyt kohta on tää opiskelu päättymässä. Seuraavasta ei vielä tietoa.
Parisuhteitakaan en oo harrastanu, varsinkaan tuona "onnellisena aikakautena". Viime aikoina ollut jotain nettideittailua. Mutta ei sekään niin huonosti ole mennyt, että se aiheuttaisi "onnellisen aikakauden" lopun?
Elämäni siis tosiaan tuntuu tälleen kahtiajakautuneelta, että onnellinen aikakausi ja nykyaika. Huh!
En tiedä kävikö tämä ilmi jo kirjoituksistani, mutta tilanne on silleen että päällisin puolin tarkasteltuna mikään elämässäni ei ole muuttunut. Jos mietin yksitellen jokaista asiaa (esim. onnellisuudenlähteitä) ne kaikki ovat edelleen olemassa.
Mutta toisaalta ne kaikki tuntuu muuttuneen samaan aikaan/lyhyen ajan sisällä. Tuntuu että maailma murenee enkä saa enää otetta. Tavallaan tuntuu että mun päätäntävalta on vähentynyt, tuntuu että oon vaan virran vietävänä. Aiemmin tiesin mitkä asiat tekee mut onnelliseksi ja osasin asettua tilanteisiin ja olla usein onnellinen. Nyt mä joudun näkemään enemmän vaivaa että saan jostain asiasta iloa. Ne on ulkopuoliselle ehkä pieniä asioita, osittain, mutta mulle isoja.
Katson usein kuvia aikaisemmilta vuosilta 2012-2014. Nyt jälkeenpäin tarkasteluna tuo on viimeisen kymmenen vuoden ajalta se onnellisin ajanjakso! Jos ollaan ihan siinä ytimessä. Tajusin sen vasta tässä tätä kirjoittaessani. Onneksi tuolta ajalta on paljon kuvia. Niitä oli ilo ottaa. Nykyään niiden katsominen on inhottavampaa. Ei edes enää kovin nostalgista, koska niitä katsoessa rupean aina miettimään miksi elämäni muuttui ja tulee jopa surullinen olo kun en ymmärrä tilannetta.
Ap
Joskus jopa tuntuu että aikaisemmissa valokuvissa oli enemmän auringonpaistetta :O ja sellaista viattomuutta. Ehkä jos oikeasti katsoisin rinnakkain uusia ja vanhempia valokuvia (jotka samalla kännykällä otettu) huomaisin että ei sitä eroa ole. Kai se on sitten sitoutunut siihen hiton aikakauteen sekin juttu. Että ne kuvat näyttää erilaiselta.
-Ap. Anteeksi, vaikea annostella tätä yhteen viestiin kun on niin paljon ajateltavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kellään tietoja mistä saattaisi olla kyse? En pidä enää poissuljettuna että kyse olisi jopa jostain mt-ongelmasta, vaikka yhtään siltä ei kyllä tunnu. En usko siihen vaihtoehtoon vielä kovin paljon.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on siitä että aika kultaa muistot.
Muutaman vuoden kuluttua muistelet tätä päivää onnellisena
Aika kultaa muistot, mutta myös hormoonitasapaino vaikuttaa mielialaan. Elimistön toiminta muuttuu iän myötä ja se tarvitsee eri asioita eri ikäisenä erilaisia määriä. Voihan olla kyse vain vaikka serotoniiniaineenvaihdunnasta tai D-vitamiinin puutteestakin. Kysäisepä vaikka ravintoterapeutilta olisiko aihetta tarkastaa ruokavaliota tai tarttua purkkiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuori nostalgisoi. Mieti asiaa vähän isommassa mittakaavassa.
Mitä muistat 10 v päästä? Mitä luulet muistavasi tästä päivästä 10 v päästä
Itse olen kohta 50 ja usein hämmästelen katsoessani vanhoja kuvia.
Olipa hienoa aikaa. Ja silloin ei varmasti tuntunut siltä.
Älä ota itseäsi liian vakavasti. Ei mikään huippuonnellisuus ole tavoite eikä mitenkään mahdollista kokea koko aikaa.
Normaalia. Ei missään nimessä ole mitään syytä huoleen. Ajattele muuta kuin omaa napaa
Jos mahdollista ala auttaa muita ihmisiä, läheisiä tai ihmisiä jossain kaukana.
Ota kummilapsi. Tee vapaaehtoistyötä.
Ihmisellä on tarve tuntea olonsa hyväksytyksi ja tarpeelliseksi.
Syö terveellisesti. Ravinnolla on paljon vaikutusta mieleen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Juo riittävästi vettä.
Ulkoile, liiku ja nuku tarpeeksi.
Iloa ja energistä kevättä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, mutta mulla siihen kyllä vaikuttaa se, että on mennyt työt alta, rahat alkaa loppua ja tulevaisuus pelottaa tosissaan. Ei ole mitään takeita siitä, että joskus pääsisin takaisin normaalien kansalaisten kirjoihin. Siihen päälle sitten kaikki masentavat uutiset niin kotoa kuin maailmaltakin. Joskus mietin, että mulla varmaan on se dystynia, sellainen vuosia kestävä matala mieli, joka ei kuitenkaan vielä ole lipsahtanut ihan masennukseksi asti.
Mulle sattu useempi vuosi sitten semmonen muutaman vuoden ajanjakso pelkkiä negatiivisia asioita, että masennuin ihan oikeesti, ei jaksanu enää niitä vastoinkäymisiä. Sieltä on noustu kuitenkin, ainakin kohtuullisen hyvin.
2 vuotta sitten lopetin parisuhteen, mikä ensimmäiset 2 vuotta oli mukavaa aikaa, kunnes muuttui yhdeksi piinaavaksi helvetiksi. Ahdistus hälveni huomattavasti oltuani yli puoli vuotta yksin. Sitten keskityin vaan työn tekemiseen, harrastuksiin ja bailaamiseen.
No nyt jokseenkiin tämä kaksi vuotta ilman mitään läheisyyttä vastakkaiseen sukupuoleen on alkanut tympiä totaalisesti. Paras ystävä löysi uuden naisen, joten luonnollisesti en ole paljoa kaveria nähnyt.
Työt kai loppumassa ainakin hetkellisesti täälläkin. No kevättä kohden mennään ja tämän aamun auringonnousun näkeminenkin tuo edes jotakin positiivisia fiiliksiä. Tulevaisuus silti hämärän peitossa.
Ei näiden pätkätöiden kanssa voi mitään suunnitella, jumissa ollaan. Onneksi ei ole huollettavia.
Älä pelkää ja vaivu synkkyyteen, kesä kuitenkin tulossa. Tsemppiä ja muista, että eteenpäin on kuitenkin parempi suunta, vaikka kahlaisit syvemmässäkin suossa.
Ap, tuo on hyvin yleinen fiilis opiskelijoiden keskuudessa, kun opinnot loppumassa ja uusi elämänvaihe alkamassa. On jotenkin ns. pakko aikuistua. Normaali elämänmuutokseen liittyvä kriisi. Kestää aikansa, voi olla tosi ahdistavaakin. Sitä puntaroi omia valintojaan ja miettii menikö oikein. Parasta mitä voit tehdä, on viedä loppuun opiskelut mitkä aloitit, asiat kyllä järjestyvät. Pidä kiinni mielihyvää tuottavista asioista tai harrastuksista. Se on hyvä stressinhallintakeino työelämässäkin. Tsemppiä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet kasvamassa aikuiseksi ja ottamassa paikkaasi työelämässä. Opiskeluaika on omalla tavallaan kuplassa elämistä. Nyt vasta huomioit maailman ympärilläsi, moni tiedostaa sen jo lukioaikana. Ota rauhallisesti, löydät kyllä tyytyväisyyden aikoinaan. Ota haasteita vastaan ja ole sinnikäs.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu, mutta mulla siihen kyllä vaikuttaa se, että on mennyt työt alta, rahat alkaa loppua ja tulevaisuus pelottaa tosissaan. Ei ole mitään takeita siitä, että joskus pääsisin takaisin normaalien kansalaisten kirjoihin. Siihen päälle sitten kaikki masentavat uutiset niin kotoa kuin maailmaltakin. Joskus mietin, että mulla varmaan on se dystynia, sellainen vuosia kestävä matala mieli, joka ei kuitenkaan vielä ole lipsahtanut ihan masennukseksi asti.
Mulle sattu useempi vuosi sitten semmonen muutaman vuoden ajanjakso pelkkiä negatiivisia asioita, että masennuin ihan oikeesti, ei jaksanu enää niitä vastoinkäymisiä. Sieltä on noustu kuitenkin, ainakin kohtuullisen hyvin.
2 vuotta sitten lopetin parisuhteen, mikä ensimmäiset 2 vuotta oli mukavaa aikaa, kunnes muuttui yhdeksi piinaavaksi helvetiksi. Ahdistus hälveni huomattavasti oltuani yli puoli vuotta yksin. Sitten keskityin vaan työn tekemiseen, harrastuksiin ja bailaamiseen.
No nyt jokseenkiin tämä kaksi vuotta ilman mitään läheisyyttä vastakkaiseen sukupuoleen on alkanut tympiä totaalisesti. Paras ystävä löysi uuden naisen, joten luonnollisesti en ole paljoa kaveria nähnyt.
Työt kai loppumassa ainakin hetkellisesti täälläkin. No kevättä kohden mennään ja tämän aamun auringonnousun näkeminenkin tuo edes jotakin positiivisia fiiliksiä. Tulevaisuus silti hämärän peitossa.
Ei näiden pätkätöiden kanssa voi mitään suunnitella, jumissa ollaan. Onneksi ei ole huollettavia.
Älä pelkää ja vaivu synkkyyteen, kesä kuitenkin tulossa. Tsemppiä ja muista, että eteenpäin on kuitenkin parempi suunta, vaikka kahlaisit syvemmässäkin suossa.
Kiitos, yritän muistaa. Tsemppiä myös sinulle!
T. 2
Onko työtilanteessa tai parisuhteessa muutoksia?