Äkillinen työttömyys ja mökkihöperöityminen?

Mulla auttaa av:llä kirjoittelu. On jotain tekemistä ja tuntuu että olisi ystävien seurassa. Kun tosiaan minäkään en jaksa pitää yhteyttä läheisiin, koska koen olevani niin suuri luuseri, jolla ei ole mitään kerrottavaa elämästään, joten häpeä estää minua pitämästä yhteyttä muihin.

Ihan samoin kävi minulle. Luojan kiitos sain kuitenkin töitä ja palasin elävien kirjoihin.

Toivottavasti sinuakin onnistaa pian!

Korkkaa pullo votkaa päivässä kyl se siitä ;)

Joko syöminen tai viina. Ne on ainoat jotka hetkeksi tuo iloa. Huomaat sen kun olet muutaman vuoden työtön.

Miksi ihmiset häpeävät työttömyyttä, vaikka niin moni muukin on työtön? Arvotatteko te muutkin ihmiset työn perusteella? Jos ette, niin miksi teette sen itsellenne?

Kehitä itsellesi menoja, esim. tapaa kavereita, käy kirjastossa, konsertissa, liikkumassa, vaikka kaupassa jos et muut keksi. Tee lukujärjestys, maanantaina uimahalliin, tiistaina taidemuseoon tms. Kaikkein tärkein: syö säännöllisesti äläkä päästä vrk-rytmiä sekoamaan!

Minä valmistuin noin 3 kuukautta sitten ja samalla lopetin kaupankassa-työni. Aluksi etsin aktiivisesti töitä, harrastin ja siivosin koko asuntoni monta kertaa läpi. Nyt hyvä kun jaksan käydä edes kerran viikossa kaupassa, itsetunto on olematon ja tulevaisuus näyttää synkältä. Päivät vietän nukkuen ja videoita katsellen, noin kerran viikossa lähetän hakemuksen. Olen päässyt pariin haastatteluun, viimeisimmässä aloin itkeä. Onneksi minulla on säästöjä, ei tarvitse kituuttaa kuitenkaan. Yksin asun myös.

Vierailija kirjoitti:

Korkkaa pullo votkaa päivässä kyl se siitä ;)

Ei...en halua alkoholistiksi. Harmi että olen introvertti niin en pysty mihinkään sosiaaliseen toimintaankaan vieraitten kanssa. Apua

Niin se menee. Ensin lomailua, sitten pakkolomailua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korkkaa pullo votkaa päivässä kyl se siitä ;)

Ei...en halua alkoholistiksi. Harmi että olen introvertti niin en pysty mihinkään sosiaaliseen toimintaankaan vieraitten kanssa. Apua

Tuskin kuule kukaan haluaa alkoholistiksi. Vaan kun muutaman vuoden asut yksin ja olet työtön niin huomaat että ainoa ilosi on viina ja känni.

Etsi vaikka väkisin jotain mielekästä tekemistä kodin ulkopuolelta. Ei sen tarvitse olla mitään kovin ihmeellistä, kunhan pääset ulos ja tykkäät sen tekemisestä. Saat siten ainakin hetkeksi ajatukset pois työttömyyskuviosta.

Vierailija kirjoitti:

Onko muilla kokemusta. Itsetunto vajonnut pohjamutiin hetkessä ja jopa ulos ovesta lähteminen pelottaa ja kaikki ahdistaa. Koen olevani äärimmäisen masentunut ja ahdistunut enkä jaksa pitää yllä sosiaalisia suhteita edes läheisiin.

Miten nousta tästä? Työhakemuksia laittelen kuitenkin kaikkiin sopiviin paikkoihin, mutta en ole päässyt edes haastatteluun. Kohta en enää varmaan edes kykene.

Eli onko normaalia että näin käy? Asun yksin.

Minulla tärvääntyy viikonloput ja lomat noissa tunnelmissa. En uskalla ajatellakaan miten pahaksi tilanne menisi jos jään työttömäksi. 

Tee itsellesi selkeä päivärytmi. Ajattele, että klo. 8-16 teet työnhakuun ja työllistymiseen tähtääviä juttuja, ja sitten ilta on vapaa. Tee työhakemuksia, tutki paikallisia yrityksiä joihin voisit työllistyä, ota ihmisiin yhteyttä, laittele sähköposteja, lähetä avoimia hakemuksia. Suunnittele täydennysopintoja jos työtilanne alallasi todella huono. Mieti kaikenlaisia vaihtoehtoja, pienimuotoista yritystoimintaa tai freelancer-töitä alallasi. Tutki paikkakuntasi järjestöjä ja muita aktiviteetteja joissa voisit olla mukana.

Kun teet tätä aktiivisesti ja säännöllisesti joka päivä, voit olla hyvällä omallatunnolla ja sanoa illalla itsellesi että olet tehnyt kaiken voitavasi. Silloin voit olla pystyinpäin eikä tarvitse potea huonoa oloa. Pahinta on vajota tekemättömyyteen ja epätoivoon.

Suomessa on valtavasti ihmisiä samassa tilanteessa kuin sinä, ei ole mitään syytä tuntea huonommuutta tai häpeää asiasta!

Tuttu tunne, vietin viime vuodesta 9 kk työttömänä juuri valmistumisen jälkeen. Tuntui kadulla kävellessä että ihankuin ihmiset olisivat jotenkin päältä päin nähneet että olen työtön luuseri. Vaatekauppoihin tms. ei ollut asiaa kun tuntui etten "ansaitse" mennä sellaisiin paikkoihin. Lopulta aloin saada paniikkikohtauksia. En ole edes perheestä missä ollaan mitenkään urakeskeisiä, mutta silti otti itsetunnon päälle ja tuntui etten kelpaa mihinkään ja en voi luottaa tulevaisuuteen. Onneksi oli työssä käyvä mies joka tsemppasi, muuten en olisi kestänyt. 

Lopulta sain onneksi töitä, mutta pitkittynyt rekryprosessi vei viimeisetkin mehut ja hakeuduin terapiaan. Työttömänä oli nimittäin aikaa myös kelailla juttuja mitkä aiemmin oli hukkuneet opiskelun ja töiden alle. Tulin siihen tulokseen että eipä ollut ihan normaalia näin nopea loikkaus pimeän masennuksen keskelle muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen, kyllä siellä oli taustalla yhtä sun toista. Nyt tulevaisuus vaikuttaa jo valoisammalle. Paljon voimaa sinulle, kyllä se vielä helpottaa - koita ajtella sitä niin, että ehkä ansaitsetkin tämän lomailun nyt, kyllä sitä on loppu elämä aikaa sitten tehdä töitä kun viimein onnaa. Kun sinulla on säästöjäkin, niin lähde vaikka pienelle lomalle tms.

PS. Minua auttoi myös vapaaehtoistyö, mitä tein työttömänä (vanhustukityö). Jos sinulla on mahdollisuus tehdä jotain sellaista, niin suosittelen lämpimästi. Auttaa kummasti se tunne että olemassaololla on edes joku pointti, ja että joku on iloinen vapaa-aikasi paljoudesta.

Kerro läheisillesi, miltä sinusta tuntuu. Tämä on vain yksi, ohimenevä vaihe, vaikkakin kurja sellainen, eikä sen takia kannata eristäytyä ja antaa ihmissuhteiden kuihtua.

Vierailija kirjoitti:

Kerro läheisillesi, miltä sinusta tuntuu. Tämä on vain yksi, ohimenevä vaihe, vaikkakin kurja sellainen, eikä sen takia kannata eristäytyä ja antaa ihmissuhteiden kuihtua.

Entä jos se ei ole ohimenevä vaihe?

t. 3 vuotta työttömänä ollut maisteri, joka ei kelpaa mihinkään eikä ole rahaa kouluttautua uudelleenkaan

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset häpeävät työttömyyttä, vaikka niin moni muukin on työtön? Arvotatteko te muutkin ihmiset työn perusteella? Jos ette, niin miksi teette sen itsellenne?

Sulla ei taida olla hirveästi kokemusta työttömyydestä. Ei tarvitse olla kyse siitä, että arvottaa itsensä työn kautta, vaan elämän mielekkyydestä. Työ tuo elämään sisältöä. On myös helppo sanoa, että nythän voi sitten tehdä niitä itselleen kiinnostavia asioita. Ei sitä työttömänä niin vain lähdetäkkään shoppailemaan tai ulos syömään. Varsinkin pienemmissä kaupungissa työttömänä olo voi olla hyvinkin lamauttavaa, kun ainut kodin ulkopuolinen ilmaistekeminen voi olla esim. lenkkeily tai  muu ulkoilu.

Kyllä siihen voi liittyä myös kaikenlaista häpeää, harvemmin kukaan suunnittelee työttömyyttä. Kun ei ole rahaa niin voi myös tuntua siltä, että elämä junnaa paikallaan, kun ei ole mahdollisuutta tehdä pitkän tai edes lyhyen ajan suunnitelmia. Varsinkin iässä, jossa haluaisi lähitulevaisuudessa perustaa perheen niin työttömyys voi olla erityisen lamauttavaa ja ahdistavaa.

Ymmärrän sinua ap täysin. Olen jo keski-ikäinen nainen, yksineläjä, työttömyys hävettää. Tuttavani sekä perheenjäseneni ovat kaikki työelämässä, he ovat hyvin toimeentulevia. Olen kummajainen joka ei saa töitä ja on kakkosluokan kansalainen. Heidän suhtautumisensa on muuttunut itseäni kohtaan työttömäksi jäädessäni. Itselläni ei ole varaa osallistua mihinkään, joten yhteydenpito on vähentynyt/loppunut heidän puoleltaan. Huomaan itsessäni merkkejä erakoitumisesta, entinen aktiivinen ihminen on muuttunut vältteleväksi, kotona möllöttäväksi erakoksi. Jo kaupassa käynti on suuri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerro läheisillesi, miltä sinusta tuntuu. Tämä on vain yksi, ohimenevä vaihe, vaikkakin kurja sellainen, eikä sen takia kannata eristäytyä ja antaa ihmissuhteiden kuihtua.

Entä jos se ei ole ohimenevä vaihe?

t. 3 vuotta työttömänä ollut maisteri, joka ei kelpaa mihinkään eikä ole rahaa kouluttautua uudelleenkaan

Nimenomaan,monet ei tajua että työttömyys voi jatkua loppuelämän. Moniko jaksaa jotain näennäistä päivärytmiä pitää yllä kun ei saa koskaan töitä?

Mä tein työttömyysaikana niin, että laitoin kellon soimaan aamuisin kahdeksalta, tein aamutoimet ja lähdin läppärini kanssa kirjastoon "töihin", eli hakemaan töitä. Eihän sitä joka päiväksi ollut hirveän montaa tuntia tekemistä, mutta sama se - tuli lähdettyä ihmisten ilmoille, käytyä suihkussa ja vedettyä asialliset vaatteet päälle.  

Lisäksi kaikki muu aktiivisuus on plussaa. Tein vapaaehtoistöitä, lenkkeilin, näin ystäviäni ja perhettäni tavallista enemmän. Tarjouduin lastenvahdiksi ja tein muita vastaavia palveluksia lähipiirille. 

Häpeä iski aina välillä, ja halu jäädä kotiin. Läheisiä ihmisiä tosiaan näin aktiivisesti, mutta vähän kaukaisempiin oli vaikea pitää yhteyttä. Kuitenkin häpeä on vain tunne, ei sen mukaan tarvi elää. Eli vähän pitää pakottaa itseään liikkeelle aina silloin tällöin.

Disclaimerina sanon, että mun työttömyys kesti vain puoli vuotta (vaikka nytkin olen pätkäduunissa eli kohta varmaan samassa tilanteessa uudestaan).