Energiasyöppö läheinen

Täytyykö ihmisiä ymmärtää ja kestää/tukea jos ovat verisukua vaikka aiheuttaisivat harmaita hiuksia?

Mulla on sellainen läheinen jota ei ole enää kiva tavata, eikä edes kuulla hänestä.

Syynä on se että kaikki on aina huonosti. Hän kysyy mitä kuuluu, sitten alkaa oma litannia miten on käynyt taas lääkärissä siitä ja tästä ja lääkärit ei tiedä mikä kamala vaiva on. (Hän suurentelee aina kaikkea) Hän kertoo aina oikeastaan ikäviä juttuja. Jos yrittää keskustella jostain niin ne ovat aina negatiivis sävytteisiä, haukkuu mm yhteiskuntaa ja sitä miten kaikki toimii huonosti.

Hän on masentunut, syrjäytynyt ja käyttää alkoholia. Valittaa työttömyydestä mutta mikään työ ei kelpaa? Eli on minusta aivan omaa syytä. Syö lääkkeitä, mutten tiedä edes käykö säännöllisesti terapiassa. Vuosia jatkunut eikä loppua näy.

Hän asuu sukulaisieni nurkissa joten en voi olla tapaamatta ko tyyppiä jos tapaan muuta sukua, mutta yhteydenpitoa olen vähentänyt koska oloni on aina kurja hänen kanssaan oltua tekemisissä..
Siksi että koen että hänen elämänsä menee hukkaan velloessa negatiivisuuksissa ja tietysti olen myös huolissani. Kukaan ei yritäkkään sanoa että pitäisi ryhdistäytyä vaan häntä paapotaan. Luulen että tavallaan nauttii "roolistaan" ja hakee sillä myös paljon huomiota.

Onko muilla kokemuksia?
Pitäisikö vaan yrittää ymmärtää/tukea vaikka häneltä ei enää mitään positiivista voikkaan odottaa.