Avomies aikoo pitää tänään jatkot meillä
Pakko avautua kun ärsyttää niin paljon. Meillä on ollut poikaystäväni kanssa (jonka kanssa muutettiin yhteen vähän aikaa sitten) viime aikoina jonkun verran erimielisyyksiä, niin en kehdannut suoralta kädeltä kieltää kun oli hyvällä tuulella äsken ja sanoi, että haluaa tuoda meille kavereita kun tulevat keikalta kotiin. Asutaan yksiössä niin en voi oikein paeta toiseen huoneeseenkaan :/ Olin ajatellut viettää illan ihan vain palstaillen, syöden pizzaa ja katsoen telkkua, mutta kai se on pakko alkaa itsekin tässä jotain viiniä juomaan ennen kuin lössi saapuu. Mihin aikaan mielestänne olisi ok sanoa, että nyt on aika pistää bileet päätökseen ellei vieraat vaikuta olevan lähdössä?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
No joku 1-2 h on max. Jos oot hiprakassa niin sitten kauemmin. Aina voit vedota että he mölyyvät. ITse en tossa tilanteessa joisi vaan oisin aamulla innoissaan, selvänä pystyssä. Lähtisin lenkille puolelta päivin
Jep, siis en halua vaikuttaa miltään tiukkikselta joten en tasan kehtaa vedota mihinkään mölyämiseen :) No, ovat puoli viiden maissa tulossa. Ensin mietin, että olisin jotain leiponut tulijoille mutta saavat kyllä tulla pizzerian kautta jos nälkä on. -ap
Mikset sano, että menevät muualle jatkoille? Toki voisit myös olla iloinen, että haluaa kavereita teille.. Ei kai toi nyt jokapäiväistä ole. Mene itse kaverin luo jos hirveesti väsyttää.
AnnaOlla kirjoitti:
Mikset sano, että menevät muualle jatkoille? Toki voisit myös olla iloinen, että haluaa kavereita teille.. Ei kai toi nyt jokapäiväistä ole. Mene itse kaverin luo jos hirveesti väsyttää.
No kun on tosiaan ollut miehen kanssa vähän ristiriitoja niin en halunnut olla ankea tyttökaveri kun se tätä jatkosuunnitelmaa tänään ehdotti ja oli kerrankin hyvällä tuulella :/ Ei ole jokapäiväistä , vaikka onhan näitä jatkoja ehkä vähän turhan usein minun makuuni. -ap
Mikään ei ole kivempaa, kuin herätä puoli viideltä baarista saapuvien naapureiden rymyämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole kivempaa, kuin herätä puoli viideltä baarista saapuvien naapureiden rymyämiseen.
No ehkä vielä mukavampaa on, että ne kännääjät tulee sun asuntoon, joka on yksiö. Ja ap on vielä suunnitellut leipovansa niille. Voi jeesus. Mikä teitä nuoria naisia vaivaa? Olette ihan ovimattoja. Tiedän kuulostavani ihan ikälopulta, mutta ei kyllä minun nuoruudessani tuollainen olisi tullut kuuloonkaan. Tyttöystävä keikalle mukaan, jos suunnitellaan jatkoja pariskunnan kämppään.

Ei kiitos, en voi sietää hevimetallia :) Vaikka sitähän sitä sitten joutuu täälläkin kuuntelemaan. En nyt vain haluaisi vaikuttaa miltään pirttihirmulta, joten mietin että jotenkin olisi voinut vähän varautua mutta ehkä se on turhaa kun en ole oikein sillä tuulella. Mietin, että alan itse juoda vasta kolmelta, ettei ala alkoholi väsyttämään ennen vieraiden tuloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole kivempaa, kuin herätä puoli viideltä baarista saapuvien naapureiden rymyämiseen.
No ehkä vielä mukavampaa on, että ne kännääjät tulee sun asuntoon, joka on yksiö. Ja ap on vielä suunnitellut leipovansa niille. Voi jeesus. Mikä teitä nuoria naisia vaivaa? Olette ihan ovimattoja. Tiedän kuulostavani ihan ikälopulta, mutta ei kyllä minun nuoruudessani tuollainen olisi tullut kuuloonkaan. Tyttöystävä keikalle mukaan, jos suunnitellaan jatkoja pariskunnan kämppään.
Todellakin mukaan alusta saakka jos jotain palvelua, jatkopaikkaa tms. meinaa kavereilleen havitella. What? Odottaisit himassa että porukkaa alkaa tulla? No ei.
Ai kauheaa, ap, olen pahoillani... Jos asuisin miehen kanssa, tuo olisi ehdottomasti kielletty meillä. Olisin niin vihainen, jos yksiööni paukkaisi humalaista porukkaa aamuyöstä. Koeta neuvotella täyskielto tuollaiselle vastaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole kivempaa, kuin herätä puoli viideltä baarista saapuvien naapureiden rymyämiseen.
No ehkä vielä mukavampaa on, että ne kännääjät tulee sun asuntoon, joka on yksiö. Ja ap on vielä suunnitellut leipovansa niille. Voi jeesus. Mikä teitä nuoria naisia vaivaa? Olette ihan ovimattoja. Tiedän kuulostavani ihan ikälopulta, mutta ei kyllä minun nuoruudessani tuollainen olisi tullut kuuloonkaan. Tyttöystävä keikalle mukaan, jos suunnitellaan jatkoja pariskunnan kämppään.
Todellakin mukaan alusta saakka jos jotain palvelua, jatkopaikkaa tms. meinaa kavereilleen havitella. What? Odottaisit himassa että porukkaa alkaa tulla? No ei.
Niin no siis poikaystäväni tietää, etten oikein viihdy samanlaisissa paikoissa kuin hän, joten siksi ei edes ehdottanut :) Olin joskus mukana King diamondin keikalle ja se oli ihan hirveetä. -ap
Yhdyn edelliseen kommenttii. Tyttöystävää ei kyllä kohdella noin, että puoli viisi tullaan riehumaan jatkoille yksiöön. Törkeää käytöstä, poikakaveri vaihtoon.
Tämä kuulostaa jotenkin niin uskomattomalta. Aioitko ap nukkua siihen kolmeen asti ja laittaa herätyskellon soimaan että ehdit itse juopotella ennen kuin "vieraat" saapuvat aamulla puoli viisi? Vai otatko riskin ja yrität pysyä hereillä koko yön? Siis aivan järjetöntä touhua. Eikö sulla ole omia ystäviä, joiden kanssa mennä baariin tai johonkin? Tuollainen yksin tissuttelu odottaen "vieraita" tulevaksi keskellä yötä kuulostaa ihan kipeältä.

Pysyn varmasti hereillä ja huomenna on vapaapäiväkin. Tämä nyt tuli niin äkkiä, etten oikein ehdi enää järkkäillä mitään omia suunnitelmia. Aika monilla kavereilla on jo lapsia jne niin he eivät kovin nopealla varoitusajalla mihinkään pääse :( saatan käydä lähikebabbilassa parilla kun varmaan pitää jotain haukatakin ennen kuin jatkot alkaa. -ap
Siis mitä ihmettä minä luin??? Nyt kyllä kiinnostaa että minkä ikäisiä olette? 18-v.?
Eivät tulusi meille jatkoille, ei vaikka ois kuinnka ollut erimielisyyksiä.
Minä en todellakaan joisi itse. Miksi ihmeessä minun pitäisi juoda tai ylipäänsä olla mukana jonkun juopporevohkan jatkoilla?
Olisit sanonut miehelle, että sinä et halua jatkoja kotiisi, mutta jos mies välttämättä haluaa sinne tulla örveltämään kavereineen, hänen sopii kustantaa sinut hotelliin yöksi, tai kylpylään tms.
Ylipäänsä yksiö EI OLE kahden tai useamman ihmisen asunto. Hädin tuskin se riittää yhdelle. Ala heti huomenna katsomaan isompaa asuntoa, ja katsokin sen kokoinen, että pääset omiin oloihisi siellä.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä ihmettä minä luin??? Nyt kyllä kiinnostaa että minkä ikäisiä olette? 18-v.?
Eivät tulusi meille jatkoille, ei vaikka ois kuinnka ollut erimielisyyksiä.
Ööö no mä olen 29 ja poikaystävä 33. -ap
Pyydä ne etkoille, ja juota jokaiselle viinaa sen verran että pääsevät vielä juuri baariin sisälle.
Kerrostalossa (ja rivarissakin) on hiljaisuus aamuyöllä, ei silloin voi tulla rellestämään. Häädönkö haluatte?
Siis apua. Onneks mä pääsen nukkumaan kun Twilight loppuu. Muista että ihan kaikkea ei tarvitse sietää miellyttääkseen miestä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en todellakaan joisi itse. Miksi ihmeessä minun pitäisi juoda tai ylipäänsä olla mukana jonkun juopporevohkan jatkoilla?
Olisit sanonut miehelle, että sinä et halua jatkoja kotiisi, mutta jos mies välttämättä haluaa sinne tulla örveltämään kavereineen, hänen sopii kustantaa sinut hotelliin yöksi, tai kylpylään tms.
Ylipäänsä yksiö EI OLE kahden tai useamman ihmisen asunto. Hädin tuskin se riittää yhdelle. Ala heti huomenna katsomaan isompaa asuntoa, ja katsokin sen kokoinen, että pääset omiin oloihisi siellä.
Niin no haluan itse juoda, että pääsisin vähän paremmin tunnelmaan. Olen aika ujo selvinpäin enkä tunne niin hyvin poikaystävän kavereita. Ehkä tässä nyt on vähän sekin kun tämä on alunperin poikaystäväni asunto, johon minä muutin vähän "pakolla" kun jouduin luopumaan entisestä kimppakämpästä. -ap