Viikon lomalle ja 2-vuotias kotiin?

Tosin se on niin lapsesta kiinni, miten suhtautuvat eroon... Me olimme mieheni kanssa viiden päivän kylpylälomalla reilu kolme vuotta sitten, kun vanhin lapsemme oli parivuotias, nuorempi 8kk. Olivat sen ajan mummulassa, ja hienosti oli mennyt! Itsekin etukäteen pelkäsin, että nuorempi varsinkin itkee perään, mutta ei. Ja pelkäsin sitäkin, etten itse osaa olla lomalla murehtimatta lapsista ja heidän voinnistaan jne. - mutta sekin huoli oli turha! Jotenkin se meni vaan niin, etten ollenkaan miettinyt lapsia tai miten pärjäävät, luotin niin anoppiini! :) Sieltä päin sitten soittelivat pari kertaa, että hyvin menee! ;)



Kun tultiin takaisin lomalta, sitten vasta tuli lapsille sellainen " ahaa-elämys" , että vanhemmat olivat olleet poissa. Vanhempi lapsista alkoi hirveesti itkeä ja sopersi, että " Äiti ja isi poissa!" :( Silloin tuli paha mieli, mutta toisaalta, sittenhän on " hyvä" itkeä, kun äiti ja isä ovat taas takaisin kotosalla! :)



Suosittelen lämpimästi lomailemista ja tuulettumista kahdestaan puolison kanssa. Se piristää kummasti ja antaa taas uusia voimia siihen arkielämään ja talosteluun lasten kanssa!



Nyt meillä neljä lasta, vanhin siis juuri täytti viisi vuotta, nuorin pian puolivuotias. Ja kaksi siltä väliltä :) Viimeksi ollaan siis oltu tuolloin reilu 3v sitten kahdestaan lomalla, ja ajattelimme taas tässä joskus lähteä... Kunhan tuo nuorin vaan jättää tissin pois, niin sit olis helpompi irrottautua :)



Tsemppiä teille, tehkää oma ratkaisu! Mutta tää oli lähinnä " kannustusta" , ei siis neuvo, että " tottakai teette näin!" :)



Nasu

En käsitä miksi lapsi pitää jättää noin pienenä kotiin ilman vanhempia ja noin helkutin pitkäksi aikaa.



Ymmärrättekö ollenkaan miten pitkä aika viikko on esim. 2 vuotiaalle?? Siinä ehtii lapsen mielessä kaydä kaikenlaista ja kehitystä tapahtua.



Miksi olet noin pitkän loman tarpeessa? Kannattaisiko ottaa alkaa purkamaan asiaa muualta jos on todella viikon loman tarpeessa noin pienestä lapsesta HUHHUH! Eikö todellakaan yhtään lyhempi loma olisi paikallaan?



Tosin luulen vahvasti että tämä on provoketju tai ainakin toivon niin.



Mutta ei muutakun hyvää lomaa pääasia että mutsi relaa!!! Huoh.

Meillä on 2- ja 1-vuotiaat lapset enkä ikimaailmassa voisi jättää heitä noin pitkäksi aikaa kotiin.



Viikko on IKUISUUS tuon ikäsille. Aiheesta oli juttua jokunen viikko sitten ja pari äitiä kertoi, että lapsi oli puhuttanut matkoilta palannutta äitiään tätinä kun ei ollut tunnistanut häntä tai ainakin oli kovasti vierastanut.



Noin pitkä ero ei tee ainakaan hyvää.

Miksi nousee karvat pystyyn? Ap hän kysyy NEUVOA,asiaan joka häntä mietityttää. Siksihän hän tänne kirjoitti asiasta. POhtii itsekkin voiko lähteä ja mikä on sopiva aika olla erossa lapsta. Vähän pehmeämminkin voi neuvoja ja mielipiteitä antaa.

sillä olemme ottaneet hänet aina lomalle mukaan. Nyt aiomme jättää mummojen hoitoon 4-vuotiaan 5 yöksi ja minusta se on ehdoton maksimi tuonikäiselle (1. kerta). Mietityttää minuakin, miten pärjäävät, mutta onneksi lapsi saa olla omassa kodissa ja käy myös tavallisesti hoidossa.

Meillä ei ole harrastettu yökyläilyäkään, mutta kukin tyylillään. Lapsi on kyllä reipas eikä ole koskaan ollut erityisesti kummankaan vanhemman perään.

ja lapset (2v7kk ja 1v2kk) olivat kotona mummin ja ukin kanssa. Soittelimme joka päivä ja kaikki oli hyvin kotona. Itse en kuitenkaan osannut matkalla relata täysin, kun oli aivan kamalan ikävä lapsia eli meille tuo muutama päiväkin erossa noin pienistä oli kurjaa. Seuraavalle reissulle siis lapset mukaan niinkuin yleensä ovat olleetkin (viime reissua lukuunottamatta). Löytyyhän sitä kotimaastakin paikkoja, joissa voi rentoutua ilman lapsia vaikka yön tai pari niin kauan kuin lapset ovat vielä pieniä. Jokainen silti tekee omat päätöksensä niin kuin hyvältä tuntuu...

Ei lapsi siihen kuole, vaikka hetken onkin erossa vanhemmistaan. Ja viikko (tai muutama päivä) ei todellakaan ole liian pitkä aika minun mielestäni. Ainakaan ei meillä ollut.



Kyllähän se niin on, että koko perhe voi paremmin, jos vanhemmat voi hyvin ja heillä on asiat kunnossa. En kuitenkaan väitä, etteikö lyhyemmälläkin " tuulettumisella" ajaisi saman asian... Mutta mielestäni on turha alkaa soimata tällä asialla sellaisia vanhempia, jotka tekevät niin. On jokaisen oma asia, miten tekee.



Tää on just tätä nykyajan vouhkaamista. Tottakai on sekä lapsilla että vanhemmilla omalla tavallaan ikävä erossa ollessa, olkoon se aika sitten kuinka pitkä hyvänsä. Mutta se ei ketään tapa, eikä tuo kellekään traumoja loppuiäksi.



Kuten aikaisemmin sanoin, se on niin lapsesta kiinni, miten pärjää eron aikana. Jotkut lapset on sellaisia, että ovat enemmän " kiinni" vanhemmissaan, jotkut taas helpommin pystyvät eroon.



Ei tällaisesta asiasta kannata tuomita toista, saatika alkaa tappelemaan :) Jokainen osaa tehdän ne omalle perheelle oikeat ratkaisut. Ja jos joku kysyy apua tai neuvoa, ei tuollainen vaahtoaminen ainakaan paranna asiaa.

Itse kuulun siihen " koulukuntaan" , joka ei jätä lapsiaan viikoksi ilman vanhempia. Parisuhdetta meillä hoidetaan illalla lasten mentyä nukkumaan tai mahdollisia olisivat myös yhden, max. kahden yön poissaolot. Tämä ei tarkoita, että tuomitsen muilla tavoilla toimivat, jokainen tekee kuten parhaaksi oman perheensä kantilta näkee. Silti kokonainen viikko erossa kaksivuotiaasta, joka vieläpä kuulostaa aralta, on mun mielestä aika lailla sekä lapsen että äidin kiusaamista...?



Aika aikansa kutakin, sanoisin. Eli perhe ei ole vain mies ja nainen, vaan perhe on kaikki: isä, äiti ja lapset. Kun on pieniä lapsia, tehdään asioita, joita voi tehdä pienten lasten kanssa ja matkataan paikkoihin, joihin voi matkata pienten lasten kanssa. Ja äkkiä sitä huomaa, että ne lapset on kasvaneet eivätkä edes halua lähteä enää teidän kanssa reissuille...



Olisiko kyse iästä vai mistä näissä keskusteluissa? Itse ehdin kolmekymppiseksi ennen kuin sain esikoiseni. Ehdin siis myös opiskella, työskennellä, bailata ja matkustaa. Nyt on mielestäni aika niille asioille, joita tehdään koko perheen kesken. Olen vasta n. 45-v. kun saan taas tehdä just niitä asioita, joita itse haluan ja viisikymppisenä voidaan miehen kanssa matkustella just niin paljon kuin itse haluamme ilman lapsia...



Joo, mutta ap:lle vielä: kokemusta mulla siis ei asiasta ole ja puhun ihan mutu-tuntumalla. Mutta jos ette ole olleet erossa ja lapsi on muutenkin kovasti perääsi, en kyllä suosittelisi viikon eroa. Onko mahdollista valita matkakohde, johon voisitte mennä kaikki, tai jos haluatte miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa, niin olisiko viikonlopun reissu johonkin kaupunkinkohteeseen mahdollinen? Voi muuten käydä niin, ettet itsekään nauti lomastasi yhtään, kun hätäilet lapsen perään... =)

Luin tuon ap:n tekstin uudestaan, ja ajattelin sitten, että varmaan kannattaisi tosiaan " harjoitella" eroa ennen pitkää eroa. Siis just jotain kauppareissuja ja muutaman tunnin juttuja, esim. lenkillä käyntiä jne... että oot vaan hetken pois kotoa alkuun. Ja sit pitempiä ja pitempiä hetkiä. Silloin lapsi luultavasti tottuu siihen, että äiti ei oo koko ajan, joka hetki, vieressä. Ja ehkä oppii luottamaan myös toisiin aikuisiin?!



En siis tuomitse itsekään niitä, jotka, kuten Paletti sanoi, kuuluvat siihen " koulukuntaan" , joka ei jätä lapsiaan eroon vanhemmistaan viikoksi tms. Jokainen tekee omalla tavallaan, omalla tyylillään, ja tekee omalle perheelleen parhaat ratkaisut.



Nyt kun on useampi lapsi, huomaa, miten lapsista on toisilleen kovasti seuraa ja lohtua. Ollaan jonkin aikaa menty kerran viikossa muutamaksi tunniksi harrastamaan jotain urheilua miehen kanssa kahdestaan, ja sen aikaa lapset ovat olleet hoidossa ystäväperheessä. Se on ollut mahtava juttu! Siinä saamme me aikuiset omaa aikaa, ja piristävää " tuuletusta" arkeen yhdessä urheillessa. Ja lapset saa leikkiä toisten lasten kanssa ja oppivat olemaan erossa meistä. Meillä tämä on toiminut loistavasti, sekä lasten että aikuisten kannalta!



Niin, ja olen samaa mieltä siinä, että kotimaassa on paljon sellaisia matkakohteita, joihin voi lasten kanssa mennä ja olla yhdessä ja touhuta koko perheellä. Ja niin teemmekin paljon. Mutta mielestäni silti on kiva joskus lähteä kahdestaan jonnekin. Enkä todellakaan tarkoita, että oltaisiin joka välissä jossain " hurvittelemassa" ilman lapsia :) Vaan ihan joskus vaan, monta vuotta aina välissä. Ja se on piristävää. Enkä usko, että lapsemme siitä saavat traumoja tai muutakaan " negatiivista" matkalle elämään...



Nää on tosiaan näitä ikuisuuskysymyksiä, joihin ei ole yhtä ja oikeaa vastausta. Jokainen tekee omat ratkaisunsa, tuomitsematta ja syyttämättä sillä muita.

että lapselle sopiva aika erossa vanhemmistaan olisi yhtä monta vuorokautta kuin lapsella on ikää. Eli 2-vuotias 2 vuorokautta - ehtii hyvin viikonloppureissulle!

2v on vielä liian pieni käsittämään sitä simppeliä asiaa että äiti ja isi tuleekin vielä takaisin, ts hänelle noin pitkä ero olisi liian suuri stressitekijä ja aiheuttaisi vain hylkäämiskokemuksen/reaktion vaikka hoitaja olisikin tuttu. Kuoleminen ei ole minusta tässä yhteydessä millään muotoa " oikea" vertaus eli että kun ei lapsi siihen kuole niin asia on ok tms.

Enkä edes pystyisi ikävältäni ja muulta rentoutumaan kunnolla joten menisi siinäkin mielessä matkan tarkoitus plörinäksi.

Tuo muuten miten lapsen aikakäsite kehittyy ei ole mitään " nykyajan vouhotusta" paitsi jos asiaa ajatellaan niin että asia on meillä tiedossa suureksi osaksi nykytietämyksen ansiosta.

Mitä parisuhteeseen tulee niin kyllähän sitä on hoidettava ihan siinä arjessa ja lasten ollessa pieniä pitkälti heidän ehdoillaan, kyllä vakaa parisuhde sen kestää ettei muutamaan vuoteen reissailla kaksin viikon-kahden etelänmatkoja yms.

Vai?

Mutten voi kuitenkaan olla vaiti :)



Eli, tuo " kuoleminen" ei nyt ehkä sit ollu hyvä vertaus tässä, mutta en sillä ihan sananmukaisesti sitä ajatellutkaan. Tarkoitin sitä, että ei lapsi siitä niin sanottavasti kärsi, jos onkin erossa vanhemmistaan. Siis tottakai luonnollisestikin molemmilla, sekä vanhemmalla että lapsella on ikävä eron aikana, mutta kummallekaan siitä ei todennäköisesti jää pysyviä vaurioita...



Enkä itsekään ole todellakaan mikään " teräsmuori" tai " superäiti" , jolla ei ero missään tuntuisi! :) Höpön höpöt, kun tuntuu ettei tästä selviä yksin kauppaankaan koskaan ilman ainakin yhtä lasta ;) Enkä toisaalta koe olevani mikään " terroristiäiti" , joka ei välitä lapsistaan ja heidän tunteistaan. Ei, kyllä ne on etusijalla meidänkin perheessä. Mutta joskus minusta ei ole niin suuri " vääryys" ottaa vähän lomaa ja lähteä miehen kanssa kahdestaan jonnekin.



Minusta ei olisi nytkään hassumpi idea jättää lapsia jonnekin hoitoon muutamaksi päiväksi, jos nuorin ei olisi enää rinnalla. Tai siis jos hän pärjäisi sitä ajatellen ilman meitä. Onhan se aina sellainen " totinen paikka" , kun ajatteleekin jättävänsä lapset jonnekin toisten hoiviin, mutta minusta - huom! minusta - se ei ole mahdotonta.



En olisi itsekään nyt välttämättä lähdössä, enkä edes haluaisi, esim. viikoksi pois kotoa. Vaan haluaisin esim. jonkun yöreissun tehdä mieheni kanssa JOSKUS tässä lähiaikoina. Ehkä kesällä sitten... :) Ei sitä aina tarvi lähteä heti moneksi päiväksi " huitelemaan" lasten luota, mutta minusta se ei ole suuri synti joskus tehdä niin. Älkää nyt käsittäkö minua väärin! :)

Vastailen alkuperäiseen kysymykseen: meillä meni viikon matka hyvin. Poika oli viihtynyt mummolassa, jossa oli oltu ennenkin vanhempien kanssa ja ilman lyhyempiä aikoja. Ja itsekin pystyin alkujännityksen jälkeen rentoutumaan. Lisäksi vaarille oma aika lapsenlapsen kanssa oli tosi tärkeää. Tulevat vaarin kanssa nykyään hyvin juttuun puhelimessakin ;) Kotiinpaluu vaati pari tuntia ihmettelyä sylissä, kunnes leikit löytyi.



Ei nämä jutut ole niin musta-valkoisia. Olen itsekin aikoinaan ihmetellyt joidenkin rohkeutta jättää lapsi aikaisin toisen hoitoon. Eräs kolmen lapsen äiti kuittasi ihmettelevän ilmeeni sanomalla ' meillä on kolme lasta; meidän on pakko jaksaa. Ja siksi mennään lomalle kahden miehen kanssa.'

tulee ja mitä tehdään.



Ja sitten vaan yleensä näistä " jätänkö x ajaksi x-vuotiaan hoitoon" -aloituksista: näihin varmasti jokainen vastaa omien kokemustensa ja tuntemustensa (oli sitten omia tai vaikka hoitolapsia) pohjalta, ja koska emme tunne ap:n lasta emmekä ap:tä emme voi tehdä kovin pitkällisiä johtopäätöksiä siitä miten hänen lapsensa pärjää missäkin ympäristössä. Ap voi tulkita vastauksia omalle päätökselleen sopivasti tai ehkä saada näistä jotakin tukea. Että sitä vaan, että ei mielestäni kannata kenenkään vetää hernettä nenään vastauksista tai kysymyksistä. Ja myöskin sitä, että ap lienee asiantuntija lapsensa suhteen, kuten täällä aina joka välissä mainostetaan ;)



Kuten sanottu, viikko on pitkä aika - varsinkin jos erossa ei ole oltu juurikaan, vai ymmärsinkö oikein...

tuskin siitä liikaakaan tiedetään???



Sen sijaan minua nyppii se, että nykyään on jonkinlainen " hyvän lapsen" merkki, että viihtyy siellä ja täällä niin ja niin pitkiä aikoja sen ja tuon kanssa: päiväkodissa, yökylässä, hoidossa lomamtkojen aikana. Tarkoitan siis jonkinlaista ylimaallisen sosiaalisuuden korostamista = lapsi on valtavan sosiaalinen, jos kykenee olemaan kunniallisesti erossa vanhemmistaan.

Jokainen tekee tietenkin omat ratkaisunsa, mutta MINÄ en voisi jättää OMAA 2-vuotiastani viikoksi hoitoon, vaikka isovanhemmat ovatkin tuttuja ja turvallisia hoitajia. Minusta viikko on liian pitkä aika näin pienelle olla erossa vanhemmistaan.

Se voisi olla tämän palstan motto.



Kuten LuruLude sanoi; jokainen tehköön annetuista kommenteista omaan tilanteeseensa sopivat johtopäätökset.



Itse koetan noudattaa neuvolasta kotoisin olevaa neuvoa " yhtä monta erossaolo yötä kuin on ikävuosia" . Ei ole tosi ollut tarvetta kokeilla yli yhtä yötä vieläkään vaikka lapsi on jo kohta kolme.

Itse ole joutunut lapseni tuolloin 1 v 5 kk julmasti hylkäämään kun jouduin olemaan uutta vauvaa tekemässä sairaalassa 1 kk



Pääsin käymään kotona 2 kertaa ja toki lapsi kävi minuakin sairaassa katsomassa, vaikka pyrimme siihen ettei käy kauhean usein (ympäristö ei ollut paras mahdollinen kun äiti makaa sängyssä ei saa ottaa syliin, ei nostella eikä riehua,ja se kotiinlähtöero otti molemmille koville, sairaalassa käynnin jälkeen oli (sekä äiti että lapsi) itkuinen loppupäivän ja yön) tuntui niin julmalta erota lapsesta. Tuota erotuskaa lukuunottamatta lapsi oli ihan reipas ollut kotona.



tähän pohjaten en etukäteen voisi kuvitella olevani lapsestani erossa ennenkuin ne ovat n. 18 vuotiaita, mutta hmm käytännössä voisin jättää 2 vuotiaan (luonteesta riippuen) kotiin jos sinne tulisi tuttu rakas mummi hoitamaan, ympäristö ja rutiinit pysyisivät samoina.

Perusteluja tässä nyt on tullut jo suuntaan ja toiseen joten en käy niitä kertaamaan, mutta mitä jos ap. lähtisitte matkalle pitkän viikonlopun ajaksi? eli pari kolme yötä? Ja varmaan kannattaisi harjoitella lapsen kanssa hoidossa oloa ennemmin, käytte esim. kaupassa ekaksi ja sitten vähän pidemmän aikaa ja voisi olla hyvä ennen matkalle lähtöä kokeilla niin että olette itse yön jossain ja hoitaja on yhden yön teillä, tai että olette illalla poissa ja hoitaja laittaa nukkumaan, tulette sitten yöksi kotiin. Ei sitten tarvi reissussa toisessa maassa hermoilla miten menee kun on jo kerran testattu.

En voisi kuvitellakaan jättäväni häntä edes yhdeksi yöksi. Olen ajatellut niin että sitten kun hän itse pyytää päästä yökylään esim mummolle niin on valmis siihen. En voisi lähteä minnekään lomalle edes Suomessa ilman lasta. Sitä varten lapsi tehtiin että hän kuuluu arkeen/lomaan ja kyllä lapsikin lomasta nauttii. Olemme olleet Kanarialla koko perheenä ja kylpylälomilla Suomessa.

MeLady