Kerro koululiikuntatraumasi tänne!
Kommentit (41)
Ala-asteen pakkohiihdot. En ole niiden jälkeen hiihtänyt enkä vapaaehtoisesti hiihdä.
Se vaaatetus, mitä piti olla ala-asteella :)
vm 71
Se kun piti käydä suihkussa ala-asteella liikkatuntien jälkeen! Kuulostaa hölmöltä joo, mutta luokkalaiset oli juurikin sellaisia, että haukkui porukkaa jolla oli ns. "millimunat". Enpä nyt osaa sanoa, että omasinko tätä kyseistä "millimunaa", mutta pelkäsin että minut nimitetään sillä nimityksellä.
Hiihto ja luistelu ihan järkkyä pakkopullaa koko peruskoulun. Osaan kyllä molempia ihan riittävästi, mutta en vain tykänny niistä. En ole peruskoulun jälkeen harrastanut kumpaakaan.
Oli harrastusjoukkueeseen kuuluvia 6-7 liikuntaryhmässä yläasteella, jos kyseistä lajia pelattiin, pelasivat nämä tytötlähestulkoon keskenään, meille muille opettaja tietysti vain raivosi:" Miksi ette tee mitään!!"
En osannut hiihtää, vaan lumi tarttui suksien pohjiin, kärjet menivät ristiin ja rillit olivat jäässä. Olin aina se jota huudettiin pois alta, kun muut ottivat kierroksella kiinni. Laskettelu oli ihan vihoviimeistä touhua, kaaduin hiihtohissistä tullessa ja aurasin perse pitkällä rinteen yhden kerran alas.
En osannut pelata mitään joukkuelajeja, siis pesäpallo, jalkapallo ja muut olivat ihan hepreaa. Olin väärässä paikassa, enkä osunut mihinkään. Poikkeuksena lentopallo, siinä olin jopa melko hyvä, ehkä siksi että peliväline oli niin iso ja piti lähinnä seistä omalla paikallaan.
En pysynyt kärryillä aerobicissä, hikoilin ja puuskutin. Askelsarjat menivät ihan sekaisin ja läskipullerona en myöskään innostunut joulun jälkeisistä "kinkunpolttojumpista", joissa ope huuteli tyyliin "läskit lähtee". Yleensä nyrjäytin nilkan askelsarjoissa, tai polvi vääntyi kipeästi.
Kuntotestit olivat häpeätestejä, sillä lomakkeesta sai aina ruksia ne huonoimmat tulokset. Jostain jalkaprässistä sain joskus melko hyvän tuloksen, mutta eiköhän joku vieressä kommentoinut että "pitää kai jaloissa olla voimaa että pysyy norsu pystyssä".
Vanhojen tansseissa olin periaattessa hyvä, mutta häpesin niin paljon että menin ihan kyyryssä ja talloin tanssiparin varpaille. Tanssiminen ahdisti, etenkin se muiden edessä tanssiminen.
Näitä varmaan riittäisi vielä ties kuinka paljon, mutta koululiikunta oli siis tasoa 6-7 ja nautinnollisuudeltaan 4-. Kotona ei liikuntaan kannustettu, ei ollut mitään eri vaatteita liikkatunnille, saati että joku olisi osannut huoltaa sukset tai tajunnut teroittaa lörppävartiset luistimet edes parin vuoden välein. Aikuisiällä yritin etsiä omaa lajia, kävin läskijumpassa, vesijumpassa ja -juoksussa (hävetti olla uimapuku päällä), kuntosalilla (sielläkin hävetti) ja ties missä. No, lopulta se oma laji löytyi: tanssi. Tanssitunneillekaan en kehdannut mennä jättiperseeni kanssa, mutta onneksi löysin minulle sopivan liikuntapaikan, jonne kaikki olivat tervetulleita. Nyt käyn säännöllisesti viikkotunneilla ja lajeina ovat itämainen tanssi, burleskitanssi ja twerkkaus. En edelleenkään hiihdä.
-Telinevoimistelu, harva siitä tykkäsi ja sitten piti "(epä)onnistumiset" merkata vaaleanpunaiseen korttiin
-Tamburiinin tahtiin tanssi. Huippu oli joku afrikkalainen uka tsaka tanssi??
-Saat lisäpisteitä siitä, jos harrastat urheilua vapaa-ajalla. Pyöräily ym. ei ole urheilua, ainoastaan joukkue/kilpaurheilu on.
Vierailija kirjoitti:
En osannut hiihtää, vaan lumi tarttui suksien pohjiin, kärjet menivät ristiin ja rillit olivat jäässä. Olin aina se jota huudettiin pois alta, kun muut ottivat kierroksella kiinni. Laskettelu oli ihan vihoviimeistä touhua, kaaduin hiihtohissistä tullessa ja aurasin perse pitkällä rinteen yhden kerran alas.
En osannut pelata mitään joukkuelajeja, siis pesäpallo, jalkapallo ja muut olivat ihan hepreaa. Olin väärässä paikassa, enkä osunut mihinkään. Poikkeuksena lentopallo, siinä olin jopa melko hyvä, ehkä siksi että peliväline oli niin iso ja piti lähinnä seistä omalla paikallaan.
En pysynyt kärryillä aerobicissä, hikoilin ja puuskutin. Askelsarjat menivät ihan sekaisin ja läskipullerona en myöskään innostunut joulun jälkeisistä "kinkunpolttojumpista", joissa ope huuteli tyyliin "läskit lähtee". Yleensä nyrjäytin nilkan askelsarjoissa, tai polvi vääntyi kipeästi.
Kuntotestit olivat häpeätestejä, sillä lomakkeesta sai aina ruksia ne huonoimmat tulokset. Jostain jalkaprässistä sain joskus melko hyvän tuloksen, mutta eiköhän joku vieressä kommentoinut että "pitää kai jaloissa olla voimaa että pysyy norsu pystyssä".
Vanhojen tansseissa olin periaattessa hyvä, mutta häpesin niin paljon että menin ihan kyyryssä ja talloin tanssiparin varpaille. Tanssiminen ahdisti, etenkin se muiden edessä tanssiminen.
Näitä varmaan riittäisi vielä ties kuinka paljon, mutta koululiikunta oli siis tasoa 6-7 ja nautinnollisuudeltaan 4-. Kotona ei liikuntaan kannustettu, ei ollut mitään eri vaatteita liikkatunnille, saati että joku olisi osannut huoltaa sukset tai tajunnut teroittaa lörppävartiset luistimet edes parin vuoden välein. Aikuisiällä yritin etsiä omaa lajia, kävin läskijumpassa, vesijumpassa ja -juoksussa (hävetti olla uimapuku päällä), kuntosalilla (sielläkin hävetti) ja ties missä. No, lopulta se oma laji löytyi: tanssi. Tanssitunneillekaan en kehdannut mennä jättiperseeni kanssa, mutta onneksi löysin minulle sopivan liikuntapaikan, jonne kaikki olivat tervetulleita. Nyt käyn säännöllisesti viikkotunneilla ja lajeina ovat itämainen tanssi, burleskitanssi ja twerkkaus. En edelleenkään hiihdä.
Jatkan vielä, että aikuisiällä diagnosoitiin yliliikkuvat nivelet ja jokainen tapaamani lääkäri vannotti, etten harrasta mitään aerobic-tyyppistä liikuntaa, koska hajoitan vain niveleni. Ymmärsin, että kroppani on haitannut liikunnan harrastamista paljon ja koulun liikuntatunneilla tuntemani kipu ja pelko oman kropan pettämistä kohtaan on ollut ihan oikea tuntemus. Siksi nyt löytämäni liikuntalajit ovat tuntuneet omilta: treenataan kehon tasapainoa, keskivartalon lihaksia ja opettajat ohjaavat koko ajan siihen miten liikkeet tehdään turvallisesti, eikä polvi tai nilkka väänny. Sitä olisin kyllä tarvinnut jo koululiikunnan aikaan, sillä ideaalisiteet olivat arkea liikkatuntien jälkeen.
Minä olin pienessä kyläkoulussa, missä kaikki tunsi toisensa. Lapsena sairastin jalkaani, joten onnuin hiukan ala-asteella.
Yläluokan opettaja totesi minulle todistuksia jaettaessa nelosen keväällä, että oletpa niin hyvä kuin olet, mutta nilkulle ei seiskaa parempaa numeroa voi antaa. Olin luokkani paras liikunnassa, hiihto ja luistelu ihan kivaakin. Tähän loppui kyllä yrittäminen, jumpatkoon äijä ite sitten.
Yläaste meni liikuntaa pakoilessa, sain kuitenkin kasin siellä.
V...n kylmä betonilattia v...n kylmässä pukuhuoneessa jossa haisi edellisillan aikuisvoimistelijoiden hiki ja wc-tilojen aneemisuuden vuoksi virtsa. Tamburiinia paukuttava lihava voimistelun opettaja joka oli jäänyt juurikin sinne viiskytluvulle. En todellakaan voimistele, en tanssi vaan löhöän vapaa-ajalla sohvalla mässyttäen karkkia ja herkkuja.
Tytöt jumppasivat tamburiinin tahtiin ja pojat tekivät verhon takana, salin toisella puolella kaikkea kivaa, pelasivat sählyä ja futista. Kapinoin tätä vastaan ja kärsin seuraukset.
Pesäpallossa hyvät, lajia harrastavat pelasivat ja huonojen piti katsella. Kapinoin tätä vastaan, koska koululiikunta kuuluu kaikille, ja kärsin seuraukset.
Nykyisin olen liikunnanopettaja 😀
Ala-asteen kilpailut. Oli laji mikä tahansa niin olin viimeinen.
Olin (ja olen edelleen) hidas juoksemaan ja silti pistettiin aina juoksemaan luokan nopeimman tytön kanssa kilpaa. Siinä se opettaja sitten onnellisena myhäili kun saavuin maalin 20 sekuntia toisen jäljessä, pääsi merkkaamaan että huono kunto on.
Ala-asteella liikuntatunnit olivat yhtä helvettiä. Hiihdossa oli surkea ja aina viimeinen. Mitään tekniikkaa ei koskaan opetettu missään lajissa. Suunnistuksessa eksyin ja kaikissa lajeissa kiusattiin. Joskus kum onnistuin, niin sitä hämmästeltiin. Asenne oli opettajilla se, pois tieltä ku oikeat urheilijat treenaa.
Nykyään urheilen, mutta kovin hyvä en ole missään lajissa. Se on vaikeampaa opetella niitä hyviä tekniikoita aikuisiässä.
Hiihto. Olin aina vika ja kaikki joutuivat odottamaan minua kyrpä otsassa kun en päässyt kovempaa.
Luistelu. Osasin potkia vain toisella jalalla ja olin muutenkin paska ko. lajissa. Ja varpaat jäässä AINA.
Telinevoimistelu ja kaikki vastaava. En osannut millään rekillä mitään.
Pesäpallo. En osannut lyödä palloa enkä syöttää. Minua ei haluttu mihinkään joukkueeseen :D
Se helvetin tamburiini ala-asteella! Pääsimme sentään kokeilemaan aerobiccia ylä-asteella 90-luvun alussa. Hyppelimme paljain jaloin:D
Olin maalaispenskana kova remuamaan metsissä, kiipeilin puissa, pyöräilin maastossa, välitunnit roikuin pää alaspäin voimistelutangossa, taistelin siskon kanssa puumiekoilla, sain varmasti paljon liikuntaa.
Koululiikuntaan ja yleisurheiluun minusta ei kuitenkaan koskaan ollut. 4-luokan maastosuunnistuksessa sain parikseni kaksi inhoamaani tyttöä, jotka jättivät minut jälkeensä ja jouduin jatkamaan metsässä yksin. Protestoin heittämällä kompassin kanervikkoon ja istuin siirtolohkareen päällä huutamassa ja mököttämässä, kunnes tunti vihdoin päättyi.
Yläasteella lintsasin lähes kaikki liikuntatunnit, ja silloin kun tulin paikalle, liikunnanopettaja katsoi asiakseen haukkua ulkokenkäni ja vaatteeni, vaikka meillä olisi ollut sisäliikuntaa...
Suihkupakko! Olin juuri niitä "onks pakko käydä suihkussa kun ei tullu yhtään hiki" -tyyppejä, koska ne tilanteet oli vaan niin ahdistavia. Ala-asteella hidastelin pukuhuoneessa niin kauan että pääsin yksin tai toisen hidastelijan kanssa suihkuhuoneeseen ja myöhästyin usein seuraavalta tunnilta. Yläasteella lintsasinkin suurimman osan kesken päivää olleista liikuntatunneista. Käytännössä siitä suihkusta ei edes ollut mitään hyötyä, vaan se oli sellainen pikakastautuminen, että sai vähän hiuksia märiksi ja pyyhettä käytetyksi.
Koululiikunta on tosi kaksipiippuinen juttu. Periaatteessa lapsia ja nuoria pitäisi kannustaa liikkumaan ja kokeilemaan eri lajeja, mutta kun se tehdään koululiikuntatyyppisen pakottamisen ja lannistamisen kautta, mistä suurin osa saa jonkinlaisia traumoja, niin onko siitä mitään hyötyä? Omistakin opettajistani varmaan jokainen myös suosi jotain ohjattua liikuntalajia harrastavia ja he myös saivat paljon ylimääräisiä vapauksia.
Isokokoisena kehon hallinta ei ollut parasta mutta yleensä jaksoin yrittää, jazztanssi vain ylitti reippaasti minun rytmisyyden taidot.
Pahin oli telinevoimistelu, kaikkea on kokeiltava! Sanoin elintasonojapuilla että en usko pystyväni tekemään liikettä, opettaja vakuutti että hän varmistaa. Tulin niskoilleni alas rytinällä, opettajakin valahti kalpeaksi, onneksi siinä ei käynyt pahemmin.
Tosin nykyään kiitän kyllä ko. opettajaa mielessäni perusjumppatunneista joita meillä oli todella usein, vieläkin olen kohtuu notkea!
Kunuvalinta. Aloin lintsata liikuntatunneilta, koska olin luokan kolmen epäsuosituimman joukossa.