Kerro koululiikuntatraumasi tänne!

Telinevoimistelu oli kauheaa. Menin melkein mieluummin hammaslääkäriin kuin sinne urheiluhalliin telinevoimistelemaan. Kuolemankieppi oli pakko tehdä, vaikka pelotti jumalattomasti. Ja kärrynpyörää en oppinut koskaan, onneksi oli muitakin, jotka ei sitä osanneet.

Yläasteella meillä oli ihan sadistinen jumppamaikka. Itse ei mitään osannut eikä tehnyt, mutta juoksutti ja kyykytti meitä minkä kerkesi. Lukiossa sitten tuli hyvä ope ja sain kokemuksen siitä, että liikkamaikkakin voi olla itse hyväkuntoinen, näyttää mallia ja kannustaa.

Juurikin kaikenmaailman venyttelyt/voimistelu/steppilaudalla venkoilu oli tylsää ja tuntui epäreilulta, kun pojat pelasivat verhon takana sählyä/pääsivät punttisalille. Parhaimmillaan pojat pelasi ulkona lätkää ja meillä oli joku hiivatin kuntopiiri ja tuloksia piti ottaa ylös voi plääh.

Ei liity liikuntaan mutta kerran alakoukussa yhdellä oppilaalla oli vain pieni kuminmurunen jäljellä. Tämä kai häpesi sitä ja laittoi sen aina pulpettiin piiloon kun oli pyyhkinyt. Tai näin ainakin naisipettajamme sanoi kun nosti tuon kumin murusen kaikkien nähtäväksi. Tuo poika jonka se oli tietysti oli punaisena häpeästä. En ymmärrä mitä opettajan tarkoitus oli tuolla oppilaan nolaamisella vieläkään. Jos oppilaalla oli kumi kulunut loppuun niin miksei vain annettu uutta kun ei sitä tarvinnut opettajan omistaan maksaa. 

Toinen kummallinen episodi oli kun eräs naisopettaja oli kuulemme kai ihan hermolomalla tai ainakin muistaakseni kovin sterssaantunut vaikeasta luokasta alakoulussa. Olin tuolla luokalla ja vaikka olenkin jäävi vastaamaan niin ei luokka ollut missään nimessä vaikea enkä edes muista että olisi ollut mitään häiriköintiä tunneilla. Todelliseksi syyksi tuolle arveltiinkin tuon kyseisen opettajan miehen eläkkeelle jäämistä ja vaimoakaan ei enää työkiinnostanut.

Kun ala-asteella kotiuskontoisänmaa-hurmostunut opettaja piti säännöllisesti sulkeisia 4-6lk pojille sisäliikunnassa ja toki ne muut lajit olivat pyhät suojeluskuntalajit eli hiihto, suunnistus ja pesäpallo, sisällä joskus vaihtelun vuoksi telinevoikkaa. Ala-asteella minulle, kovakuntoiselle kilpatasolla futista ja lätkää pelaavalle 7.

Yläasteella vuodessa numero oli 10...eikä sen takia että olin ns kilpaurheilija vaan siksi, että opettaja oli "hieman" ammattitaitoisempi joka ei painottanut noita velttoiluinhokkejani eli pesäpalloa ja telinevoimistelua (suurin osa porukasta löffää kun pari suorittaa) vaan järkesti kunnolla säpinää mm yleisurheilun merkeissä jossa olin erityisesti 7-ottelussa aivan ylivoimainen. Aika ihmeellistä, ala-asteen opettajan mukaan olin "pysyvästi epäliikunnallinen"...

kai puolustitte myös matematiikassa ja fysiikassakin huonoja oppilaita?

Muistan vain kun piti sukset ja sauvat raahata kouluun hiihtoa varten... täpötäydessä bussissa. Voi jestas sitä hommaa.

Joukkuelajeissa se kun joukkueen "johtajat" valitsi jäsenet ja ite olin aina viimeisten joukossa. Tanssi oli myös hirveetä koska kukaan ei olisi halunnut tanssia mun kanssa ja sen ne kyll sanoi. Luistelua vältin kuin ruttoa koska en osannut luistella enkä osaa vieläkään.. Tuota vaan en kehdannut sanoa opettajille koska luulin että ne vahingossa lipsauttaa sen muille joten lintsasin ne tunnit kun olisi luistimet pitänyt laittaa jalkaan

Pukkihyppelyä ja kilpaluistelu pareittain 90-luvun alussa ala-asteella. Putosin pukilta kipeästi ja ope sanoi, että uudestaan heti vaan ettei jää kammoa. No jäi kumminkin. Luistelu oli luokan nopeinta vastaan, koitin siinä räpiköidä lisävauhtia, ettei välimatka olisi ollut niin nolostuttava. Kaaduin ja ilmat pakeni keuhkoista. Opettajalle panikoin, etten saa vedettyä henkeä. Ope oli kyllä tsemppaava, ja hengityskin tasaantui kohta. Ja tietysti ne lukuisat kerrat, kun olin vika joko joukkueen valinnassa tai sitten ajanotossa. Kuntopiireistä tykkäsin eli lihaskunto ihan kohtalainen, mutta kestävyys ei.

Ei mitään yksittäistä traumaa, mutta yleinen häpeä kehnoista vaatteista ja varusteista, sekä siitä että olin luokan huonoin melkein kaikessa. Poikkeuksena polttopallo, jossa olin hyvä väistelemään muiden aggressiivisia hyökkäyksiä.

Vanhemmat ei hankkineet kunnon vaatteita ja varusteita, opettaja haukkui ka huusi huonoista kamppeista ja muut nauroivat. Kammottavinta oli pakkosuihku, jonne oli vaikea päästä niin, ettei peppu ja jalat näkyneet muille. Niissä oli isän hakkaamia remminjälkiä. Salailu ja sen tajuaminen, että oli paljon huonommassa asemassa kuin muut, oli musertavaa. Luulen, että liikuntaa opettavat vain sadistit, on varmaan pääsyvaatimus alalle.

Olin 8-9 oppilas liikunnassa, mutta ilman traumoja minäkään liikunnallinen ja tunnollinen tyttö en jäänyt: yläasteella pelkäsin kuollakseni, että kuukautiseni osuvat uimatuntien aikaan. Opettajalla oli tapana säännöllisin epäsäännöllisesti tarkistaa löytyykö pikkareista verinen side, jos yritti jättää uinnin kuukautisten vuoksi väliin. Itse onneksi vältyin tältä tarkistukselta, tamponeja kun en tykkää käyttää vieläkään. Stressi ja nöyryyttämisen pelko muistuu silti edelleen mieleen, kun puhutaan koululiikunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ei hankkineet kunnon vaatteita ja varusteita, opettaja haukkui ka huusi huonoista kamppeista ja muut nauroivat. Kammottavinta oli pakkosuihku, jonne oli vaikea päästä niin, ettei peppu ja jalat näkyneet muille. Niissä oli isän hakkaamia remminjälkiä. Salailu ja sen tajuaminen, että oli paljon huonommassa asemassa kuin muut, oli musertavaa. Luulen, että liikuntaa opettavat vain sadistit, on varmaan pääsyvaatimus alalle.

liikunta on pahempaa kuin sadistiset vanhemmat??  vanhempasi kuuluisivat vankilaan.

- eksyin kerran ala-asteen hiihtokilpailussa metsään; nuori toimitsijatyttö löysi minut

- eksyin kerran ala-asteen suunnitustunnilla metsään

- en oppinut uimaan, koska en uskaltanut kunnolla yrittää; kloorinhaju ahdistaa vieläkin

- en ole koskaan hypännyt pukkihyppyä, koska minulla on rimakammo

- en ole koskaan tehnyt kieppejä rekkitangolla, koska pelkään putoavani ja vahingoittuvani

Olen hyvä lajeissa, joissa ollaan maan pinnalla ja ympäristö on selkeä.

:)

Ala-asteella oli koko koulun urheilukisat ja jokaisen oli pakko osallistua vähintään yhteen lajin. Valitsin hätäpäissäni lajin nimeltä "pallonheitto". Kisapäivänä sitten seistiin siinä kentän laidalla jonossa ja jokainen heitti vuorollaan jotain tennispalloa niin pitkälle kuin pystyi. Tulin kolmanneksi ja sain palkinnoksi lusikan. Kyseisessä lajissa oli vain kolme osallistujaa.

Kaksi hiljaista ja ujoa neljäsluokkalaista tyttöä suihkussa, toinen niistä olin minä. Opettaja seisoo kädet puuskassa suihkun ovella ja tuijottaa kun peseydymme.

Yleisurheilu ja kuntotestit. Meillä pojat yleensä seisoivat keskellä yleisurheilu kenttää kun oli tyttöjen vuoro juosta 400m tai 1500m ja tietysti huutelivat tytöille ja pilkkasivat. Läski olit tietysti jos viimeisenä olit.

Aloin inhoamaan liikuntaa koulun aikana ja päiväkirjaan kirjoitin laihtumis toiveista jo alakoulussa, mikä on todella surullista. Olin kyllä vähän pyöreä mahasta mutta se lähti itsestään pois kun pituuskasvu loppui. Olin jo 8v 140cm pitkä. Ei tosiaan saanut kyllä minua urheilemaan tuollaiset haukkumiset (muutenkin kävelin ja pyöräilin, mutta en vain harrastanut joukkeurheilua tms).

Muutenkaan ollut hirveästi kavereita ja koulu oli hirveän seksistinen, snobi ja ennakkoluuloinen ja isäkin oli narsisti ja väkivaltainen. Kesti pitkään kunnes olin sujut itseni kanssa. Jos olisi ollut koululla erilainen suhtautuminen ja liikunnan opsi parempi niin olisi voinut parantaa itsevarmuutta ja olisin välttynyt monilta ongelmilta.

Omien lasten kanssa sitten paremmin toivottavasti.

Oli koko yläasteen ja kutosluokan liikuntapäivä ja iso osa porukasta meni laskettelemaan, samoin minä. En ollut koskaan lasketellut ja porukassa oli paljon niitäkin jotka ihan harrastavat laskettelua. Noh yritettiin sitten mennä kaverin kanssa ankkurihissiin ja voi että se oli hirveetä ensin se hissi vaan meni siitä. Sitten sain kiinni siitä ja kaaduin... (valmistautukaa) yritin sitten rämpiä sieltä pois ja joku huusi, että "no yritä ees!" menin paniikkiin ja menin lumihankeen. Takaa tuli toinen hissi ja jalka jäi siihen vähäksi aikaa kiinni. Sitten nousin ja lähdin vaan nopeasti pois.. Että nolotti kun kaikki vaan töllää siellä ja sanoovat että mitä se siellä tekee..

Ei ole traumoja, oon aina tykännyt koululiikasta.

Minäkin eksyin aina suunnistuksessa :D Olin snobi eiralainen joka muutti perheen kanssa Espooseen enkä osannut kulkea metsässä ollenkaan, se oli mielestäni tylsää tai pelottavaa. Espoon metsäthän olivat mielestäni valtavia :D Joka jumalan kerta mä eksyin ja tulin yksin myöhässä seuraavalle tunnille. Joskus sain jälki-istuntoakin siitä että aina myöhästelin liikkatunnin jälkeisinä tunteina, vaikka olin muuten hyvä koulussa ja tunnollinen..

En osannut ratsastaa (en ollut koskaan ratsastanut) koulun liikuntatunnilla, kun pelasimme hevospooloa. Putosin pelin tuoksinnassa hevosen selästä ja loukkasin maahan pudotessani käteni. Opettaja ei edes kysynyt, sattuiko minuun, vaan alkoi sättiä minua muun luokan edessä surkeaksi poolon pelaajaksi. Itku ei ollut kaukana, kun linkutin pukuhuoneeseen kipeää kättäni pidellen.