Lopetin alkoholinkäytön, miten pääsen näistä morkkiksista?

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihmeellistä, että vaikka olet alkoholisti, sinulla on vakituinen työpaikka, useinhan näin ei ole. Miten ihmeessä olet voinut säilyttää työsi, vaikka olet ollut alkoholisti - vai oletko saanut työsi vasta kun raitistuit?

Aika monet viinasta riippuvat hoitavat työnsä hyvin. Joskus jopa paremmin kuin muut keskimäärin, se morkkis ja maanantain vapina ajaa yrittämään ja kompensoimaan. Pitemmän päälle tietenkin niitä rokulipäiviä alkaa tulla. Itsekin luen itseni alkoholistiksi vaikka työpaikalla kukaan ei tiennyt mitään, joku saattoi tuoksusta aavistaa ongelmani. Alkoholisti on viinasta riippuvainen, mutta ei välttämättä juo 24/7, tuo viina vaan pyörii koko ajan ajatuksissa, heti kun mahdollista on juo ja järjestää muuta elämää niin, että kykenee juomaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihmeellistä, että vaikka olet alkoholisti, sinulla on vakituinen työpaikka, useinhan näin ei ole. Miten ihmeessä olet voinut säilyttää työsi, vaikka olet ollut alkoholisti - vai oletko saanut työsi vasta kun raitistuit?

Ohistelen sen verran, että olen ollut nykyisessä työssäni pian 20v, ja olen siis alkoholisti. Yhden kerran olen ollut pois töistä alkoholin vuoksi, silloinkin nukuin totaalisen pahasti pommiin.

Kotiin kun pääsen avaan heti pullon...

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ihmeellistä, että vaikka olet alkoholisti, sinulla on vakituinen työpaikka, useinhan näin ei ole. Miten ihmeessä olet voinut säilyttää työsi, vaikka olet ollut alkoholisti - vai oletko saanut työsi vasta kun raitistuit?

Sekoitat nyt alkoholistit pultsareihin. Suurin osa alkoholisteista on ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, jotka hoitavat hommansa ihan normaalisti. Monesta ei edes päällepäin kukaan huomaa sairautta, jos ei osaa erikoisesti katsoa ja tunne merkkejä.

Parantuminen on siis jo alkanut. Ennen sitä oli huolissaan vain siitä fyysisestä huonosta olosta niin ei jaksanut edes keskittyä siihen muuhun. Paljon työtä siinä on, sitä en kiellä, mutta se ensimmäinen askel oli se pahin. Onnea matkaan!

Onnea! Olet tehnyt hienon päätöksen, ole ylpeä itsestäsi. Sitä paitsi on monia kolmekymppisiä, joilla on elämässä vielä avoimena perheen hankkiminen sekä ura-ja opintoasiat. Ehdit vielä mitä vaan kun vain tartut toimeen. Ajattele että vaihtoehto alkoholismille on valtava valintojen määrä., itse perustin yritykseni tossa iässä.

Minulla on päällisin puolin kaikki ok, mutta olen väsynyt runsaaseen alkoholin käyttöön elämässäni. Jossain vaiheessa huomasin, että muutamana iltana viikossa menee viinipullo tai pari. Eikä se tuo edes mitään iloa. Nyt harkitsen täysraittiutta.

Jossain vaiheessa ollessani useamman kuukauden juomatta huomesin miten moneen ihmissuhteeseen ja tapahtumaan alkoholi kuului. Alkoi myös selvästi erottua ne kaverit ja ystävät joiden kanssa ei oikeastaan koskaan selvinpäin iltaa vietettykään.

Tajusin myös, että join paljon sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja siksi että halusin "viihtyä paremmin" ihmisten kanssa joiden kanssa ehkä muuten riittäisi juttua vain yhden kahvikupillisen ajaksi.

Mikä sinut on ajanut juomaan? Se on kysymys johon on tärkeää löytää vastaus. Tänä päivänä on myös iso joukko nuoria aikuisia jotka juhlivat elämästään helposti kaksikymmentä vuotta ja ihan luonnollisesti lopettavat hankkiessaan perheen keski-iän kynnyksellä. Ja kukaan ei oikeastaan kiinnitä asiaan huomiota, mutta 20v. on pitkä aika viettää "aktiivista nuoruutta" juoden. Tästä vaan puhutaan aika vähän.

Onnea vielä kerran päätöksestäsi. Itse yritän samaa, mutta se on vaikeaa. Stressilääkkeenä alkoholi on kavalaa. Ja se todellakin muuttaa jotain mielen toiminnassa ja ajaa loputtomaan alakuloisuuteen. Vain riittävän pitkä raittius avaa silmät ja poistaa ahdistuksen, mutta ainakin omalla kohdallani sitä pitää olla noin kuukauden verran.

Jos täällä on muita jotka ovat samassa tilanteessa, eli lipumassa runsaasta käytöstä alkoholismiin, haluaisin kuulla kohtalotovereiden tarinoita. Uskon, että myös ap saa niistä tukea ja perspektiiviä. Nimenomaan se kysymys:"mitä tilalle?" on se olennainen.

Vierailija kirjoitti:

Seuraan sua ap, ei ole enää ystäviä, perhekin hyljännyt suurimmalta osin, äiti ja yksi lapsistani tukee mua...

Ehkä vain aika auttaa ja tuo terapia.

Kaikkea hyvää sulle tulevaisuuteen, siihen voit vaikuttaa, menneeseen et enää.

Tsemppitoivotukset sullekin! Toivottavasti perheesi päät kääntyvät, kun huomaavat sun ottavan taas elämäsi haltuun.

AP

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama homma! Hirvee fiilis! :( Kai tämä joskus helpottaa. Pitää vaan jaksaa katsoa eteenpäin eikä taaksepäin. Rakentaa kaikki alusta. Tsemppiä tuhannesti ja olet jo paljon saanut aikaiseksi tähän saakka, jos terapiassakin käyt ja antabuksella olet! :)

Kiitos tsempeistä! Toivon myös sulle hyvää toipumista ja että löydät elämääsi paljon uusia ja hyviä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Onnea raitistumisesta! Anna itsellesi aikaa toipua. Sulla on vakava sairaus, sä olet kärsinyt siitä paljon, ja nyt sun pitää vain oppia hyväksymään se, että toipuminen vie aikaa. Sun aivot opettelee käyttäytymään uudella tavalla ilman kemikaalia, josta ne on riippuvaiset. Aivokemia ei palaudu heti juomisen loputtua, siinä saattaa kestää kauan. Älä hermoile. Ole kiltti itsellesi. Sä olet vielä tosi nuori ja sulla on koko elämä edessä. Morkkista on turha kantaa, et sä valinnut sairautta itsellesi. Päinvastoin sun pitää olla iloinen, että olet ottanut siitä työvoiton, myöntänyt ongelman, ja teet töitä parantuaksesi.

Etsi sellaisia asioita mitkä tuottaa sulle iloa. Käy kävelyllä, tarkkaile luontoa ja kaupunkia, ota valokuvia, opettele leipomaan tai tekemään käsitöitä, käy kirjastossa ja tutustu uuteen kirjallisuuteen, aloita meditointi. Kaikki on edullisia tai jopa ilmaisia harrastuksia. Tee pieniä kivoja asioita tietoisesti, ja yritä ajatella mahdollisimman positiivisesti. Hiljalleen sun aivot oppii uuteen ajattelutapaan.

Kaikkea hyvää sulle toivottaa toinen alkoholisti, nyt kuusi vuotta raittiina.

Kiitos paljon kannustavista sanoista ja ymmärryksestä!

Mä olen koettanut etsiä jotakin tekemistä vapaa-ajalle. Kai tää av ainakin toistaiseksi menee jonkinlaisesta ajanvietosta. Luen myös paljon kirjoja. Yritän kehitellä tähän muutakin. Tuntuu, että täytyy keksiä paljon tekemistä, ettei ajatukset lähtisi liikaa harhailemaan.

AP

Vierailija kirjoitti:

Aajattele näin, että nyt sinulla on sellaista kokemusta, joka saattaa estää vielä suuremmat katastrofit elämässäsi. Sinun on vaan nyt käytävä  tämä polkusi. Tällä morkkiksella on myös oma tärkeä tehtävänsä henkisesti aikuusuuteen kasvaessasii. Olet vielä nuori, usko pois. Kaikki on vielä mahdollista. Moni alkoholisti pääsee tuohon pisteeseen vasta keski-ikäisenä. Sinulla on ihan hyvät mahdollisuus tyydyttävään elämään. Mieti myös kokonaisvaltaista kuntoremonttia. Parin vuoden päästä voit viedä kummilastasi retkille, lasten tapahtumiin yms. Ajatukset saavat uutta materiaalia ja tulee välimatkaa aiempiin asioihin.

Kiitos! Tuo välimatka oli hyvin sanottu. Odotan innolla, että saan rakennettua elämääni jonkun muun kuin alkoholin varaan ja täytän pääni oikeilla asioilla ja tekemisillä. Sitten tuskin kaipaan alkoholia niin paljoa. Tällä hetkellä vain on melko tyhjä olo, koska en oikein tiedä mitä tekisin ja miten käsittelisin tunteitani ja ajatuksiani (aiemminhan oli helppoa läträtä alkoholilla jos tuli mitään ajatuksia tai tuntemuksia).

Vierailija kirjoitti:

Tuhannesti tsemppiä. Ota vain hetki hetkeltä ja pure vaikka hammasta pahimpina hetkinä.

Yritä olla armollinen. Tapahtunut on tapahtunutta ja se on perseestä. Et voi kuitenkaan muuttaa sitä, voit vain oppia siitä, ja siinä näytät olevan hyvällä tiellä. Älä anna menneisyytesi nyt vain enää määrittää ja musertaa sinua.

Kuten joku sanoi olet myös vielä nuori. Pystyt vielä rakentamaan elämäsi uudelle pohjalle, mutta sinun on pakko päästä tästä yli.

En ole itse alkoholisti tai muukaan addikti, mutta olen katsellut taistelua ihan vierestä. Ja henkilö jonka taistelua katsoin vierestä; hänellä oli vaikeaa mutta hän selvityi. Tuli takapakkia mutta hän selvisi siitäkin.

Kiitos paljon tsempeistä! Mä takerrun kamalasti menneeseen, mutta en vain pysty tajuamaan miksi olen pilannut niin ison osan elämääni ja "parhaat vuoteni" noin. Suurinta osaa en edes muista, viimeiset 10 vuotta on aikalailla sumun peitossa.

Olet rohkea, kun olet seissyt toipuvan alkoholistin vierellä. Se on paha paikka olla. Mä olen tuottanut niin paljon pettymyksiä, häpeää ja huolta läheisilleni, että asian ajattelukin alkaa surettaa. Kunnioitan ja arvostan todella paljon niitä harvoja ihmisiä, jotka ovat nyt tässä tukemassa ja kannustamassa mua. Kunnioitan ja arvostan myös kaikkia muita ihmisiä, jotka ovat samalla tavalla avuksi kohtalontovereilleni.

AP

Vierailija kirjoitti:

Morkkikset menevät ohi. Kuuluu taudin kuvaan, että kelaat kaikkea mennyttä. Niin minäkin prosessoin alkoholista eroonpäästessä. Päänsisäinen muutos on kyseessä. (Alkoholista luovuttuani aluksi minulla oli kammottavat fyysiset vieroitusoireet). Sittemmin nämä psyykkiset: minäkin tein miljoona virhettä, tyhmyyttä ja typeryyttä muinoin. Humalassa, krapulassa, viinantuskassani. Ihan vieläkin puistattaa.

Nyt katson kaikkien niiden virheiden vatvomisen olevan osa raitistumisprosessia. Mikä kohdallani tarkoittaa uuden minän ja minuuden löytämistä. Oikeasti näin kävi. Näen selvästi, että pakenin elämäni ongelmia viinaan. Nyt kun tätä kemiallista elämästä pakoa ei ole - onneksi - niin toki näen selvästi muut ongelmat. Mutta: kaikki nykyiset jutut - pitkäaikaistyöttömyys - on huomattavasti pienempiä ongelmia kuin alkoholismini!

Suhteuta asioita. Olet ihan todella hyvällä tiellä: sinulla on vakiduuni! Maassa on tuhansia ikäisiäsi työttömiä, joille ei riitä edes sijaisuutta. Pidä kiinni hyvistä asioista elämässäsi - raitistuminen, kummilapsi, työ. Neuvoja en osaa antaa, muuta kuin että mieti vapaa-ajallesi jokin kiva juttu, mitä tykkäät tehdä.

Alkoholista pitäydy erossa, sekä ryyppykavereistasi. Mua auttoivat pitkät kävelyt - täytin niillä sitä aikaa, minkä aikaisemmin olin käyttänyt viinin tissutteluun (VÄHINTÄÄ KAKSI PULLOA ILLASSA VUOSIKAUSIA, VUODEN JOKAISENA PÄIVÄNÄ. Viikonloput ajokunnottomassa tilassa aamusta iltaan). Mulla kesti 30 vuotta ennenkuin opin mitä alkoholi on! 30 vuotta väärässä olin.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Katso eteenpäin kaikessa. Katuminen on sitä, ettei jatkossa tee samoja virheitä. Oppii niistä. Käännä ikävät kokemukset voitoksesi siten, että pidät kaikkia toilailuja elämänkokemuksina.

Olet nuori. Näen sinut tulevaisuudessa iloisena perheellisenä ihmisenä, jolla on mielenkiintoinen työ. Opiskella voi koko ikänsä, jos haluaa!

Kiitos kauniista sanoista, tsempistä ja vertaistuesta! On lohduttavaa kuulla, että nuo morkkiksetkin kuuluvat toipumiseen. Auttaa vähän, kun tietää kaiken tän ahdistavankin ajatustyön kuuluvan asiaan ja edistävän jotakin. En tietenkään kuvitellut lopettamisen olevan mikään huviretki, mutta kyllä tämä todellisuuden kohtaaminen on ehkä pahin osa koko prosessia. Tuntuu, että joka päivä tulee jotakin uutta vastaan.

Saan todella paljon voimaa kummilapsestani. Toki myös muista läheisistäni, mutta itselläni oli lapsuudessa tärkeä sukulainen, joka oli myös alkoholisti ja muistan kuinka mua pienenä aina harmitti, kun hän oli kännissä ja käyttäytyi omituisesti, koska pidin hänestä niin paljon selvinpäin. Mä en halua olla samanlaisessa roolissa kummilapseni elämässä, vaan haluan yksinkertaisesti olla se siisti täti, jonka seurassa on hauskaa ja turvallista olla.

Sulla on mennyt myös todella paljon alkoholia. Todella arvokasta, että olet onnistunut lopettamaan. Mä kunnioitan sua ja sun kaltaisiasi ihmisiä paljon.

AP

Vierailija kirjoitti:

Ihan huikean hienoa, että halusit itse olla ilman ja olet nyt ollut! Mun mielestä sä voit ihan hyvällä omallatunnolla olla tosi ylpeä itsestäsi!! Sä oot osoittanut, että sä oot ihan tosi vahva ihminen, kun pystyit tohon. :-)

Tää on klisee, mut se 12 000 oli vain rahaa. Ja ok, 10 vuotta meni ehkä ns. hukkaan, mut ois voinut mennä paljon enemmänkin. Nyt sulla on kuitenkin tosi monta parempaa vuotta edessä käytettävissä. Läheiset varmasti on ymmärtäneet, että alkoholismi on sairaus etkä sä ole pettänyt heitä tahallasi. Niinkuin sanoit, he on nyt tosi iloisia, että sä oot siinä nyt. Mulla on äidin kanssa vähän sama juttu ja suurin teko, jonka se vois meille läheisilleen tehdä, olis jättää alkoholi. Muulla ei olis väliä. Oikeesti.

Koita olla sikäli armollinen itsellesi (kuulostan nyt vähän joltain piip... :-) ), että et liikaa suotta murehdi vanhoja ja piiskaa niistä itseäsi. Tärkeintä on nyt tämä hetki. Tää merkkaa, ei vanhat. Mut kuten joku sanoi, ehkä niistä vanhoista jutuista voi ollakin sulle joskus vain hyötyä esim. työmielessä. Tai mites joku vapaaehtoistyö?

Voisitko käydä lääkärissä puhumassa, että haluisit johonkin jutteleen? Olis tärkeää, ettet kuitenkaan kehitä seuraavaksi addiktioksi mitään muuta tilalle esim. työ. Minkä takia aloit aikanaan juoda? Se syy olisi ehkä syytä käsitellä, ettei se seuraa sua jossain eri muodossa?

Kiitos kannustuksesta ja kehuista! :)

Mun läheiset ovat olleet todella pitkämielisiä ja myötätuntoisia mua kohtaan ja se on auttanut todella paljon. Tuntuu, että vaikka en aina jaksa tehdä tätä itseni takia, niin teen sitten heidän takiaan. He ovat auttaneet, tukeneet ja kannustaneet mua niin paljon, että olen heille ihan loputtomassa kiitollisuudenvelassa, jota yritän nyt lyhentää tällä ryhtiliikkeellä. He muistavat joka päivä sanoa mulle jotakin positiivista. Esimerkiksi eilen isäni sanoi mulle, että häntä ilahduttaa nähdä kuinka mä hymyilen nykyään useammin ja olen oma itseni. Se merkitsi mulle paljon.

Mä toivon, että sun äitisi myös päättää löytää elämälleen muuta sisältöä. Se on kieltämättä todella vaikeaa, ja varmasti vielä vaikeampaa mitä vanhemmaksi mennään. Voin kuvitella kuinka turhauttavaa on seurata sivusta läheisen ihmisen kamppailua. Se on yhtä jojottelua.

Me ollaan terapiassa käsitelty tuota juomista ja uskon, että iso syy on ollut ainakin masennus. Mä olen täydellisyydentavoittelija ja tottunut murehtimaan ja huolehtimaan. Elämä on aika stressaavaa. Ja sen lisäksi mä nyt vaan oon loppasuu. En voi juoda vain tyyliin yhtä lasia viiniä, siitä lähtee sellainen lumipalloefekti heti. Yksinkertaisesti juon liikaa. Jos korkkaan, niin lopetan tasan sitten kun sammun. Ja tietysti alkoholi vaikuttaa mielialoihin ja se ruokkii masennustani, joka taas ruokkii alkoholinkäyttöäni.

Vierailija kirjoitti:

Sori, kirjoittaessa meni muisti ja sähän sanoitkin jo käyväs terapiassa. Koetko siitä olevan hyötyä ts. onko terapeutti hyvä? Entä olisiko joku vertaistukipiiri hyvä lisä?

Suosittelen myös etsiin uusia kivoja juttuja elämään ja uusia ystäviä. Miksei vaikka tän ketjunkin avulla jopa? Ne vanhat ystävät on vähän huono, jos asia on kuten kirjoitit. :-(

Uusia ystäviä tuntuu tällä ikää olevan vaikea löytää (varsinkin kun suurimman osan nykyisistä olen tavannut baarissa ja kännissä, en yhtään muista miten ihmisiin tutustutaan selvinpäin ja päivänvalossa :D), mutta ehkä niitä netistä tai harrastuksista sitten ennen pitkää löytää! Ja vaikka sitten tästä ketjusta, en ala tässä vaiheessa sulkemaan mitään pois.

AP

Vierailija kirjoitti:

Hienoa! Jos paikkakunnallasi on AA ryhmiä, käypä tsekkaamassa. Voi olla, että eka ryhmä mihin kävelet ei ole sopiva, mutta juttele niiden järjestäjien kanssa, ne osaa ohjata sut oikeaan ryhmään. Siellä porukka ei ole mitään rapajuoppoja, ihmiset lopettaa eri aikaan (kokee saaneensa sen pohjakosketuksen mistä alaspäin ei halua mennä). Voit kuunnella muiden kertomuksia, tajuat ettet ole yksin tunojesi kanssa vaan meitä on paljon. Suunta on ylöspäin, mutta nyt sun pitää ruveta hotamaan tuota päätäsi. Terapiassa se onnistuu hyvin, mutta ne kännimokat ym on helppo purkaa vertaisten parissa, siellä ei tuomita vaan tajutaan ja tuetaan eteenpäin. Oli apua mulle, siksi ehdotan, ja mun ryhmässä on paljon nuoria, rokkipoikia ja levottomia tyttöjä jotka viinaan jäivät kiinni mutta nyt raitistuneet. Noista porukoista voi parhaimmillaan löytyä uusia kavereita joiden kanssa opetella niitä uusia tapoja viettää vapaa-aikaa. Hae apua vaikeina hetkinä, olo helpottaa mitä pitempään pysyt irti viinasta ja mitä paremmin hoidat pääsi (purat ne ahdistukset ja menneisyyden taakat). Onnea matkaan! t 5 v raittiina ollut onnellinen alkoholisti.

Kiitos! Jostakin syystä en ole edes ajatellut mitään vertaistukiryhmää, mutta voisin kyllä selvittää. Asun melko isossa kaupungissa, joten niitä täällä aivan varmasti on. Ehkä olen aina ajatellut, että niissä käy vain ns. "ääritapaukset" ja tuntisin itseni vain säälittäväksi siellä. Vertailen itseäni muihin ja ajattelen, että en ole "tarpeeksi" pohjalla, koska mulla on esimerkiksi työpaikka, toisin kuin monella muulla. Ja tämän takia mulla "ei ole varaa valittaa". Mutta jos siellä on laidasta laitaan porukkaa, niin ehkä uskallaudun ennen pitkää käymään siellä. Tällä hetkellä tuntuu, että en ole valmis vielä puhumaan ihmisille tunnoistani kovin avoimesti. Pitää ehkä ottaa vielä vähän etäisyyttä ennenkuin voin osallistua ryhmään.

Onnea matkaan myös sulle! Kyllä me pärjätään :)

AP

Vierailija kirjoitti:

Onnea! Olet tehnyt hienon päätöksen, ole ylpeä itsestäsi. Sitä paitsi on monia kolmekymppisiä, joilla on elämässä vielä avoimena perheen hankkiminen sekä ura-ja opintoasiat. Ehdit vielä mitä vaan kun vain tartut toimeen. Ajattele että vaihtoehto alkoholismille on valtava valintojen määrä., itse perustin yritykseni tossa iässä.

Minulla on päällisin puolin kaikki ok, mutta olen väsynyt runsaaseen alkoholin käyttöön elämässäni. Jossain vaiheessa huomasin, että muutamana iltana viikossa menee viinipullo tai pari. Eikä se tuo edes mitään iloa. Nyt harkitsen täysraittiutta.

Jossain vaiheessa ollessani useamman kuukauden juomatta huomesin miten moneen ihmissuhteeseen ja tapahtumaan alkoholi kuului. Alkoi myös selvästi erottua ne kaverit ja ystävät joiden kanssa ei oikeastaan koskaan selvinpäin iltaa vietettykään.

Tajusin myös, että join paljon sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja siksi että halusin "viihtyä paremmin" ihmisten kanssa joiden kanssa ehkä muuten riittäisi juttua vain yhden kahvikupillisen ajaksi.

Mikä sinut on ajanut juomaan? Se on kysymys johon on tärkeää löytää vastaus. Tänä päivänä on myös iso joukko nuoria aikuisia jotka juhlivat elämästään helposti kaksikymmentä vuotta ja ihan luonnollisesti lopettavat hankkiessaan perheen keski-iän kynnyksellä. Ja kukaan ei oikeastaan kiinnitä asiaan huomiota, mutta 20v. on pitkä aika viettää "aktiivista nuoruutta" juoden. Tästä vaan puhutaan aika vähän.

Onnea vielä kerran päätöksestäsi. Itse yritän samaa, mutta se on vaikeaa. Stressilääkkeenä alkoholi on kavalaa. Ja se todellakin muuttaa jotain mielen toiminnassa ja ajaa loputtomaan alakuloisuuteen. Vain riittävän pitkä raittius avaa silmät ja poistaa ahdistuksen, mutta ainakin omalla kohdallani sitä pitää olla noin kuukauden verran.

Jos täällä on muita jotka ovat samassa tilanteessa, eli lipumassa runsaasta käytöstä alkoholismiin, haluaisin kuulla kohtalotovereiden tarinoita. Uskon, että myös ap saa niistä tukea ja perspektiiviä. Nimenomaan se kysymys:"mitä tilalle?" on se olennainen.

Kiitos! Ylpeys tästä kaikesta on vielä aika kaukana, mutta ehkä onnistun sitäkin tuntemaan, kunhan pääsen yli näistä pahimmista morkkiksista ja epävarmuudesta.

Meillä on paljon samanlaisia ajatuksia, monet sanasi ovat kuin suoraan mun päästäni. Mua harmittaa huomata miten negatiivisesti tämä lopettaminen on vaikuttanut joihinkin ihmissuhteisiini. Kännissä sitä samojen ihmisten kanssa jaksaa vannoa ikuista ystävyyttä ja rakkautta. Kun ilmoitin, että lopetan nyt juomisen ihan kokonaan, niin en ole noista ihmisistä kuullut. Yksi taisi laittaa facebookissa viestiä viime viikolla. Jos kyselen kahville, niin ei koskaan jakseta lähteä ja ollaan liian kiireisiä. Aikoinaan kun kysyin kaljalle niin olivat valmiita perumaan menonsa, lopettamaan tekemisensä ja tulemaan heti. Ei ole varaa lähteä ulos syömään, mutta siihen viinapulloon tai mäyräkoiraan kyllä löytyy hiluja tai viimekädessä otetaan se pikavippi. Mäkin kyllä olen aina kokenut olevani hauskempi ja mielenkiintoisempi humalassa. Mutta kai se on totuteltava olemaan hauska ja mielenkiintoinen myös ihan kahvikupin äärellä :D Sama ihminenhän mä olen.

Mä en oikeastaan pysty erittelemään yhtä tiettyä isoa syytä miksi tää alkoholihomma lähti niin lapasesta. Ehkä syyt ovat perinnöllisiä; onhan mun suvussa muutamia alkoholisteja. Toisaalta taas mulla ei ole koskaan oikein ollut mitään kontrollia ja olen aina juonut liikaa. En pysty lähtemään vain "parille". Se menee aina överiksi mun kanssani. Mä juon mielialoihin; jos olen surullinen niin otan turruttaakseni tunteeni ja jos olen iloinen niin juon juhlistaakseni. Masennus on toki aika iso syy, niinkuin monella muullakin.

Olet täysin oikeassa, että alkoholi vain ajaa ahdistuskierteeseen. Olen kuullut, että ahdistus hälvenee, niinkuin totesitkin. Pitäisi vain osata käsitellä asioita "luomuna". Kyllä me pystytään siihen, pystyväthän monet muutkin. Tuntuu, että astioitten paiskominenkin olisi terveempi tapa käsitellä stressiään, kuin viinipullon juominen :D

Toivon todella paljon tsemppiä ja onnea matkallesi! Se on varmasti kaiken vaivan arvoista.

AP

Tartuin tossa tuohon sun ajatukseen siitä, että kymmenen vuotta on mennyt hukkaan. Olen itse sairastanut kymmenen vuotta vakavia mielenterveyden ongelmia, nyt olen päälle parissa kymmenissä. Kun se kymmenen vuotta tuli täyteen, olin todella katkera. Sairaus vei multa nuoruuden, normaalit sosiaaliset suhteet siltä ajalta, itsetunnon ja lähes kymmenen vuotta elämää joka olisi minulla ollut elettävänä. Tätä ei helpottanut ollenkaan tunteet siitä, että olen itse aiheuttanut ongelmani olemalla vaativa, mustavalkoinen ja pessimistinen. Yhden rankan kokemuksen jälkeen tajusin, että on aivan järjetöntä pilata tämä hetki sillä, että murehdin aikaa jota ei saa enää takaisin. Olen yrittänyt monin tavoin parantaa sosiaalisia taitojani, jotka ovat heikko kohtani. Olen aloittanut uusia harrastuksia ja yrittänyt uusia ihmisiä tavatessani olla aktiivinen vaikka minusta tuntuukin, että en osaa olla sosiaalinen. Tsemppiä ja muista nauttia tästä hetkestä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hienoa! Jos paikkakunnallasi on AA ryhmiä, käypä tsekkaamassa. Voi olla, että eka ryhmä mihin kävelet ei ole sopiva, mutta juttele niiden järjestäjien kanssa, ne osaa ohjata sut oikeaan ryhmään. Siellä porukka ei ole mitään rapajuoppoja, ihmiset lopettaa eri aikaan (kokee saaneensa sen pohjakosketuksen mistä alaspäin ei halua mennä). Voit kuunnella muiden kertomuksia, tajuat ettet ole yksin tunojesi kanssa vaan meitä on paljon. Suunta on ylöspäin, mutta nyt sun pitää ruveta hotamaan tuota päätäsi. Terapiassa se onnistuu hyvin, mutta ne kännimokat ym on helppo purkaa vertaisten parissa, siellä ei tuomita vaan tajutaan ja tuetaan eteenpäin. Oli apua mulle, siksi ehdotan, ja mun ryhmässä on paljon nuoria, rokkipoikia ja levottomia tyttöjä jotka viinaan jäivät kiinni mutta nyt raitistuneet. Noista porukoista voi parhaimmillaan löytyä uusia kavereita joiden kanssa opetella niitä uusia tapoja viettää vapaa-aikaa. Hae apua vaikeina hetkinä, olo helpottaa mitä pitempään pysyt irti viinasta ja mitä paremmin hoidat pääsi (purat ne ahdistukset ja menneisyyden taakat). Onnea matkaan! t 5 v raittiina ollut onnellinen alkoholisti.

Kiitos! Jostakin syystä en ole edes ajatellut mitään vertaistukiryhmää, mutta voisin kyllä selvittää. Asun melko isossa kaupungissa, joten niitä täällä aivan varmasti on. Ehkä olen aina ajatellut, että niissä käy vain ns. "ääritapaukset" ja tuntisin itseni vain säälittäväksi siellä. Vertailen itseäni muihin ja ajattelen, että en ole "tarpeeksi" pohjalla, koska mulla on esimerkiksi työpaikka, toisin kuin monella muulla. Ja tämän takia mulla "ei ole varaa valittaa". Mutta jos siellä on laidasta laitaan porukkaa, niin ehkä uskallaudun ennen pitkää käymään siellä. Tällä hetkellä tuntuu, että en ole valmis vielä puhumaan ihmisille tunnoistani kovin avoimesti. Pitää ehkä ottaa vielä vähän etäisyyttä ennenkuin voin osallistua ryhmään.

Onnea matkaan myös sulle! Kyllä me pärjätään :)

AP

Hyvä! AAlla on myös auttava puhelin johon voit soittaa, netistä löytyy numeroita, joko paikallisia tai valtakunnallinen. Soita nyt ihmeessä ainakin ennen kuin korkkaat, ja voi soittaa muutenkin. Tietty tuurista kiinni, mutta vastaamassa on useita hyvin humaaneja tyyppejä, nähneet paljon eivätkä neuvo niinkään kuin kuuntelevat, voivat kertoa omista kokemuksistaan ja vertaisryhmistä. Ja hämmästyisit mllaista porukkaa pyörii näissä vertaisympyröissä. Ei mitään kaiken juoneita vaan mukana on paljon jo ajoissa lopettaneita, niitä julkisesti taustastaan kertoneitahan on Samuli Edelman, Mikko Kuustonen, Heikki Silvennoinen ja monet muut. Lykkyä matkaan! MItä paremmin opit käsittelemään ne pään paineet sitä mukavampaa elämä on ja sitä vähemmän kaipaat alkoholia oloa "parantamaan". Lykkyä! SE 5 v rattiina Ja PS käypä, vilkaisemassa Päihdelinkin keskustelusivuja lopettajat, siellä harrastetaan myös vertaistukea.

Hieno homma. Minä aloitin ja lopetin hieman sinua aiemmin, eli ensin pari kertaa viikossa kännäämistä 15-vuotiaana ja 16-vuotiaana meni jo 3-4 kertaa viikossa. 18-vuotiaana menikin sitten melkein joka päivä kunnon kännin piikkiin.

Rahaa sain kun kävin iltaisin tekemässä pimeitä tiskaus- ynnä muita hanttihommia 16-vuotiaasta alkaen. Ravintola-ala oli tuolloin mitä oli, eli kosteaa. Kun ravintola oli lukinnut ovensa, otettiin henkilökunnan kesken kuppia. Vapaapäivinäkin otettiin kuppia.

Jotenkin ihmeen tavalla jaksoin kuitenkin laahautua sen verran kouluunkin, että lukion sain suoritettua. Arvosanat päättärissä olivat melko surkeat, eli reilun kutosen keskiarvo, mutta kirjoitukset menivät ihan kohtuullisesti.

Intti oli ensimmäinen pelastusrengas. En käynyt iltalomilla, ettei menisi överiksi, mutta kun siihen aikaan pääsi lomille lauantaina joka toinen viikko, niin vuorokausi tuli aina dokattua huolella. Opin kuitenkin yhden asian, eli kännääminenkin on paljon hauskempaa, kun se ei ole kokopäivätyötä.

Intin jälkeen olin kuitenkin joka suuntaan pystyssä, kun eivät ne päivärahat riittäneet minun ryyppäämiseeni edes 2/kk. Voi sanoa, että onneksi oli tullut myös lama ja peruspäiväraha meni pitkälti velkojen maksuun, mutsin luona asuessa. Vedin kuitenkin hirveän kännin kerran kuussa edelleen. Luin myös pääsykokeisiin ja pääsin akateemiseen opiskelupaikkaan pääsykokeen perusteella.

Sitten repsahti uudestaan. Rahaa oli taas käytettävissä ja opiskeluelämässä riitti ryyppykavereita. Pari vuotta meni lujaa, todella lujaa. Viinaa ja pilveä. Opinnot laahasivat ja opintotukilautakunta hätyytteli. Sitten tapasin nykyisen muijani. Onneksi. Olisin nimittäin varmasti onnistunut ryssimään ne hyvät kortit, jotka ihme kyllä, vielä olivat kädessäni. Terveysmurheita oli kyllä jo tullut.

Nähtävästi minulla ei kuitenkaan ole alkoholismi-geeniä, koska alun kärvistelyn jälkeen pystyin olemaan pitkiä aikoja edes ajattelematta viinaa ja joskus jopa sitä nauttimaan ilman totaalista repsahdusta. Kyllä se tuurijuoppous tuolla taustalla kuitenkin vaanii, sillä mitään ongelmaa ei olisi vetää vaikka puolen vuoden putkea, jos tilaisuus tulisi. Pitää vaan keksiä niin paljon tekemistä, ettei tule tilaisuutta. Eläkkeelle ei passaa jäädä koskaan.

Selvä viikonloppu takana. Perjantaina tuli jo kavereilta viestiä, että mitä meinaan. Viikollakin toki tulee viestiä, mutta viikonloput ovat pahimpia. Vastasin kaikille, että mä en nyt aio juoda hetkeen (jotenkin tuntuu paremmalta antaa sellainen kuva, että kyseessä on vain tauko eikä totaalinen lopetus, ehkä pehmeämpi lasku kavereille). Yöllä jouduin heräämään neljä kertaa kännipuheluihin. Ei se mitään, oli ihan kiva jutella, koska eihän nuo mulle selvinpäin enää oikein puhu.

Lauantaina samat kaverit laittoivat taas viestiä; "ootko vielä tänään samalla linjalla?". Vituttaa kuinka selkärangattomana mua pidetään. Ärsytys sai mut vain sisuuntumaan ja sanoin, että kyllä sama linja jatkuu. Tietysti samat ihmiset yrittävät vähän syyllistää sanomalla, että heillä on muka ikävä ja kuinka harmittaa, ettei enää nähdä. Mutta tiedän sen olevan täyttä paskapuhetta, koska kun ehdotin, että voisin tulla moikkaamaan ihan selvinpäin niin ruvettiin empimään, koska "et sä kuitenkaan viihtyisi kun me muut ollaan kännissä" tai vastaavia tekosyitä. Toisaalta ihan hyvä, en mä tiedä pystyisinkö olemaankaan selvinpäin, kun mulle kuitenkin yritettäisiin tyrkyttää juotavaa. Harmittaa tietty, koska olen jäänyt aika yksin ja tulee sellainen olo, että olen hyvää seuraa vain humalassa; miks muuten kukaan ei haluais nähdä mua selvinpäin. Tulee yhä enemmän sellainen olo, että oon tuhlannut aikaani ihan vääriin asioihin ja ihmisiin.

AP

Vähän sama.. Olin koko nuoruuden kaveriporukassa se kännisin pelle, joka viihdytti muita ja jonka sekoilua naurettiin. Pari vuotta sitten päätin että lopetan kokonaan, kaverit suorastaan suuttuivat tästä. "siis sä pilaat meidän kaikkien illan!! Oot muuttunut tylsäksi.. " kun en halunnut enää juoda, tai ainakaan yhtä psljon kuin ennen ja käyttäydyn ihan hyvin niinkuin muutkin. Nykyään hävettää noi nuoruuden sekoilut, mutta toisaalta olen silloin nuori, kukapa meistä on täydellinen. Ihmiset jotka tuntevat minut nykyään eivät ikinä uskoisi kuka olin vuosia sitten ja hyvä niin. Siitä edellisestä elämästä karsin niitä pettyneitä ja tyrkyttäjiä pois, he etsivät vain omaa etuaan vitut minusta.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama.. Olin koko nuoruuden kaveriporukassa se kännisin pelle, joka viihdytti muita ja jonka sekoilua naurettiin. Pari vuotta sitten päätin että lopetan kokonaan, kaverit suorastaan suuttuivat tästä. "siis sä pilaat meidän kaikkien illan!! Oot muuttunut tylsäksi.. " kun en halunnut enää juoda, tai ainakaan yhtä psljon kuin ennen ja käyttäydyn ihan hyvin niinkuin muutkin. Nykyään hävettää noi nuoruuden sekoilut, mutta toisaalta olen silloin nuori, kukapa meistä on täydellinen. Ihmiset jotka tuntevat minut nykyään eivät ikinä uskoisi kuka olin vuosia sitten ja hyvä niin. Siitä edellisestä elämästä karsin niitä pettyneitä ja tyrkyttäjiä pois, he etsivät vain omaa etuaan vitut minusta.

Pystyn samaistumaan täysin. Mäkin olen humalassa kovaääninen, rämäpäinen pelle. Oikea sirkusapina. Selvinpäin mä tietysti vaikutan kontrastissa ihan helvetin tylsältä ja harmaalta, vaikka mielestäni olen silti ihan hauska ja ok seuraa. Mutta mullakin on näin jälkikäteen sellainen olo, että nuo kaverit vain hakevat musta jotakin hyötyä; etkoja, jatkoja, rahaa lainaksi (olen todella höveli kännissä eikä mulle tarvitse edes maksaa takaisin kun unohdan kuitenkin) yms yms. Mä keksin kaikkein typerimmät ideat ja seikkailut.

Hyvä, että sä olet jatkanut elämää ja päässyt tuollaisista piireistä!

AP

En mä usko, että tää ketään on jäänyt mietityttämään, mutta tulin kertomaan silti kuulumisia!

On mennyt ihan hyvin, pari lipsahdusta. Edelleen vituttaa todella paljon ne rahat, mitkä tuhlasin kännissä. Tiedän, että on kamalan pinnallista murehtia tuollaisia, mutta onhan se aika oleellinen osa elämää. Plus istun täällä tyhjässä kodissa, johon en koskaan vaivautunut ostamaan huonekaluja tai mitään, joten en voi olla miettimättä asiaa :D

Terveyteni saan ehkä takaisin ainakin osittain. Olen alkanut juosta aika paljon. Joku täällä kertoi tekevänsä niin, että lähtee ulos, että saa muuta ajateltavaa. Mulla on paljon unettomia ja levottomia öitä, joten lähden juoksemaan. Mulla todettiin keuhkoahtauma vähän vajaa pari vuotta sitten (pitäähän sitä nyt humalassa polttaa kuin korsteeni), joten aluksi teki aika kipeää ja välistä tuntui niinkuin olisi hukkunut, mutta kun ei tupakoi ja urheilee vähän säännöllisemmin niin henki kulkee vähän paremmin.

Kavereita mulla ei ole ja olen useimmiten yksin vapaa-ajalla, mutta ei se oikeastaan edes haittaa. Olen selvinpäin ehkä aika erakko enkä tiedä mitä tai mistä puhua ihmisille, joten olen ihan tyytyväinen omissa oloissani. Välillä vanhat juopottelukaverit ottavat yhteyttä ja pyytävät ulos, mutta ei se kannata. He sanovat, että mun ei tarvitse juoda, mutta mulla on hyttysen itsehillintä ja he tietävät sen ja yrittävät sitten maanitella, että jos edes yhden joisin seuraksi. Näinhän ne mun pari lipsahdustakin tapahtui. Käsittämätöntä, etten oppinut ekasta kerrasta.

Mun elämä on siis tällä hetkellä lähinnä töissä istumista (teen edelleen tarpeettoman pitkää päivää, koska en halua tulla tähän tyhjään kotiin) ja ulkona juoksemista. Ehkä pikkuhiljaa löydän muutakin sisältöä ja sitten alan nauttia vapaa-ajasta. Toivottavasti.

AP