Lue keskustelun säännöt.
Saako lapselle sanoa ettei ole rahaa?
Kommentit (41)
Meillä aina lapsena sanottiin "ei ole rahaa, meillä on köyhyys" kun olisin halunnut herkkuja kaupasta. Jälkeenpäin aikuisena sit tajusin että vanhemmilla oli rahaa, mutta olivat ostaneet auton tai muun suuren investoinnin, tai raha oli käyttötilin sijaan säästötilillä. Jep jep, äiti on siis pihi ollut, harvoin kinusin uusia vaatteita vaikka oikeasti niille olisi ollut tarve kun kyseessä oli kasvava teini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani ajankohdan, jolloin perheellä oli rahat tiukilla. Äiti hoki sitä meille koko ajan. Itse ahdistuin niin paljon, että jos esim koulussa tuli retkipäivä, jonne sai ottaa jätskirahaa, murehdin monta päivää, miten esitän asian kotona. Kyse oli siis parista markasta, johon perheelläni olisi ollut varaa. Itse opin tästä sen, että en kaataisi rahahuolia lapsen niskaan.
Sama homma. Mä en edes ole mitenkään köyhästä perheestä, mutta vanhempani käyttivät tuota "ei ole rahaa" -fraasia paljon, kun eivät halunneet ostaa minulle jotain. Ja se meni takaraivoon niin tehokkaasti, että lopulta en enää edes pyytänyt niitä viikkorahoja, jotka he itse olivat minulle luvanneet. Jos kouluun piti viedä luokkaretkirahaa tms., tuntui ihan kamalalta pyytää sitä vanhemmilta. Mistään merkkivaatteista en uskaltanut edes haaveilla ja kavereille selittelin, etten muka tykännyt esim. Leviksistä, jotka oli silloin kuuminta hottia. Saatoin öisin miettiä, riittävätkö rahamme kotitalon pitämiseen yms.
Vasta aikuisena olen tajunnut, että varsinkin isäni oli varsin hyvin toimeentuleva ja on vieraillut muutamaan otteeseen paikkakuntansa eniten tienaavien listallakin. En usko, että hän tajusi ollenkaan, millaiset traumat minuun jätti. Hänelle "ei ole rahaa" oli vain helppo keino lopettaa kaikenlainen rahan tai tavaran vinkuminen kuin seinään. Tämä "mukaköyhä" lapsuus näkyy yhä edelleen siinä, että minun on hirveän vaikea käyttää rahaa itseeni. Kävelen kengät puhki ja risoissa alusvaatteissa, vaikka rahaa olisi kyllä ostaa uusiakin. Jos ostan uutta, joudun nuijimaan motkottavan omatunnon väkisin hiljaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa.
Yleisellä tasolla voi kyllä puhua: "kuules, ei tässä mitään lottovoittajia olla." tai "säästetään rahaa sinun ajokorttiin, niin ei voi tuhlailla"
Mutta konkreettisesti tai syyllistävästi ei lainkaan. " Katso mikä pino vakuutuslaskuja, millä nämäkin maksetaan jos ostetaan sulle farkut." tai "Jos nyt ostetaan sulle pleikkapeli niin sitten ei Miro pääse jalkapalloleirille ollenkaan."
Yhtä hyvin lapsi syyllistyy puuttuvasta lottovoitosta ja ajokortista, kuin muustakin, jos vanhempi esittää sanoilla kuin esität :)
Vierailija kirjoitti:
Ei saa.
Yleisellä tasolla voi kyllä puhua: "kuules, ei tässä mitään lottovoittajia olla." tai "säästetään rahaa sinun ajokorttiin, niin ei voi tuhlailla"
Mutta konkreettisesti tai syyllistävästi ei lainkaan. " Katso mikä pino vakuutuslaskuja, millä nämäkin maksetaan jos ostetaan sulle farkut." tai "Jos nyt ostetaan sulle pleikkapeli niin sitten ei Miro pääse jalkapalloleirille ollenkaan."
No miten ratkaisisit nuo "lainauksesi"? Jätät laskut maksamatta jotta lapsi saa farkut? Kumpi lapsi on tärkeämpi, Miro vai pleikan pelaaja? Miten selität valinnat lapselle?
Minusta lapselle voi sanoa jos hän haluaa jotain, että "meillä ei ole varaa ostaa tätä, mutta voithan alkaa säästää siihen itse". Tai jos lapselle on vasta ostettu jotain kallista, niin siitä voi muistuttaa. Mutta ei sillä tavalla sättien. Ja jos rahat ovat tiukilla yrittäisin olla murehtimatta raha-asioita lasten kuullen kenellekään. Ja muuten yrittää olla ajattelematta niitä lasten kanssa ollessa, eivät ne siinä hiekkalaatikolla taianomaisesti ratkea vaikka kuinka murehtisin! Mutta lapset kyllä aistivat että mulla on jotain mielen päällä.
Toisin nyt on helppo neuvoa, kun ei olla tiukoilla. En välttämättä osaisi olla raha-asioissa hyvä äiti, jos olisi puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata sanoa asiaa noin. Sano mieluummin, että jos oikein kovasti jotain tahdot, sen kyllä saat, mutta siihen täytyy säästää/ saat sen jouluna/ synttärinä.
Minulle äiti kaatoi lapsena niskaan perheen rahahuolet ja muutkin (mm. avioliittonsa) ongelmat. Tämä oli VÄÄRIN. Otin kantaakseni taakkoja, jotka eivät olisi kuuluneet minulle. En koskaan pyytänyt mitään, en myöskään saanut mitään. Opin köyhyystietoisuuteen, josta on ollut hyvin vaikea oppia pois.
Lapsen EI kuulu kantaa vanhempien raha- eikä muitakaan huolia. Kunhan opetat lapselle, mikä elämässä on tärkeää eli oikean arvomaailman, hänestä ei edes tule merkkilaukkuja ja ylikalliita kännyköitä kinuavaa teiniä, muttei myöskään ilotonta rääsyläistä, joka kokee itsensä arvottomaksi, ja johon muut pyyhkivät jalkansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani ajankohdan, jolloin perheellä oli rahat tiukilla. Äiti hoki sitä meille koko ajan. Itse ahdistuin niin paljon, että jos esim koulussa tuli retkipäivä, jonne sai ottaa jätskirahaa, murehdin monta päivää, miten esitän asian kotona. Kyse oli siis parista markasta, johon perheelläni olisi ollut varaa. Itse opin tästä sen, että en kaataisi rahahuolia lapsen niskaan.
Sama homma. Mä en edes ole mitenkään köyhästä perheestä, mutta vanhempani käyttivät tuota "ei ole rahaa" -fraasia paljon, kun eivät halunneet ostaa minulle jotain. Ja se meni takaraivoon niin tehokkaasti, että lopulta en enää edes pyytänyt niitä viikkorahoja, jotka he itse olivat minulle luvanneet. Jos kouluun piti viedä luokkaretkirahaa tms., tuntui ihan kamalalta pyytää sitä vanhemmilta. Mistään merkkivaatteista en uskaltanut edes haaveilla ja kavereille selittelin, etten muka tykännyt esim. Leviksistä, jotka oli silloin kuuminta hottia. Saatoin öisin miettiä, riittävätkö rahamme kotitalon pitämiseen yms.
Vasta aikuisena olen tajunnut, että varsinkin isäni oli varsin hyvin toimeentuleva ja on vieraillut muutamaan otteeseen paikkakuntansa eniten tienaavien listallakin. En usko, että hän tajusi ollenkaan, millaiset traumat minuun jätti. Hänelle "ei ole rahaa" oli vain helppo keino lopettaa kaikenlainen rahan tai tavaran vinkuminen kuin seinään. Tämä "mukaköyhä" lapsuus näkyy yhä edelleen siinä, että minun on hirveän vaikea käyttää rahaa itseeni. Kävelen kengät puhki ja risoissa alusvaatteissa, vaikka rahaa olisi kyllä ostaa uusiakin. Jos ostan uutta, joudun nuijimaan motkottavan omatunnon väkisin hiljaiseksi.
Mun isän oli samanlainen. Lisäksi hänen mielestä me lapset olimme vain loisia jotka halusivat tuhota hänen varallisuuden. Isä on kyllä avustanut, mutta hirvittävän saarnan kera. Viimeksi sanoin rahoille ei kiitos, en halua saarnaa enkä olla velvollinen kertomaan mihin rahani käytän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata sanoa asiaa noin. Sano mieluummin, että jos oikein kovasti jotain tahdot, sen kyllä saat, mutta siihen täytyy säästää/ saat sen jouluna/ synttärinä.
Minulle äiti kaatoi lapsena niskaan perheen rahahuolet ja muutkin (mm. avioliittonsa) ongelmat. Tämä oli VÄÄRIN. Otin kantaakseni taakkoja, jotka eivät olisi kuuluneet minulle. En koskaan pyytänyt mitään, en myöskään saanut mitään. Opin köyhyystietoisuuteen, josta on ollut hyvin vaikea oppia pois.
Lapsen EI kuulu kantaa vanhempien raha- eikä muitakaan huolia. Kunhan opetat lapselle, mikä elämässä on tärkeää eli oikean arvomaailman, hänestä ei edes tule merkkilaukkuja ja ylikalliita kännyköitä kinuavaa teiniä, muttei myöskään ilotonta rääsyläistä, joka kokee itsensä arvottomaksi, ja johon muut pyyhkivät jalkansa.
Mutta eikö siinä ole ero kaataako rahahuolensa lapsen niskaan verrattuna siihen, että sanoo ettei ole varaa ostaa jotakin lapsen haluamaa kallista asiaa, kun lapsi sitä pyytää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen rahahuolet eivät kuulu lapselle. Järkevä rahankäyttö pitää opettaa, oli rahaa tai ei.
Rahankäyttöä ei voi opettaa vaan ihminen on luontaisesti sellainen rahankäyttäjä kuin on. Kun ihminen toimii itselleen ominaisesti niin hän saa hyviä tuntemuksia. Kun hän alkaa toimia oma luontoaan vastaan hänen hyvänolon tunteensa vähenee.
Ihminen huomaa ilman opetustakin jos tili on tyhjä ja tajuaa myös että tosenkinlaisiakin vaihtoehtoja olisi mahdollista toteuttaa.
Se että opettaa rahankäyttöä on vähän sama kuin esittää että pitää jakaa järkeä tyhmälle ja eipä onnistu.
No enpä ole pöllömpää ikinä kuullut!
Kyllä rahankäyttö ja kotitalouden pyöritys on ihan opetettavia perustaitoja, vähän kuin pyörälläajo.
Opetettavia toki siinä mielessä että jos antaa lapselle esim. viikkorahaa niin lapsi oppii itse käyttämään rahaa. Sen enempää häntä ei tarvitse opettaa. Jos hän on normaali fiksu hän oppii lainalaisuudet jos hän on tyhmä hänelle pitää myöhemmin järjestää "opetusta" velkaneuvonnassa,joka palvelu on siis perustettu tyhmille tai jonkin sortin koijareille.
Jos aikuisella ei rahaa jää pakollisiin maksuihin niin ei häntä voi opettaa koska on niin tyhmä. Elikkä kyseessä on jonkinlainen paradoksi.
Rahankäyttö on matematiikkaa, plussaa ja miinusta. Joku saa ostamisesta enemmän kiksejä kuin säästämisestä siksi hän tuhlaa. En sanoisi että tämmöisen henkilön opastaminen toisenlaiseen rahankäyttöön olisi "opettamista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulipa tästä mieleeni että kun olin ala-asteella, meillä oli rahat tositosi tiukalla. Kaverini äiti (tyypillinen sellainen minähuolehdinkylläkaikkienlapsista-tyyppi) oli ilmoittanut minut ja liudan kavereitani kalliille kuvataide-leirille. Soitti meille kotiin ja selitti asian äidilleni. No äiti tietty käski perumaan minun osallistumiseni koska ei ollut siihen varaa. Koko kesän tämä kaverini äiti sitten muistutteli että sinä et nyt päässyt kun ei sun vanhemmilla ollut varaa ja hän hyvää hyvyyttään sutkin ilmoitti mukaan. Olin ihan nolona, koska selitti tätä kavereideni edessä suurieleisesti. En olisi edes halunnut koko leirille, mutta kukaan ei kysynyt sitä :D
No ei nyt ihan suoraan liittynyt tähän, mutta pulpahtipa mieleen jostain muistin syvyyksistä :D
Ystäväsi äiti oli todella typerä sekä ilmoittaessaan sinut kysymättä ja toisaalta vielä muistuttaessaan asiasta. Halusi vain korostaa sitä kuinka HEILLÄ kyllä on varaa.
Ikinä, koskaan, milloinkaan en tekisi itse samaa.
Jep, nyt kun aikuisena tätä asiaa mietin niin ymmärrän sen ihan eri tavalla. Lapsena vaan todellakin hävetti että apua älä nyt kerro kaikille että ei meillä oo rahaa. Asian ois voinu hoitaa tosi eri tavalla :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata sanoa asiaa noin. Sano mieluummin, että jos oikein kovasti jotain tahdot, sen kyllä saat, mutta siihen täytyy säästää/ saat sen jouluna/ synttärinä.
Minulle äiti kaatoi lapsena niskaan perheen rahahuolet ja muutkin (mm. avioliittonsa) ongelmat. Tämä oli VÄÄRIN. Otin kantaakseni taakkoja, jotka eivät olisi kuuluneet minulle. En koskaan pyytänyt mitään, en myöskään saanut mitään. Opin köyhyystietoisuuteen, josta on ollut hyvin vaikea oppia pois.
Lapsen EI kuulu kantaa vanhempien raha- eikä muitakaan huolia. Kunhan opetat lapselle, mikä elämässä on tärkeää eli oikean arvomaailman, hänestä ei edes tule merkkilaukkuja ja ylikalliita kännyköitä kinuavaa teiniä, muttei myöskään ilotonta rääsyläistä, joka kokee itsensä arvottomaksi, ja johon muut pyyhkivät jalkansa.
Mutta eikö siinä ole ero kaataako rahahuolensa lapsen niskaan verrattuna siihen, että sanoo ettei ole varaa ostaa jotakin lapsen haluamaa kallista asiaa, kun lapsi sitä pyytää?
Huomaatko mitään eroa?:
a) ei ole varaa, et saa haluamaasi
b) saat haluamasi, kunhan jaksat säästää/pitkäjänteisesti odottaa/teet asian eteen jotain
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen rahahuolet eivät kuulu lapselle. Järkevä rahankäyttö pitää opettaa, oli rahaa tai ei.
Rahankäyttöä ei voi opettaa vaan ihminen on luontaisesti sellainen rahankäyttäjä kuin on. Kun ihminen toimii itselleen ominaisesti niin hän saa hyviä tuntemuksia. Kun hän alkaa toimia oma luontoaan vastaan hänen hyvänolon tunteensa vähenee.
Ihminen huomaa ilman opetustakin jos tili on tyhjä ja tajuaa myös että tosenkinlaisiakin vaihtoehtoja olisi mahdollista toteuttaa.
Se että opettaa rahankäyttöä on vähän sama kuin esittää että pitää jakaa järkeä tyhmälle ja eipä onnistu.
No enpä ole pöllömpää ikinä kuullut!
Kyllä rahankäyttö ja kotitalouden pyöritys on ihan opetettavia perustaitoja, vähän kuin pyörälläajo.
Pyörälläajoakaan vanhempi ei voi opettaa :)
Siinä on taloudellinen opetus kun antaa lapselle viikkorahaa. Loput hän päättelee itse järjellään.
Saa ja pitääkin sanoa. Lapsen on hyvä ymmärtää jo pienestä alkaen, että rahaa ei vain voida hakea seinästä ja sitä on loputtomiin. Joskus raha loppuu ja on tiukkaa. Jos lapsi haluaa jotain kallista, on myös hyvä opettaa häntä säästämään siihen itse. Oppii, että tekemällä töitä saa rahaa ja säästämällä saa mitä haluaa. Meillä jo 4-5 vuotiaat tekevät pieniä kotitöitä, joista ansaitsee kolikon ja säästävät ne kippoon. Kun rahaa on kerätty sen verran, että saa haluamansa niin sen saa käyttää. Saavat myös valita, ottavatko heti karkin vai haluavatko säästää esim. Leluun. Yleensä raha menee säästöön. Osaavat arvostaakkin esinettä enemmän, kuin se ei vain tule kerran pyytämällä. :) (näin pienien toiveet ovat jotain alle 10€ ja säästävät niihin 1-3kk riippuen täysin siitä, miten innostuneita ovat. Eilen illalla esim. siivosivat pöydän ja lakaisivat lattian pyytämättä ja tästä saivat 0,50€ kippoon.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen mä joskus lapsille sanonut että nyt ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen, ruokaan on, mutta leluja tms. ei nyt osteta, ruokaa vain.
Rahankäytön opettaminen ja velkaneuvonta perustuu uskomuksiin ja "ihmeen odotteluun". Henkilö tietää itsekkin että rahankäytöstä saa enemmän hyvää oloa kuin loppukuun kituuttaminen häiritsee. Sitten hän siirtää tämän pikavippeihin ja velkaantumiseen. Hän saa ostamisesta enemmän kiksejä edelleen kuin harmi luottotietojen menettämisestä ja ulosottoon joutumisesta on.
Sitten kun tilanne ajautuu umpikujan hän menee velkaneuvontaan. Saattaa jopa ajatella että tienaa tällä.
Kyse ei missään vaiheessa ollut siitä etteikö olisi osannnut käyttää rahaa, vaan kyse oli mukavuudenhalusta. Toteuttaa omia mielihalujaan.
Se että ihmisellä on aina tili tyhjä eikä ole mitään varmuusrahastoa ei johdu tietämättömyydestä.
Lapsi elää tässä ja nyt eikä pysty hahmottamaan, mihin kaikkeen rahan on riitettävä. On ihan paikallaan selittää lapselle, että tällä hetkellä ei ole ylimääräistä rahaa tuohon kalliiseen tavaraan, kun pitää ostaa ruokaa, maksaa asuminen jne. Ei lapsi siitä rikki mene. Mutta ei riitä, että sanoo vain ei, pitää myös selittää, mihin raha kuluu - syyllistämättä lasta kuitenkaan millään tavalla.
Minä koin erinomaiseksi opetukseksi sen, että varsin nuorena aloin jo saada pieniä hommia yksityisyrittäjäisältä. Parasta koulutusta oli kuittien järjestely ennen veroilmoituksen tekoa. Siinä sitä oppi näkemään, että vaikka toisinaan tulikin aika suuria summia rahaa, niin sitä myös meni monenlaiseen. Turhuuteen meillä ei pantu rahaa koskaan. Ja se istuu kyllä vielä eläkeläisenkin selkärangassa niin lujasti, että vaikka tulot pienenivät melkoisesti, niin talous ei ole ollut vaarassa romahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perheen rahahuolet eivät kuulu lapselle. Järkevä rahankäyttö pitää opettaa, oli rahaa tai ei.
Rahankäyttöä ei voi opettaa vaan ihminen on luontaisesti sellainen rahankäyttäjä kuin on. Kun ihminen toimii itselleen ominaisesti niin hän saa hyviä tuntemuksia. Kun hän alkaa toimia oma luontoaan vastaan hänen hyvänolon tunteensa vähenee.
Ihminen huomaa ilman opetustakin jos tili on tyhjä ja tajuaa myös että tosenkinlaisiakin vaihtoehtoja olisi mahdollista toteuttaa.
Se että opettaa rahankäyttöä on vähän sama kuin esittää että pitää jakaa järkeä tyhmälle ja eipä onnistu.
No enpä ole pöllömpää ikinä kuullut!
Kyllä rahankäyttö ja kotitalouden pyöritys on ihan opetettavia perustaitoja, vähän kuin pyörälläajo.
Pyörälläajoakaan vanhempi ei voi opettaa :)
Siinä on taloudellinen opetus kun antaa lapselle viikkorahaa. Loput hän päättelee itse järjellään.
Kyllä siihen opetusta liittyy, vaikka oivallus onkin lapsen tehtävä itse.
Vierailija kirjoitti:
Muistan omasta lapsuudestani ajankohdan, jolloin perheellä oli rahat tiukilla. Äiti hoki sitä meille koko ajan. Itse ahdistuin niin paljon, että jos esim koulussa tuli retkipäivä, jonne sai ottaa jätskirahaa, murehdin monta päivää, miten esitän asian kotona. Kyse oli siis parista markasta, johon perheelläni olisi ollut varaa. Itse opin tästä sen, että en kaataisi rahahuolia lapsen niskaan.
Komppaan tätä. Rahahuolet kuuluu aikuisten hoitaa itse. Jos lapsi haluaa jotain kallista voi yhdessä miettiä onko sen hankkiminen jollain tavalla mahdollista jollain aikavälillä. Missään nimessä en halua omien lapsieni ahdistuvan rahahuolista, kuten itse omassa lapsuudessani tein. Samaan kategoriaan kuuluu muut aikuisten omat ongelmat esim. Ihmisuhteissa tai mielenterveysongelmat. Pitää olla jokin ymmärrys aikuisella mistä asioista puhutaan ääneen ja missä seurassa. Aikuisella on se vastuu lapsen hyvinvoinnista. Aikuista voi helpottaa se, että avautuu lapselle ongelmistaan, mutta lapsuuden kuuluu olla huoletonta.
Miksi edes pitäisi sanoa lapsille ettei ole rahaa? Ei kai nyt kukaan perseaukinen rupea kakaroita tähän maailmaan työntämään?
No enpä ole pöllömpää ikinä kuullut!
Kyllä rahankäyttö ja kotitalouden pyöritys on ihan opetettavia perustaitoja, vähän kuin pyörälläajo.