Äiti kysyy 2-vuotiaalta: "mennäänkö toiseen kauppaan"

No eipä keksi ikävämpää tapaa v*ttuilla toiselle ihan siinä juttelun lomassa viattomasti. Jos joku tulis mulle sönköttämään tollasta tekstiä niin kattoisin tosi pitkään. Että kysyis multa että mennäänkö, kun sanoisin mielipiteeni niin jyräisi sen sitten. Tykkäättekö jos teille annetaan ymmärtää mutta sitten ei ymmärretä antaa, koskien ihan mitä vaan, päätösvaltaa tai mitä milloinkin. Minä epäihmisinä pidätte pieniä lapsia? Ja varmaan sitten ihmettelette että miksi lapsi alkaa väittää vastaan teille asioissa. Lapsi oppii mallista tosi tehokkaasti, sen opetatte mitä mallia näytätte.

Tämä malli jatkuu siten että lapsi hermostuu v*ttuilusta ja alkaa juosta ympäriinsä, aikuinen menee perässä ja maanittelee minuuttikaupalla että jos nyt mentäis kulta niinku nyt pitäis pukee ja että sopisko sulle mitenkään kulta nyt jos voitais tehdä tällee. Eli loppujen lopuksi päätösvalta perheen asioista kuten kaupassa käymisistä ym on siirretty tälle 2-vuotiaalle hallitukselle, jonka alaisuuteen vanhemmat nöyränä asettuu. Vink vink tää ei oo sitä rajoja ja rakkautta -vanhemmuutta että vanhemmat siirtää lapsille päätösvallan yhteisistä asioista.

Aika surkea on mielikuvitus jos ei keksi muuta juteltavaa kuin v*ttuilu. Miten ois esimerkiksi "seuraavaksi mennään toiseen kauppaan, käydään sieltä hakemassa ruokaa että päästään kotona syömään niin ei oo sitten yhtään niin kova nälkä."

Vierailija kirjoitti:

Kuulit yhden lauseen tuntemattoman äidin suusta ja päättelit, että siitä on syytä vetää syvempiäkin johtopäätöksiä? Kertoo enemmän susta kuin kyseisestä äidistä, sori. 

Ooppa rehellinen, tää on ihan yleinen toimintatapa isolla joukolla vanhempia. Voiku tää oliskin yksittäistapaus. Eskari-ikästä pienemmät vastaa näihin muka-retorisiin-kysymyksiiin lähes poikkeuksetta että "ei" sanoin tai teoin. Ja lopputuloksena on jompi kumpi kahdesta huonosta vaihtoehdosta, vanhempi mukautuu lapsen määräykseen tai vanhempi vie lapsen väkisin, siis fyysisestä tai henkistä ylivaltaa käyttäen. Kuitenkin moni vissii tarkoittaa opettaa lapselle että ei saa käyttää väkivaltaa mutta tällainen antaa päinvastaista mallia kun aikuinen toistuvasti ajaa arjen tilanteet väittelyksi ja toisena vaihtoehtona kauppaankaan ei voi lapsen määräyksestä koko illaksi ja yöksi jäädä ellei satu olemaan kannelmäen prismassa asioilla.

Lapselle voi tulla myös turvaton ja huolestunut olo jos aikuinen keneen hänen pitäisi saada luottaa joutuu kyselemään taaperolta kaiken siitä lähtien että mitä pitäisi tehdä seuraavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Kunhan puheli jotain jutellakseen. Moni puhuu eläimillekin ja kyselee niiltä yhtä ja toista, jotkut koneillekin. Kyllä lapsi oppii, että nuo kysymykset ovat retorisia. Itseasiassa oppii nimenomaan ensin niin, että ymmärtää, että "lähdetäänkö kohta kotiin?" tai "mennäänkö toiseen kauppaan?" tarkoittaa, että kohta ollaan menossa kotiin tai toiseen kauppaan ja vasta myöhemmin ymmärtää, että periaatteessa ne ovat kysymyksiä.

Lapset eivät tule valmiiksi asennetulla kielipaketilla, vaan oppivat sanojen ja esineiden tai toiminnan syy-yhteyden kotona käytetyn kielen mukaan. Kun vanhempi kysyy vauvalta, että vaihdettaisiinko vaippa, lapsi oppii sen tarkoittavan, että vanhempi aikoo vaihtaa vaipan. Ei hän voi mistään tietää, että kyse on kysymyslauseesta.

On ihan naurettavaa siis tarttua muiden vanhempien käyttämiin sanamuotoihin ja tehdä niistä mitään johtopäätöksiä.

Ai mitenkä niin eivät ymmärrä niitä kysymyksiksi, jos avaat korvasi ja silmäsi niin huomaat saaneesi kysymykseen vastauksen, miten tätä nyt ihan rehellisesti eroaa oikeasta kysymyksestä tämä sinun muka-retorinen kysymys? Olisi kiva jos lapselle opettaisi sellaista kieltä millä pärjää kodin ulkopuolellakin, eli sanamuodot ym yleisesti ymmärrettävissä. Lapset ovat nimenomaan kirjaimellisempia jos jotain. Aikuinen osaakin vetää tilannesidonnaisen johtopäätöksen kysyjän toiveesta ja mahdollisesti kommunikoida sovittelevasti, mutta lapsen kannalta lähes kaikki vaihtoehdot tuosta eteenpäin ovat huonoja. Jos toi malli jotain vauvalle ja taaperolle opettaa niin sitä että heidän mielipiteillään ei ole väliä. Tai että niillä on liikaa väliä, lapselle siirretään päätöksenteon taakka perheen asioista. Ja ennemmin tai myöhemmin se alkaa lastakin v*tuttaa tai vaihtoehtoisesti painaa ja huolestuttaa ja hyvin usein johtaa ikäviin tilanteisiin.

Lapselta voi kysyä asioita joista lapselle antaa päätösvallan, silloinkin usein kysymykset ovat turhia ja saattavat kaikesta huolimatta olla provosoivia tai painostavia. Jos lapsen mielipide kysytään niin sitä pitää kunnioittaa. Usein lapsen mielipide selviää muutenkin juttelemalla, tekemällä, ihan vaan elämällä elämää.

Näitä kyselijöitähän riittää. Kaikkein eniten pahaa mieltä tulee silloin kun esim. päiväkodin ahtaassa eteisessä joku alkaa käydä tätä "keskustelua" lapsen kanssa. Jos on kyseessä asia josta EI nyt syystä tai toisesta ole varaa keskustella, niin ihan turha ehdottaa lapselle ns. keskustelun aloittamista. Aika usein kyse on siitä, että aikuinen haluaa olla jotenkin kiva lapselle ja luulee kyselyllään tosiaan juttelevansa lapsensa kanssa. Jos oikeasti haluaa jutella esim. päiväkodin eteisessä, niin kannattaa kysellä, että laitetaanko ensin vasen vai oikea sukka tai että laitetaanko kuivat vai märät lapaset, eikä kysellä että puetaanko päälle tai lähdetäänkö kotiin.

Joskus on väsyneitä päiviä, joskus lapsen kanssa on rankkaa ja yleensä ottaen vanhemmat haluavat olla mukavia lastaan kohtaan. Silti pitää pysähtyä välillä miettimään, että onko omassa toiminnassa mitään järkeä kenenkään hyvinvoinnin kannalta.

Kyllä mää ainaki huomaan höpöttäväni 2v kanssa ihan mitä sattuu. Muutenki olen taipuvainen ääneen ajatteluun, saatan esim. kaupassa miettiä;olikohan meillä vielä niitä poerunoita, pitäsköhän niitä ostaa...

Eihäm 2 vuotiaalta tollasia tarviis kysyä, mut aina ei todellakaan logiikka toimi ja puhu järkevästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunhan puheli jotain jutellakseen. Moni puhuu eläimillekin ja kyselee niiltä yhtä ja toista, jotkut koneillekin. Kyllä lapsi oppii, että nuo kysymykset ovat retorisia. Itseasiassa oppii nimenomaan ensin niin, että ymmärtää, että "lähdetäänkö kohta kotiin?" tai "mennäänkö toiseen kauppaan?" tarkoittaa, että kohta ollaan menossa kotiin tai toiseen kauppaan ja vasta myöhemmin ymmärtää, että periaatteessa ne ovat kysymyksiä.

Lapset eivät tule valmiiksi asennetulla kielipaketilla, vaan oppivat sanojen ja esineiden tai toiminnan syy-yhteyden kotona käytetyn kielen mukaan. Kun vanhempi kysyy vauvalta, että vaihdettaisiinko vaippa, lapsi oppii sen tarkoittavan, että vanhempi aikoo vaihtaa vaipan. Ei hän voi mistään tietää, että kyse on kysymyslauseesta.

On ihan naurettavaa siis tarttua muiden vanhempien käyttämiin sanamuotoihin ja tehdä niistä mitään johtopäätöksiä.

Ite oon huomannut sortuvani samaan. Huono tapa.  :-/ Mulla kyseessä ei varsinaisesti ole se, että kysyisin lapselta asiaa ja lapsi saisi päättää. Vaikka siis kysymysmuodossa asian esitän ja siltähän se tietysti saattaa helposti vaikuttaa. Se on niinkuin vähän sellaista itsekseen ääneen höpöttelyä ja toteamista, vähän kohteliaammassa muodossa. Tai jotain sellaista.

"Mentäiskös kerään nuo lelut." = "Mennään keräämään nuo lelut."

Ei: "Mentäiskös kerään nuo lelut?"

En tiedä, oppiiko lapsi tajuamaan tuon. Pitäisi oppia välttämään noita ja sanomaan suoraan "kerätään lelut", "tehdään", "mennään"... Aika usein kuitenkin lipsahtelee suusta kysymykseltä kuulostavasti. :-(

Ei se vaadi kuin vähän harjoittelua, että muistaa kertoa alkuun sen mitä tehdään ja kysymykseksi voi laittaa sitten sen miten tehdään. Eli: "Nyt kerätään lelut, mitkäs laitetaan ensin" tai "Nyt kerätään lelut, laitetaanko ensin Legot vai autot". Silloin kysymys ihan oikeasti kertoo lapselle, että hänen mielipidettään kysytään ja homma etenee. Sen sijaan pelkkä "kerätäänkö lelut" ei auta lasta yhtään, vaan lopputulos voi tosiaan olla lapsen ja/tai aikuisen itkupotkuraivarit. :)

Lapselta ei pitäisi kysyä mitään, johon hän ei oikeasti saa vaikuttaa. Tottakai saa kysyä "otetaanko omena vai päärynä " ja lspsi tuntee että hänenkin sanomisillaan on väliä kun saa valita hedelmän.

Mutta jos kysyy "mennäänkö toiseen kauppaan" tai "joko mennään kotiin" ja jos lapsi vastaa ei, ja silti tehdään eri tavalla, on se mielestäni jonkin sortin kiusaamista. Js sitten vielä suututaan lapselle, jos hän alkaa kiukutella kun ensin kysytään...

Eli älkää kysykö lapselta jos ette aio kuitenkaan tehdä kuten lapsi haluaa. Sanokaa että "kohta mennään toiseenkin kauppaan" ja sitten voi kertoa myös miksi mennään, jos lapsi meinaa sanoa vastaan ja siten lapsikin ymmärtää.

Ja teille, jotka puhutte itseksenne kun lapsi on mukana js kyselette itseltänne, niin miksi ette puhu lapsellenne? Otatte lapsen mukaan kauppaan ja kiinnitätte huomion aivan toisaalle. Hävetkää :(

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin jo vauvan kanssa kuvitteellista keskustelua, jossa mm esitin kysymyksen ja sitten teeskentelin, että vauva vastasi ja niin keskustelu jatkui.

Nykyään sitä suositellaan. Se kehittää lapsen aivoja ja puheenmuodostusta ja saa lapsen kokemaan olevansa osa vuorovaikutustilanteita.

Kyllä juttelua suositellaan, mutta sitä vastoin kaiken päätösvallan lasettamista pienen lapsen harteille ei tosiaankaan suositella. Et kai sinäkään kysy taaperolta, että syödäänkö aamupala, vaihdetaanko vaippa, mennäänkö nukkumaan ja odota, että lapsi sanoo joo tai ei ja sitten mennään sen mukaan. Eihän paskavaippa päällä puolenyön yli valvominen ole todellakaan hyväksi taaperolle, joten miksi päätösvalta pitäisi antaa lapselle? :O Jos ei tätä eroa ymmärrä, niin ei ehkä kannata kommentoida.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunhan puheli jotain jutellakseen. Moni puhuu eläimillekin ja kyselee niiltä yhtä ja toista, jotkut koneillekin. Kyllä lapsi oppii, että nuo kysymykset ovat retorisia. Itseasiassa oppii nimenomaan ensin niin, että ymmärtää, että "lähdetäänkö kohta kotiin?" tai "mennäänkö toiseen kauppaan?" tarkoittaa, että kohta ollaan menossa kotiin tai toiseen kauppaan ja vasta myöhemmin ymmärtää, että periaatteessa ne ovat kysymyksiä.

Lapset eivät tule valmiiksi asennetulla kielipaketilla, vaan oppivat sanojen ja esineiden tai toiminnan syy-yhteyden kotona käytetyn kielen mukaan. Kun vanhempi kysyy vauvalta, että vaihdettaisiinko vaippa, lapsi oppii sen tarkoittavan, että vanhempi aikoo vaihtaa vaipan. Ei hän voi mistään tietää, että kyse on kysymyslauseesta.

On ihan naurettavaa siis tarttua muiden vanhempien käyttämiin sanamuotoihin ja tehdä niistä mitään johtopäätöksiä.

Ite oon huomannut sortuvani samaan. Huono tapa.  :-/ Mulla kyseessä ei varsinaisesti ole se, että kysyisin lapselta asiaa ja lapsi saisi päättää. Vaikka siis kysymysmuodossa asian esitän ja siltähän se tietysti saattaa helposti vaikuttaa. Se on niinkuin vähän sellaista itsekseen ääneen höpöttelyä ja toteamista, vähän kohteliaammassa muodossa. Tai jotain sellaista.

"Mentäiskös kerään nuo lelut." = "Mennään keräämään nuo lelut."

Ei: "Mentäiskös kerään nuo lelut?"

En tiedä, oppiiko lapsi tajuamaan tuon. Pitäisi oppia välttämään noita ja sanomaan suoraan "kerätään lelut", "tehdään", "mennään"... Aika usein kuitenkin lipsahtelee suusta kysymykseltä kuulostavasti. :-(

Ei se vaadi kuin vähän harjoittelua, että muistaa kertoa alkuun sen mitä tehdään ja kysymykseksi voi laittaa sitten sen miten tehdään. Eli: "Nyt kerätään lelut, mitkäs laitetaan ensin" tai "Nyt kerätään lelut, laitetaanko ensin Legot vai autot". Silloin kysymys ihan oikeasti kertoo lapselle, että hänen mielipidettään kysytään ja homma etenee. Sen sijaan pelkkä "kerätäänkö lelut" ei auta lasta yhtään, vaan lopputulos voi tosiaan olla lapsen ja/tai aikuisen itkupotkuraivarit. :)

Viiden lapsen kokemuksella, nuorin eskarissa, sanon että ihmisiä ne lapset myös ovat. Ei ne kasva vinoon jos puhuu kysymysmuodossa ja minusta lapsen kanssa voi myös keskustella ja perustella kantansa.

Aina lapsi ei vastaa kysymykseen: "Lähetäänkö" sanomalla: "Ei!"

Koska vaikka lasta käskyttää muotoilee: "Lähdetään!" niin lapsi toteaa: "Ei!"

Tuntuu mukavalta kun lapsi vastaa "Juu" kysymykseen: "Lähetäänkö?"

Ja oman kokemukseni mukaan se tulee melko usein tai patistelematta lasta vähemmän koska lapsi on osa perhettä ja saa välillä tehdä valintoja. Kiireessä toki sanon että Nyt pitää lähteä ja ne syyt.

Kysyn perheeltä mitä tänään syödään tai annan valita parista vaihtoehdosta. Meillä lapset tosin syö kaikenlaista ja kokkina minulle on tärkeää monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. En tee ruokailusta valtataistelua mutta kaikkea lapset maistelee.

Koska vaikka lapset kasvaessaan alkaa sanoa kysymättä mitä söisivät niin ostovalinnan tekee vanhemmat. Joskus on ihan fine että tekee makaroonilaatikon kysymättä keneltäkään, edes mieheltä. Mutta kyllä minua häiritsee miksei lapsia voisi ottaa mukaan päätöksiin. Välillä meillä syödään yhden lapsen lempparia ja seuraavana tavallinen soppa joka ei ole oikeastaan kenenkään herkku, sitten ehkä isännän herkkuruokaa ja jonkun lapsen lempiruokaa.

Kamalan vaikeaksi teette elämänne ja osittain myös muuttuu arki tylsäksi. Mutta ehkä jonkun vanhemmuus on tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunhan puheli jotain jutellakseen. Moni puhuu eläimillekin ja kyselee niiltä yhtä ja toista, jotkut koneillekin. Kyllä lapsi oppii, että nuo kysymykset ovat retorisia. Itseasiassa oppii nimenomaan ensin niin, että ymmärtää, että "lähdetäänkö kohta kotiin?" tai "mennäänkö toiseen kauppaan?" tarkoittaa, että kohta ollaan menossa kotiin tai toiseen kauppaan ja vasta myöhemmin ymmärtää, että periaatteessa ne ovat kysymyksiä.

Lapset eivät tule valmiiksi asennetulla kielipaketilla, vaan oppivat sanojen ja esineiden tai toiminnan syy-yhteyden kotona käytetyn kielen mukaan. Kun vanhempi kysyy vauvalta, että vaihdettaisiinko vaippa, lapsi oppii sen tarkoittavan, että vanhempi aikoo vaihtaa vaipan. Ei hän voi mistään tietää, että kyse on kysymyslauseesta.

On ihan naurettavaa siis tarttua muiden vanhempien käyttämiin sanamuotoihin ja tehdä niistä mitään johtopäätöksiä.

Ite oon huomannut sortuvani samaan. Huono tapa.  :-/ Mulla kyseessä ei varsinaisesti ole se, että kysyisin lapselta asiaa ja lapsi saisi päättää. Vaikka siis kysymysmuodossa asian esitän ja siltähän se tietysti saattaa helposti vaikuttaa. Se on niinkuin vähän sellaista itsekseen ääneen höpöttelyä ja toteamista, vähän kohteliaammassa muodossa. Tai jotain sellaista.

"Mentäiskös kerään nuo lelut." = "Mennään keräämään nuo lelut."

Ei: "Mentäiskös kerään nuo lelut?"

En tiedä, oppiiko lapsi tajuamaan tuon. Pitäisi oppia välttämään noita ja sanomaan suoraan "kerätään lelut", "tehdään", "mennään"... Aika usein kuitenkin lipsahtelee suusta kysymykseltä kuulostavasti. :-(

Ei se vaadi kuin vähän harjoittelua, että muistaa kertoa alkuun sen mitä tehdään ja kysymykseksi voi laittaa sitten sen miten tehdään. Eli: "Nyt kerätään lelut, mitkäs laitetaan ensin" tai "Nyt kerätään lelut, laitetaanko ensin Legot vai autot". Silloin kysymys ihan oikeasti kertoo lapselle, että hänen mielipidettään kysytään ja homma etenee. Sen sijaan pelkkä "kerätäänkö lelut" ei auta lasta yhtään, vaan lopputulos voi tosiaan olla lapsen ja/tai aikuisen itkupotkuraivarit. :)

Viiden lapsen kokemuksella, nuorin eskarissa, sanon että ihmisiä ne lapset myös ovat. Ei ne kasva vinoon jos puhuu kysymysmuodossa ja minusta lapsen kanssa voi myös keskustella ja perustella kantansa.

Aina lapsi ei vastaa kysymykseen: "Lähetäänkö" sanomalla: "Ei!"

Koska vaikka lasta käskyttää muotoilee: "Lähdetään!" niin lapsi toteaa: "Ei!"

Tuntuu mukavalta kun lapsi vastaa "Juu" kysymykseen: "Lähetäänkö?"

Ja oman kokemukseni mukaan se tulee melko usein tai patistelematta lasta vähemmän koska lapsi on osa perhettä ja saa välillä tehdä valintoja. Kiireessä toki sanon että Nyt pitää lähteä ja ne syyt.

Kysyn perheeltä mitä tänään syödään tai annan valita parista vaihtoehdosta. Meillä lapset tosin syö kaikenlaista ja kokkina minulle on tärkeää monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. En tee ruokailusta valtataistelua mutta kaikkea lapset maistelee.

Koska vaikka lapset kasvaessaan alkaa sanoa kysymättä mitä söisivät niin ostovalinnan tekee vanhemmat. Joskus on ihan fine että tekee makaroonilaatikon kysymättä keneltäkään, edes mieheltä. Mutta kyllä minua häiritsee miksei lapsia voisi ottaa mukaan päätöksiin. Välillä meillä syödään yhden lapsen lempparia ja seuraavana tavallinen soppa joka ei ole oikeastaan kenenkään herkku, sitten ehkä isännän herkkuruokaa ja jonkun lapsen lempiruokaa.

Kamalan vaikeaksi teette elämänne ja osittain myös muuttuu arki tylsäksi. Mutta ehkä jonkun vanhemmuus on tuota.

Onhan se kiva jos lapsi sanoo että "joo, lähdetään", mutta ei sitä ihmettä ole kiva odotella päiväkodin eteisessä. Sitä tarkoitin, että pitää olla jonkinlainen balanssi elämässä ja kartalla siitä millaista se lapsen elämä on. Meilläkin on neljä lasta erilaisine tarpeineen, eikä tosiaan voi aamusella odotella että kaikki lapset ovat sitä mieltä, että "joo, lähdetään kouluun, eskariin ja taaperoryhmään". Silloin on turha kysellä, että "lähdetäänkö". Samoin päiväkodin eteisessä ei kannata kysellä, ellei olla jo vaatteet päällä ovensuussa menossa, silloin voi oikein hyvin kysyä, että "lähdetäänkö". Minulla on myös 20 vuoden kokemus lastenhoidosta työnä ja siellä päiväkodin eteisessä ihan oikeasti surettaa nimenomaan lapsen puolesta, jos aikuinen aloittaa loppumattomalta tuntuvan lähtökyselyn. Sama lapsi joka aiemmin päivällä on lähtenyt ihan mielellään ulos, ei millään saa lähtöä tehtyä ja se oma aikuinen on siinä vieressä miltei kriisin partaalla. Lapsesta suorastaa huokuu, että hän toivoisi sen oman aikuisen ottavan tilanteen haltuun ja kertovan mitä nyt oikeasti pitäisi tehdä. Ei mulla muuta.