Miksei rikkaat halua olla yhtäviä köyhien kanssa?

Yleensä se on enemmän toisinpäin. Ja sitten ehkä ei haluta, että joku alkaisi pyydellä rahaa, mitä voi käydä.  Osa on varmaan puhtaasti asennevammaisiakin.

Köyhyys on tarttuvaa.

Koska köyhyys on häpeä ja ihmisen oma syy. Rikas ei halua, että hänen tarttuu epäkelvon ihmisen leima ja haju.

Ihmisten tulee pysyä omissa yhteiskuntaluokissaan.

Minulla ei ole paljon yhteistä köyhien kanssa. Meidän elämäntilanteet on niin erilaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Olen joskus miehelleni todennut (kun hän kysyi miten pizzailta meni) että "hienosti, Mä olen aina niin hyvä ystävä kun Mä jaksan olla kiinnostunut sen toisen jutuista enkä juttele omista asioistani." Miksi näin on? No siksi, että

a) ihmiset rakastaa puhua omista asioistaan

b) kun en kerro omistani, ei sitä kukaan kummastele, enkä herät kateutta tai muita negatiivisia tunteita 'leuhkimisellani'...

Hyvä ystävä on monelle se koka vaan jaksa kuunnella...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Olen joskus miehelleni todennut (kun hän kysyi miten pizzailta meni) että "hienosti, Mä olen aina niin hyvä ystävä kun Mä jaksan olla kiinnostunut sen toisen jutuista enkä juttele omista asioistani." Miksi näin on? No siksi, että

a) ihmiset rakastaa puhua omista asioistaan

b) kun en kerro omistani, ei sitä kukaan kummastele, enkä herät kateutta tai muita negatiivisia tunteita 'leuhkimisellani'...

Hyvä ystävä on monelle se koka vaan jaksa kuunnella...

Noinhan se on. Pitää vaan kuunnella toista ja olla hiljaa omista asioistaan. Tai vaihtoehtoisesti tavata niitä ystäviä, joiden kanssa sekä puhuminen että kuunteleminen on molemminpuolista. Itse valitsen tuon jälkimmäisen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Silloin tällöin on varaa. Ei tietenkään jatkuvasti. Ei köyhä missään totaalisessa tyhjiössä elä. Tottakai vähävarainenkin voi esimerkiksi havaita muodin muuttumisen ja olla siitä jotakin mieltä, moniin museoihin pääsee ilmaisiksi tiettyinä aikoina, teattereihin ja muihin kalliimpiin harrasteisiin voi varautua ennalta sääsätämällä, jos kappaleesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen jne.

Tämäpäs on hassu keskustelu. Me ollaan ulospäin kai köyhiä, asutaan aika pienessä kämpässä mutta yhdellä kaupungin parhaista alueista. Meillä on kuitenkin aika isot säästöt, ja enemmän rahaa käytössä kuin monella ns. rikkaalta vaikuttavalla kaverilla.

Me vaan äaika vaatimatomasti ja ollaan huomattavasti kiinnostuneempia vaikkapa politiikasta tai filosofiasta kuin sisustusprojekteista. En varmaan osaisi olla läheinen ystävä ihmisen kanssa, jonka keskeiset puheenaiheet olisivat raha tai hankinnat.

Mun ystäväpiiriin kuuluu todella rikkaita ihmisiä, joista ei tosiaan ulospäin näy miten rikkaita ovat ja toisaalta ihmisiä, jotka elelevät köyhyysrajalla ja saavat käsittääkseni toimeentulotukeakin,eikä heistäkään asia näy ulospäin.  Kaikki he ovat  kiinnostavia, fiksuja ja keskustelukykyisiä ihmsiiä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Ihmisten rahatilanne ei asiaan vaikuta mitenkään.

Itse olen muutaman kerran törmännyt kuitenkin vähän ap:n kokemuksen tapaiseen, kun on käynyt ilmi että asumme kerrostalossa ja minkä kokoinen asunto on. Tuntuu että toinen on mennyt vaivaantuneeksi ja esim. lasten kaveruusushteet on vähän jääneet. Mua se on lähinnä huvittanut, nuo kun on olleet  köyhempiä ja vähemmän koulutettuja kuin me, mutta ajatelleet selvästi et me ollaan jotenkin alempaa kastia kun ei asuta omakotitalossa ja omisteta mersua, mutta jos jollekin asunnon neliöt ja ulkomaanmatkat ovat ystävyyden mittari, ei ole jäänyt harmittamaan, kertoo ihmisestä musta tarpeeksi jos ystävyys perustuu ulkoisiin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Olen joskus miehelleni todennut (kun hän kysyi miten pizzailta meni) että "hienosti, Mä olen aina niin hyvä ystävä kun Mä jaksan olla kiinnostunut sen toisen jutuista enkä juttele omista asioistani." Miksi näin on? No siksi, että

a) ihmiset rakastaa puhua omista asioistaan

b) kun en kerro omistani, ei sitä kukaan kummastele, enkä herät kateutta tai muita negatiivisia tunteita 'leuhkimisellani'...

Hyvä ystävä on monelle se koka vaan jaksa kuunnella...

Noinhan se on. Pitää vaan kuunnella toista ja olla hiljaa omista asioistaan. Tai vaihtoehtoisesti tavata niitä ystäviä, joiden kanssa sekä puhuminen että kuunteleminen on molemminpuolista. Itse valitsen tuon jälkimmäisen. 

Juu näinhän se on, mutta joskus on parempi valita tuo kilpikonnastrategia, mutta eipä siitä mitään aitoa ystävyyssuhdetta synny...

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole paljon yhteistä köyhien kanssa. Meidän elämäntilanteet on niin erilaiset.

Tämän vuoksi tarkat yhteiskuntaluokat ovat tarpeellisia. Eroja kannattaa kasvattaa ja pitää aktiivisesti yllä, jotta ihmiset ymmärtävät pysyä omiensa parissa. Naurettavaa, että köyhät kuvittelevat heillä olevan jotakin yhteistä varakkaiden kanssa. Kyseessä on kaksi täysin erilaista ihmisryhmää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Silloin tällöin on varaa. Ei tietenkään jatkuvasti. Ei köyhä missään totaalisessa tyhjiössä elä. Tottakai vähävarainenkin voi esimerkiksi havaita muodin muuttumisen ja olla siitä jotakin mieltä, moniin museoihin pääsee ilmaisiksi tiettyinä aikoina, teattereihin ja muihin kalliimpiin harrasteisiin voi varautua ennalta sääsätämällä, jos kappaleesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen jne.

Totta, mutta ei-köyhän ystävän kanssa ei tarvitse odottaa, milloin hän on saanut säästettyä tarpeeksi rahaa tai valita museossa käymiseen juuri sitä ajankohtaa, jolloin sinne pääsee ilmaiseksi. Minä tykkään esim käydä erilaisilla messuilla ja jos haluan tietyille messuille, jotka ovat ensi viikonloppuna, niin sinne mennään ensi viikonloppuna eikä vuoden päästä, jolloin messut seuraavan kerran ovat ja köyhä kaveri on saanut säästettyä rahaa sitä varten. 

Vierailija kirjoitti:

Tämäpäs on hassu keskustelu. Me ollaan ulospäin kai köyhiä, asutaan aika pienessä kämpässä mutta yhdellä kaupungin parhaista alueista. Meillä on kuitenkin aika isot säästöt, ja enemmän rahaa käytössä kuin monella ns. rikkaalta vaikuttavalla kaverilla.

Me vaan äaika vaatimatomasti ja ollaan huomattavasti kiinnostuneempia vaikkapa politiikasta tai filosofiasta kuin sisustusprojekteista. En varmaan osaisi olla läheinen ystävä ihmisen kanssa, jonka keskeiset puheenaiheet olisivat raha tai hankinnat.

Mun ystäväpiiriin kuuluu todella rikkaita ihmisiä, joista ei tosiaan ulospäin näy miten rikkaita ovat ja toisaalta ihmisiä, jotka elelevät köyhyysrajalla ja saavat käsittääkseni toimeentulotukeakin,eikä heistäkään asia näy ulospäin.  Kaikki he ovat  kiinnostavia, fiksuja ja keskustelukykyisiä ihmsiiä, joiden kanssa on mukava viettää aikaa. Ihmisten rahatilanne ei asiaan vaikuta mitenkään.

Itse olen muutaman kerran törmännyt kuitenkin vähän ap:n kokemuksen tapaiseen, kun on käynyt ilmi että asumme kerrostalossa ja minkä kokoinen asunto on. Tuntuu että toinen on mennyt vaivaantuneeksi ja esim. lasten kaveruusushteet on vähän jääneet. Mua se on lähinnä huvittanut, nuo kun on olleet  köyhempiä ja vähemmän koulutettuja kuin me, mutta ajatelleet selvästi et me ollaan jotenkin alempaa kastia kun ei asuta omakotitalossa ja omisteta mersua, mutta jos jollekin asunnon neliöt ja ulkomaanmatkat ovat ystävyyden mittari, ei ole jäänyt harmittamaan, kertoo ihmisestä musta tarpeeksi jos ystävyys perustuu ulkoisiin asioihin.

Se ei ole kuitenkaan mikään vakio, että köyhyys karkottaisi ketään, vaan asia on nimenomaan niin kuin sanoit, että pitää olla yhteisiä puheenaiheita. Jos jotakuta kiinnostaa hankinnat tai oma kesämökki, jota toisella ei ole tai matkat joihin toisella ei ole varaa, niin se voi hangata enemmän kuin se, että molempien erilaiset kiinnostuksen kohteet eivät herätä vaillejäämisen tunnetta kummassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Silloin tällöin on varaa. Ei tietenkään jatkuvasti. Ei köyhä missään totaalisessa tyhjiössä elä. Tottakai vähävarainenkin voi esimerkiksi havaita muodin muuttumisen ja olla siitä jotakin mieltä, moniin museoihin pääsee ilmaisiksi tiettyinä aikoina, teattereihin ja muihin kalliimpiin harrasteisiin voi varautua ennalta sääsätämällä, jos kappaleesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen jne.

Totta, mutta ei-köyhän ystävän kanssa ei tarvitse odottaa, milloin hän on saanut säästettyä tarpeeksi rahaa tai valita museossa käymiseen juuri sitä ajankohtaa, jolloin sinne pääsee ilmaiseksi. Minä tykkään esim käydä erilaisilla messuilla ja jos haluan tietyille messuille, jotka ovat ensi viikonloppuna, niin sinne mennään ensi viikonloppuna eikä vuoden päästä, jolloin messut seuraavan kerran ovat ja köyhä kaveri on saanut säästettyä rahaa sitä varten. 

Niin eli tästä päästään taas siihen, että miksi sen yhden kaverin kanssa pitää tehdä ne kaikki itseä kiinnostavat asiat? Messuillehan voi mennä myös jonkun toisen ystävän kanssa, jolla tietää olevan varaa heti. Vai onko pointtisi se, että nimenomaan se spontaanin kuluttamisen puuttuminen on este rikkaan ja köyhän väliselle ystävyydelle? Toisin sanoen, ystävyyssuhteesi kietoutuvat kuluttamisen ympärille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Silloin tällöin on varaa. Ei tietenkään jatkuvasti. Ei köyhä missään totaalisessa tyhjiössä elä. Tottakai vähävarainenkin voi esimerkiksi havaita muodin muuttumisen ja olla siitä jotakin mieltä, moniin museoihin pääsee ilmaisiksi tiettyinä aikoina, teattereihin ja muihin kalliimpiin harrasteisiin voi varautua ennalta sääsätämällä, jos kappaleesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen jne.

Totta, mutta ei-köyhän ystävän kanssa ei tarvitse odottaa, milloin hän on saanut säästettyä tarpeeksi rahaa tai valita museossa käymiseen juuri sitä ajankohtaa, jolloin sinne pääsee ilmaiseksi. Minä tykkään esim käydä erilaisilla messuilla ja jos haluan tietyille messuille, jotka ovat ensi viikonloppuna, niin sinne mennään ensi viikonloppuna eikä vuoden päästä, jolloin messut seuraavan kerran ovat ja köyhä kaveri on saanut säästettyä rahaa sitä varten. 

Niin eli tästä päästään taas siihen, että miksi sen yhden kaverin kanssa pitää tehdä ne kaikki itseä kiinnostavat asiat? Messuillehan voi mennä myös jonkun toisen ystävän kanssa, jolla tietää olevan varaa heti. Vai onko pointtisi se, että nimenomaan se spontaanin kuluttamisen puuttuminen on este rikkaan ja köyhän väliselle ystävyydelle? Toisin sanoen, ystävyyssuhteesi kietoutuvat kuluttamisen ympärille.

Mutta voiko niistä toiselta väliinjääneistä messuista sitten puhua, ettei vaikuttaisi puukkoa toisen haavassa kääntävältä? Osalle varmasti voi, mutta jos tietää, että toinenkin olisi halunnut tehdä sitä samaa, (messujen tilalle voi laittaa mitä tahansa muutakin toimintaa) mutta hänellä ei vain ollut varaa, niin minkä se tekee minusta, jos en maksanut ystävää sinne? Ei tee mieli edes puhua aiheesta yksin silloin, ellei toinen erityisesti kysele. Mutta miksi kyselisi, kun ei itse sitä "taaskaan" saanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Silloin tällöin on varaa. Ei tietenkään jatkuvasti. Ei köyhä missään totaalisessa tyhjiössä elä. Tottakai vähävarainenkin voi esimerkiksi havaita muodin muuttumisen ja olla siitä jotakin mieltä, moniin museoihin pääsee ilmaisiksi tiettyinä aikoina, teattereihin ja muihin kalliimpiin harrasteisiin voi varautua ennalta sääsätämällä, jos kappaleesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen jne.

Totta, mutta ei-köyhän ystävän kanssa ei tarvitse odottaa, milloin hän on saanut säästettyä tarpeeksi rahaa tai valita museossa käymiseen juuri sitä ajankohtaa, jolloin sinne pääsee ilmaiseksi. Minä tykkään esim käydä erilaisilla messuilla ja jos haluan tietyille messuille, jotka ovat ensi viikonloppuna, niin sinne mennään ensi viikonloppuna eikä vuoden päästä, jolloin messut seuraavan kerran ovat ja köyhä kaveri on saanut säästettyä rahaa sitä varten. 

Niin eli tästä päästään taas siihen, että miksi sen yhden kaverin kanssa pitää tehdä ne kaikki itseä kiinnostavat asiat? Messuillehan voi mennä myös jonkun toisen ystävän kanssa, jolla tietää olevan varaa heti. Vai onko pointtisi se, että nimenomaan se spontaanin kuluttamisen puuttuminen on este rikkaan ja köyhän väliselle ystävyydelle? Toisin sanoen, ystävyyssuhteesi kietoutuvat kuluttamisen ympärille.

Mulla ystävyyssuuhteet kietoutuvat yhdessä tekemisen ympärille. Ei niin, että Minnan kanssa käyn kävelyllä, Sannan kanssa kahvilassa, Jonnan kanssa museossa silloin, kun sinne pääsee ilmaiseksi, Ninan kanssa museossa ihan milloin vaan museo on auki jne. Mulle riittää, että käyn ystävieni Tanjan, Reijan ja Ninan kanssa kävelemässä, kahviloissa, museoissa, messuilla, kulttuuritapahtumissa, lounailla, kirpputoreilla, koiranäyttelyissä, shoppailemassa, kuntosalilla ja ihan vaikka vaan viinilasillisella nk parantamassa maailmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi tavastasi kertoa ostavasti kirpputorilta ei tullut mieleen tasavertainen kokemusten jako siitä, mistä kukakin ostaa mitä, vaan tuputus.

Tuo on nyt kyllä sun päässäsi. Ystävähän siinä oli järkyttynyt, kun ap oli vain kertonut ostavansa vaatteita kirpputorilta. Sen järkytyksen takia ap oli ilmeisesti kokenut, että hänen pitää selittää miksi ostaa vaatteita kirpputorilta. Mitä tuputtamista tuossa nyt muka oli, hohhoijaa.

Niin, ap:n ystävän "järkytys", haluaisinpa todella tietää oliko kyseessä järkytys, vai esimerkiksi sen ajatuksen jyrkkä torjunta, jota ap kenties tuputti, että ainoa oikea tapa elää on ostaa kirpputorilta.

Eli ystävä ei ole "järkyttynyt" ja alkanut kauhistella asiaa, jolloin ap:n on pitänyt puolustautua, vaan ap on paasannut omasta näkökulmastaan tuputusmoodilla, johon lopulta toinen on vittuuntuneena tokaissut, että no mä en osta kaikkea kirppikseltä.

Been there. Mitään ei oo kirppiksiä vastaan, mutta ihmisiä, joita vituttaa, kun eivät pysty muualla käymään ja paheksuvat mua rivien välissä, koska mä pystyn, vastaan on.

Ap voin nyt tulla kertomaan, miten tilanne todellisuudessa meni ja tunnistaako tästä itseään lainkaan.

Luepa uudestaan ap:n teksti, koska sä lisäilet nyt täysin omia taustatarinoita siihen. Hyvin ennakkoluuloinen asenteesi paistaa läpi.

Ap kirjoitti: "Lasten harrastuksen kautta tämäkin. Lapsellaan merkkivaatteet ja kaikki tavarat uusia, meillä mennään aikalailla kirppari vaatteilla ja käytetyillä jutuilla. Tuli puheeksi lasten vaatteet ja kun kerroin ostavani ison osan kirpparilta, järkyttyi hön hirveästi. Kerroin ettei ole varaa laittaa 50e housuihin, jotka ovat puolen vuoden päästä jo pienet."

Siis esität, että joku rikas järkyttyi niin hirveästi siitä, että ap käy kirppiksillä, ettei ole enää tämän ystävä? Väkisinkin teet itse siitä oletuksia, millaisia?

tämänkö: ap:n ystävä paheksuu varattomuutta?

Vai tämän: ap:n ystävä pelkää saavansa kirppuja ap:ltä?

vai...?

Eihän tuo ap:n teksti mitenkään selitä, miksi he eivät ole enää ystäviä.

Ja mitä vikaa on kyseenalaistaa sitä, että mahtoikohan se rikas järkyttyä? Miksi mun pitäisi uskoa sillänsä tuollaista väritetyn kuuloista soopaa?

Ap tässä taas hei. Näemmä aloituksestani saatiin väärä käsitys. Eli tarkennan hieman.

Tuo vaatejuttu meni niin, että tämä kaverini kertoi mitä olivat ostaneet ja kuinka psljon mennyt rahaa. Kehukn vaatteita js sanoin että merkkivaatteet ovat paljon söpömpiä kuin perus h&m tai kivempia kuoseja. Kysyi sitten miksen osta enemmän merkkivaatteita ja kerroin että kirppareilla niitä on aika vähän ja nekin harvat yleensä liian kalliita. Kysyi "Siis ostatko sä toisten vanhoja vaatteita!?" Ja kerroin että ostan ja kerroin miksi ostan (ei varaa ostaa kaikkia uusina)

Muönsi ettei itse voisi ostaa kirppareilta, olisi kuulemma liian noloa. Samalla tuli puheeksi että sohva ja verhot ja tvkin olivat käytettyi meille tullut. Ei enää halunnut nähdä meillä ja lopulta ei halunnut enää nähdä ollenkaan.

Ja en ole mitenkään kateellinen heidn omkotitaloistaan, ajattelin että heidän asumismuotonsa oli mainitsemisen arvoinen asia, että ymmärreyään että ovat sen verran rikkaita että voivat omakotitalossa asua :)

En koskaan antanut ymmärtää että haluaisin heiltä rahaa, usein oltiin meillä tai heillä kahvilla ja joskus keskustassakin. En edes antanut varattomuuteni näkyä tai kuulua ennenkuin tuli joku juttu, jossa se pitää edes hieman kertoa ( mm. vaatteiden osto ja kylpyläreissu)

Eli olen saanut sen käsityksen etteivät rikkaat halua olla ystäviä kanssani koska rahatilanteeninon paljon kehnompi kuin heidän. Vaikka meillä oli hauskaa ennenkuin tämä selvisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Silloin tällöin on varaa. Ei tietenkään jatkuvasti. Ei köyhä missään totaalisessa tyhjiössä elä. Tottakai vähävarainenkin voi esimerkiksi havaita muodin muuttumisen ja olla siitä jotakin mieltä, moniin museoihin pääsee ilmaisiksi tiettyinä aikoina, teattereihin ja muihin kalliimpiin harrasteisiin voi varautua ennalta sääsätämällä, jos kappaleesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen jne.

Totta, mutta ei-köyhän ystävän kanssa ei tarvitse odottaa, milloin hän on saanut säästettyä tarpeeksi rahaa tai valita museossa käymiseen juuri sitä ajankohtaa, jolloin sinne pääsee ilmaiseksi. Minä tykkään esim käydä erilaisilla messuilla ja jos haluan tietyille messuille, jotka ovat ensi viikonloppuna, niin sinne mennään ensi viikonloppuna eikä vuoden päästä, jolloin messut seuraavan kerran ovat ja köyhä kaveri on saanut säästettyä rahaa sitä varten. 

Niin eli tästä päästään taas siihen, että miksi sen yhden kaverin kanssa pitää tehdä ne kaikki itseä kiinnostavat asiat? Messuillehan voi mennä myös jonkun toisen ystävän kanssa, jolla tietää olevan varaa heti. Vai onko pointtisi se, että nimenomaan se spontaanin kuluttamisen puuttuminen on este rikkaan ja köyhän väliselle ystävyydelle? Toisin sanoen, ystävyyssuhteesi kietoutuvat kuluttamisen ympärille.

Valitettavasti meillä kaikilla (töissäkäyvillä ainakaan) ei ole määrättömästi aikaa ihan kaikille kavereille, joten jos on tuo yksi viikonloppu ja silloin on ne messut niin sinne mennään sellaisen ystävän kanssa joka myös on siitä kiinnostunut ja jolla on nyt varaa siihen lippuun.

Sinällään olet oikeassa, ystävyyssuhteet kietoutuvat kyllä kaikille kuluttamisen ympärille - myös köyhillä, joilla vaan ikinä ei ole varaa kuin rikkailla, jotka tekevät mitä heitä kiinnostaa koska heillä on varaa. Siitä on turha kumpaakaan kivittää, niin se vain menee. Minuakin ärsyttää mennä vaikkapa kaupungille ns klyhän kanssa joka ihailee kaikennäköisiä juttuja ja "mutku ei mul oo varaa kun tuet blaablaablaa" ja jos itse löytää jotain niin palaan myöhemmin yksin sen ostamaan etten joudu kuulemaan "hyvähän sun on kun sul on varaa"-vinkumista .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Silloin tällöin on varaa. Ei tietenkään jatkuvasti. Ei köyhä missään totaalisessa tyhjiössä elä. Tottakai vähävarainenkin voi esimerkiksi havaita muodin muuttumisen ja olla siitä jotakin mieltä, moniin museoihin pääsee ilmaisiksi tiettyinä aikoina, teattereihin ja muihin kalliimpiin harrasteisiin voi varautua ennalta sääsätämällä, jos kappaleesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen jne.

Totta, mutta ei-köyhän ystävän kanssa ei tarvitse odottaa, milloin hän on saanut säästettyä tarpeeksi rahaa tai valita museossa käymiseen juuri sitä ajankohtaa, jolloin sinne pääsee ilmaiseksi. Minä tykkään esim käydä erilaisilla messuilla ja jos haluan tietyille messuille, jotka ovat ensi viikonloppuna, niin sinne mennään ensi viikonloppuna eikä vuoden päästä, jolloin messut seuraavan kerran ovat ja köyhä kaveri on saanut säästettyä rahaa sitä varten. 

Niin eli tästä päästään taas siihen, että miksi sen yhden kaverin kanssa pitää tehdä ne kaikki itseä kiinnostavat asiat? Messuillehan voi mennä myös jonkun toisen ystävän kanssa, jolla tietää olevan varaa heti. Vai onko pointtisi se, että nimenomaan se spontaanin kuluttamisen puuttuminen on este rikkaan ja köyhän väliselle ystävyydelle? Toisin sanoen, ystävyyssuhteesi kietoutuvat kuluttamisen ympärille.

Mutta voiko niistä toiselta väliinjääneistä messuista sitten puhua, ettei vaikuttaisi puukkoa toisen haavassa kääntävältä? Osalle varmasti voi, mutta jos tietää, että toinenkin olisi halunnut tehdä sitä samaa, (messujen tilalle voi laittaa mitä tahansa muutakin toimintaa) mutta hänellä ei vain ollut varaa, niin minkä se tekee minusta, jos en maksanut ystävää sinne? Ei tee mieli edes puhua aiheesta yksin silloin, ellei toinen erityisesti kysele. Mutta miksi kyselisi, kun ei itse sitä "taaskaan" saanut?

No varmaan riippuu siitä, kiinnostaako kyseistä henkilöä ylipäätään ne messut. Jos kiinnostaa, niin varmaan hän haluaa asiasta kuulla. Jos ei, niin sitten juttelee jostakin muusta. Vähän sama kuin lomamatkojen kanssa. Vaikka se toinen ei olisi ollut siellä samassa maassa, niin aika usein ihmisistä on mukavaa katsoa hienoja valokuvia. Yritän vain sanoa, ettei köyhyys tarkoita sitä, että on automaattisesti katkera ja kateellinen toiselle. Tai sitä, että jos kaikkiin yhteisiin harrastuksiin ei ole varaa, niin sitten ei voi löytää mitään yhteistä juttua tai ei kannata pitää yllä ystävyyttä. Yhteistä pintaa on mahdollista löytää, mutta siihen tarvitaan tietenkin molemmilta panostusta. Jos halua siihen ei ole, niin eipä sille sitten voi mitään. Itse ainakin teen vähän erilaisia juttuja eri kavereiden kanssa. Joidenkin kanssa tapaan vain lenkkeillessä eli rahaa ei mene ollenkaan. Toisten kanssa sitten rahaa menee vähän enemmän, jos käy syömässä tms. Yhtä lailla he silti kaikki kavereitani ovat riippumatta siitä, mitä yhdessä teemme ja paljonko rahaa kuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee mieleen, että eivät enää kehtaa käyttää rahaa nähtesi, koska heille tulee painetta, että pitäisi tarjota omasta hyvästään. Mutta koska eivät voi lähteä tarjoamaan, eihän he ole sinusta vastuussa, niin syntyy ikävä tunne, kun kuitenkin kokee, että pitäisi. Miettivät, että ehkä pidät heitä ahneina (kuten minusta rivien välistä kuulostaakin. Syytit heitä että hieno okt ja väitit, että sait heiltä sanatonta paheksuntaa että asut kerrostalossa), eivätkä halua miettiä, syytätkö todella, vai tuntuuko heistä vain siltä.

Tämä. Lisäksi rikkaan pitää aina varoa sanojaan, koska hänen oman elämänsä ihan arkipäiväisistäkin asioista kertominen voi  köyhän mielestä olla leveilemistä. 

Eli ilmeisesti rikkailla on huono itsetunto, jos he näin ajattelevat. Ok. Eivät uskalla olla omia itsejään heistä erilaisen ihmisen seurassa.

Toki he uskaltavat olla omia itsejään. Huonommilla eväillä varustettujen seurassa vain on otettava jatkuvasti huomioon ympäristö, ettei pahoita toisten mieltä. He ovat hyvin kasvatettuja ja empaattisia ihmisiä eivätkä halua saattaa toista tuntemaan itseänsä huonommaksi.

Jos juttelisi omasta arjestaan asioita, esim. "kävin siinä kaupassa katsomassa vaatteita ja tykkäsin sellaisesta 150 euron paidasta" tai "pitäisi taas vaihtaa uudempaan autoon, kun alkaa tuo edellinen jo olla sen kolme vuotta vanha ja maksuttomat huollot päättyvät" tai "Villeasteri tarvitsisi uuden pelipaidan, vaikka ostin edellisen juuri viime syksynä", niin eihän se huonompiosainen osaa samalla tasolla keskustella. Ihan oikeasti ei osaa. Sitten sitä jättää omat arkiset jutut juttelematta, vaikka siihenhän koko ystävyyden idea perustuu. Pitää koko ajan miettiä jotain sellaista ei-henkilökohtaista aihetta, mikä sopii molemmille. Sellainen yleisrupattelu käy raskaaksi ja tylsäksi pitkän päälle.

Sä juttelet ystäviesi kanssa vain hankinnoista? Eli otat itse rahan esille ystävyyssuhteissasi?

En ole edellinen, mutta eihän tuosta ole kyse. Kyse on siitä, että mitä ikinä tekee vapaa-ajallaan, lomillaan, mitä lapset harrastavat tai muuten tekevät jne voi toisella liittyä hyvin pitkälti asioihin, joista toisella ei ole mitään kokemusta, koska ei ole ollut varaa tehdä samoja asioita. Asiat, jotka varakkaammalle on aivan arkipäivää ja itsestäänselvyyksiä, voivat olla köyhälle ylellisyyttä. 

Eli hävettääkö sua jutella kalliista hankinnoista vähävaraisemman kuullen, vai mistä on kyse? Koska tottakai se vähävarainen tietää, että sinulla on varaa kalliimpaan joka suhteessa. Ja olettaa myös sun ymmärtävän, että hän tekee hankinnat oman budjetin rajoissa. Sitä ei siis tarvitse alleviivata, kun molemminpuolinen ymmärrys siitä on jo olemassa.

En silti ymmärrä, miksi tämä olisi este kaveruudelle. En ainakaan itse puhu ystävien kanssa jatkuvasti hankinnoista. Juttelemme parisuhteista, lapsista, sukulaisista, tv-sarjoista, elokuvista, muodista, ajankohtaisista asioista. Käymme museoissa, näyttelyissä, uimassa, kävelemässä, kahvittelemassa, torilla, piknikillä ja silloin tällöin teatterissa jne. On monia asioita, joita voi tehdä ilman, että vetää siihen rahaa mukaan. Tietenkin tuollaiset spontaanit lomareissut ovat poissuljettuja vaihtoehtoja vähävaraisen ystävän kanssa. Mutta monia muita suht edullisia asioita voi harrastaa yhdessä, joiden luulisi kiinnostavan ihmisiä varallisuudesta riippumatta.

Kuinka monella köyhällä on varaa muotiin, elokuvissa tai teatterissa käynteihin, museoihin, uimahallissa käynteihin jne?

Mun pointtini oli, että jos elän köyhän kaverini täysin erilaisissa maailmoissa ja teemme perheinemme ja ystävinemme täysin erilaisia asioita, niin joka kerta, kun kerron jotain omasta elämästäni, meidän välinen ero korostuu. Vaikkei mainittaisi sanaa "euro" kertaakaan. Jos en halua tuon eron korostuvan, mun pitää tosiaan puhua vain ajankohtaisista asioista, säästä yms. Eikä kyse ole yksittäisistä asioista, joihin toisella on varaa ja toisella ei vaan kokonaisuudesta.

Mulla on ollut yksi tuttava, jonka tapasin eräässä vertaistukiryhmässä. Aluksi tuntui, että meillä synkkasi ihan hyvin. Vähitellen hänen taholtaan alkoi tulla "hyvähän sun on, kun käyt aina yksityislääkärillä ja saat heti tarvitsemasi hoidon". Lopulta asia, joka oli meidät alunperin yhdistänyt, muuttui omalta osaltani kielletyksi puheenaiheeksi. Mun roolini oli vain kuunnella, miten hänen hoitonsa julkisella sektorilla oli järjestynyt tai pikemminkin, miten se ei ollut järjestynyt, miten hän joutui taistelemaan Kelan kanssa jne. 

Silloin tällöin on varaa. Ei tietenkään jatkuvasti. Ei köyhä missään totaalisessa tyhjiössä elä. Tottakai vähävarainenkin voi esimerkiksi havaita muodin muuttumisen ja olla siitä jotakin mieltä, moniin museoihin pääsee ilmaisiksi tiettyinä aikoina, teattereihin ja muihin kalliimpiin harrasteisiin voi varautua ennalta sääsätämällä, jos kappaleesta sovitaan hyvissä ajoin etukäteen jne.

Totta, mutta ei-köyhän ystävän kanssa ei tarvitse odottaa, milloin hän on saanut säästettyä tarpeeksi rahaa tai valita museossa käymiseen juuri sitä ajankohtaa, jolloin sinne pääsee ilmaiseksi. Minä tykkään esim käydä erilaisilla messuilla ja jos haluan tietyille messuille, jotka ovat ensi viikonloppuna, niin sinne mennään ensi viikonloppuna eikä vuoden päästä, jolloin messut seuraavan kerran ovat ja köyhä kaveri on saanut säästettyä rahaa sitä varten. 

Niin eli tästä päästään taas siihen, että miksi sen yhden kaverin kanssa pitää tehdä ne kaikki itseä kiinnostavat asiat? Messuillehan voi mennä myös jonkun toisen ystävän kanssa, jolla tietää olevan varaa heti. Vai onko pointtisi se, että nimenomaan se spontaanin kuluttamisen puuttuminen on este rikkaan ja köyhän väliselle ystävyydelle? Toisin sanoen, ystävyyssuhteesi kietoutuvat kuluttamisen ympärille.

Mulla ystävyyssuuhteet kietoutuvat yhdessä tekemisen ympärille. Ei niin, että Minnan kanssa käyn kävelyllä, Sannan kanssa kahvilassa, Jonnan kanssa museossa silloin, kun sinne pääsee ilmaiseksi, Ninan kanssa museossa ihan milloin vaan museo on auki jne. Mulle riittää, että käyn ystävieni Tanjan, Reijan ja Ninan kanssa kävelemässä, kahviloissa, museoissa, messuilla, kulttuuritapahtumissa, lounailla, kirpputoreilla, koiranäyttelyissä, shoppailemassa, kuntosalilla ja ihan vaikka vaan viinilasillisella nk parantamassa maailmaa. 

Ok. No tässä tosiaan on ero sitten. Itse tosiaan teen eri kavereiden kanssa erilaisia asioita, joidenkin kanssa nähdään useammissa eri merkeissä ja joidenkin kanssa vain tietyissä merkeissä. Kiinnostuksen kohteet vaihtelevat ja samoin ne varat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi tavastasi kertoa ostavasti kirpputorilta ei tullut mieleen tasavertainen kokemusten jako siitä, mistä kukakin ostaa mitä, vaan tuputus.

Tuo on nyt kyllä sun päässäsi. Ystävähän siinä oli järkyttynyt, kun ap oli vain kertonut ostavansa vaatteita kirpputorilta. Sen järkytyksen takia ap oli ilmeisesti kokenut, että hänen pitää selittää miksi ostaa vaatteita kirpputorilta. Mitä tuputtamista tuossa nyt muka oli, hohhoijaa.

Niin, ap:n ystävän "järkytys", haluaisinpa todella tietää oliko kyseessä järkytys, vai esimerkiksi sen ajatuksen jyrkkä torjunta, jota ap kenties tuputti, että ainoa oikea tapa elää on ostaa kirpputorilta.

Eli ystävä ei ole "järkyttynyt" ja alkanut kauhistella asiaa, jolloin ap:n on pitänyt puolustautua, vaan ap on paasannut omasta näkökulmastaan tuputusmoodilla, johon lopulta toinen on vittuuntuneena tokaissut, että no mä en osta kaikkea kirppikseltä.

Been there. Mitään ei oo kirppiksiä vastaan, mutta ihmisiä, joita vituttaa, kun eivät pysty muualla käymään ja paheksuvat mua rivien välissä, koska mä pystyn, vastaan on.

Ap voin nyt tulla kertomaan, miten tilanne todellisuudessa meni ja tunnistaako tästä itseään lainkaan.

Luepa uudestaan ap:n teksti, koska sä lisäilet nyt täysin omia taustatarinoita siihen. Hyvin ennakkoluuloinen asenteesi paistaa läpi.

Ap kirjoitti: "Lasten harrastuksen kautta tämäkin. Lapsellaan merkkivaatteet ja kaikki tavarat uusia, meillä mennään aikalailla kirppari vaatteilla ja käytetyillä jutuilla. Tuli puheeksi lasten vaatteet ja kun kerroin ostavani ison osan kirpparilta, järkyttyi hön hirveästi. Kerroin ettei ole varaa laittaa 50e housuihin, jotka ovat puolen vuoden päästä jo pienet."

Siis esität, että joku rikas järkyttyi niin hirveästi siitä, että ap käy kirppiksillä, ettei ole enää tämän ystävä? Väkisinkin teet itse siitä oletuksia, millaisia?

tämänkö: ap:n ystävä paheksuu varattomuutta?

Vai tämän: ap:n ystävä pelkää saavansa kirppuja ap:ltä?

vai...?

Eihän tuo ap:n teksti mitenkään selitä, miksi he eivät ole enää ystäviä.

Ja mitä vikaa on kyseenalaistaa sitä, että mahtoikohan se rikas järkyttyä? Miksi mun pitäisi uskoa sillänsä tuollaista väritetyn kuuloista soopaa?

Ap tässä taas hei. Näemmä aloituksestani saatiin väärä käsitys. Eli tarkennan hieman.

Tuo vaatejuttu meni niin, että tämä kaverini kertoi mitä olivat ostaneet ja kuinka psljon mennyt rahaa. Kehukn vaatteita js sanoin että merkkivaatteet ovat paljon söpömpiä kuin perus h&m tai kivempia kuoseja. Kysyi sitten miksen osta enemmän merkkivaatteita ja kerroin että kirppareilla niitä on aika vähän ja nekin harvat yleensä liian kalliita. Kysyi "Siis ostatko sä toisten vanhoja vaatteita!?" Ja kerroin että ostan ja kerroin miksi ostan (ei varaa ostaa kaikkia uusina)

Muönsi ettei itse voisi ostaa kirppareilta, olisi kuulemma liian noloa. Samalla tuli puheeksi että sohva ja verhot ja tvkin olivat käytettyi meille tullut. Ei enää halunnut nähdä meillä ja lopulta ei halunnut enää nähdä ollenkaan.

Ja en ole mitenkään kateellinen heidn omkotitaloistaan, ajattelin että heidän asumismuotonsa oli mainitsemisen arvoinen asia, että ymmärreyään että ovat sen verran rikkaita että voivat omakotitalossa asua :)

En koskaan antanut ymmärtää että haluaisin heiltä rahaa, usein oltiin meillä tai heillä kahvilla ja joskus keskustassakin. En edes antanut varattomuuteni näkyä tai kuulua ennenkuin tuli joku juttu, jossa se pitää edes hieman kertoa ( mm. vaatteiden osto ja kylpyläreissu)

Eli olen saanut sen käsityksen etteivät rikkaat halua olla ystäviä kanssani koska rahatilanteeninon paljon kehnompi kuin heidän. Vaikka meillä oli hauskaa ennenkuin tämä selvisi

No, yleensä vakka viihtyy kantensa kanssa, eli ensinnäkin ei tuo ystäväsi ollut oikein "minkään" kuuloinen. Olet ilmeisesti löytänyt hyvin idiootteja rikkaita. Missä päin okt on selkeästi kalliimpi kuin kerrostaloasunto? Me asumme 90 000 euron okt:ssa.

Mutta siis todella hassua että tuollaisia nyt sitten oikeasti laukovia ihmisiä edes on olemassa. Tosin eihän Cheek'kään halunnut mennä käytettyyn makuupussiin :D Tuskin se johtui vain varoistaan :D