Lue keskustelun säännöt.
G: Pilasiko uusi vauva 1-lapsisen perheen onnen? ov
19.03.2006 |
Tuntuu, että monet miettivät, että yhden kanssa on niin paljon helpompaa ja että 1-lapsiset eivät tiedä todellisesta lapsiperhearjesta mitään. Nyt kiinnostaa, kuinka moni ajattelee, että toinen vauva pilasi hyvän arjen ja teki siitä rankkaa sekä äidille että koko parisuhteelle.
Pieni perustelu olisi myös mukava.
Kommentit (50)
Kesällä syntyy toinen. Minulla itselläni on pikkuveli, joka on aina ollut paljon rakkaampi ja tärkeämpi kuin omat vanhemmat. Muistan miten kivaa oli pienenä kun oli aina kaveri kotona. Tuon saman haluan tarjota omalle rakkaalle esikoiselleni, vaikka tiedän että elämä rankkenee ainakin joksikin aikaa vauvan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin just tässä yks päivä, että millastakohan se olisi jos olisi vain yksi lapsi. Ei varmaan raukkaparka saisi hetken rauhaa, tarkoitan että koko ajan minä , ja varmaankin iskäkin , " ahdisteltaisiin" sitä ainokaista.
Muistan vaan esikoisen ollessa vielä ainut, että koko ajan esim vahdin katsellaani häntä (mikä on tietysti ihan normaaliakin), ruokapöydässä
lapsi oli kaiken keskipiste, kun tuli vieraita oli taas keskipiste. Koko sirkus
pyöri esikoisen pillin mukaan. Mielestäni nyt kun on kolme lasta, kaikki
saavat elää rauhassa lapsuuttaan eikä nosteta millekään jalustalle.
Tämä on vain minun mielipiteeni, muut äidit eivät ehkä syyllistykään
tällaiseen palvontaan.
Eli mielestäni uusi vauva/vauvat antaa paljon koko perheelle. Enkä itsekään osaisi kuvitella elämää ilman sisaruksiani.
Uusi tulokas oli niin helppo ja hyväntuulinen vauva, ja toi lisää sisältöä myös isosisaruksen päiviin. Ikäeroa vajaa kaksi vuotta.
Vielä kuopusta odottaessa mietin joskus, tuliko tehtyä toinen lapsi liian hätäiseen, mutta lapsen synnyttyä olen ollut aina tyytyväinen, koskaan ikäero ei ole tuntunut liian pieneltä tai lapsiluku liian suurelta.
Ja vielä tuohon ap:n tekstiin, että kukin harkitkoon itse lapsilukunsa tai haluaako lapsia ylipäätään. Jos joku pistää nenänsä toisten perheiden asioihin, niin silläpä osoittaa sivistymättömyytensä.
Meidänkin rooli vanhempina muuttui selväßti toisen lapsen synnyttyä. Ekan lapsen kanssa hössättiin ja leikittiin liikaakin ja nyt ollaan vaan ne VANHEMMAT kummallekin lapselle, eikä leikkikavereita.
Kyllä, minulla on itselläni yksi sisarus. Ja onhan se mukavaa nyt aikuisenakin. Ja kun katsoo muiden leikkiviä sisaruksia, niin se on tosiaan hauskan näköistä. Lapselle se olisi varmasti hyvä vaihtoehto.
Olen kallistumassa kuitenkin vielä hieman ikäeron venyttämiseen. Ei siis vielä kiireen kanssa aleta yrittää.
Ja kiitos siitä, että ymmärsit pointtini.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuota olen myös miettinyt, että miten sisaruksista saisi toisilleen tärkeät. Monesti on myös niitä, jotka eivät aikuisena ole toistensa kanssa paljon missään tekemisissä. Kemiat eivät synkkaa. Ja sitten on niitä, jotka ovat tosi läheisiä. Sitä tietysti toivoisi, jos itsellä olisi enemmän kuin yksi.
ap
Olen syyllistynyt itsekin tuohon palvontaan. Tosiaan palvon lastani. Seuraan hänen tekemisiään ja ihastelen jatkuvasti. Kaikki kyllä pyörii hänen ympärillään. Vielä se on ihan ok, kun on vasta 2 v. mutta myöhemmin tällä kuviolla voi kasvattaa aika narsistisen yksilön. En sitäkään kyllä haluaisi.
Toisaalta tiedän yhden aikuisen naisen, joka ei ole koskaan päässyt sisarkateudestaan, kun hän sai pikkuveljen aikoinaan. Asiat eivät aina mene yksiselitteisesti siten kuin itse luulee tai toivoo.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpikaan lapsi ei ole supervaativa, molemmat suhteellisen helppoja. Vaikkakin esikoisella on krooninen sairaus, mutta nyt aisoissa. Ihan hyvä näin. Tosin jos en olisi tullut niin pian raskaaksi esikoisen jälkeen, olisi varmaan toinen jäänyt hankkimatta.
Rehellinen vastaus.
Lapsilla ikäeroa 1v 9kk. Tällä hetkellä esikoinen on 2v 6kk ja kuopus 8kk ja voin rehellisesti sanoa, että elämä on ihanaa. Toki täytyy myöntää, että kädet on täynnä aamusta iltaan ja yöheräämiset väsyttävät.
Hetkeäkään en ole kuitenkaan katunut, eikä elämä ole läheskään niin rankkaa kun alkuun pelkäsin. Sisarusten välejen kehittymistä on todella antoisaa seurata ja omasta mielestäni toisen lapsen syntymä teki meistä enemmän perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta kun kuopus syntyi 2,5 vuotta myöhemmin. Tuntui että meidän perhe kävi kriisin läpi. Mikään ei ollut enään niin kuin ennen. Eli meillä ainakin muutos oli huomattavasti isompi kuin nuorimmainen syntyi kuin esikoisen aikaa. Osaltaan siihen vaikkutti se että esikoisella oli paha uhma ja viellä mustasukkaisuus uudesta sisaruksestaan, ja se että esikoinen ei enään nukkunut päiväunia... äidin olisi pitänut melkein jaksaa 24 tuntia valvoen, kun esikoinen vaati huomiota ja toimintaa päivällä ja vauva valvotti yöllä
Mutta kaikki lutviutuu aikanaan paikalleen... mutta rankkaa se oli
Mutta silti onnellinen kahdesta lapsesta, kun näkee että sisaruksista on heille itselleen iloa
ja olemme eläneet/ elämme hänen kanssaan onnellista, rauhallista ja antoisaa elämää. Hän on jo 3-vuotias.
Joka päivä mietin toista lasta, mutta tunnistan itsessäni, etten halua häntä vain hänen itsensä takia. Samanlaista uuden ihmisen/ perheenjäsenen kaipuuta en ole tavoittanut, jossa elin ennen ainokaisemme syntymää.
Mietin kovasti, johtuvatko vauva-ajatukseni vain ympäristöstä, joka suosittelee hankkimaan lapselle sisaruksen ja vielä pienellä ikäerolla vai mistä?
Järkisyillä voisin perustella itselleni toisen lapsen yrittämisen, mutta jotenkin se ei riitä. Koen, että minun pitää todella haluta lapsi (ei vain koska muillakin on, tai leikkikaveriksi ja tueksi esikoiselle).
Me olemme päättäneet odottaa tunnetta haluta lapsi. Uskon, että tunteella halutun lapsen kanssa myös vauva-aika olisi meille helpompaa.
Kiitos ap mielenkiintoisesta aloituksesta ja selkeyttä teillekin tunteisiin ja ajatuksiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus ajattelin itsekin niin, että yksi lapsi riittää. Enkä koskaan voi rakastaa ketään niin paljon kuin esikoista. Luojan kiitos, saimme toisen lapsen kun rohkenimme sitä yrittää. Minusta on ihanaa, kun esikoisellamme on pikkusisko. Heillä on 2 vuotta ikäeroa ja jo siinä vaiheessa, kun kuopus oli 6-7 kk heillä oli jotain yhteisiä, omia juttuja, joita kukaan muu ei ymmärtänyt. Nykyisin he toki riitelevätkin, mutta kuitenkin heille on tosi paljon seuraa toisistaan. En halua ajatellakaan, minkä virheen olisin tehnyt, jos olisimme jättäneet toisen lapsen tekemättä.
Ja olen ihan varma, että jos tekisimme kolmannen lapsen olisin taas samaa mieltä. Lapset ovat ihania, ja äidinrakkautta riittää. Sitähän tulee vain enemmän ja voimakkaampana, mitä enemmän lapsia on.
Tämä siis minun mielipiteeni. En jaksanut lukea muiden vastauksia, siis koko ketjua, mutta ei kai kukaan voisi olla sitä mieltä että uusi lapsi pilaisi perheen onnellisen elämän. Toivon ainakin niin...
kun 5-vuotias esikoinen sai kerralla kaksossiskot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun toinenkin on niin pieni viela. Kertaakaan en ole kuopuksen syntyman jalkeen paatostamme katunut. Mikaan ei lammita sydanta niin kuin se kun nakee kuinka tomera isosiko suukottelee ja hoitaa pienta veljeaan!! Elammamme on mennyt vain parempaan suuntaan jos mahdollista. Toivottavasti saamme viela lisaa lapsia!
Kirjoitat pitkälti juuri, kuten itsekin olen tuntenut.
Itsekin mietin joka päivä toista lasta, mutta jokin haraa vastaan. Se ei ole minun tarpeeni saada toinen, vaan se on enemmän ympäristön sanelema juttu: ikään kuin kuuluu olla kaksi tai muuten ei ole oikeasti ydinperhe. Leimautuu itsekkääksi tai sekundaarisesti lapsettomaksi. Ainoisiin lapsiin kohdistuu paljon enemmän itsekkyys-kritiikkiä kuin muihin, vaikka tokkopa tästä on selkeitä tutkimustuloksia esittää?
Meillä on se tilanne, että mies haluaisi nyt jo toista, mutta minä en tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Toisaalta ymmärrän hyvin miehen näkökulman: se on se helpompi osa ja itsekin haluaisin toisen lapsen, jos joku tekisi kaiken sen fyysisen tuskan puolestani.
ap
Vierailija:
ja olemme eläneet/ elämme hänen kanssaan onnellista, rauhallista ja antoisaa elämää. Hän on jo 3-vuotias.Joka päivä mietin toista lasta, mutta tunnistan itsessäni, etten halua häntä vain hänen itsensä takia. Samanlaista uuden ihmisen/ perheenjäsenen kaipuuta en ole tavoittanut, jossa elin ennen ainokaisemme syntymää.
Mietin kovasti, johtuvatko vauva-ajatukseni vain ympäristöstä, joka suosittelee hankkimaan lapselle sisaruksen ja vielä pienellä ikäerolla vai mistä?
Järkisyillä voisin perustella itselleni toisen lapsen yrittämisen, mutta jotenkin se ei riitä. Koen, että minun pitää todella haluta lapsi (ei vain koska muillakin on, tai leikkikaveriksi ja tueksi esikoiselle).
Me olemme päättäneet odottaa tunnetta haluta lapsi. Uskon, että tunteella halutun lapsen kanssa myös vauva-aika olisi meille helpompaa.
Kiitos ap mielenkiintoisesta aloituksesta ja selkeyttä teillekin tunteisiin ja ajatuksiin :)
Tekstisi on kuin suoraan omasta kynästäni; viimeksi tänään keskustelimme taas mieheni kanssa siitä, yrittääkö toista lasta vai ei. Minullakaan ei ole kuin epämääräinen " halu" toisesta lapsesta, mutta ehkä vain siksi että toivoisin esikoiselleni sisarusta ja koska muut odottavat sitä meiltä. Toisaalta itse en ole lainkaan varma haluanko edes aloittaa kaikkea alusta... Esikoinen on ruoka-allergikko ja yhä nyt kaksi vuotiaanakin valvoskelee välillä öitään...
Silti ajatus tisesta lapsesta pyörii päässäni päivittäin ja joka toinen päivä haluan toiden lapsen ja joka toinen päivä aion tyytyä tähän yhteen rakkaaseen silmäterääni. Ajatukseni ovat NIIN ristiriitaisia... Painun nyt pehkuihin, mutta toivottavasti tämä keskustelu jatkuu vielä huomenna täällä! Ihanaa kun kerrankin tuntuu siltä, että joku todella ymmärtää mitä tunnen ja ajattelen ja kokee saman itse parhaillaan:)
Piipahdin tässä pikaisesti katsomaan, onko tullut lisää viestejä.
Mukavaa, kun joku muukin miettii samaa.
Minusta näyttää siltä, että monet ovat sopeutuneet tilanteeseen ihan hyvin. Toiset suorastaan kieltävät, että kahden lapsen (tai useamman) tilanteessa olisi yhtään mitään hankalaa. Jotkut sitten kertovat myös sitä tarinaa, jota itse pelkään: että tosiaan se meidän kohtuullisen mukava arki muuttuu kauheaksi.
Itseäni arveluttaa se, että esikoinen ei nuku sitten enää päiväunia ja vauva valvottaa yöllä eikä itse saa koskaan nukkua. Olen väsyneenä aika kärttyinen enkä haluaisi olla mikään kroonisesti kärtty äiti lapsilleni. Yhden kanssa olen yleensä aika hyväntuulinen ja koen olevani hyvä äiti. Jaksan iloita hänestä ja antaa hänelle huomiota.
Toinen askarruttava asia on se, etten millään haluaisi olla taas työelämästä pois. Olen nyt vasta mennyt takaisin, kun lapsi täytti 2 ja saanut tavallaan oman paikkani uudelleen lunastettua työssä. Jos taas pitäisi olla 2 vuotta pois, niin taas olisi vaikeaa saada paikkansa auringossa.
Kolmas askarruttava asia on se, ettei saisi lainkaan omaa aikaa. Että kaikki pyörii vain lasten ympärillä. Että en voisi yhtään matkustella yksin (teen normaalisti työmatkoja ulkomaille). Nämä ovat tärkeitä asioita itselleni ja jo kerran niistä luopuneena, en malttaisi taas...
Ja silti, joka päivä mietin, että pitäisikö yrittää sitä toista ja kumpaahan sukupuolta se olisi ja olisihan se nyt järkevääkin, kun on jo kaikki tarvikkeetkin valmiiksi jne.
No, toivottavasti joku vielä vastailee tähän ketjuun, ettei tarvitse yksin jutella :)
ap
kun aina tulee että linkitys on kielletty
Sinulla näyttää olevan vahva ennakkökäsitys siitä, että toinen lapsi pilaa elämäsi ja joudut luopumaan liian paljosta. Et selvästikään usko, että elämä voi olla 2 lapsen kanssa ihanaa ja antoisaa.
Tuo viimeinen kirjoituksesi kertoo sen selvästi.
Älä tee lasta sen vuoksi, että ympäristö painostaa.
t. 2xäiti
Vierailija:
Onko sinulla itselläsi tai miehellä sisaruksia?
Minun mielestäni tuo yhden lapsen tuoma ihana rauhallinen perhe-elämä kannattaa heittää uuden vauvan vuoksi nurkkaan hetkeksi, kyllä se mukava auvoisuus palaa, kunhan lapset kasvaa.
Ja vaikka elämässä onkin nyt kahden lapsen kanssa enemmän meteliä, riitaa(lasten välillä siis), sotkua ja kiirettä...
...on esikoisellani SUURI onni olla isosisko ja kuopuksella pikkuveli. On onnellista kuunnella sisarusten kikatuksia päivittäin. Jos emme olisi tätä toista lasta hankkineet, olisi rakas esikoinen jäänyt monista nauruista ja onnen hetkistä paitsi.
Vaikka me vanhemmat olemme ns. leikkiväisiä, ei vanhempien seura ikinä voi korvata sisarusta.
24