Mulla on välillä päiviä, jolloin taistelen itseinhon ja itsetuhoisien ajatusten kanssa
Koen olevani silloin ruma ja läski. Saatan mässäillä ja ahmia sitten oksentaa. Tänään pääsin yllättävän vaivattomasti yli näistä tunteista, vaikka vietinkin vessassa tovin. Sitten yritin etsiä itsestäni kauniita kuvia puhelimesta ja tsempata itseäni tyyliin: "et ole ollenkaan ruma". Löysinkin kuvan. Hetken mielijohteesta vaihdoin sen profiilikuvaksi faceen. Ja se oli virhe. Kuvasta on tykännyt kahden tunnin aikana 3 henkilöä. Se on kaikkien aikojen ennätys. Siis siinä mielessä, että se kerää niin vähän tykkäyksiä. Edes kaverit eivät tykkää. Kuvassa hymyilen ja näytän hyvältä. Olen erittäin, erittäin itsekriittinen, joten olen varma että kyseessä on hyvä kuva. Kuva on myös laadukas jne. Huoh. En tiedä. Itseinhon lisäksi tämänhetkisiä tunteita on myös häpeä ja jonkunlainen näkymättömyys. Jotenkin vain täysi nolla olo. Huomenna aion ottaa uuden laihdutusspurtin ja pudottaa painoa seuraavien viikkojen aikana 8 kiloa. Tällä hetkellä painoindeksini on 20. Pystyn tuohon laihdutukseen, tiedän sen. Olen ennenkin pystynyt. Samalla kuitenkin mietin: olen nolo, ruma ja minulla ei ole tällä planeetalla mitään virkaa. Joutaisin kuolla. 😢 Ja te, jotka haluatte sanoa jotain negatiivista niin pyydän: älkää tulki kertomaan sitä tähän ketjuun. En ehkä nyt kestä sitä. Mun piti vaan saada kirjoittaa mun ajatukset johonkin. Ja tiedän, eu ole hyvä hakea hyväksyntää somesta. En alunperin hakenutkaan. Mutta tuo tykkäysten vähäinen määrä kääntyi huudoksi: Haha, siitäs näit, olet mitätön paska!!
Tykkäsin, koska itselläni oli koko päivän täysin samoja ajatuksia. BMI myös 20. Välillä menee muutama viikko todella hyvin, treenaan, pidän huolta itsestäni, oon motivoitunut jne. Mut sitten tapahtuu jotain ja kaikki ns.romuttuu ja alan mässäilemään (veikkaan tätä kauan sitten opituksi lohdutuskeinoksi) ja tästä seuraa itsensä lyttäämistä ja todella itsetuhoisia ajatuksia. Tuskin tekisin itselleni mitään, mutta tällöin monesti mietin, ettei kiinnostaisi vaikka joku tulisi ja ampuisi/jäisin auton alle/kuolisin jollain muulla tavalla. En koe kauhua kuolemasta, päinvastoin..miltei toivon sitä (välillä). Nojoo, muuten elämässä kaikki ok, (hyviä)kavereita riittää, hyvä kunto, taloudellinentilanne jne. Tosin veikkaan näihin ajatuksiin syypääksi satunnaista pidemmän aikaa jatkunutta tekemisenpuutetta, johon toivon tulevan muutoksen pääsemällä (toivottavasti) opiskelemaan.
Vastasin, sillä fiilaan sua ja toivon kaikkea hyvää sulle! Ilmeisestikään et ole yksin :) Joku ratkaisu/keino olisi kiva kyllä keksiä, sillä suht pitkään paininut näiden problemien parissa.