Yritykset pääsevät tekemään työttömien määräaikaishaastatteluja vastoin lakia
Alkujaan hallitus suunnitteli työttömien kolmen kuukauden määräajoin tapahtuvien haastattelujen ulkoistamista kokonaan yksityisille yrityksille. Sitten hallitukselle selvisi, että haastattelu on viranomaistoimintaa, joka voidaan siirtää pois viranomaisilta vain lailla. Hallitus perui aikeensa ja ilmoitti, että haastattelut pysyvät viranomaistoimintana.
Hallitus päätti kuitenkin ostaa viidellä miljoonalla eurolla yksityisiltä yrityksiltä ”työllistymistä tukevia palveluita”. Kukaan ei tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta konsulttitoimistot rekrytoivat täyttä päätä ja suurin odotuksin henkilöstöä hoitamaan nimenomaan näitä määräaikaishaastatteluja, joita ne siis eivät voi lain mukaan hoitaa.
Taloussanomat etsi selvitystä tähän ristiriitaan. Ensin kukaan ei ottanut vastuuta mistään, vaan syytti muita väärinymmärryksestä. Yritykset ymmärsivät väärin, ely-keskus ymmärsi väärin, TE-toimistot ymmärsivät väärin. Lopulta selvisi, että kaikki olivat ymmärtäneet oikein. Haastattelut kilpailutetaan ja tarjouspyynnössäkin puhutaan määräaikaishaastatteluista. Yritykset pääsevät tekemään työttömien määräaikaishaastatteluja vastoin lakia. Lakia kierretään, kuten maan tapa on.
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2017/02/22/tuli-luva…
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin kukaan ei tiedä, mitä ovat työllistymistä tukevat palvelut? Uuninkankkopoika on itse lakimies, mutta ei osaa lain perusteluista lukea, että esimerkiksi valmennukset, tieto- ja neuvontapalvelut ja koulutuskokeilu ovat tällaisia.
Niin ESIMERKIKSI. Ongelma on siinä, että tuon termin alle voidaan tunkea vaikka mitä.
Siis haluat, että luettelen sieltä listalta kaikki vaihtoehdot? Tuon termin alle voidaan tunkea kaikki ne, jotka mainitaan lain perusteluissa. Yksinkertaista vai mitä?
Et viittis enempää.
Vierailija kirjoitti:
Siellä on aika kova koulutustausta tuollaiselle sparraajalle. Ihan pelkkä työttömänä olo ei riitä 😉
No olenhan minä yliopistosta tutkintoni tehnyt ja lukiossakin opettanut. Ei olisi ongelma sparrata :-)
Just tästä oli juttua. Ei ne yksityiset firmat saa antaa karenssia. Toki mikään ei niitä estä ilmoittamasta työkkäriin yhteistyöhaluttomasta työttömästä jolloin työkkäri voi sen karenssin kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi antaa tietojani yksityiselle firmalle. Ilmeisesti pakko tai karenssia pukkaa. Onko heillä sitten pääsy te-keskuksen tietojärjestelmään?
Ei ole. Laki kieltää antamasta oikeuksia ko. järjestelmään.
Tässä aloituksessahan tuli juuri esille, että laista ei välitetä vaan sitä kierretään.
Aloitus sattuu olemaan valhe. Ei lakia tulla kiertämään eikä sitä edes voi kiertää, koska järjestelmään ei saa tunnuksia tuosta vain vaan esimiehen anomuksesta. Silloinkin joka kerta erikseen varmistetaan, että tunnukset saavalla on voimassaoleva työsuhde te-toimistossa, ELY-keskuksessa, KEHAssa tai TEMissä. Jos ei ole, ei saa tunnuksia. Eikä se järjestelmä edes aukea, jos et ole oikeassa suljetussa verkossa. Siihen tarvitse erillisen luvan ja tunnukset.
Eheh, ehkä tässä keskustellaankin ihan jostain muusta kuin siinä että ulkopuoliselle annettaisi tunnarit suoraan järjestelmään. Järjenjuoksusi kuulostaa siltä että olet työkkärissä duunissa ja se että siellä on sinunkaltaisiasi on oikeastaan osa ongelmasta ja syy sille että suurtyöttömyys pysyy ja joidenkin osalta vain pahenee.
Mutta nythän ongelma on ratkeamassa, kun työkkäri ei ole enää esteenä! Yksityiset firmat saavat ihmiset töihin ensin päiväksi tai kahdeksi ja ne kieltäytyjät ilmoitetaan työkkäriin. Firmat ei tee lausuntoja eikä tutki maksuperusteita, se jää työkkärille, mutta kun firma laittaa tietoa, että XX ei hakenut työtä, niin selvityspyyntöhän siitä tulee. Ja kun vastapuolella on firman todistus siitä, että työtön jätti perusvelvollisuutensa täyttämättä, niin karenssi on pakko antaa, maksajat kun ei halua maksaa tyhjästä.
Ensin itketään sitä, että työllistymiseen panostetaan ja samaan hengenvetoon itket sitä, että työkkärin takia on suurtyöttömyys. Yritä nyt hyvä ihminen päättää, haluatko eroon suurtyöttömyydestä ja työkkäristä vai et. Tosin tilalle tulee paljon vaativampi systeemi, mutta sitähän sä halusit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin kukaan ei tiedä, mitä ovat työllistymistä tukevat palvelut? Uuninkankkopoika on itse lakimies, mutta ei osaa lain perusteluista lukea, että esimerkiksi valmennukset, tieto- ja neuvontapalvelut ja koulutuskokeilu ovat tällaisia.
Niin ESIMERKIKSI. Ongelma on siinä, että tuon termin alle voidaan tunkea vaikka mitä.
Siis haluat, että luettelen sieltä listalta kaikki vaihtoehdot? Tuon termin alle voidaan tunkea kaikki ne, jotka mainitaan lain perusteluissa. Yksinkertaista vai mitä?
Et viittis enempää.
Harmittaako sinua noin paljon olla väärässä? Et löytänyt lain perusteluja etkä ymmärrä, miten se laki sinuun vaikuttaa, haluat vain työmarkkinatuen, et töitä.

Mitä ihmettä oikein horiset siellä? Haasttelut, kyyläys, karenssit, byrokratia tai muut työkkärin käytännöt eivät lisää työllistymisen edellytyksiä millään lailla. Voitte haastatella työtöntä vaikka tunnin välein, silti työttömyys ei siitä vähene (paitsi palkattujen haastattelijoiden osalta).
Jos valita pitää niin mieluiten haluaisin eroon sekä suurtyöttömyydestä että työkkäristä joka on liian rakastunut vanhoihin toimimattomiin käytäntöihinsä. Samalla työkkärin vanhat jäärät saisivat ihan henkilökohtaista tuoretta kokemusta työnhaun nykypäivästä.
Olisi aika kiva tietää, että vastoin mitä lakia niitä määräaikaishaastatteluja nyt ryhdytään tekemään. Uuninpankkopoika taitaa nyt sotkea keskenään velvoittavan työllistymissuunnitelman ja haastattelut. Suunnitelman hyväksymistä ei voi ulkoistaa, se on te-toimiston tehtävä, mutta asiakas voi varsin hyvin tehdä suunnitelmansa itse. Haastattelusta laki toteaa, että viranomaisen on se järjestettävä, ei välttämättä itse haastateltava.
Ainakin aikaisemmassa uutisoinnissa nimenomaan työllistymissuunnitelma oli se kompastuskivi, jonka vuoksi hallitus ryhtyi perumaan ehdotustaan.
Muistuttaa 90 luvun työreformia jonka isänä Esko Aho aikoinaan toimi.

Huokaus. Nytkö on tullut sun tilaisuus keulia, edes kerran elämässä? Siinä tapauksessa anna palaa.
Se reilu 520e käteen tai jotain sinne päin pitää nykyään tienata ( osallistua ) johonkin mikä sitten kenellekin osoitetaan. Esimerkiksi 6-8h päivässä viitenä päivänä viikossa seuraavan 6kk ajan tai aina eläkeikään asti jos pysyy hengissä niin pitkään.
Johtipa se kokeilu/osallistuminen ( pakottaminen) sitten mihinkään tai ei ( todennäköisesti EI) mutta mitä väliä kun puhutaan nyt vaan jostain työttömästä jolla ei muutenkaan ole mitään ihmisarvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi antaa tietojani yksityiselle firmalle. Ilmeisesti pakko tai karenssia pukkaa. Onko heillä sitten pääsy te-keskuksen tietojärjestelmään?
Ei ole. Laki kieltää antamasta oikeuksia ko. järjestelmään.
Tässä aloituksessahan tuli juuri esille, että laista ei välitetä vaan sitä kierretään.
Aloitus sattuu olemaan valhe. Ei lakia tulla kiertämään eikä sitä edes voi kiertää, koska järjestelmään ei saa tunnuksia tuosta vain vaan esimiehen anomuksesta. Silloinkin joka kerta erikseen varmistetaan, että tunnukset saavalla on voimassaoleva työsuhde te-toimistossa, ELY-keskuksessa, KEHAssa tai TEMissä. Jos ei ole, ei saa tunnuksia. Eikä se järjestelmä edes aukea, jos et ole oikeassa suljetussa verkossa. Siihen tarvitse erillisen luvan ja tunnukset.
Eheh, ehkä tässä keskustellaankin ihan jostain muusta kuin siinä että ulkopuoliselle annettaisi tunnarit suoraan järjestelmään. Järjenjuoksusi kuulostaa siltä että olet työkkärissä duunissa ja se että siellä on sinunkaltaisiasi on oikeastaan osa ongelmasta ja syy sille että suurtyöttömyys pysyy ja joidenkin osalta vain pahenee.
Mutta nythän ongelma on ratkeamassa, kun työkkäri ei ole enää esteenä! Yksityiset firmat saavat ihmiset töihin ensin päiväksi tai kahdeksi ja ne kieltäytyjät ilmoitetaan työkkäriin. Firmat ei tee lausuntoja eikä tutki maksuperusteita, se jää työkkärille, mutta kun firma laittaa tietoa, että XX ei hakenut työtä, niin selvityspyyntöhän siitä tulee. Ja kun vastapuolella on firman todistus siitä, että työtön jätti perusvelvollisuutensa täyttämättä, niin karenssi on pakko antaa, maksajat kun ei halua maksaa tyhjästä.
Ensin itketään sitä, että työllistymiseen panostetaan ja samaan hengenvetoon itket sitä, että työkkärin takia on suurtyöttömyys. Yritä nyt hyvä ihminen päättää, haluatko eroon suurtyöttömyydestä ja työkkäristä vai et. Tosin tilalle tulee paljon vaativampi systeemi, mutta sitähän sä halusit.
Mitä ihmettä oikein horiset siellä? Haasttelut, kyyläys, karenssit, byrokratia tai muut työkkärin käytännöt eivät lisää työllistymisen edellytyksiä millään lailla. Voitte haastatella työtöntä vaikka tunnin välein, silti työttömyys ei siitä vähene (paitsi palkattujen haastattelijoiden osalta).
Jos valita pitää niin mieluiten haluaisin eroon sekä suurtyöttömyydestä että työkkäristä joka on liian rakastunut vanhoihin toimimattomiin käytäntöihinsä. Samalla työkkärin vanhat jäärät saisivat ihan henkilökohtaista tuoretta kokemusta työnhaun nykypäivästä.
Tänä vuonna yli 25 000 henkilöä on päättänyt työnhakunsa työkkärin määräaikaishaastattelun ansiosta. Eli kyllä, soittamisella ja byrokratialla on selkeä vaikutus myös työttömien määrään. Kun ihmiset unohtaa kertoa, että ovat töissä. Vasta soitto työkkäristä havahduttaa siihen, että aha, enpä ole huomannut kertoa saaneeni töitä tai olevani parin kuukauden työpätkällä. Löytyy ihmisiä, jotka ovat ulkomailla (saa siellä olla, ihan laillista), mutta jotka katkaisevat työnhakunsa kuullessaan, että seuraavalla viikolla pitäisi olla Suomessa henkilökohtaisessa haastattelussa. Löytyy äitiyslomalaisia, jotka eivät ole tienneet, että työnhaku tulee päättää, kun saa lapsen. Koska enää ei vain soitella ja todeta, että ei se vastaa. Nyt laitetaan kirje, jossa todetaan työnhaun katkeavan, jos ei toimi.
Hyvä systeemi, rahaa säästyy. Sitä ei maksa työkkäri vaan kassat ja Kela.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin kukaan ei tiedä, mitä ovat työllistymistä tukevat palvelut? Uuninkankkopoika on itse lakimies, mutta ei osaa lain perusteluista lukea, että esimerkiksi valmennukset, tieto- ja neuvontapalvelut ja koulutuskokeilu ovat tällaisia.
Niin ESIMERKIKSI. Ongelma on siinä, että tuon termin alle voidaan tunkea vaikka mitä.
Siis haluat, että luettelen sieltä listalta kaikki vaihtoehdot? Tuon termin alle voidaan tunkea kaikki ne, jotka mainitaan lain perusteluissa. Yksinkertaista vai mitä?
Et viittis enempää.
Harmittaako sinua noin paljon olla väärässä? Et löytänyt lain perusteluja etkä ymmärrä, miten se laki sinuun vaikuttaa, haluat vain työmarkkinatuen, et töitä.
Huokaus. Nytkö on tullut sun tilaisuus keulia, edes kerran elämässä? Siinä tapauksessa anna palaa.
Voit pikkuista. Harmittaako sua ihan kamalasti, kun ei osunutkaan? Ehkä et edes tiedä, mitä ne lain perustelut ovat.

Osunut? Mihin? Missä olen ollut väärässä? Koita nyt ryhdistäytyä ja säästä tuo tätimäinen alentuva puhetapa työpaikalle. Tai ehkä se on just sun todellinen minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi antaa tietojani yksityiselle firmalle. Ilmeisesti pakko tai karenssia pukkaa. Onko heillä sitten pääsy te-keskuksen tietojärjestelmään?
Ei ole. Laki kieltää antamasta oikeuksia ko. järjestelmään.
Tässä aloituksessahan tuli juuri esille, että laista ei välitetä vaan sitä kierretään.
Aloitus sattuu olemaan valhe. Ei lakia tulla kiertämään eikä sitä edes voi kiertää, koska järjestelmään ei saa tunnuksia tuosta vain vaan esimiehen anomuksesta. Silloinkin joka kerta erikseen varmistetaan, että tunnukset saavalla on voimassaoleva työsuhde te-toimistossa, ELY-keskuksessa, KEHAssa tai TEMissä. Jos ei ole, ei saa tunnuksia. Eikä se järjestelmä edes aukea, jos et ole oikeassa suljetussa verkossa. Siihen tarvitse erillisen luvan ja tunnukset.
Eheh, ehkä tässä keskustellaankin ihan jostain muusta kuin siinä että ulkopuoliselle annettaisi tunnarit suoraan järjestelmään. Järjenjuoksusi kuulostaa siltä että olet työkkärissä duunissa ja se että siellä on sinunkaltaisiasi on oikeastaan osa ongelmasta ja syy sille että suurtyöttömyys pysyy ja joidenkin osalta vain pahenee.
Mutta nythän ongelma on ratkeamassa, kun työkkäri ei ole enää esteenä! Yksityiset firmat saavat ihmiset töihin ensin päiväksi tai kahdeksi ja ne kieltäytyjät ilmoitetaan työkkäriin. Firmat ei tee lausuntoja eikä tutki maksuperusteita, se jää työkkärille, mutta kun firma laittaa tietoa, että XX ei hakenut työtä, niin selvityspyyntöhän siitä tulee. Ja kun vastapuolella on firman todistus siitä, että työtön jätti perusvelvollisuutensa täyttämättä, niin karenssi on pakko antaa, maksajat kun ei halua maksaa tyhjästä.
Ensin itketään sitä, että työllistymiseen panostetaan ja samaan hengenvetoon itket sitä, että työkkärin takia on suurtyöttömyys. Yritä nyt hyvä ihminen päättää, haluatko eroon suurtyöttömyydestä ja työkkäristä vai et. Tosin tilalle tulee paljon vaativampi systeemi, mutta sitähän sä halusit.
Mitä ihmettä oikein horiset siellä? Haasttelut, kyyläys, karenssit, byrokratia tai muut työkkärin käytännöt eivät lisää työllistymisen edellytyksiä millään lailla. Voitte haastatella työtöntä vaikka tunnin välein, silti työttömyys ei siitä vähene (paitsi palkattujen haastattelijoiden osalta).
Jos valita pitää niin mieluiten haluaisin eroon sekä suurtyöttömyydestä että työkkäristä joka on liian rakastunut vanhoihin toimimattomiin käytäntöihinsä. Samalla työkkärin vanhat jäärät saisivat ihan henkilökohtaista tuoretta kokemusta työnhaun nykypäivästä.
Tänä vuonna yli 25 000 henkilöä on päättänyt työnhakunsa työkkärin määräaikaishaastattelun ansiosta. Eli kyllä, soittamisella ja byrokratialla on selkeä vaikutus myös työttömien määrään. Kun ihmiset unohtaa kertoa, että ovat töissä. Vasta soitto työkkäristä havahduttaa siihen, että aha, enpä ole huomannut kertoa saaneeni töitä tai olevani parin kuukauden työpätkällä. Löytyy ihmisiä, jotka ovat ulkomailla (saa siellä olla, ihan laillista), mutta jotka katkaisevat työnhakunsa kuullessaan, että seuraavalla viikolla pitäisi olla Suomessa henkilökohtaisessa haastattelussa. Löytyy äitiyslomalaisia, jotka eivät ole tienneet, että työnhaku tulee päättää, kun saa lapsen. Koska enää ei vain soitella ja todeta, että ei se vastaa. Nyt laitetaan kirje, jossa todetaan työnhaun katkeavan, jos ei toimi.
Hyvä systeemi, rahaa säästyy. Sitä ei maksa työkkäri vaan kassat ja Kela.
Harvinaisen älytön systeemi pikemminkin, nimenomaan näiden pakkohaastattelujen ja muiden pakkotoimenpiteiden vuoksi. Työllisten määrä ei lisäänny pätkääkään siitä että ei työssäolevat lopettaa työnhaun. Toiseksi näille katkaisijoille ei taatusti kerrottu että tulee 3-6kk karenssi siitä että katkaisee työnhaun ilman työkkärin lupaa. Kolmanneksi työtä voi hakea vaikka olisi töissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi aika kiva tietää, että vastoin mitä lakia niitä määräaikaishaastatteluja nyt ryhdytään tekemään. Uuninpankkopoika taitaa nyt sotkea keskenään velvoittavan työllistymissuunnitelman ja haastattelut. Suunnitelman hyväksymistä ei voi ulkoistaa, se on te-toimiston tehtävä, mutta asiakas voi varsin hyvin tehdä suunnitelmansa itse. Haastattelusta laki toteaa, että viranomaisen on se järjestettävä, ei välttämättä itse haastateltava.
Ainakin aikaisemmassa uutisoinnissa nimenomaan työllistymissuunnitelma oli se kompastuskivi, jonka vuoksi hallitus ryhtyi perumaan ehdotustaan.
Eihän tällä ole käytännössä mitään eroa, haastattelut ja suunnitelmat tehdään ulkopuolella, raportti siitä miten yhteistyökykyinen tai haluinen haastateltu oli lähetetään työkkäriin ja koska työkkäri ei näe muuta kuin sen raportin niin karenssit tai muut tulee täysin sen perusteella. On pelkkä muodollisuus että siinä välissä istuu työkkärin konttoristi joka lätkii ne tuomiot järjestelmään.
Hyvä. Ärsyttää ton työttömän kaverin kotona istuminen. Ei tajua että työtä pitää itse aktiivisesti etsiä, ei ne työkkäristä soita ja onnittele että nyt tuli työpaikka. Saisi sen ison perän ainakin kolmen kuukauden välein nostettua sieltä sohvalta ja ehkä jonkun karenssin niin oppisi että ei voi elää muiden ihmisten vero rahoilla kunnes tekee mieli tehdä muitakin töitä kun se unelma työ johon ei oteta kun on niin hidas työntekijä.
Tässä uudenmaan alueelta ko työpaikka.
TYÖPAIKKA KUVAUS
Työ- ja elinkeinopalvelut(TE-palvelut) on työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva, työnantajia ja työnhakijoita palveleva paikallishallinnon viranomainen. TE-palvelut järjestetään asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisesti. Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan. TE-palveluissa keskitytään tukemaan työnhakijoiden nopeaa työllistymistä, parantamaan osaavan työvoiman saatavuutta ja turvaamaan yritysten toimintaedellytyksiä.
Uudenmaan TE-toimisto on yksi 15:sta alueellisesti toimivasta TE-toimistosta, jotka tarjoavat TE-palveluita omalla toiminta-alueellaan.
TYÖTEHTÄVÄT
Uudenmaan TE-toimiston työnvälitys- ja yrityspalveluiden palvelulinjalla on haettavana asiantuntijan viransijaisuus henkilöasiakkaan alkupalvelussa. Virkapaikka on kehyskunnnan toimipaikka joko Lohjan, Järvenpään, Hyvinkään tai Porvoon toimipisteessä. Hakemuksessa pyydetään ilmoittamaan ensisijainen toimipiste toive. Tehtävänä on työnhakija-asiakkaan palveluprosessin käynnistäminen, palvelutarpeen tunnistaminen, työnhakijahaastattelut, työnhakusuunnitelmien tekeminen, työtarjousten tekeminen, työnhakija-asiakkaan omatoimisen työnhaun tukeminen, infopalvelut, ryhmäpalvelut, työttömyysturva-asiat sekä asiakkaiden ohjaaminen sähköisten palvelujen käyttöön. Tehtävä voi ajoittain edellyttää matkustusvalmiutta Uudenmaan alueella. Tehtävä on Uudenmaan TE-toimiston yhteinen.
VAATIMUKSET
Toivomme vähintään AMK- tasoista koulutusta tai muuta soveltuvaa koulutusta. Arvostamme aikaisempaa kokemusta asiakaspalvelusta, työhallinnon palveluiden ja työmarkkinoiden tuntemusta. Odotamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja asiakaslähtöistä työotetta, joustavuutta ja ryhmätyötaitoja.
suomi, ruotsi, englanti
Palkkaus määräytyy TE-hallinnon palkkausjärjestelmän vaativuustasoon 4.
Tehtäväkohtainen palkanosa on 2009,94 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa, joka voi olla enimmillään 45 % tehtäväkohtaisesta palkasta.
Itse odotan innolla haastatteluja. Haluan nähdä, mistä minulle 54vuotiaalle akalle saadaan työpaikka. Orjatöihin mahdollisesti joutuessani sairastun heti. Onneksi ikäiselläni on kremppoja, mitä valitella. Nuoremmille sympatiat.
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi antaa tietojani yksityiselle firmalle. Ilmeisesti pakko tai karenssia pukkaa. Onko heillä sitten pääsy te-keskuksen tietojärjestelmään?
Nimenomaanhan yksityisillä ei pitänyt olla pääsyä ihmisten tietoihin. Lupa vain viranomaisilla. Tietoturvariski.