Katsokaa inhimillinen tekijä tänään

Sama, mutta minä koin sen väkivallan henkisenä -ja psykologisena. Ne jäljet näkyvät minussa vahvasti vielä nyt aikuisenakin, olen äärimmäisen huonoitsetuntoinen, masentunut, ahdistunut, pelokas, ja ihmisarka persoona. En tiedä saako minusta koskaan eheää, henkisesti tervettä ihmistä. Vahingot ovat mittavat, ja väkivalta kaikissa muodoissaan on paljon yleisempää kuin ihmiset kuvittelevat. Meitä kärsineitä on paljon.

Ei sitä ihmiset ymmärrä, millaista on elää lapsena ns. hullun kanssa. Hakkaamista, tukistamista, remmiä, vitsaa, esineillä hakkaamista ja syyksi kävi ihan mikä vain. Hyvin oppi varpaisillaan kävelemään ja myötäilemään.

Harmi, että tuo myötäily on seurannut aikuisuuteen. En uskalla mistään sanoa omaa mielipidettä ja ottaa osaa keskusteluihin. Miettikää taustoja, joita esim. tuppisuut häiritsee työpaikan kahvipöydässä. Kun suu on vuosia hakattu kiinni, niin vaikea avata..

Joskus tuntuu, että todellusuus ei kiinosta ketään. Halutaan sulkea silmät ja olla niin kuin mitään pahaa ei tapahtuisikaan.