Kun olit teini, soittiko sinulle (koskaan) kukaan random-poika että alatko olemaan hänen kanssaan? Koulusta tai muualta tuttu kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli yhtäkkiä mieleen että sain tällaisen puhelun joskus 8. luokalla entiseltä luokkakaverilta, joka oli toki edelleen samassa koulussa kanssani mutta tarkkikselle oli jossain kohtaa hänet siirretty. Ei oltu juuri tekemisissä enää, enkä oikein osannut suhtautua mitenkään tuohon puheluunkaan, pidin läppänä ja pakit siis annoin.

Koskaan en tästä puhelusta kenellekään kaverilleni kertonut enkä sen koommin ole pojasta kuullut kuin jossain ohimennen häntä nähnyt ehkä aikuisiällä vasta.

Olikohan tuo sittenkin tosissaan?

Kaikkea hassua sitä näin monen vuoden jälkeen voi mieleen juolahtaakin.

Ai oliko tosissaan? Kummallehan luulisit tuon puhelun olevan kiusallisempi?

Mistäpä sen tietää millainen kaverilauma siellä oli vieressä valmiina räjähtämään nauruun? En ollut siis mikään koulun suosituin tyttö minäkään. ap

Hei te näsäviisaat miesvastailijat: soititteko itse tytöille?

Vierailija kirjoitti:

Vuonna 1995 soitti kaksikin poikaa. Toisen kanssa kävin pari kertaa treffeillä ja toinen oli poikaystäväni muutaman kuukauden. Se oli jännää, kun ei ollut kännyköitä niin heidän piti ensin selvittää vanhempieni nimi ja sitten etsiä puhelinluettelosta oikea numero.Vuonna 1997 yksi entinen luokkakaveri lähetti postikortin, että ikävöi minua.Se oli omituista, koska en ollut hirveästii ollut sen pojan kanssa tekemisissä. Kortti tuli lukion ekalla syksyllä hänen mentyä ammattikouluun. Ehkä ei ollut ollut rohkeutta aiemmin.N 36

Ja koskaan ei tiennyt, kuka vastaa. Mulle sotteli yksi poika, joka joutui useamman kerran puhumaan siskoni kanssa ennen kuin eräänä päivänä olin itse kotona.

Mulle ei tuollaista puhelua soitettu, mutta kaksi poikaa soitteli muuten vain (ehkä heillä oli taka-ajatuksia mutta en osannut ajatellakaan sellaista silloin). Yksi tuli kerran soittamaan ovikelloa, kutsuin sisään, ja se kai tarkoitti että me sitten vähän niin kuin "oltiin" siitä eteenpäin. Olin tästä ihan onneni kukkuloilla pitkään! Ei tosin kauan jatkunut eikä tullut bänät, vaan jossain vaiheessa ei vain "oltu" enää. Toisen kanssa "aloin olee" kun pussattiin kotibileissä, tämäkin ala-asteaikoina. Hänet jouduin myös sitten myöhemmin jättämään, kun muutinkin mieltäni tyypistä, vaikka suukko oli kyllä tuntunut kivalta.

Kun olin 11-v  niin melkein kaikki meidän luokan pojat tuli mun kotiportille ja eivät olisi päästäneet kotiin ilman pusua. No mä vaan menin läpi siitä ja nauroin. 12-vuotiaana sitten kuudennella luokalla jostain syystä mulle alkoi kertyä painoa ja pojat eivät enää tykänneetkään vaan mua alettiin haukkua. Joku poika jopa sanoi, että lihavia ei pitäis päästää kouluun ollenkaan ja että minäkin olin sellainen. Ok, no sitten siirryttiin yläasteelle toiseen kouluun ja sen seiskaluokan olin vähän pyöreä ja luokkakin oli vaihtunut/sekoittunut. Seiskalla ei ollut kysyntää, mutta sitten taas kasiluokalla olin hoikistunut ja rintoja tullut + pituutta ja tajusin pukeutua vähän muodikkaammin niin pojat alkoivat taas piirittää oikein uralla. ne luokan suosituimmatkin. Hitsin kun olin vaan liian ujo ehkä niiden aikaisempien hylkäämiskokemuksien ja kotona tapahtuneen perheväkivallan takia ( sain selkääni isältäni monet kerrat). No siin ä meni tilaisuudet sitten ohi, kun en tarttunut niitten luokan söpöimpien ja urheilullisimpien iskuyrityksiin ollenkaan. Puhelinnumeroita antoivat ja halusivat saattaa kotiin, mutta tyrmäsin ne.

Sitten tulikin vaikeuksia - luokkakaveri kuoli syöpään ja mä masennuin. Menin lukioon ja olin sielläkin ihan masis koko sen ajan. En keskittynyt edes opintoihin ja sain vaan C:n paprut. Sen jälkeen itsetunto laski ja lähdinkin siivoamaan rappuja vuodeksi, jonka jälkeen vuosi au parina Lontoossa.

Au pari vuoden jälkeen sitten törmäsinkin maailman komeimpaan mieheen, joka sai mut heti rakastumaan...mutta hän olikin just semmonen jännämies, joka lopulta tuhosi koko elämäni! Ja tämä tarina on tosi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuonna 1995 soitti kaksikin poikaa. Toisen kanssa kävin pari kertaa treffeillä ja toinen oli poikaystäväni muutaman kuukauden. Se oli jännää, kun ei ollut kännyköitä niin heidän piti ensin selvittää vanhempieni nimi ja sitten etsiä puhelinluettelosta oikea numero.Vuonna 1997 yksi entinen luokkakaveri lähetti postikortin, että ikävöi minua.Se oli omituista, koska en ollut hirveästii ollut sen pojan kanssa tekemisissä. Kortti tuli lukion ekalla syksyllä hänen mentyä ammattikouluun. Ehkä ei ollut ollut rohkeutta aiemmin.N 36

Ja koskaan ei tiennyt, kuka vastaa. Mulle sotteli yksi poika, joka joutui useamman kerran puhumaan siskoni kanssa ennen kuin eräänä päivänä olin itse kotona.

Niinpä. Sitten kun "alettiin oleen" piti koulussa sopia mihin aikaan toinen soittaa, että osaa olla vastaamassa. Puhelimen soidessa hirveä juoksu omasta huoneesta eteiseen puhelimen ääreen ja luurin kierrejohto piti venyttää, että pääsi vessaan rauhassa puhumaan.

Soitti muutaman kerran, aina sanoin ei. Vaati kyllä rohkeutta silloin kun ei voinut tietää kuka vastaa edes.

Kun olin 13-18v ei kukaan ikäluokan pojista ollut kiinnostunut. En nyt ollut mitenkään ruma, ihan tavis ja vähän finnejä ja hirmu hoikka. Muistan että kyllä mulle ohiajavista autoista vislailtiin jne. discossa pussasin pari kertaa ennen kuin täytin 18 ja aloin käydä baareissa. Sitten alkoikin olla vientiä ihan eri tavalla ja aloin ekan kerran seurustella. Koskaan en oo mikään kaunotar ollut mutta ihan nätti ja miehiin vetoavaa tyyppiä sittemmin.