endoon spesialisoitunut lääkäri?
Hei,
Jotkut olivat täällä käyneet jollakin endoon erikoistuneella gynekologilla. Kukahan sellainen olisi päkaupnkiseudulla? Kysyin endon tutkimisesta omalta lääkäriltäni ja hän oli sitä mieltä, että koska minulla ei ole mitään erikoisia oireita (ei hän ole edes kysynyt minulta mitään endon liittyvistä oireista...) niin rutiiniluonteisesti asiaa ei tule tutkia. Ymmärrän kyllä tämän itsekin ja ymmärrän myös, että moni tulee raskaaksi endosta huolimatta. Silti olisi kiva saada asiasta toisenkin lääkärin mielipide. (Olemme selittämättömästi lapsettomia joten siksi tämä kiinnostaa.)
Mrs B
Kommentit (11)
Härkkiä minäkin voin suositella erittäin lämpimästi. Empaattisin ja huolehtivin ja vielä asiantuntevin endolääkäri, jonka minä olen tavannut! Olen ollut todella hyvissä käsissä hänen hoidossaan sekä leikkauspöydällä (laparotomia) että vastaanotolla muuten. Minäkään en osaa sanoa, missä toimii privaatisti, mutta nkl:n lääkäri hän siis on.
ja hän epäili minulla mahdollisesti olevan hiukan endoa oireiden (lähinnä: lapsettomuus) ja sisätutkimuksen (joissain kohdissa kipua -> en tajunnut kysyä eikö niissä kohdissa kuuluisi olla ollenkaan kipua?) perusteella. Oli tosi miellyttävä lääkäri, mutta minulle tuli vähän sellainen olo, että hän on vähän sellainen, että jos " asiakas epäilee, että hänellä on endoa, niin hänellä myös on endoa..." . Menen varmasti kuitenkin leikkausjonoon, koska ymmärsin, että leikkauksesta ei sinänsä voi olla mitään haittaakaan. Tiedättekö onko näin? En tajunnut vastaanotolla kysyä, että voiko endo jotenkin riehaantua, jos sitä nyt on vaan vähän ja sitä poistetaan.
Johanna -> sinulla sama lääkäri ei kuitenkaan löytänyt ilmeisesti mitään endoon viittaavaa, olitko sisätutkimuksessa kivuton?
Et osoittanut kysymystä minulle, mutta sen verran vielä Sjöbergistä;
Uskon, että hän kokemuksensa perusteella voi jopa sisätutkimuksen perusteella epäillä endoa.Minulla tuo sisätutkimus oli tuskainen, jostain kohdun takaa hän tunsi jotain kiinnikkeitä, jotka kiristi ja aristi ja muutenkin kaikki sattui.
Ei kait normaalisti tutkimuksen kuulu sattua, en tiedä.
Leikkauksistahan joissain tapauksissa voi seurata taudin ärhäköityminen ja kiinnikkeiden muodostus.
En osaa sanoa, kannattaako leikkaukseen heti lähteä, kun oireet ovat vähäiset, itse nyt jälkiviisaana(!) aloittaisin ensin lapsettomuus-hoidot tai ainakin samalla kun olet jonossa laparoskopiaan.
Leikkauskaan ei ole välttämättä mikään lääke lapsettomuuteen, meillä se ei auttanut, vaikka minulta löytyi vain vähäisiä pesäkkeitä endoa.
Eikä nekään olleet " tärkeissä" paikoissa.
Onnea Matkaa!
-max05
Minulla oli juuri samantyypinen kivulias sisätutkimus. Minulle on jo tehty yksi IVF-hoito ja toinen tehdään myös pian, eli ennen tuota suunniteltua laparoskopiaa. Täytyy sitten vielä keskustella oman lapsettomuuslääkärini kanssa mitä mieltä hän on siitä, että toimenpide tehtäisiin. Itsestä tuntuu, että tulisi sekin sitten selvitettyä eikä jäisi kaivamaan mieltä.
Hei! Sjöberg ei löytänyt mitään endoon viittavaa, mulla ei tehnyt kipeätä paitsi yhdessä kohtaa takana tuntui pientä kipua, mutta Sjöberg oli sitä mieltä, että jos endoa on niin se on tosi minimaalista eikä näe syytä lapaan. Eli aion nyt eka kokeilla ivf-ää ennen lapaa ja katsoa miten siinä käy.
mä kävin myös Sjöbergillä. Mitään endoon viittaavaa ei ollut, ainoastaan lapsettomuus (ja siinähän sitä on tarpeeksi). Sisätutkimuksessa löytyi yksi kipeä kohta (tutkimuksen ei kuuluisi sattua). Sjöbergin mukaan endoa olisi minimaalisesti, jos ollenkaan. Tämä oli marraskuun 2005 lopussa. Sain valita ja halusin lapa-jonoon.
Kun kävin ennen lapaa tutkimuksessa vielä kerran Sjöbergillä, oli tutkimus paljon, paljon kivuliaampi. Endo oli ehtinyt levitä 2,5 kk:ssa. Edelleenkään ei ollut mitään kipuja tms.
Maaliskuun 2006 alussa kävin lapassa ja endoa, pinnallista, löytyi jonkin verran. Kaikki saatiin pois. Sjöbergin mukaan nyt olisi " erittäin hyvät mahdollisuudet raskaudelle" - vaikka eihän sitä koskaan tiedä, onko endo ollut syy, tai ainoa syy.
Endohan on siitä v-mäinen tauti, että vaikuttaa solujen laatuun sekä myös heikentää kiinnittymistä. Siksi kai ivf:kin voi onnistua paremmin, jos endo on hoidettu pois. Mielipiteitä (ja usein aika välinpitämättömiä) on endoon liittyen varmaan yhtä monta kuin lääkäreitä. Itse olin tyytyväinen omaan valintaani (mennä lapaan). Vaikkei plussaa tulisikaan, niin ainakin endo on nyt pois, eikä sen pitäisi paheta hetkessä ja tehdä tuhoja sisuskaluissa.
Liitynpä ketjuun, kun asia kiinnostaa.
Mulla ei ole sisätutkimuksessa tai ultrassa ollut mitään endoon viittaavaa. Olemme selittämättömiä, yritystä 3,5 v.
Olen muutaman kerran valitellut hoitojen yhteydessä kovia vatsakipujani ja on tutkittu rutiinisti, ei endoon viittaavaa (sisätutkimus kivuton). Mua kuitenkin alkanut askarruttaa nämä vatsakivut. Nyt on toinen ivf menossa, siirto oli eilen. Mulla on tällä viikolla ollut hirveitä vatsankouristuksia, kuten joka kierrossa, nyt tietty johtunee piikittelystä.
Mutta siis niistä kivuista, varsinkin aamulla ylösnoustessa, kun on kova pissahätä, alavatsa kouristaa niin kuin puukkoa väännettäisi alakautta. Sitten kun menkat alkaa, niin ekana aamuna olen aivan kaksinkerroin, kouristaa ihan tolkuttomasti. Joskus herään tähän kouristavaan kipuun kun vuoto alkaa. Puhuin näistä lääkärille, mutta ei pidä oikein minään, kun kerran sisätutkimuksessa ei satu. Eilen siirrossakin kerroin kouristuksista, mutta en saanut mitään kommenttia.
Meille on tehty 4xinssi, ivf ja pas, nyt piinailen toista ivf:ää. Mulla on karmea pelko siitä, että noilla kivuilla on jotain tekemistä tämän lapsettomuuden kanssa, koska meillä on " kaikki kunnossa" , ainoo vaan, että en ole koskaan sitä plussaa testannut! Olenko mä luulosairas vai voiko endo olla " piilossa" niin, ettei lääkäri osaa epäillä sitä lapsettomuuden syyksi...Olen nyt hoidossa julkisella SATK:ssa, ivf tehtiin TAYS:ssa, edellinen ivf ja pas tehtiin AVA:lla. Joka paikassa olen asiasta maininnut.
Osaako kukaan sanoa, onko Pori-Tre-Turku endoon spesialisoitunutta lääkäriä?? Nyt tietty malttia ja piinaillaan tää ivf loppuun, mutta mulla on heppa päässyt karkuun tässä asiassa!!! Mitä enemmän tätä mietin, niin sen hullummaksi tulen.
terkuin Satuliisa
Minulla on endoa levinneenä laajalle alueelle, kasvaa leikkaustenkin jälkeen melko agressiivisesti takaisin. Nyt tehty kaksi skopiaa ja yksi tomia. Minulla ei ole KOSKAAN ollut minkäänlaisia kipuja sisätutkimuksen tai yhdynnän aikana. Tätä lääkäritkin kyllä jaksavat aina ihmetellä, mutta endoa siis voi aivan hyvin olla vaikka sisätutkimuksessa ei mitään havaittaisi ja se ei tuottaisi kipua. Minulla ei endo ole myöskään näkynyt ultrassa kuin vasta nyt viimeisien kuukausien aikana, vaikka oireita ja diagnoosikin on ollut jo vuosia.
Kovin on siis salakavala tauti, varmuus saadaan vasta leikkauksessa. Endohan voi myös olla täysin oireeton. Ja endon vaikutusta lapsettomuuteen ei vieläkään täysin tunneta; epäillään että se vaikuttaa alkion kiinnittymisen lisäksi jo hedelmöittymiseenkin.
Hei!
Endoon erikoistunut lääkäri on ainakin Femedella J.Sjöberg. Voit käydä lääkärikeskus Femedan sivuilla katsomassa. Oli todella miellyttävä lääkäri, kävin hänen luonaan. Multa ei löytänyt endoon viittavaa, vaikka niin epäilin johtuen tiputtelusta. Ollaan myöskin selittämättömiä.
Femedassa olen minäkin käynyt ja siellä oma gyneni Anna-Kaisa Larkio-Miettinen minulle alkoi endosta puhua ja epäili minulla ko.sairautta olevan.Oireita oli lapsettomuus ja tiputteluvuoto sekä yhdyntäkivut. Minut leikkasi J.Sjöberg, joka myös Femedassa kirjoilla.
Kannattaa ryhtyä heti toimenpiteisiin, jos vähänkin asia askarruttaa-
Suosittelen lämpimästi Larkio-Miettistä, muutenkin fantastinen tyyppi!
-max05
En muista missä ottaa vastaan yksityisesti( on Nkl:n lääkäri), mutta googlesta luulisi löytyvän. Muistaakseni Espoossa jossain. Aivan loistava lääkäri IHMISENÄ ja lisäksi tehnyt väitöskirjankin endon leikkaamisesta. Todella hyvä myös laparoskopioissa. Suosittelen lämpimästi!!!