Omituisimmat mielipiteet mitä tuttavillanne on
Kommentit (616)
Äitini mielestä lapset menee pilalle päiväkodissa. Omat lapseni ovat siis pilalla ja kaikki mahdolliset ongelmat isompana tulee johtumaan siitä että ovat joutuneet päiväkotiin. Veljeni lapset ovat sentäs päässeet perhepäivähoitajalle joten heistä tulee parempia ihmisiä.
Autoa ei tarvitse lämmittää johdon päässä, jos se lähtee muutenkin käyntiin.
Vasta yli -20c. Minkä bensassa säästää sen sähkönä menettää.
Hmm. Entäs moottorin kuluminen ja mukavuustekijät.
Kaverin mielestä koska Zelenskyi oli Panama-papereissa, se on korruptoitnut paska (voi toki olla) ja siten ei Ukrainaa tai ukrainalaisia ei voi tukea/empatisoida. Ei siis mitenkään tue Venäjää, mutta ei voi edes olla (työn puitteissa) oikein tekemisissä ukrainalaisten kanssa. Todella outo logiikka.
Koska olen ollut sinkkuna jo vuosia, tuttavani luulee, etten ole edes kiinnostunut miehistä tai seksistä.
Mutta minua ei nyt vaan kiinnosta humputella kenen kanssa vaan tai edes deittailla summamutikassa. Kyllä sen sitten tietää, kun se sopiva tulee vastaan. Niin minulla aina on käynyt, että vastaan se vain kävelee. Siihen asti pysyy housut kintuissa. Enkä tuollaisista kiinnostuksistani muutenkaan ole halukas keskustelemaan jonkun tutun kanssa.
"Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat onnistuneet hallituskaudellaan."
Ja eikun uusia kavereita katselemaan...
-winner-
1- tyypin diabetes paranee berberiinillä. Ozempic on insuliinia. Kolmiolääke parantaa yskän.
Vierailija kirjoitti:
Ex-kaverini mielestä 1€ on 0,60snt....ja ikää oli 13v
Minun kaverini taas luuli, että 1 tunti = 100 minuuttia. Kyseinen kaveri oli nelikymppinen, koulutukseltaan ylioppilas.
Vierailija kirjoitti:
Osa tuttavistani ei ymmärrä suostumuksellisen seksin konseptia. Uuden lain raiskausmääritelmä herättää vastaavia "mitään ei uskalla enää sanoa" reaktioita kuin #metoo aikanaan.
Se ei ole itsellenikään ihan selkeä. Luin jokin aika sitten jostain lainoppineen selostuksen kyseisestä lakimuutoksesta ja se on poikkeuksellisen tulkinnanvarainen ja tapauskohtainen. Kirjallinen suostumus olisi varmaan molempien osapuolten oikeusturvan kannalta paras ratkaisu, mutta sen lainvoimaisuus pitäisi aina varmistaa, eli tarvittaisiin esim. kaksi todistajaa, joiden läsnäollessa paperit allekirjoitetaan. Tämä toki poistaa mahdollisuuden spontaaneihin yhden illan juttuihin, mutta vain näin voidaan varmistaa oikeuden toteutuminen.
Lisäksi tulee aina muistaa, että tämä lakimuutos koskee jokaista sukupuoleen katsomatta, eli myös miehiltä tulee aina varmistaa halukkuus ja humalaisen miehen kanssa ei saa harrastaa seksiä, sillä hän ei voi täysissä sielun ja ruumiin voimissa antaa tähän validia suostumusta. Kuten ei voi naispuolinen henkilökään. Kumpikaan osapuoli ei saa myöskään mennä ilman housuja nukkumaan toisen viereen ilman kirjallista lupaa, sillä tällaisestakin on napsahtanut syytteet.
Helposti voisi ajatella, että tässä ollaan menty äärimmäisyyksiin. Näin kolmevitosena perheenäitinä ajattelen, että onneksi itse sain elää hieman vapaamman nuoruuden, mutta näin se maailma muuttuu.
Näitä lukiessa en ihmettele yhtään, että miksi tarralenkkareita saa myös aikuisten kokoa..
Itselläni työkaveri joka vahvasti uskossa. Mielipiteet on todella vahvoja ja liitty aina jotenkin raamattuun.
Taannoin puhuimme ufosta, onko niitä. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että taivas täynnä tähtiä joiden ympärillä planeettoja. Niin voi niissä olla elämää, ja vielä sellaista jota ihmismieli ei voi käsittää. Tämä uskonveli hiiltyi ajatuksesta että ri voi olla. Ei isossa kirjassa kerrota muista maailmoista niin niitä ei ole. Koetin uudestaan selvemmin, että jos on asia mitä et ymmärrä. Niin onko se niin ettei sitä voi olla edes olemassa. En minäkään ymmärrä kaikkea mitä maailmassa on. Enkä siltikään kiellä etteikö voisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että suomalaiset alkoholisoituvat suurin joukoin siksi, että kaupoista saa jatkossa vahvempaa olutta.
Ylipäätään ihmiset, jotka uskovat että ongelmat häviävät kieltämällä ne. Koskee alkoholia, huumeita, aseita, pornoa yms.
Ylipäätään ihmiset, jotka uskovat, että ongelmat häviävät sallimalla ne. Huumeet ym.
Porno, alkoholi, aseet ja monet huumeet ovat sallittuja. Jostain syystä aika monta ongelmaa tosiaan on hävinnyt sen vuoksi ja aivan varmasti useampi hävinnyt kuin tullut lisää.
Vierailija kirjoitti:
Äitini mielestä lapset menee pilalle päiväkodissa. Omat lapseni ovat siis pilalla ja kaikki mahdolliset ongelmat isompana tulee johtumaan siitä että ovat joutuneet päiväkotiin. Veljeni lapset ovat sentäs päässeet perhepäivähoitajalle joten heistä tulee parempia ihmisiä.
Kärsitäänkö siellä hänen mielestään, jotain mykkää ja nimeämätöntä tuskaa?
Vai eikö heitä kasvateta vaan säilötään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa tuttavistani ei ymmärrä suostumuksellisen seksin konseptia. Uuden lain raiskausmääritelmä herättää vastaavia "mitään ei uskalla enää sanoa" reaktioita kuin #metoo aikanaan.
Se ei ole itsellenikään ihan selkeä. Luin jokin aika sitten jostain lainoppineen selostuksen kyseisestä lakimuutoksesta ja se on poikkeuksellisen tulkinnanvarainen ja tapauskohtainen. Kirjallinen suostumus olisi varmaan molempien osapuolten oikeusturvan kannalta paras ratkaisu, mutta sen lainvoimaisuus pitäisi aina varmistaa, eli tarvittaisiin esim. kaksi todistajaa, joiden läsnäollessa paperit allekirjoitetaan. Tämä toki poistaa mahdollisuuden spontaaneihin yhden illan juttuihin, mutta vain näin voidaan varmistaa oikeuden toteutuminen.
Lisäksi tulee aina muistaa, että tämä lakimuutos koskee jokaista sukupuoleen katsomatta, eli myös miehiltä tulee aina varmistaa halukkuus ja huma
"Perheenäiti" my ass.
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa en ihmettele yhtään, että miksi tarralenkkareita saa myös aikuisten kokoa..
Itselläni työkaveri joka vahvasti uskossa. Mielipiteet on todella vahvoja ja liitty aina jotenkin raamattuun.
Taannoin puhuimme ufosta, onko niitä. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että taivas täynnä tähtiä joiden ympärillä planeettoja. Niin voi niissä olla elämää, ja vielä sellaista jota ihmismieli ei voi käsittää. Tämä uskonveli hiiltyi ajatuksesta että ri voi olla. Ei isossa kirjassa kerrota muista maailmoista niin niitä ei ole. Koetin uudestaan selvemmin, että jos on asia mitä et ymmärrä. Niin onko se niin ettei sitä voi olla edes olemassa. En minäkään ymmärrä kaikkea mitä maailmassa on. Enkä siltikään kiellä etteikö voisi olla.
Kerro sille uskovaiselle Raamatun 1. Mooseksenkirja 6:n luvun alku:
1Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä, 2jumalien pojat huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen keitä halusivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa tuttavistani ei ymmärrä suostumuksellisen seksin konseptia. Uuden lain raiskausmääritelmä herättää vastaavia "mitään ei uskalla enää sanoa" reaktioita kuin #metoo aikanaan.
Se ei ole itsellenikään ihan selkeä. Luin jokin aika sitten jostain lainoppineen selostuksen kyseisestä lakimuutoksesta ja se on poikkeuksellisen tulkinnanvarainen ja tapauskohtainen. Kirjallinen suostumus olisi varmaan molempien osapuolten oikeusturvan kannalta paras ratkaisu, mutta sen lainvoimaisuus pitäisi aina varmistaa, eli tarvittaisiin esim. kaksi todistajaa, joiden läsnäollessa paperit allekirjoitetaan. Tämä toki poistaa mahdollisuuden spontaaneihin yhden illan juttuihin, mutta vain näin voidaan varmistaa oikeuden toteutuminen.
Lisäksi tulee aina muistaa, että tämä lakimuutos koskee jokaista sukupuoleen katsomatta, eli myös miehiltä tulee aina varmistaa halukkuus ja huma
Sori nyt vaan mutta sekoitan päätäsi vielä lisää. Vaikka olisi paperit allekirjoitettu niin mieltään voi muuttaa. Joten paperikaan ei anna lupaa.
Oikeasti, eihän se nyt niin vaikeaa ole? Aina voi vaikka kysyä, ja jos toinen ei vastaa että joo, tuntuu hyvältä, niin sitten lopettaa.
Eräällä entisellä kaverilla piti olla kerrostaloasunnossa älyttömät kaiuttimet, joiden tehoilla se ei tehnyt mitään, koska kerrostalo. Mutta sitten televisiosta puhui, ettei tähän viitsi mitään isompaa televisiota ostaa, että katselee isompaa televisiota sitten kun muuttaa sinne omakotitaloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näen lapsenlastani (3 v) vain kerran kuussa tai kahdessa pitkän välimatkan takia. Tuttavani sanoo että se traumatisoi lasta kun näkee minua niin harvoin ja jää ikävöimään. Pitäisi nähdä useammin tai sitten ei ollenkaan. En ole vielä havainnut lapsessa traumatisoitumisen merkkejä.
Älä huoli, kyllä siitä kersasta ihan normaali tulee ja jos ei tule niin syy on sitten jossain muussa kuin isovanhemman tapaamisessa "liian harvoin".
Mun isänisä kuoli ennen kuin olin edes syntynyt, isänäiti ja äidinisä kuolivat kun olin ihan pieni ja äidinäiti kuoli hiljattain eikä koskaan pitänyt mitään yhteyttä äidinisän kuoleman jälkeen. Eli ensimmäisen viiden elinvuoteni aikana näin isovanhempia harvoin ja sen jälkeen en ollenkaan mutta ihan normaali aikuinen musta kasvoi.Minä näin isovanhempiani lapsena päivittäin. Tai siis jouduin näkemään. Me asuimme yhdessä.
Minusta tuli vaikeasti masentunut ja ihan todella traumatisoitunut ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Eräällä entisellä kaverilla piti olla kerrostaloasunnossa älyttömät kaiuttimet, joiden tehoilla se ei tehnyt mitään, koska kerrostalo. Mutta sitten televisiosta puhui, ettei tähän viitsi mitään isompaa televisiota ostaa, että katselee isompaa televisiota sitten kun muuttaa sinne omakotitaloon.
Nuo eivät varsinaisesti liity mitenkään toisiinsa.
Voi olla, että ne superkajarit on kerrostalossa turhat, mutta onpahan tehokkaat kajarit valmiina sitten, kun muuttaa omakotitaloon. Telkkarin suuruus taas voi olla suhteessa olohuoneen kokoon. Pienempään olkkariin ei ole järkeä sijoittaa hirveän isoa telkkaria, jota pitäisi sitten katsella liian läheltä, kun taas isoon olohuoneeseen - tai jopa leffahuoneeseen - iso ruutu mahtuu ja sopii mainiosti.
Vierailija kirjoitti:
Näitä lukiessa en ihmettele yhtään, että miksi tarralenkkareita saa myös aikuisten kokoa..
Itselläni työkaveri joka vahvasti uskossa. Mielipiteet on todella vahvoja ja liitty aina jotenkin raamattuun.
Taannoin puhuimme ufosta, onko niitä. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että taivas täynnä tähtiä joiden ympärillä planeettoja. Niin voi niissä olla elämää, ja vielä sellaista jota ihmismieli ei voi käsittää. Tämä uskonveli hiiltyi ajatuksesta että ri voi olla. Ei isossa kirjassa kerrota muista maailmoista niin niitä ei ole. Koetin uudestaan selvemmin, että jos on asia mitä et ymmärrä. Niin onko se niin ettei sitä voi olla edes olemassa. En minäkään ymmärrä kaikkea mitä maailmassa on. Enkä siltikään kiellä etteikö voisi olla.
Kaikkein rasittavinta on kun tuollaiset uskovaiset käyttäytyvät, kuin he olisivat niitä älykkäitä ja viisaampia, ja puhuvat sellaisella alentuvalla äänensävyllä kuin lapselle; katsos nyt kun johan jo raamatussakin...jaadi jaa, ja sinä et vaan ymmärrä, mutta me viisaammat ymmärrämme, kun olemme saanet tietoa papilta ja raamatusta.
Vierailija kirjoitti:
Koska olen ollut sinkkuna jo vuosia, tuttavani luulee, etten ole edes kiinnostunut miehistä tai seksistä.
Mutta minua ei nyt vaan kiinnosta humputella kenen kanssa vaan tai edes deittailla summamutikassa. Kyllä sen sitten tietää, kun se sopiva tulee vastaan. Niin minulla aina on käynyt, että vastaan se vain kävelee. Siihen asti pysyy housut kintuissa. Enkä tuollaisista kiinnostuksistani muutenkaan ole halukas keskustelemaan jonkun tutun kanssa.
Elä kuleksi housut kintuissa, voivat luulla vaikka mitä. Nosta napaan asti ja vyöllä ihan kiinni.