Onko olemassa mukavia hääleikkejä?
Sain tehtäväkseni etsiä/keksiä rentoja ja mukavia leikkejä häihin. Hääpari itse siis toivoo leikkejä, mutta tehtävä osoittautui vaikeammaksi kuin luulin. Tuntuu, että lähes kaikki leikit ovat jollain tasolla ahdistavan tai nolon tuntuisia vieraan näkökulmasta.
Mukava ja rento leikki olisi ainakin sellainen johon ei olisi pakko osallistua tai jossa ei ainakaan olisi pakko esiintyä millään tavalla (tanssia, laulaa, selittää jotain jne). Ainut ehdotus jonka olen saanut oli sellainen, jossa jokaisen vieraan pitäisi kertoa kuka on ja mistä tuntee morsiamen/sulhasen sekä kertoa vaikka joku yhteinen muisto. Tämän tyrmäsin heti. Tulee mieleen peruskoulun ensimmäiset koulupäivät kesälomien jälkeen, kun kaikki joutuivat vuoron perään kertomaan mitä oli tehnyt kesälomalla.
Oletko sinä vieraana ollut häissä/juhlissa joissa oli seuraleikki jonka koit mukavana ja rentona? Minkälainen leikki oli? Jos mukavia seuraleikkejä ei kertakaikkiaan ole, niin olisiko teillä ehdottaa jotain muuta järjestettyä ohjelmaa leikin sijasta?
Kommentit (127)
101 jatkaa, meillä oli myös se kenkäleikki, josta toiset tykkää ja toiset ei. Kaasot saivat keksiä kysymykset ja siellä olikin kaikkea meidän ja perheidemme ronskimpaan huumoriin sopivaa: kumpi pieraisi ekan kerran toisen kuullen, kumpi tulee sanomaan ensin että ei tänään kulta jne., ja myös kaikkea meidän arkeen liittyvää, kuten kumpi nousee öisin syömään (minä nousen usein saadakseni uudestaan unta), kumpaa lemmikkimme tulee tervehtimään kotiin tullessa jne. Kaasot tunsivat minut jo pitkältä ajalta, ja miehenikin sitä kautta, joten he osasivat valita sopivat kysymykset. Ei mitään kumpi maksaa ruuat tai kumpi nukkuu vasemmalla puolella. Vieraat nauroivat ja hurrasivat kovasti.
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Joo, ne ei oo kaikkien juttu. Meillä oli pienehköt häät ja molempien perheillä ja ystävillä roisi huumorintaju, niin siks oli niitä kysymyksiäkin. Sopi meidän häihin :)
-101
Niin rehellisesti sanoen myöskään hääparin suoliston kaasupäästöt eivät kuulu erityisiin intresseihin.
-105
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sovellettuna tuo ideasi, vieraista vilkuttavat ne, jotka täyttävät juontajan sanoman määritelmän. Esim. Vilkuttakaa ne, jotka
- ovat morsiamen tätejä
- ovat opiskelleet sulhasen kanssa
- ovat hävinneet morsiamelle biljardissa
- ovat nähneet sulhasen alastiMukaan voi ottaa vieraiden tiukkapipoisuudesta riippuen joko vähän erikoisempia tai tavallisempia väitteitä. Pidän leikistä, siinä näkee vähän, mistä vieraat tuntevat juhlakalun ja jokainen saa omalla kohdallaan muistella, mitä on tehnyt ja kokenut parin kanssa. Ja esinntymiskammoisten ei tarvitse halutessaan tehdä mitään, ehkä vähän liikauttaa kättä.
Lopetuksena tuossa usein nähty vitsikäs (tai näkemyksestä riippuen "vitsikäs"):
Kenelle on jäänyt "vahingossa" avain morsiamen/sulhasen kotiin?
Pienen vilkuilun jälkeen sitten etukäteen valitutu miehet/naiset hiippailevat yksitellen "punastellen" palauttamaan avaimia hääparille. Lopussa usein nousee joku vanhempi herra/rouva, mikä jaksaa aina naurattaa porukkaa kuin porukkaa.
Mikä tässä oli se vitsikäs osuus? Luin moneen kertaan, eikä vaan auennut.
Tässä käsittääkseni vitsi on siinä, että viimeisimpänä avaimen palauttaa sulhasen äiti. Ja sitten kaikkia niin kovasti naurattaa. Ideana ilmeisesti on, että pyydetään hääparin entisiä heiloja palauttamaan avaimet, mutta en kyllä tiedä, että kukaan olisi kutsunut häihinsä exiä sankoin joukoin.
Saati että exillä olisi avaimet vihkiparin yhteiseen kotiin.
No ei tietenkään ole. Leikki on leikkiä. Eihän sekään oikeasti (välttämättä) mene seuraavaksi naimisiin, joka saa kimpun tai sukkanauhan. Sekin on vaan leikkiä. Eikä se oikeasti määrää kaapin paikkaa, joka polkee ensimmäisenä kakkua leikatessa. Sekin on leikkiä. Joillain ei vain näköjään ole käsitystä, mikä on leikin ja todellisuuden ero.
Enkä ole tuo avainleikistä kirjoittanut. Ihmettelen vain miten noin harmittomasta leikistä tehdään näin iso numero.
Kimput, sukkanauhat ja jalanpolkemiset on hassunhauskoja uskomuksia, vähän kuin juhannustaiat.
Tuo avainjuttu taas ei ole mitään uskomusta vaan todella hölmö "leikki". Edelleen, alushousujen palauttaminenkin olisi paljon parempi "vertauskuva" tai "symboli" jos kerran vertauskuvia tai symboliikkaa tällä leikillä haluttiin :D
Tuostahan voisikin vääntää version, jossa pyydetään palauttamaan ne morsiamen ja sulhasen unohtamat alushousut ja lopuksi anoppi lyö pöytään poikansa parin kuukauden pyykit. Toimii tietysti vain silloin, jos morsian ja sulhanen muuttavat yhteen vasta häiden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Joo, ne ei oo kaikkien juttu. Meillä oli pienehköt häät ja molempien perheillä ja ystävillä roisi huumorintaju, niin siks oli niitä kysymyksiäkin. Sopi meidän häihin :)
-101
Niin no ei kai siinä sitten ongelmaa, jos tuntette vieraanne erityisen hyvin ja tiedätte mikä heitä viihdyttää...

Joo, myötähäpeä. Näistä "Vasta vihityt, KAUAN naineet! Kjeh kjeh kjeh!!" - jutuista herää aina niin inhottavat myötishäpeät että on vaikea olla siinä perusnaamalla kun tekis mieli sanoa suoraan miten dorkaa tuo on.
Kukaan ei laita tuota enää hääautoonsa tänä kesänä, eiks jepa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt siis yhteensä neljä eri tyyppistä hääleikkiä ja muut ovat olleet variaatioita näistä: Tutustumisleikki (ketkä ovat morsiamen kavereita) vilkuttamalla/nostattamalla vieraat ylös, bingo, tietovisa ja tuolileikki/laatikot sisäkkäin asettelut ja joka kuukaudelle määrätään vieraalle tämän perusteella tehtävä (käy virpomassa hääparin luona huhtikuussa tms). Leikit ovat ihan jees, mutta parhaimmillaan kun käyt kahdet häät vuodessa (kyllä, ystäväporukkani on avioituvassa iässä) niin voin sanoa että em. leikit toimivat tasan kerran eikä enää sen jälkeen. Pahoittelut jos olen tympeä, mutta kerrasta toiseen hassun hauskat "kuka määrää kaapin paikan" leikit eivät vain jaksa enää tuoda kuin väkinäisen hymyn huulille
Minä käyn työni puolesta tai ihan vieraana noin kymmenet häät kesässä. Aina ovat leikit olleet viihdyttäviä seurata, vaikka usein en edes tunne hääparia. Jopa se sama lakanaleikki kerran viikkoon nähtynä. Asennekysymys pitkälti. Kun ajattelee "Ai tämä leikki meni näin tällä kertaa" eikä "Voi ei, taas tämä tylsä leikki, joka aina leikitään", pääsee jo pitkälle. Toki kaikki ei miellytä kaikkia, eikä se ole tarkoituskaan. Rento ja positiivinen auttaa kuitenkin paljon. Esimerkiksi joulupukki tulee joka vuosi, mutta harvempi sitä tylsänää pitää. Kaukaa haettua, mutta pointti tuli kai selväksi.
Joulupukki on tarkoitettu ihan pikkulapsille.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Minusta olisi myös morsiamena äärimmäisen vaivaannuttavaa, että esim. isovanhempamme joutuisivat kuuntelemaan härskiä läppää, tai edes pikkutuhmia vihjauksia seksielämästämme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Sama.
Joo, myötähäpeä. Näistä "Vasta vihityt, KAUAN naineet! Kjeh kjeh kjeh!!" - jutuista herää aina niin inhottavat myötishäpeät että on vaikea olla siinä perusnaamalla kun tekis mieli sanoa suoraan miten dorkaa tuo on.
Kukaan ei laita tuota enää hääautoonsa tänä kesänä, eiks jepa?
Joo, "Vasta vihityt, kauan naineet" takaikkunaan ja auton perässä laahaamaan jono pantittomia Sakutölkkejä, niin ollaan oikein tyylittömyyden ytimessä. Siihen sopii jo oikein hyvin tuttujuttuleikki niillä "kumpi tekee aloitteen" -kysymyksillä. Ja kun morsian vielä nostelee koko illan pukunsa rinnuksia, niin a vot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Joo, ne ei oo kaikkien juttu. Meillä oli pienehköt häät ja molempien perheillä ja ystävillä roisi huumorintaju, niin siks oli niitä kysymyksiäkin. Sopi meidän häihin :)
-101
Niin no ei kai siinä sitten ongelmaa, jos tuntette vieraanne erityisen hyvin ja tiedätte mikä heitä viihdyttää...
Niinpä, ja me tiedettiin kyllä :)
Vierailija kirjoitti:
Jaa että muiden paneskelut loppuu vasta häihin... ja kaikilla panokavereilla avaimet kotiin. Eikun tämä olikin SYMBOLIIKKAA. Ja joku on sulhasen äitiäkin pannut. Kiva kiva. Heh heh.
Lopettakaa nyt herranjumala sentään tuo jankkaaminen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Sama.
Ihan oikeesti, jos elämä on niin vaikeaa kuin joillakin se näyttää olevan, niin älkää menkö kenenkään häihin niitä pilaamaan. Yrittäkää edes näyttää jotain muuta kuin hapanta naamaa, tai jääkää suosiolla pois kokonaan.

Teidät on alun perinkin kutsuttu pitkin hampain 😫
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ehkä ihan hirveä tosikko, mutta kiusaannun aivan kaikista pano-/hääyö-jutuista tai -leikeistä hääjuhlissa. En todellakaan ole kiinnostunut hääparin seksielämästä.
Sama.
Ihan oikeesti, jos elämä on niin vaikeaa kuin joillakin se näyttää olevan, niin älkää menkö kenenkään häihin niitä pilaamaan. Yrittäkää edes näyttää jotain muuta kuin hapanta naamaa, tai jääkää suosiolla pois kokonaan.
Viimeisimmät häät joihin jouduin,niin miut vietiin väkisin,oisin halunna kattoo televisiota senkin aikaa
googlatkaa yllätysmuna ja kylmäkarhu

Ihanko köytettiin ja kannettiin paikalle? Jos menit omin jaloin, menit vapaaehtoisesti.
Lisäksi kaikki mukahauska kaksimielinen läppä on jotenkin vaan niin kiusallista, jos häissä on mummoa ja sukua ja teinejä ja ylipäänsä muita kuin lähimpiä ystäviä..