Onko olemassa mukavia hääleikkejä?
Sain tehtäväkseni etsiä/keksiä rentoja ja mukavia leikkejä häihin. Hääpari itse siis toivoo leikkejä, mutta tehtävä osoittautui vaikeammaksi kuin luulin. Tuntuu, että lähes kaikki leikit ovat jollain tasolla ahdistavan tai nolon tuntuisia vieraan näkökulmasta.
Mukava ja rento leikki olisi ainakin sellainen johon ei olisi pakko osallistua tai jossa ei ainakaan olisi pakko esiintyä millään tavalla (tanssia, laulaa, selittää jotain jne). Ainut ehdotus jonka olen saanut oli sellainen, jossa jokaisen vieraan pitäisi kertoa kuka on ja mistä tuntee morsiamen/sulhasen sekä kertoa vaikka joku yhteinen muisto. Tämän tyrmäsin heti. Tulee mieleen peruskoulun ensimmäiset koulupäivät kesälomien jälkeen, kun kaikki joutuivat vuoron perään kertomaan mitä oli tehnyt kesälomalla.
Oletko sinä vieraana ollut häissä/juhlissa joissa oli seuraleikki jonka koit mukavana ja rentona? Minkälainen leikki oli? Jos mukavia seuraleikkejä ei kertakaikkiaan ole, niin olisiko teillä ehdottaa jotain muuta järjestettyä ohjelmaa leikin sijasta?
Kommentit (127)
Vierailija kirjoitti:
En nyt ehdi lukea muita vastauksia, mutta ota ainakin sellaisia leikkejä, jossa morsiuspari on pääosassa:
1. Sulhanen ja muutama vapaa-ehtoinen piirtävät morsiamen. Morsian yrittää arvata, mikä kuvista on sulhasen tekemä. (Hauskaa kun on jo vähän juotu.)
2. Morsiuspari viedään pois. Vieraille kerrotaan, että seuraavaksi kuullaan hääyön keskusteluja. Sitten morsiuspari pistetään side silmillä viikkaamaan lakanaa, kun vieraat käkättää "eiku yrit nyt ees"-kommenteille.(Hauskaa kun on jo vähän juotu.)
3. Youtubesta: Morsiuspari istuu selät vastakkain näkemättä toisiaan. Sittenn esitetään väitteitä "esim. tarkempi raha-asioissa". Se kumpi katsoo väitteen koskevan enemmän itseään ottaa huikan. Pointti siis siinä, että tunnetaanko itsensä ja kumppani.
Tämän keskustelupalstan lukeminen on hauskaa kun on jo vähän juotu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sovellettuna tuo ideasi, vieraista vilkuttavat ne, jotka täyttävät juontajan sanoman määritelmän. Esim. Vilkuttakaa ne, jotka
- ovat morsiamen tätejä
- ovat opiskelleet sulhasen kanssa
- ovat hävinneet morsiamelle biljardissa
- ovat nähneet sulhasen alastiMukaan voi ottaa vieraiden tiukkapipoisuudesta riippuen joko vähän erikoisempia tai tavallisempia väitteitä. Pidän leikistä, siinä näkee vähän, mistä vieraat tuntevat juhlakalun ja jokainen saa omalla kohdallaan muistella, mitä on tehnyt ja kokenut parin kanssa. Ja esinntymiskammoisten ei tarvitse halutessaan tehdä mitään, ehkä vähän liikauttaa kättä.
Lopetuksena tuossa usein nähty vitsikäs (tai näkemyksestä riippuen "vitsikäs"):
Kenelle on jäänyt "vahingossa" avain morsiamen/sulhasen kotiin?
Pienen vilkuilun jälkeen sitten etukäteen valitutu miehet/naiset hiippailevat yksitellen "punastellen" palauttamaan avaimia hääparille. Lopussa usein nousee joku vanhempi herra/rouva, mikä jaksaa aina naurattaa porukkaa kuin porukkaa.
Nyt ei oikein aukene. Ovat jättäneet avaimensa toisen ihmisen kotiin. OK. Palauttavat avaimen sitten takaisin. ?
Täällä pitkään pyydettiin että tämän viestin kirjoittanut avaisi "vitsiä" hieman ja kertoisi että mikä siinä oli hauskaa, mutta jostain syystä tyyppi kierteli ja kaarteli eikä voinut sanoa suoraan, että nuo "avaimen palauttajat" ovat käyneet "panemassa" morsianta/sulhasta heidän kotonaan.
Ehkä tyyppi ei voinut avata "vitsiä" sen takia, että tajusi itsekin ettei siinä ole mitään hauskaa.
t. erittäin huumorintajuinen ihminen joka on ilmeisesti sittenkin tosikko ja kaiken lisäksi tyhmä
"Makuasia sanoi koira kun muniansa nuoli"
Täällä mainittu Putous on tuon avainleikin kanssa loistava esimerkki siitä, että kaikki ei vaan ole kaikista hauskaa, vaikka kuinka olisi huumorintajua. Noista kumpikaan ei ole minusta hauska, mutta tiedän monia, joita nuo naurattavat kovastikin.
Sitten asiaan: Hääleikeissä on minusta olennaisinta, että ne sopivat hääparin sekä edes suurimman osa häävieraista makuun. Parhaat leikit ovat sovellettavissa tilannekohtaisesti. Täällä jo mainittukin tietokilpailut ja nämä "ne nousee seisomaan, jotka..."-leikit ym ovat juuri sellaisia. Samoin kuin erilaiset tehtävä-lappuset. Niissä on lukematon määrä vaihtoehtoja ja ne sopivat juuri siksi lähes minkälaisiin juhliin tahansa. Vakavammissa juhlissa voidaan pitäytyä asialinjalla, mutta rennonrempseissä kaveribileissä voidaan mennä "härskimmälle" linjalle (en tarkoita pervoilua, mutta parempaakaan sanaa en keksinyt). Häitä on niin monenlaisia, että harva leikki sopii sellaisenaan kaikkiin. Siksi on hyvä olla soveltamisen varaa. Kannattaa tottakai myös aina kysyä hääparin näkemyksiä ennen kuin rupeaa leikkejä järjestämään. Väkisin leikkiin pakottaminen pahimmillaan pilaa koko päivän.
Lähinnä mua hämmentää tossa avainjutussa se että miten ne avaimet nyt liittyy yhtään mihinkään? :D Tai siis miksi sillä panokaverilla olisi avain mun kotiin? :D Mähän oon kotona avaamassa oven silloin kun panokaveri tulee paneskelemaan minua, joten minkä ihmeen takia olisin antanut sille mun avaimen?! :D Tunnen itseni tyhmäksi....
Ehkä tämä ei selviä koskaan.
Symboli tai vertauskuva... Alkaako kellot soida? Tuohan on vaan leikki. Ei leikissä kaikki mene kirjaimellisesti niin kuin todellisuudessa.

Tuon avainten jättäjän ilmaisutaito on huono. Epäselvä viesti josta ei saa mitään selvää!
Miten olisi..
" Kenellä on hallussaan avain morsiamen / sulhasen kotiin palauttaisi sen? "
Vitsin idea on nyt vihdoin kiertelyn ja kaartelun jälkeen saatu selville, joten sori, ei auta.
Vierailija kirjoitti:
En nyt ehdi lukea muita vastauksia, mutta ota ainakin sellaisia leikkejä, jossa morsiuspari on pääosassa:
1. Sulhanen ja muutama vapaa-ehtoinen piirtävät morsiamen. Morsian yrittää arvata, mikä kuvista on sulhasen tekemä. (Hauskaa kun on jo vähän juotu.)
2. Morsiuspari viedään pois. Vieraille kerrotaan, että seuraavaksi kuullaan hääyön keskusteluja. Sitten morsiuspari pistetään side silmillä viikkaamaan lakanaa, kun vieraat käkättää "eiku yrit nyt ees"-kommenteille.(Hauskaa kun on jo vähän juotu.)
3. Youtubesta: Morsiuspari istuu selät vastakkain näkemättä toisiaan. Sittenn esitetään väitteitä "esim. tarkempi raha-asioissa". Se kumpi katsoo väitteen koskevan enemmän itseään ottaa huikan. Pointti siis siinä, että tunnetaanko itsensä ja kumppani.
Tuo lakanantaittelu on niiiiiin nähty, että pari itsekin tietää mistä siinä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noloa tuollaiset pelleilyt joka tapauksessa on.
Ellette ole tyyliin jotain 18v. tai kehitysvammaisia.
Huumori ja hauskanpito ei ilmeisesti ole sinulle tuttuja? Oma on toki valintasi, mutta ei oikeuta väheksymään niitä, joilta hauskanpito onnistuu.
On huumori tuttua ja myös hauskan pito.
En vain pidä lapsellisia ja väkinäisiä iänikuisia leikkejä hauskoina.
Häissä sopivaa ajanvietettä on: tarjottavien arvosteleminen, häävieraiden asujen pilkkaaminen, morsiamen haukkuminen ja sulhasen sukulaisten kaikenlainen panettelu ja kyttääminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sovellettuna tuo ideasi, vieraista vilkuttavat ne, jotka täyttävät juontajan sanoman määritelmän. Esim. Vilkuttakaa ne, jotka
- ovat morsiamen tätejä
- ovat opiskelleet sulhasen kanssa
- ovat hävinneet morsiamelle biljardissa
- ovat nähneet sulhasen alastiMukaan voi ottaa vieraiden tiukkapipoisuudesta riippuen joko vähän erikoisempia tai tavallisempia väitteitä. Pidän leikistä, siinä näkee vähän, mistä vieraat tuntevat juhlakalun ja jokainen saa omalla kohdallaan muistella, mitä on tehnyt ja kokenut parin kanssa. Ja esinntymiskammoisten ei tarvitse halutessaan tehdä mitään, ehkä vähän liikauttaa kättä.
Lopetuksena tuossa usein nähty vitsikäs (tai näkemyksestä riippuen "vitsikäs"):
Kenelle on jäänyt "vahingossa" avain morsiamen/sulhasen kotiin?
Pienen vilkuilun jälkeen sitten etukäteen valitutu miehet/naiset hiippailevat yksitellen "punastellen" palauttamaan avaimia hääparille. Lopussa usein nousee joku vanhempi herra/rouva, mikä jaksaa aina naurattaa porukkaa kuin porukkaa.
Nyt ei oikein aukene. Ovat jättäneet avaimensa toisen ihmisen kotiin. OK. Palauttavat avaimen sitten takaisin. ?
Täällä pitkään pyydettiin että tämän viestin kirjoittanut avaisi "vitsiä" hieman ja kertoisi että mikä siinä oli hauskaa, mutta jostain syystä tyyppi kierteli ja kaarteli eikä voinut sanoa suoraan, että nuo "avaimen palauttajat" ovat käyneet "panemassa" morsianta/sulhasta heidän kotonaan.
Ehkä tyyppi ei voinut avata "vitsiä" sen takia, että tajusi itsekin ettei siinä ole mitään hauskaa.
t. erittäin huumorintajuinen ihminen joka on ilmeisesti sittenkin tosikko ja kaiken lisäksi tyhmä
"Makuasia sanoi koira kun muniansa nuoli"
Täällä mainittu Putous on tuon avainleikin kanssa loistava esimerkki siitä, että kaikki ei vaan ole kaikista hauskaa, vaikka kuinka olisi huumorintajua. Noista kumpikaan ei ole minusta hauska, mutta tiedän monia, joita nuo naurattavat kovastikin.
Sitten asiaan: Hääleikeissä on minusta olennaisinta, että ne sopivat hääparin sekä edes suurimman osa häävieraista makuun. Parhaat leikit ovat sovellettavissa tilannekohtaisesti. Täällä jo mainittukin tietokilpailut ja nämä "ne nousee seisomaan, jotka..."-leikit ym ovat juuri sellaisia. Samoin kuin erilaiset tehtävä-lappuset. Niissä on lukematon määrä vaihtoehtoja ja ne sopivat juuri siksi lähes minkälaisiin juhliin tahansa. Vakavammissa juhlissa voidaan pitäytyä asialinjalla, mutta rennonrempseissä kaveribileissä voidaan mennä "härskimmälle" linjalle (en tarkoita pervoilua, mutta parempaakaan sanaa en keksinyt). Häitä on niin monenlaisia, että harva leikki sopii sellaisenaan kaikkiin. Siksi on hyvä olla soveltamisen varaa. Kannattaa tottakai myös aina kysyä hääparin näkemyksiä ennen kuin rupeaa leikkejä järjestämään. Väkisin leikkiin pakottaminen pahimmillaan pilaa koko päivän.
Lähinnä mua hämmentää tossa avainjutussa se että miten ne avaimet nyt liittyy yhtään mihinkään? :D Tai siis miksi sillä panokaverilla olisi avain mun kotiin? :D Mähän oon kotona avaamassa oven silloin kun panokaveri tulee paneskelemaan minua, joten minkä ihmeen takia olisin antanut sille mun avaimen?! :D Tunnen itseni tyhmäksi....
Ehkä tämä ei selviä koskaan.
Symboli tai vertauskuva... Alkaako kellot soida? Tuohan on vaan leikki. Ei leikissä kaikki mene kirjaimellisesti niin kuin todellisuudessa.
Siksi se ei olekaan hauskaa, kun siinä ei ole mitään totuuspohjaa. Jos nyt jostain syystä halutaan jotain "hihihi, noi on pannu muitakin kuin toisiaan, hihihi, seksi hihih" -leikkejä, niin kai siihen joku järkevämpikin idea löytyisi?

Mikä tässä oli se vitsikäs osuus? Luin moneen kertaan, eikä vaan auennut.
Tässä käsittääkseni vitsi on siinä, että viimeisimpänä avaimen palauttaa sulhasen äiti. Ja sitten kaikkia niin kovasti naurattaa. Ideana ilmeisesti on, että pyydetään hääparin entisiä heiloja palauttamaan avaimet, mutta en kyllä tiedä, että kukaan olisi kutsunut häihinsä exiä sankoin joukoin.

Vielä mieluummin nämä "vitsit" voisi jättää vaikka polttareihin tai kaveribileisiin.

Millä lailla symboli? :D Eihän minkään huumorilajin hauskuus synny mielivaltaisista keksityistä esimerkeistä!
Sekin olisi paljon järkevämpi idea, jos vieraiden pitäisi palauttaa sulhaselle tai morsiamelle heidän alushousunsa, jotka on jäänyt tän kyseisen vieraan kotiin panosession jälkeen. Siinä ois sentään joku järki! (vaikka ei edelleenkään mun mielestä millään tavalla hauskaa..)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sovellettuna tuo ideasi, vieraista vilkuttavat ne, jotka täyttävät juontajan sanoman määritelmän. Esim. Vilkuttakaa ne, jotka
- ovat morsiamen tätejä
- ovat opiskelleet sulhasen kanssa
- ovat hävinneet morsiamelle biljardissa
- ovat nähneet sulhasen alastiMukaan voi ottaa vieraiden tiukkapipoisuudesta riippuen joko vähän erikoisempia tai tavallisempia väitteitä. Pidän leikistä, siinä näkee vähän, mistä vieraat tuntevat juhlakalun ja jokainen saa omalla kohdallaan muistella, mitä on tehnyt ja kokenut parin kanssa. Ja esinntymiskammoisten ei tarvitse halutessaan tehdä mitään, ehkä vähän liikauttaa kättä.
Lopetuksena tuossa usein nähty vitsikäs (tai näkemyksestä riippuen "vitsikäs"):
Kenelle on jäänyt "vahingossa" avain morsiamen/sulhasen kotiin?
Pienen vilkuilun jälkeen sitten etukäteen valitutu miehet/naiset hiippailevat yksitellen "punastellen" palauttamaan avaimia hääparille. Lopussa usein nousee joku vanhempi herra/rouva, mikä jaksaa aina naurattaa porukkaa kuin porukkaa.
Mikä tässä oli se vitsikäs osuus? Luin moneen kertaan, eikä vaan auennut.
Tässä käsittääkseni vitsi on siinä, että viimeisimpänä avaimen palauttaa sulhasen äiti. Ja sitten kaikkia niin kovasti naurattaa. Ideana ilmeisesti on, että pyydetään hääparin entisiä heiloja palauttamaan avaimet, mutta en kyllä tiedä, että kukaan olisi kutsunut häihinsä exiä sankoin joukoin.
Saati että exillä olisi avaimet vihkiparin yhteiseen kotiin.
Jaa että muiden paneskelut loppuu vasta häihin... ja kaikilla panokavereilla avaimet kotiin. Eikun tämä olikin SYMBOLIIKKAA. Ja joku on sulhasen äitiäkin pannut. Kiva kiva. Heh heh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sovellettuna tuo ideasi, vieraista vilkuttavat ne, jotka täyttävät juontajan sanoman määritelmän. Esim. Vilkuttakaa ne, jotka
- ovat morsiamen tätejä
- ovat opiskelleet sulhasen kanssa
- ovat hävinneet morsiamelle biljardissa
- ovat nähneet sulhasen alastiMukaan voi ottaa vieraiden tiukkapipoisuudesta riippuen joko vähän erikoisempia tai tavallisempia väitteitä. Pidän leikistä, siinä näkee vähän, mistä vieraat tuntevat juhlakalun ja jokainen saa omalla kohdallaan muistella, mitä on tehnyt ja kokenut parin kanssa. Ja esinntymiskammoisten ei tarvitse halutessaan tehdä mitään, ehkä vähän liikauttaa kättä.
Lopetuksena tuossa usein nähty vitsikäs (tai näkemyksestä riippuen "vitsikäs"):
Kenelle on jäänyt "vahingossa" avain morsiamen/sulhasen kotiin?
Pienen vilkuilun jälkeen sitten etukäteen valitutu miehet/naiset hiippailevat yksitellen "punastellen" palauttamaan avaimia hääparille. Lopussa usein nousee joku vanhempi herra/rouva, mikä jaksaa aina naurattaa porukkaa kuin porukkaa.
Mikä tässä oli se vitsikäs osuus? Luin moneen kertaan, eikä vaan auennut.
Tässä käsittääkseni vitsi on siinä, että viimeisimpänä avaimen palauttaa sulhasen äiti. Ja sitten kaikkia niin kovasti naurattaa. Ideana ilmeisesti on, että pyydetään hääparin entisiä heiloja palauttamaan avaimet, mutta en kyllä tiedä, että kukaan olisi kutsunut häihinsä exiä sankoin joukoin.
Saati että exillä olisi avaimet vihkiparin yhteiseen kotiin.
No ei tietenkään ole. Leikki on leikkiä. Eihän sekään oikeasti (välttämättä) mene seuraavaksi naimisiin, joka saa kimpun tai sukkanauhan. Sekin on vaan leikkiä. Eikä se oikeasti määrää kaapin paikkaa, joka polkee ensimmäisenä kakkua leikatessa. Sekin on leikkiä. Joillain ei vain näköjään ole käsitystä, mikä on leikin ja todellisuuden ero.
Enkä ole tuo avainleikistä kirjoittanut. Ihmettelen vain miten noin harmittomasta leikistä tehdään näin iso numero.

Kimput, sukkanauhat ja jalanpolkemiset on hassunhauskoja uskomuksia, vähän kuin juhannustaiat.
Tuo avainjuttu taas ei ole mitään uskomusta vaan todella hölmö "leikki". Edelleen, alushousujen palauttaminenkin olisi paljon parempi "vertauskuva" tai "symboli" jos kerran vertauskuvia tai symboliikkaa tällä leikillä haluttiin :D

Numeron tekeminen johtuu varmaan siitä, että leikissä ei ole päätä eikä häntää, ja ne parhaat selkäpalatkin loistavat poissaolollaan. Esimerkiksi se jonkun heittämä alushousuesimerkki oli paljon järkevämpi, vaikkakin edelleen aika tyylitön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sovellettuna tuo ideasi, vieraista vilkuttavat ne, jotka täyttävät juontajan sanoman määritelmän. Esim. Vilkuttakaa ne, jotka
- ovat morsiamen tätejä
- ovat opiskelleet sulhasen kanssa
- ovat hävinneet morsiamelle biljardissa
- ovat nähneet sulhasen alastiMukaan voi ottaa vieraiden tiukkapipoisuudesta riippuen joko vähän erikoisempia tai tavallisempia väitteitä. Pidän leikistä, siinä näkee vähän, mistä vieraat tuntevat juhlakalun ja jokainen saa omalla kohdallaan muistella, mitä on tehnyt ja kokenut parin kanssa. Ja esinntymiskammoisten ei tarvitse halutessaan tehdä mitään, ehkä vähän liikauttaa kättä.
Lopetuksena tuossa usein nähty vitsikäs (tai näkemyksestä riippuen "vitsikäs"):
Kenelle on jäänyt "vahingossa" avain morsiamen/sulhasen kotiin?
Pienen vilkuilun jälkeen sitten etukäteen valitutu miehet/naiset hiippailevat yksitellen "punastellen" palauttamaan avaimia hääparille. Lopussa usein nousee joku vanhempi herra/rouva, mikä jaksaa aina naurattaa porukkaa kuin porukkaa.
Mikä tässä oli se vitsikäs osuus? Luin moneen kertaan, eikä vaan auennut.
Tässä käsittääkseni vitsi on siinä, että viimeisimpänä avaimen palauttaa sulhasen äiti. Ja sitten kaikkia niin kovasti naurattaa. Ideana ilmeisesti on, että pyydetään hääparin entisiä heiloja palauttamaan avaimet, mutta en kyllä tiedä, että kukaan olisi kutsunut häihinsä exiä sankoin joukoin.
Saati että exillä olisi avaimet vihkiparin yhteiseen kotiin.
No ei tietenkään ole. Leikki on leikkiä. Eihän sekään oikeasti (välttämättä) mene seuraavaksi naimisiin, joka saa kimpun tai sukkanauhan. Sekin on vaan leikkiä. Eikä se oikeasti määrää kaapin paikkaa, joka polkee ensimmäisenä kakkua leikatessa. Sekin on leikkiä. Joillain ei vain näköjään ole käsitystä, mikä on leikin ja todellisuuden ero.
Enkä ole tuo avainleikistä kirjoittanut. Ihmettelen vain miten noin harmittomasta leikistä tehdään näin iso numero.
Kimput, sukkanauhat ja jalanpolkemiset on hassunhauskoja uskomuksia, vähän kuin juhannustaiat.
Tuo avainjuttu taas ei ole mitään uskomusta vaan todella hölmö "leikki". Edelleen, alushousujen palauttaminenkin olisi paljon parempi "vertauskuva" tai "symboli" jos kerran vertauskuvia tai symboliikkaa tällä leikillä haluttiin :D
Jonkun mielestä tuo leikkikin on hassunhauska, koska sitä monissa häissä leikitään. Sinusta ja minusta ja monista muista se ei ole hauska, mutta ei siitä näin suurta numeroa tarvitse tehdä. Ja enempää en aiheesta ala jankkaamaan. Sama kuin puhuisi seinälle.

Tosiaan, ehkä parempi jättää tämä jankkaaminen. En vaan ole koskaan törmännyt moiseen "leikkiin" niin siksi ihmettelen, kun eihän koko touhussa ole järjen hiventäkään. Ehkä tätä leikitään sitten vain wt-häissä.

Toivottavasti tästä jankkaamisesta on ainakin se hyöty, että ap ja mahdollisimman moni muukin jättää avaintenpalautukset pois :D Se tutustumisleikki itsessään on kiva, kunhan loppuhuipennus jätetään pois.
t. toinen jankkaaja
Meillä hääkimpun heittämisen sijaan halukkaat naimattomat (sinkut ja pariskunnat) vieraat saivat yrittää heittää sukkanauhaa jakkaralla olevan skumppapullon kaulaan. Etäisyys oli lyhyt, ehkämetri-puolitoista, oltiin edellisenä päivänä itse testattu sopiva etäisyys. Jos ei osunut, putosi pelistä. Jos osui, pääsi seuraavalle kierrokselle - toki jos vain yksi olisi osunut, niin se olisi päättynyt siihen. Kolmannelle kierrokselle pääsi kolme vierasta ja sillä kierroksella selvisi voittaja, joka sai pullon tietysti itselleen. Melkein kaikki naimattomat, pari-kolkyt vierasta, osallistuivat ja kaikki kannustivat mukana, eli ainakin vaikutti pidetyltä ohjelmanumerolta.

Tässä on oikeasti ideaa!