Teettekö viikonloppuisin 1 vai kaksi lämmintä ateriaa päivässä?
Kommentit (36)
Kaksi. Itse tosin jätän lounaan useimmiten syömättä.
1.
Muuten syödään aamiainen, päiväkahvi ja ehkä jotain pientä illalla. Sama lauantaisin
1 lämmin ateria/pvä. Mulla on muutakin tekemistä kuin kokkaaminen kun olen vapaalla! 2 lämmintä ateriaa ois ihan ylisuorittamista.
Aina yksi lämmin ateria päivässä, oli sitten viikonloppu tai arki, sekä pari välipalaa myös.
1, mutta aamupala on kyllä runsaampi ja myöhemmin joten skipataan lounas.
Yhden. Ei aikuinen ihminen tarvitse kahta lämmintä ateriaa päivässä mielestäni. Minulle riittää oikein hyvin 3 ruokailukertaa päivässä: lounas, välipala viideltä ja iltapala.
Lapsiperhe, joten kaksi. Menee muuten liiaksi leivän puputtamiseksi.
Lounas on yleensä viikolta kertyineiden jätteiden uudestisyntyminen/ylösnousemus. Päivällinen sitten vähän fiinimpää varsinkin sunnuntaisin.
Yksi lämmin ruoka riittää meillä. Lapset 5- ja 9-vuotiaat
Brunssi ja päivällinen on aika normaali kaava viikonloppuna. Mutta esim.hiihtolomalla tietenkin kunnon aamiainen ja mäkeen. Sitten lounas, päivällinen. Välipaloja ei juuri harrastella, ellei joku salaatti sellaiseksi katsota. Lapset syö kun odottelevat ruokaa valmistuvaksi.
Jos se lasketaan aterian tekemiseksi että lämmitän aiemmin tehtyä, niin sitten saatan tehdäkin.
Toisaalta en usko, että se aterian lämpimyys mitään pyhittää. Meinaan tänään vielä tehdä savukalasalaattia, se on ihan yhtä monipuolinen ja yhtä työläs ateria tehdä kuin joku lämmin ateria alusta pitäen.
Teen vain yhden oli päivä viikonloppuna tai viikolla. Meillä on edellisen illan ruoka aina myös seuraavan päivän lounaana niin ei tarvitse kahdesti kokkailla
Olen siirtynyt nyt yhteen lämpimään ateriaan. Viikonloppuna on paljon tekemistä (ulkoilut, siivoukset, pyykinpesut, vierailut, kauppareissut, pelimatkoja ym. mitä milloinkin), niin olen huomannut tämän toimivaksi ratkaisuksi. Iso aamiainen, jonka turvin jaksaa hyvin iltapäivään, jolloin tehdään lämmin ruoka. Välipalaksi hedelmiä, tuoretta leipää tai mitä nyt mieli tekeekään ja sitten teen iltapalaksi puuroa marjoilla tms. Kaksi lasta, 7- ja 10-vuotiaat.
Oikeastaan syödään kolme lämmintä ruokaa. Eilen oli aamiaiseksi mm. paistettuja munia paahtoleivällä. Lounaalla syötiin kasvissosekeittoa ja päivällisellä mm. ahvenfileitä.
Tänään oli aamiaisella rapeaa pekonia paahtoleivällä. Lounaalla oli salaatti, mutta päälle paistoin pari kanafilettä ja paahdoin pähkinöitä. Illallisella syödään "sinisimpukoita merimiehen tapaan".
Syön arkenakin vain yhen lämpimän aterian, jos olen kotona koko päivän.
Yksi lämmin ruoka myös viikolla. Viikonloppuisin syödään runsaasti ja hartaasti ja kauan myöhäistä aamiaista ja arkena kun syömme työpäivän aikana kunnollisen lounaan, ei illalla tarvi enää mitään kovin ihmeellistä iltapalaa. Eli arkena ei edes kokata illalla välttämättä mitään lämmintä. Ehkä jos ois lapsia, sitten eri systeemit?
En yhtään ei ole varaa syödä aterioita.
Leipää ja tuorekurkkua tulee jokapäivä syötyä.
Meillä vähän vaihtelee, mies herää vasta jossain 1-2 aikaan joten yleensä lounas on meillä noin 3 maissa lauantaina. Saatetaan käydä sitten illalla ravintolassa tai kokata jotain vähän pienepää tyyliin suolaista piirakkaa tai ruokaisaa salaattia jne.
Sunnuntaina yleensä teen jotain vaivalloisempaa, joka syödän vasta 5-6 aikaan ja sitten ollaan niin täynnä ettei loppupäivästä tee enää mieli.
Kaksi lämmintä ruokaa ja neljä välipalaa