Pieni lapsi ja toinen tulossa, suhde hirveässä kunnossa
Epätoivo ja yksinäisyys ovat jo niin syviä etten enää tiedä mistä saisin apua tai edes ymmärrystä. Yritetään nyt täältäkin sitten. Koetan selittää objektiivisesti.
Eli ollaan oltu yhdessä miehen kanssa kolmisen ja meillä on ihana 5kk vanha tyttö. lisäksi olen 5. viikolla raskaana.
Meillä on kaksi koiraa, jotka mies otti exän kanssa ja jäivät hänelle. Eläinrakkaana ihmisenä olin koirista tosi iloinen aina siihen asti kunnes tulin raskaaksi ekan kerran. Silloin aloin joutua tilanteisiin, joissa koin että mies laittaa koirat tulevan lapsen edelle. Esim koirat oli tulleet sänkyyn siihen asti mutta sitten aloin sanoa että mun mielestä ei ole hyvä jos ne on sängyssä missä vastasyntynyt. Tuo sinne hiekkaa. Kerran heräsin verilammikossa kun toinen oli pudottanut punkin. Raskaana mun vastustuskyky huononi ja sain näppyjä siitä saastasta. (Ja hajuaisti parani ja oksetti se koirien haju siellä mutta sehän on vain itsekästä eikä lapsen etua ettei siinä hajussa olis halunnu maata). Kesti monta päivää ihan HIRVEITÄ riitoja joiden aikana mies mm perusteli että vauvalle tekee hyvää saada bakteereita koirilta ja että voinhan mä istualtani imettää et ei tarvi maata sängyssä, kunnes lopulta jouduin suunnilleen uhkaamaan erolla että sain sovittua että koirat ei tule makkariin. Vastaavanlaisia keissejä lukuisia sittemmin, esim siitä että onko oikein että vauva joutuu kuumeessa ulos lenkittämään koiria koska ne ei voi odottaa muutamaa tuntia kauempaa et mies tulee töistä tai että jos imuroin ääni auttaa koliikkista lasta olemaan kun se muuten huutais tuskaansa niin onko kuitenkin pahempi juttu se et koira stressaa imurin ääntä. Aina samalla kaavalla riidellään: mä huomautan tai pyydän jotain. Se kieltää. Mä sanon että se laittaa koirat lapsen edelle. Se suuttuu ja kieltää tämän. Mä esitän todisteet. Se kääntää aiemmat sanansa toisella tavalla ja väittää ettei sillä alun perinkään ollu mitään ongelmaa vaan se esim vain "kyseenalaisti" tai käsitin väärin. Tai sit kun mulla on mt-taustaa (kaksisuuntainen 2tyyppi joka on jo kauan ollut oireeton ilman lääkitystä), niin joskus se sit vetää siihen että mä oon vaan harhainen (mikä ei siis ole koskaan kuulunut mun taudinkuvaan).
Tähän asti näiden koirajuttujen kanssa on pärjätty siten että niitä puidaan yksi kerrallaan ja mies aina selviää "voittajana" eli joudun pyytämään anteeksi että "syyttelin" sitä. Oon niellyt sen koska oon kuitenkin saanut sen aina lopulta tekemään lapsen parhaaksi siinä samalla. Koska muuten hyvä isä niin eteenpäin on menty. Läheisyys ollut ekasta raskaudesta asti vain mun aloitteiden varassa. Tunteista en tiedä en miehen enkä omistani - halveksin sitä syvästi näiden koira-asioiden takia, ilman niitä olis kai(?) ihanaa. Se kai puolestaan varmaan rakastaa mua vähemmän siksi kun sen mielestä vihaan noita koiria. En vihannu, Koirien syyhän tämä ei tietenkään ole mutta kyllä mä niin toivoisin että ne häipyis tuosta uhkaamasta mun lasta ja suhdetta. Samalla harmittaa kun en ole päässyt nauttimaan niistä kun koko ajan pitää pelätä mitä seuraavaksi.
Mua se toki myös laittaa vielä paljon koiria alempaan asemaan, esim sanonut toistuvasti suhteen alussa et mä vein koirien paikan sängyssä eikä toisinpäin mut mä luulin näit läpäksi.
Kommentit (14)
Oon toistuvasti pyytänyt että lapsi laitettais etusijalle ja vastaus on ollut että olen loukkaava kun kehtaan väittää että se muka muualla on ollutkaan. Totuus on kuitenkin se että jos en olisi nostanut taas äläkkää niin tällä hetkellä me tapeltais edelleen siitä että tuleeko se koirapöly hiuksissa ja ihossa taloon vai ei eli että onko haittaa koirista pihalla kun lasta yritetään saada oireettomaksi.
Mä olen aivan loppu. Tiedän että ei olis ehkä kannattanut lähteä toista tekemää kun suhde tällänen mutta halusin täyssisarukset (ja olin jo ekasta tosiaan raskaana kun tää koirahomma alko) ja rahatkin kaikki yhteisesti kiinni. Koen oloni todella yksinäiseksi ja avuttomaksi. Kannan itkevää lasta päivät ja yöt ja hirveä urakka jo yksinään nyt vaikeiden allergioiden kanssa ja kodin siivoamisessa (listat on irrotettava ym eikä mikään silti takaa että saadaan koti kokonaan kuntoon). Olen myös tosi uupunut ja vailla rakkautta ja pahoinvoiva raskaudesta ja koen että mies ei enää rakasta mua ollenkaan. Oon yrittänyt kantaa meidän suhdetta mutta harvoin tuntuu että edes yrittää tulla vastaan. Mulla on edelleen todella tiukka dieetti allergioiden takia ja tytön voinnin vuoksi en ole käynyt aikoihin missään muualla kuin lääkärissä ja joskus mummolassa kun on ollut pakko saada apua kun en enää jaksanut. Lapsen luota en on marraskuun jälkeen poistunut yli 30 minuutiksi. Mun kaikki oma aika ja harrastukset jäi kauan sitten. Joskus noita tuubipätkiä katson netistä useammassa palassa kun lapselta ehdin ja jos ei ole itsekin pakko nukkua kaikkia päikkyjä, se on ainoa oma huvi. Nyt kun allergiat kaikki löytyneet niin tunnelin pää häämöttää - kunnes synnytän ja sitten alkaa uusi tunneli, toivottavasti helpompi. Olisi todella vaikea rahallisesti ja käytännössäkin pärjätä yksin, mutta nyt kun tämä faktojen sumutus on mennyt ihan donald trump -tasolle ja siellä alkaa sukulaisetkin pitää mua aivan kajahtaneena ja samalla huoli että mitä sotia vielä joudunkaan lapseni oireettoman elämän eteen käymään niin oon alkanut epäillä ensinnäkin että onko miehestä sittenkin tässä kaikessa enemmän vain haittaa kuin hyötyä. Haluaisin toki että lapset saisivat asua ehjässä perheessä mutta onko meidän suhde niin tulehtunut että siitä on enemmän vahinkoa.
Kunnallisessa pariterapiassa käytiin mun ekana raskausaikana. Ei ollut apua. Yksityiseen ei ole varaa.
Niin että olisko mitään neuvoja tai edes jotain lämmintä sanottavaa? Olen niin lyöty ja loppu ja peloissani.
miehesi on narsisti. nyt pyydät lapslle vahdin nukut itse pahimmat is,kirjoita itellesi lapulle parisuhteestasi ja miten iehes saa sinut tuntemaan,lue se lappu ja meti haluutk jäädä
Tuo mies ei ansaitse sinua, eikä lapsia. Ota jo jalat allesi ja hae apua perheneuvolasta. Saat kotiin apua ja voivat auttaa uuden elämän alkuun.
Miksi olet vielä suhteessa? Jäämällä asetat miehen lapsesi edelle vaikka moitit miestäsi siitä että lapsi ei ole ekana tärkeysjärjestyksessä. Jos jäät, olet yhtä paha kuin miehesi.
Miksi, oi miksi, ihmiset hankkivat lisää lapsia tällaisiin suhteisiin? :( Jos parisuhdeneuvolassa on käyty jo ensimmäisen raskauden aikana, ongelmia on ollut pitkään.
Ymmärrän, että nyt on myöhäistä harkita - toinen lapsi on jo tuloillaan. Mutta jatkoelämää ajatellen myös sinun pitäisi opetella tekemään rationaalisia päätöksiä. Kahden lapsen yksinhuoltajana etenkin.
Minä en kyllä lähtisi diagnosoimaan narsistia tuosta tarinasta. Näen vain kaksi epäkypsää ihmistä, jotka ovat ryhtyneet johonkin sellaiseen, mitä eivät oikein handlaa. Aka perheen perustamiseen.
Verilammikossa punkin puhjetessa :D Veripisara siitä tulee...
Muutenkin hysteerisen oloista koko touhu. Vauva voi ulkoilla kuumeisena, se on jopa suositeltavaa. Eläinallergioita ei diagnosoida alle vuoden vanhoilla. Joka kolmas vauva oireillee ruoka-aineista. Varsinainen allergia puhkeaa kuitenkin vain parilla prosentilla jne.
Siitä olen samaa mieltä, että koirat voisivat olla pois sängystä. Meillä näin, vaikkei vauvaa olekaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi, oi miksi, ihmiset hankkivat lisää lapsia tällaisiin suhteisiin? :( Jos parisuhdeneuvolassa on käyty jo ensimmäisen raskauden aikana, ongelmia on ollut pitkään.
Ymmärrän, että nyt on myöhäistä harkita - toinen lapsi on jo tuloillaan. Mutta jatkoelämää ajatellen myös sinun pitäisi opetella tekemään rationaalisia päätöksiä. Kahden lapsen yksinhuoltajana etenkin.
Vielä ehtii hyvin aborttiin, ainut järkevä ratkaisu ap:n tilanteessa. Aina on parempi keskeyttää raskaus kuin synnyttää epämääräisiin olosuhteisiin.
Siis huh, miten olet jaksanut tuota noin pitkään. Mieti mitä hyvää mies tuo elämääsi? Voimia jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Verilammikossa punkin puhjetessa :D Veripisara siitä tulee...
Muutenkin hysteerisen oloista koko touhu. Vauva voi ulkoilla kuumeisena, se on jopa suositeltavaa. Eläinallergioita ei diagnosoida alle vuoden vanhoilla. Joka kolmas vauva oireillee ruoka-aineista. Varsinainen allergia puhkeaa kuitenkin vain parilla prosentilla jne.
Siitä olen samaa mieltä, että koirat voisivat olla pois sängystä. Meillä näin, vaikkei vauvaa olekaan.
Wtf kyllä meillä kokeet otettiin 10 kk iässä :D ja kaverin pojalla koira- ja kissa-allergia todettiin 6 kk iässä ieg-verikokeessa.
Mihin oikein perustat tietosi?
Meillä koira kuitenkin edelleen, koska lapsi ei oireile sille. Ei ole astmaa, nuhaa, atopiaa tai muita ärsytysoireita.
Kissa meni hoitoon pitkän muuttomatkan vuoksi (500km koko kesä rampattiin pienen kärryn kanssa) etukäteen äidilleni ja tuli sitten kotiin ei lapsi enää tätä kissaa sietänytkään, kun oli hetken ollut erossa. Sillon meni henki ahtaalle ja silmät alko kutista kissan seurassa.
Koiran kanssa kävisi luultavasti samoin.
Mutta pointti oli, että ihan tasan tarkkaan verikokein pystytään näkemään ieg-välitteinen allergia alle vuoden ikäsellä :D
Ja kaikki muutkin allergiat :D
Ja ab harkitte vielä tätä toista lasta. Miehen kans teillä on ihan muita ongelmia ku nuo koirat.
Olisi joskus kiva kuulla myös toisenkin osapuolen tarina. Kauheelta tuo kuulostaa, mutta kirjalla on 2 kantta.
Voimia, hakeudu myös itse lääkäriin, raskaushormoonit usein pahentaa kaikkia mielialaongelmia ym. Teillä varmaan monta ongelmaa ja mies epäkypsä. Eikä tajua moniakaan asioita. Jos pinnan alta löytyy rakkautta ja saat mielesi kuntoon niin kyllä asiat voi muuttua paremmaksi. Allergiat on tosi kurjla ja oon joutunu myös taistelemaan miehen kanssa niistä kun ei usko, että lapsilla allergioita vaikka viety testeihin ja iho- suu ja nielu sekä suolistooireita. Kolmannen lapsen kohdalla jo vähän hiffannut juttuja. :) parisuhdekin jo paljon parempi kun ei oo enää raskaana/ hormooneissa ja sain masennuslääkityksen kohdilleen. Aiemmin riideltiin ihan kaikesta ja väännettiin kättä. Riittää kyllä jos koirat saa ulos aitaukseen. Yritä rauhoittua vähän sen vauvankin suhteen. Ymmärrän että oot ihan loppu. Tarviit omaa aikaa hetken! Joku hoitamaan sitä vähäks aikaa.. kotipalvelu setelit!
Pyydä neuvolasta
Nyt ensimmäiseksi se mies vastuuseen lastenhoidosta ja itse viikonlopuksi lepolomalle. Sitten aloitatte alusta ja katsotte missä mennään.
No nyt sitten...kohtalonko ivaa vai mitä mutta nyt kävi niin että meidän tytöllä todettiin paha koira-allergia. Miehen ensireaktio kun huomasin sen ja aloin esittää todisteita (sittemmin lääkärikin vahvisti) oli että mä vihaan koiria ja siksi toivon että olis koira-allergia. Tämä tuntui todella pahalta kun siihen mennessä tyttö oli jo kärsinyt monta kk refluksista ja sitten ruoka-allergioista joten jäin itse maidottomalle viljatilalle munattomalle jne jne lopulta enää perunalle riisille ja lihalle ja silti oli oireita - tämä siis siksi kun osa oireista johtui kyllä ruoista mutta ne hoidettiin dieetillä ja loppu oli koirasta. Ja mä hoidin ja kannoin sairasta lasta ja kuljin lääkärissä etsimässä sille apua ja tämä sanoo että mä vaan koiravihassani HALUAN että sillä koira-allergia. Mä en halua mitään muuta kuin ettei vauvani kärsi.
No mutta nyt se on joutunut ikävän tilanteen eteen jossa sen olis pikku pakko todistaa tärkeysjärjestyksensä. Tyttö niin allerginen että saa oireit jos on 2m päässä koiranomistajasta tai jos aamulla pesty lattia niin illalla jo saa siinä oireita koska pölyä tulee aina jostain. Mies oli jo kerran luvannu mulle että koirat menee hoitoon kunnes saadaan koti oireettomaksi lapselle (tilapäisesti jo menivätkin). Sit se yhtäkkiä meinasikin että rakentaa pihaan aitauksen heti vaikka oli nimenomaan puhuttu ja lääkäri neuvonu että sitä koitetaan vasta sitten kun ensin lapsi oireeton.
Kun sanoin tästä aitausasiasta että mehän sovittii niin se alkoi ivaamaan että haloo eihän ne pölyt sieltä taloon tuu. Mä olin siinä vaiheessa jo valvomisesta, raskaudesta, lapseni kärsimyksen katsomisesta sekä kaikesta empatian puutteesta niin loppu että pyysin heti sekä isäni että miehen siskon apua koska tiesin että ne näkee järjenvalon nopeasti eikä mun tarvi yksin yrittää vääntää. No ne näki mut mieshän käänsikin sen heti niin että alun alkaenkin meinas että totta kai vasta sitten aitaus kun vauva oireeton. Sitä ennen hoidossa koirat. Sanoi että mun oireyhtymä on päässyt pintaan ja olen harhainen. Hauskinta tässä on se että tuosta sen alkuperäisestä lauseesta eli että koirat häkkiin heti on olemassa kuvatodiste kun se oli chatissa. Silti se väittää ettei sanonut niin ja jos sitä kuvaa yrittää näyttää tai kysyä miksi se sitten sanoi noin, niin se sanoo että keskityn epäoleelliseen tai sit ei vastaa lainkaan. Sisko uskoo sitä (sanonut etten ole terve). Isäni huomaa kyllä valehtelun. Molemmat nähneet mustaa valkoisella.