Millaisia muistoja teillä on internetin alkuajoilta?
Siis www:n. Itse muistelen edelleen hieman kaiholla modeemin laulua, kun se aloitti keskustelun toisen modeemin kanssa. Ja kaikki oli niin uutta ja jännää. Ikinä ei tiennyt mitä uutta löytää!
Kommentit (61)
Soneraplaza-chat.
Siellä tutustuin poikaan ja tyttöön, jotka olivat silloin reilusti alle 18v kuten itsekin. Tyttö ihastui minuun todella väkevästi, mutta minä en silloin ollut kovin kiinnostunut tytöistä enkä edes jaksanut oikein mennä häntä tapaamaan ja välillä mietin mitä hänelle kuuluu; sukunimeä en muista. Tapasin tuon pojan kuitenkin etäisyyden päässä, joka tuntui siihen aikaan aivan älyttömän pitkältä (alle 200km) ja ehkä kaikista absurdeinta on että sitten yli 25-vuotiaana päädyin asumaan lähes täsmälleen sille tapaamispaikalle.
Hakupalkkiin piti sanojen väliin laittaa +- merkkejä jos sanoja enemmän.
2001 oli eka kosketus internetin ihmeelliseen maailmaan. Hakukoneeseen piti laittaa 'and' ja muita apusanoja. Eipä tarvii enää tänä päivänä.. Korput mihin tallennettiin..oi niitä aikoja. Koneen aukaisukin kesti puoli tuntia.
Joskus -94 eräs kaveri esitteli purkkien ja chatin toimintaa. Ajattelin ettei tollasella toiminnalla voi olla tulevaisuutta.
Noin vuonna -97 kaikkien terveydenhuolto-oppilaitoksen opiskelijoiden sähköpostit tulivat koulun kirjastossa olevalle koneelle samaan valikkoon. Sieltä sitten käytiin etsiskelemässä ja lukemassa itselle tulleet viestit :)
Vierailija kirjoitti:
Noin vuonna -97 kaikkien terveydenhuolto-oppilaitoksen opiskelijoiden sähköpostit tulivat koulun kirjastossa olevalle koneelle samaan valikkoon. Sieltä sitten käytiin etsiskelemässä ja lukemassa itselle tulleet viestit :)
Kuka tahansa pyystyi lukemaan sulle tulleet viestit?
Kyllä, kuka tahansa pystyi lukemaan toisen viestit.
Vuonna 2005 isosisko näytti mulle Habbo hotellin ihmeellisen maailman ja muistan kun riideltiin kans vähän, kuka pääsee Habboon kuinka kauaksi aikaa milloinkin.:D
T: 22-vuotias nuori mies/poika
Vierailija kirjoitti:
Joskus -94 eräs kaveri esitteli purkkien ja chatin toimintaa. Ajattelin ettei tollasella toiminnalla voi olla tulevaisuutta.
Tarkennuksena äskeiseen viestiin purkki=BBS
Sfnet ja Finet uutisryhmät 90-luvun lopulla. Vieläköhän uutisryhmät on toiminnassa?
Muistan kun www oli suunnilleen CERNin sivut, sähköposti oli jo aikaisemmin ja samoin tutustuin fanfictioniin ja vähän muuhunkin erilaisissa keskusteluryhmissä.
Olin yliopistossa silloin eikä siis tarvinnut pelata modeemeilla kun oli jo jonkun aikaa ollut funet. Modeemien kanssa olinkin sitten aika onneton kun jouduin käyttämään esim. pelaavien serkkujen luona.
Joskus vuonna 1994(?) työskentelin Otaniemessä ja kaveri näytti että tällainen systeemi on olemassa. Ei oikein löytynyt kotisivuja ladattavaksi ja se oli hidasta senaikaisilla pc-koneilla ilmeisesti nettiyhteyksien vuoksi. Mosaic ainakin jää mieleen alkuajoista.
Muutaman vuoden päästä alkoi olla monenlaista sivustoa ja vähitellen Suomen liityttyä EU:hun alkoi tavaroitten tilaaminen ulkomailta kun hintataso oli sen verran suuri. Aiemmin aikaa vienyt newsien luku vaihtui surffiailuun ja kirjoitteluun jiippiin palstoilla sekä edelleen suomi24 ja tällä palstalla.
Sori kun en osaa termejä, mutta 90-luvun puolenvälin jälkeen piti puolen tunnin surffaamisen jälkeen keskeyttää istunto ja aloittaa parin minsan jälkeen uusi sessio kun modeemi laskutti puhelimen mukaan puoli tuntia järkihintaan ja seuraavat minuutit olisi maksaneet törkeitä lisäminuutteja. :0
Vierailija kirjoitti:
Joskus vuonna 1994(?) työskentelin Otaniemessä ja kaveri näytti että tällainen systeemi on olemassa. Ei oikein löytynyt kotisivuja ladattavaksi ja se oli hidasta senaikaisilla pc-koneilla ilmeisesti nettiyhteyksien vuoksi. Mosaic ainakin jää mieleen alkuajoista.
Muutaman vuoden päästä alkoi olla monenlaista sivustoa ja vähitellen Suomen liityttyä EU:hun alkoi tavaroitten tilaaminen ulkomailta kun hintataso oli sen verran suuri. Aiemmin aikaa vienyt newsien luku vaihtui surffiailuun ja kirjoitteluun jiippiin palstoilla sekä edelleen suomi24 ja tällä palstalla.
Lisäys vielä: Kun aloiitin opinnot vuonna 1989 TKK:lla niin ohjelmointikurssilla käytettiin Mac-kottaraisenpönttöjä (https://en.wiktionary.org/wiki/kottaraisp%C3%B6ntt%C3%B6) jotka olivat auttamatta hitaita. Kaikilla uusilla opiskelijoilla oli jo tuolloin sähköposti käytössä.
Yhdeltä ekskursoiolta Digitalille (https://fi.wikipedia.org/wiki/Digital_Equipment_Corporation) opintojen alkuaikoina jäi mieleen avokonttoreiden lisäksi kuinka heillä oli omat satelliitit tiedonvälitykseen ja koeposti jonnekin Australiian meni sekä vastaus tuli nopesti. Firma sen sijaan pystynyt mukautumaan mikrotietokoneiden tuloon ja se hävisi aikanaan bittiavaruuteen vaikka oli aikanaan maailman suurimpia tietotekniikan alalla.
Jälkeenpäin ajateltuna aika nopeasti Suomessa otettiin käyttöön netin uusia asioita eli oltiin mukana ajan hengessä. Yliopistojen käytössä oli nopeat tietoliikenneyhteydet Funetin (https://fi.wikipedia.org/wiki/Funet) ansiosta monia vuosia ennen kuin sellaista tarjottiin tavallisille kuluttajille.
Hotelli Kultakala, joka myöhemmin muuttui Habbo hotelliksi <3
Minusta netti oli ihan tyhmä ja geekeille.
PC Superstoresta haettiin jotain nettilatausseteleitä, jonka koodillä pääse nettiin kunnes saldo loppui. Yahoon chatissa yöt pitkä juttelin aussi- ja jenkkipoikien kanssa. Yhden jenkkikundin kanssa sitten etäseukkailtiinkin ja kävin sen luona -97. Oli se jännää laskeutua LAXiin tapaamaan jotain tyyppiä, johon oli tutustunut netissä. Silloin se oli harmitonta, enää ei tulisi mieleenkään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-92 Otaniemessä ekat askeleet, oisko ollu MidasWWW tms. Seuraavana vuonna tuli Mosaic ja sehän vasta hienous oli.
Ja sitten oli tietysti graafinen Lynx.
Vaan muistaako joku sellaista ihmetystä kuin Gopher?
Kun vuodesta 1988 asti on käyttänyt nettiä, niin tokihan tuon sen ajan kuukkelin muistaa...
City-lehden tms tsäteistä myös sai pillua ja paljon, kun keskityi 17vuotiaisiin ja sitä vanhempiin. Itse olin 21-25v noina aikoina...