Lue keskustelun säännöt.
Miten aikuisena voisi (rakentavasti) kompensoida ns. elämättä jäänyttä nuoruutta?
16.02.2017 |
Sairastuin yksinäisyyden vuoksi masennukseen teini-ikäisenä ja en ole siitä suosta päässyt vielä tähän mennessä ylös (olen kolmekymppinen). Kavereita minulla ei siis ole. Olen opiskellut vuosia yliopistossa, opinnot eivät ole ahdistuksen ja pitkien sairaslomien takia edenneet. Tiedostan kipeästi, että nyt olisivat käsillä ne ihan viimeiset mahdollisuudet "maistella nuoruutta" ennenkuin olen virallisesti keski-ikäinen ja minun tulisi keskittyä ruuhkavuosiini (mitä en koskaan tule kokemaan, en varsinaisesti edes halua perhettä).
Katkeruus hiipii sisimpään aika kovalla voimalla ja mua surettaa ne asiat, joita en koskaan tule kokemaan. Bileet, kavereiden kanssa hengailut, seurustelut... Olen sosiaalinen ihminen ja kaipaan ihmisseuraa, mutta minulla on huonot sosiaaliset taidot enkä ole viimeiseen 15 vuoteen edes uskaltanut lähestyä ihmisiä, eikä kukaan tietenkään lähesty minua. Olen yrittänyt nauttia elämästä, mutta kaiken, mitä olen tehnyt (shoppailut, elokuvat, pienet reissut), olen tehnyt aina yksin. Aika masentavaa.
SPR:n ystävähakemus on ollut pitkään vetämässä, mutta sieltä päästä ei kuulu mitään. Nyt jo huomaan ajatuksieni muuttuneen todella katkeriksi verrattuna muutaman vuoden takaisiin. Pelkään että kohta katkeroidun ihan toden teolla.Mitä ihmettä voisin tehdä parantaakseni omaa tilannettani? Joitakin kertoja olen tuppautunut esim. opiskeluideni siivellä jonkin tapahtuman yhteydessä baariin, mutta siellä olen kokenut lähinnä sosiaalista ahdistusta ja ulkopuolisuutta. En koskaan sitä ihanaa tunnetta, että nyt pidetään hauskaa kavereiden kanssa tms. Haluan mennä ja tehdä, mutta en osaa. Mikä neuvoksi? Olen myös yrittänyt opetella hyväksymään omaa tilannettani ja selittänyt itselleni, että minä nyt vain olen sellainen ihminen jonka elämään ne kaverit ja sosiaalisuudet eivät kuulu, mutta se ei auta. Pahalta tuntuu aina vaan.
Kommentit (47)
Lähde pidemmälle reissulle. Ulkomailla tapaa erilaisia ihmisiä, jotka reissaavat yksin ja kaikki ovat "samalla tasolla" ikäeroista, kansillisuuksista jne. huolimatta. Voit majoittua reppureissaajien hostelleissa, vaihtaa ahkerasti maisemaa tai vaikka mennä vapaaehtoistyötä tekemään. Matkailu oikeasti avartaa ja tapaa ihani ihmisiä ympäri maailmaa. Kun palaat kotiin olet saanut rutkasti itseluottamusta ja rohkeutta elää elämääsi täysillä täällä kotimaassakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matkusta. Suosittelen nii lämpimästi jokaiselle matkustamista, siitä saa sisältöä elämään, kokemuksia, muistoja ja rohkeutta. Kun tuntee tehneensä jotain, on se arkielämänkin eläminen taas mukavempaa.
Yksin matkustelu ei vaan sovi kaikille. Olen kokeillut, eikä minusta ainakaan ole siihen, en saa itsestäni ulkomailla yhtään sen enempää sosiaalista perhosta kuin Suomessakaan. Eli myös ap:lle neuvon, että mieti kuitenkin mihin omat rahkeesi riittävät, äläkä lähde ihan liikaa yrittämään itsesi ylittämistä. Pieninkin askelin voi aloittaa.
Minulle yksi sopiva tapa on ollut niinkin hölmön kuuloinen kuin roolimallien etsiminen... Olen sen tyyppinen ihminen, että en halua itse olla mikään suunnannäyttäjä tai edelläkävijä tai mitään sellaista, vaan tykkään että on jotain josta ottaa vähän mallia ja sitten voin soveltaa itse kun olen ensin vähän opetellut perusjuttuja.
Eli voisit vaikka kokeilla etsiä blogia, youtube-kanavaa tai vaikka ihan fiktiotakin sentyyppisten ihmisten elämästä, jotka ovat päässeet yli samankaltaisita kokemuksista kuin sinä :) Tämä av:lla kirjoittelu ja täällä muiden kanssa juttelukin voi auttaa, jos osaa suodattaa ilkeät kommentit (joita ei yleensä kovin paljon tällaisiin ketjuihin tule!).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matkustelusta sekin hyöty, että huomaa olevansa vielä aika nuori. Vain Suomessa kolmikymppistä pidetään "ikäloppuna". Jossain muualla sen ikäiset asuvat vielä vanhempiensa huomassa.
Nyyti ry järjestää erilaisia ryhmiä ja muuta toimintaa opiskelijoille. Suosittelen!
https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/