Miksi neljän seinän sisällä oleminen passivoittaa niin nopeasti?

Koskeeko ongelma vain minua? ap

Samaa ihmettelen. Sitä muuttuu veteläksi makaroniksi eikä huvita tehdä yhtikäs mitään. Muutos käy pelottavan nopeasti. Muistan kouluaikoina jo neljän päivän pääsiäislomalla veltostuneeni, vaikka olin suunnittelut tekeväni kaikkea kivaa. Jotenkin aivot menee jumiin ja ei saakaan mitään aikaiseksi.

Juuri tätä tarkoitan, kakkonen. Mietin, miksi näin käy. Kotiäitivuodetkin olivat etukäteen toiveita täynnä, tosiasiallisesti en saanut juuri mitään tehtyä, lapset hoidettua ja siinä se olikin. Kaikki muu jäi haaveeksi. Tarvitseeko ihminen jotain visuaalisia ärsykkeitä aivotasolla enemmän kuin mitä samassa ympäristössä on saatavilla, vai mikä tätä voisi selittää? Kai tällekin jokin selitys on.

Sama täällä. Opiskelen yliopistolla, tällä hetkellä läsnäolo-opetusta kerran viikossa. Suunnittelen aina etukäteen mitä kouluhommia teen noina muina päivinä, en kuitenkaan ikinä saa niitä aikaiseksi kotona. Pakko lähteä esim.kirjastoon kuten tänään. Kotona saatan vaan selailla puhelinta ja maata sohvalla tunteja. Hävettää ihan välillä tälläinen lusmuilu. Kirjastolla saan asioita oikeasti tehtyä.

Eli aika tavallinen ilmiö?

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää mistä tämä johtuu. Kun veltostuminen on tapahtunut, niin edes äärimmäinen tahdonvoima ei meinaa auttaa. Sitä saa ihan kunnolla potkimalla potkia itsensä esim. laittamaan tiskit koneeseen. Mikään ei mene automaattisesti, itseään on pakko pakottaa että jotain tapahtuu. Varmaan tälle joku aivotieteilijä osaisi sanoa syyn.

Sama ongelma myös täällä. Olen ollut flunssassa nyt kolme päivää ja samalla suunnitellut kirjoittavani opparia. Dead line lähestyy ja tuntuu ettei mitään järkevää saa aikaiseksi. Ahdistaa tämä tilanne kamalasti. Saatan helposti viettää av:lla tunteja tai tehdä jotain muuta yhtä hyödyllistä. Normaalisti en ole tällainen.

Nelonen jatkaa. Kun ei ole pakottavaa tarvetta poistua neljän seinän sisältä, itseltä unohtuu myös liikunta. Haluaisin mennä salille tänään, mutta jotenkin passivoitunut siihenkin kun ollut kotona. Yritän raahautua edes lenkille, koska siihen on matalampi kynnys.

Onneksi kohta tulee kesä ja työt jotka pakottavat säännölliseen rytmiin. Saan silloin paljon paremmin aikaiseksi asioita. Välillä olen miettinyt että olenko masentunut kun en saa asioita tehdyksi enkä halua edes poistua kotoa.

Aivot ei saa stimulointia. On jymähtäneet nollatilaan.

Samasta kärsin

Mielenkiintoinen ketju. Mitä enemmän olen kotona, sitä suurempi kynnys lähteä minnekään. Ja tätä kun on jatkunut vuosia niin sitten sen kerran kun lähden niin tuntuu että sillä voinkin sitten taas oikeuttaa kotona lusmuilun. Mutta oikeasti en nauti kotona olostakaan enää.

t. laiskuus-ketjun aloittaja

Tuntuu hullulta, että aivojen stimulaatio tai sen puute riittäisi yksin selitykseksi. Kun ihminen asuu vaikkapa isossa omakotitalossa, miten voi olla, etteivät virikkeet muka riitä. Eikö se riitä, että vaihtaa huonetta? Mutta siis eihän se riitä. On siis oltava jotain muita komponentteja, jotka tätä todella kummallista ilmiötä selittävät. Minä ainakin olen ihan eri ihminen, kun päivä on liikkumista ja menoja täynnä. Kotona jämähdän noin päivässä enkä saa oikeastaan mitään aikaa ja kaikenlainen energia häviää. Kesälomat ovat täysi vitsi. Jos en suunnittele tekemistä kesälomalle etukäteen vireen ollessa päällä, palaan syksyllä töihin vain kertoakseni etten tehnyt lomalla mitään.

Onko tämä jonkin sortin addiktio? Kotona olemiseen kehittyy riippuvuus? Konmariko vapauttaa sitten tästä riippuvuuden mukanaan tuomasta ahdistuksen tunteesta, järkätään siinä pienessä ympyrässä niitä omia kamoja niin taas jaksaa kotoilla.

Sama vaiva täälläkin. Aina kun loma tiedossa suunnittelee kaikenlaista, ja kun loma loppuu kaikki on tekemättä. Kun on töissä täyden päivän, ehtii illalla tekemään sen mitä tarviikin. Kun on lomalla/kotona, kaikki jää tekemättä. Sen takia työttömätkin varmaan monesti vaan makaa kotona, vaikka kerrankin olisi aikaa tehdä ja harrastaa. Ois kyllä kivä tietää, mistä tämä johtuu. Kai tätä nyt joku on tutkinut? Mitä enemmän on hommia, sen tehokkaampi sitä on.

Ja sitten kun liian pitkään passivoituu, niin huomaakin olevansa masentunut.

Olen flunssassa ja kotona. Olo ei ole hyvä mutta kyllä nyt tenttikirjaa voisi lukea..sen sijaan olen katsellut puhelinta koko päivän ja niskakin jo särkee sen takia...

Täällä yksi samanlainen. Jotenkin silti lohduttavaa kuulla että tämä on aika yleistä. Ärsyttävää tämä silti on ja haluaisin päästä siitä eroon, mutta ehkä tämä on ihmiselle tyypillistä. Joku runkorutiini olisi hyvä saada päiviin kehitettyä, mutta ongelma on tietysti siinä pysyminen, jos ainut pakottaja on minä itse. Hyvä ketju ja pohdinnan arvoinen asia.

Minulla samaa. Olen onnellisempi ja aikaansaavempi silloinkun on kiirettä,painetta ja paljon tekemistä. Heti helpottaa, jos on päivisin jotain menoa. Vaikka olisi fyysisesti poikki ja jalkoja särkisi, saa silti paljon enemmän aikaiseksi. 

Miksi pitäisi tehdä jotain? Miksi et vain voi olla? Ongelma tuosta tulee koska kuvittelet että sinun pitäisi tehdä jotain. Kyllä se tekeminen sieltä tulee kun tarvitsee tai siltä tuntuu. Lue vaikka kirjoja, katsele videoluentoja kiinnostavista aiheista netistä, mietiskele jne jne

Tarkoitatko ettei edes käy ulkona? Siihen on helppo selitys: veri ei kierrä tarpeeksi, jos vaan makaa tai on liikkumatta koko päivän. Ei saa tarpeeksi happea, ei saa tarpeeksi virikkeitä.

Toinen mikä voi olla syynä on että tietokoneen näytön liiallinen tuijottaminen masentaa. 'Tietokoneen ja telkkarin keinovalo vaikuttaa melatoniinin tuotantoon. Sitten kun se häiriintyy tulee uniongelmia.

http://www.huffingtonpost.com/david-volpi-md-pc-facs/technology-depress…