Pelkään, että uusi suhteeni kariutuu jos kerron naiselle kokemattomuudestani
Olen 33-vuotias ja nainen on 11 vuotta minua nuorempi. Suhteemme on vasta ihan alussa emmekä ole vielä harrastaneet seksiä. Viihdyn naisen seurassa todella hyvin ja tunnen oloni turvalliseksi hänen kanssaan. Nainen on ihana, hauska ja luotettava.
Ongelma on se, että minulla on poikuus tallella. En ole koskaan harrastanut mitään yhden illan juttuja enkä muutenkaan ole halunnut hypätä sänkyyn kenen kanssa tahansa. Haluan harrastaa seksiä vain vakituisessa parisuhteessa ja että vierelläni on ihminen johon voin luottaa. Olen myös aika ujo vaikean lapsuuteni takia.
Nyt olen kuitenkin alkanut murehtimaan, että mitä jos nainen pitää kokemattomuuttani huonona asiana eikä haluakaan minua. Aiemmat kokemukseni naisista eivät ole olleet kovin hyviä ja siksi pelkään tämänkin päättyvän sydänsuruihin.
Miten saisin kerättyä rohkeutta ja otettua asian puheeksi hänen kanssaan? Vaikenemisesta ja pitkittämisestä seuraa kuitenkin vain enemmän kärsimystä ja jos itse olisin naisen asemassa, niin haluaisin varmasti tietää asiasta. Eihän suhteesta voi pidemmän päälle tulla mitään, jos avoimuus kärsii jo tässä vaiheessa.
Kommentit (22)
on onglema. Älä kerro saat sentään seksiä ennen kuin tulet jätetyksi . Nainen on nussinut jo useitä isokyrpäisiä panomiehiä häviät niille joka tapauksessa. Joten vedä rojut ränniin ja kohti uusia pettymyksiä.
En suko että tämä aloitus saa olla täällä koska ei saanut edellinenkään olla. Miksi ei, sitä tiedä ma en.
Ottaisin koska tahansa mieluummin kokemattoman kuin sellaisen joka on harjoitellut koko kotikylän kanssa. Saisi sitten itse rakentaa mieleisensä uudiskohteen.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin koska tahansa mieluummin kokemattoman kuin sellaisen joka on harjoitellut koko kotikylän kanssa. Saisi sitten itse rakentaa mieleisensä uudiskohteen.
Mites omat harjoittelusi?

Sopivasti mutta ei liikaa.

Kumminkin sen verran, että vastaat kierrellen.

No kun en tullut pitäneeksi pöytäkirjaa asiasta. Oppia ikä kaikki.
Jos nainen todella pitää sinusta, ei kokemattomuuden pitäisi olla mikään suuri ongelma. Varmasti saatte selvitettyä asiat kun vaan puhut hänelle. Mua ei ainakaan haittaisi, jos seurustelisin kivan miehen kanssa ja hän kertoisi olevansa neitsyt vielä. Siinä sitä voitaisiin sitten yhdessä harjoitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin koska tahansa mieluummin kokemattoman kuin sellaisen joka on harjoitellut koko kotikylän kanssa. Saisi sitten itse rakentaa mieleisensä uudiskohteen.
Mites omat harjoittelusi?
Sopivasti mutta ei liikaa.
Kumminkin sen verran, että vastaat kierrellen.
No kun en tullut pitäneeksi pöytäkirjaa asiasta. Oppia ikä kaikki.
Auskultointikortti voisi olla kätevä käytäntö, siitä näkisi kaikki suoritetut harjoittelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin koska tahansa mieluummin kokemattoman kuin sellaisen joka on harjoitellut koko kotikylän kanssa. Saisi sitten itse rakentaa mieleisensä uudiskohteen.
Mites omat harjoittelusi?
Sopivasti mutta ei liikaa.
Kumminkin sen verran, että vastaat kierrellen.
No kun en tullut pitäneeksi pöytäkirjaa asiasta. Oppia ikä kaikki.
Miksi et suo miehelle samanlaista opettelua? Itse kumminkin olet harjoitellut koko kotikyläsi kanssa.
Oho,olin varma että naiset kuorossa vaativat miestä kertomaan kokemattomuudestaan.
Ei ole ongelma. Älä myöskään tee siitä ongelmaa ottamalla asiaa vakavalla mielellä puheeksi kuin kriisikokouksessa. Jos tulee puheeksi ohimennen ja rennosti jossain luontevassa yhteydessä, älä salaa sitä. Muuten etene fiiliksen mukaan ja jos eka seksikerta jännittää kovasti niin voit sen hänelle myös sanoa.
Itse olen ainakin todella kärsivällinen petikumppanieni suhteen, enkä odota tajunnan räjähtämistä ensimmäisellä, tai kolmannellakaan kerralla. Kaikkien kanssa on lopulta toiminut hienosti!
Voi että mua ottaa päähän nää aloitukset, jossa toisen kokemus kirjoitetaan omaksi vaihtamalla vain sukupuolien osia. Mitä nyt haluat todistaa? Vai onko sulla todella aivan tismalleen samanlainen kokemus kuin aiemman aloituksen tehneellä naisella??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin koska tahansa mieluummin kokemattoman kuin sellaisen joka on harjoitellut koko kotikylän kanssa. Saisi sitten itse rakentaa mieleisensä uudiskohteen.
Mites omat harjoittelusi?
Sopivasti mutta ei liikaa.
Kumminkin sen verran, että vastaat kierrellen.
No kun en tullut pitäneeksi pöytäkirjaa asiasta. Oppia ikä kaikki.
Miksi et suo miehelle samanlaista opettelua? Itse kumminkin olet harjoitellut koko kotikyläsi kanssa.
No jopa ottaa jollekin miehelle tiukille. Mitä asia sinulle kuuluu, pidä huoli vain omista panoistasi.
Vierailija kirjoitti:
Ottaisin koska tahansa mieluummin kokemattoman kuin sellaisen joka on harjoitellut koko kotikylän kanssa. Saisi sitten itse rakentaa mieleisensä uudiskohteen.
Melko masentavaa, että lähtökohtasi on se, että miehen seksuaalisuus on epäsopiva ja sitä pitää muokata "oikeaksi".
Minä en kertoisi enää omastani vaikka olen sinua kymmenen vuotta nuorempi.
Kivasti käänsit naisen aloituksen niinkuin omaksesi 👍🏻