Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttääkö nähdä tuttuja kaupungilla?
13.02.2017 |
Mitä ajattelet, jos olet tekemässä ostoksia, vietät vapaa-aikaasi ja nautit siitä kun sinulla on omaa aikaa. Sitten jostakin ilmestyy joku esimerkiksi lukioaikojen tuttu jolle on pakko sanoa muutama sana?
Kommentit (14)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Only in Finland we have this great thing called vituttaa kun nään tuttuja. Naurattaa ja hirvittää, mut tällanen tää Suomi on. Eikun norwegianilta taas lippuja tilaamaan kohti sivistystä, jossa ei tarvi small talkata naama ketunvitulla.
Ei vituta. Moi riittää joillekin lukiotutuille.
Joskus kyllä hävettää puhua tutuille, koska olen työtön. Nolottaa sanoa se kun aina kysellään kuulumisia niin pirun tarkkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon näkeväni tuttuja, mulla on tarpeeksi yksinäistä aikaa jo valmiiksi kotona!
Varmin tapa välttää tämä on laittaa tukka kivasti ja lisätä vähän meikkejä. Mutta jos erehdyt lähtemään paniikkiponnarissa vähän nuhjaiset collegehousut jalassa nappaamaan sen maitolitran marketista niin eikö vaan ole luokkakokous siellä meneillään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmin tapa välttää tämä on laittaa tukka kivasti ja lisätä vähän meikkejä. Mutta jos erehdyt lähtemään paniikkiponnarissa vähän nuhjaiset collegehousut jalassa nappaamaan sen maitolitran marketista niin eikö vaan ole luokkakokous siellä meneillään!
Tämä!
Vähän ahdistaa koska en osaa toimia sellaisissa tilanteissa. Mietin aina ihan liikaa että riittääkö jos vaan moikkaan ja kävelen ohi vai onko pakko mennä puhumaan ja mitä jos menen puhumaan ja se toinen ärsyyntyy kun sitä ei kiinnostakaan? Ja kuinka kauan ja mistä asioista siinä pitäisi jutella ennen kuin voi kohteliaasti jatkaa matkaa?
Aina jos näen jonkun tutun yritän vaan päästä ohi ilman että se huomaa tai katselen vaan toiseen huomaan ja esitän etten huomannut sitä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-ei nolota. Koitan tietysti olla huomaamati mikäli pystyn.
-MINULLA ON VALEVASTAUSLISTA HARJOITELTUNA PÄÄSSÄNI.
ASUINALUETTA, TYÖTÄ, HARRASTEITA JNE KOSKIEN.
SUURIN OSA TUTTAVISTANI EIVÄT OLE TOTUUDEN ARVOISIA.
ON TULLUT HUOMATTUA.
-
Itse asiassa oikeastaan kukaan ei edes tiedä, mitä teen, missä asun.
Minulla on myös kaikki kiellot päällä viranomaisrekistereissä.(osoite, puhelin, jne)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olematon mahis kun olen muuttanut toiselle puolelle Suomea. Tuskin edes tunnistaisin vanhoja luokkalaisia.
Ärsyttää. Tykkään kulkea kaupungilla rauhassa, mutta jos näkee tuttuja niin pakko jutella. Ja se juttelu vie voimia, eikä energiaa enää riitä rauhassa kaupungilla kulkemiseen ja katselemiseen.
Siksi viihdyn parhaiten suurissa kaupungeissa. Lomallakin. Jos menee johonkin pieneen lomakohteeseen niin niissä tuppaa muut turistit luomaan kaverisuhteita eikä missään saa olla rauhassa. Isossa kaupungissa voi kulkea anonyymina. Riski tuttuihin törmäämisestä on pienempi.
Minulla on sairauden takia energiat vähissä, ja joudun suunnittelemaan hyvin tarkkaan sen mitä minäkin päivänä teen. Ei ole varaa tehdä mitään sellaista mitä ei ole aivan pakko. Esim. päiväpeitteistä olen luopunut sillä niiden asettelu aamuin illoin veisi vaan turhaan energiaa.
Se on aika ikävää jos voimat loppuu kokonaan siinä vaiheessa kun on kotona saanut päivällisen valmistettua, eikä energia riitä enää syömiseen vaan pitää mennä nukkumaan (ellei sitten ole jo nukahtanut siihen keittiön lattialle).
En tykännyt yllätyskohtaamisista silloinkaan kun olin terve, mutta silloin ne eivät sentään vieneet voimia lähelle nollaa.
Siksi en käy esim suurissa marketeissa. Lähikaupassa näkee harvemmin tuttuja.